perjantai 30. joulukuuta 2011

What are you doing New Year's Eve?

Ihana Zooey Deschanel twiittasi eilen hänen ja vähintään yhtä ihanan Joseph Gordon-Levittin tekemän duettovideon fanien iloksi! Kyseessä on kaksikon versio Nancy Wilsonin alkuperäisestä kappaleesta What Are You Doing New Year's Eve?



Toivottelenkin jo tässä samalla sitten kaikille lukijoilleni
  ihanaa ja hyvää uutta vuotta 2012!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Trailerishow Part 3

No niin viimeinen osa trailerikatsausta! Huh, kylläpäs näitä löytyikin paljon...Part 1 täällä ja Part 2 täällä.

UNDERWORLD AWAKENING
Iih! Mä tykkään tosi paljon Underworld -leffoista (paitsi siitä Rise of the Lycans leffasta en niinkään pitänyt) ja odotan ihan innolla tätä uusinta leffaa. Ihanaa että Kate Beckinsale on taas mukana. Tämä lukeutuu niihin leffoihin jotka on sitten pakko käydä katsomassa elokuvateatterissa.

A DANGEROUS METHOD
Mua on aina kiinnostanut psykologia ja tämä leffa vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta psykologiselta draamalta. Kertoohan tämä sentään psykologian merkkihenkilöistä Carl Jungista ja Sigmund Freudista, tosin en sitten tiedä kyllä tarinan todenmukaisuudesta...

J. EDGAR
Leonardo DiCaprio on kyllä noussut yhdeksi suosikkinäyttelijäkseni muutaman edellisen elokuvansa ansiosta ja siksipä tämäkin elokuva on nähtävä. Leffa siis kertoo FBI:n johtajasta J. Edgar Hooverista. Sanaa "mielenkiintoinen" on tullut toistettua näiden trailereiden kanssa jo aika paljon mutta no niin, mielenkiintoisiltahan nämä kaikki vaikuttavat!

LIKE CRAZY
Lisätään vähän romantiikkaa joukkoon. Like Crazy vaikuttaa ihanalta indietyyliseltä rakkausdraamalta jossa rakastavaiset erottaa ilkeä byrokratia. Awws.

THE RAVEN
Pakko. Nähdä. Koska: John Cusack, sarjamurhaaja, synkkä tyyli ja vanhan ajan lavastukset.

WAR HORSE
Viimeisenä vielä taattu itkuleffa. Näin tämän Steven Spielbergin elokuvan trailerin ekan kerran kun kävin katsomassa REAL STEELin ja jouduin nieleskelemään kyyneliä aika olan takaa. Tämä on siis ehdottomasti sellainen elokuva jota EI käydä katsomassa elokuvateatterissa (koska olisi noloa vollottaa hysteeristä huutoitkua) vaan tämä katsotaan suosiolla yksin kotona dvd:ltä.

Löytyikös mitään kiinnostavaa?

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Trailerishow Part 2

Jatkoa trailerikatsaukseen, part 1 katseltavissa täällä.

THE WOMAN IN BLACK
Okei, olin ihan paniikissa kun katsoin ton trailerin, joten loppupeleissä voi olla etten uskalla katsoa koko elokuvaa ollenkaan. Haluaisin kyllä nähdä, vaikuttaa siistiltä!

ANGELS CREST
Terminator: Sarah Connorin aikakirjat -tv-sarjasta tuttu Thomas Dekker tähdittää draamaa, jossa nuori isä hävittää poikansa. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta trailerin perusteella.

SHAME
Raketin lailla suureen suosioon noussut Michael Fassbender tähdittää draamaa miehestä ja tämän siskosta (Carey Mulligan), joilla on hankala menneisyys. Traileri sai ainakin minut kiinnostumaan elokuvasta, ja palkintoehdokkuuksiakin (ja palkintojakin) on tainnut leffa jo kahmia jonkun verran.

THE AMAZING SPIDERMAN
Musta on hieman hassua että Spiderman leffoja herätellään uudestaan henkiin, vaikka niistä uusistakaan versioista ei ole kulunut kovinkaan kauan. No, jokatapauksessa, traileri näyttää hyvältä ja mun mielestä Andrew Garfield hakkaa jonkun Tobey Maguiren mennen tullen.

THE AVENGERS
Joss Whedonin ohjaamasta ja käsikirjoittamasta Avengers -elokuvasta on saatu maistiaisia jo pidemmän aikaa kun yksittäiset supersankarit kuten Iron Man, Thor ja Captain America ovat seikkailleet omissa elokuvissaan. Pian se on kuitenkin täällä, elokuva joka tuo nuo ja monet muut supersankarit yhteen! Jee!

SNOW WHITE AND THE HUNTSMAN
Red Riding Hood taisi aloittaa tämän suuntauksen jossa vanhat sadut saavat uudenlaisen käsittelyn, nyt vuorossa Lumikki. Itse en tykännyt tuosta Red Riding Hoodista yhtään, mutta tämä näyttää jo hieman paremmalta. Suurin syy miksi haluan tämän katsoa on kyllä Charlize Theronin näyttelemä paha kuningatar, oi että näyttää niin siistiltä! :D

Vielä luvassa part 3!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Trailerishow Part 1

Kattelin tuossa iTunes Movie Trailers sivuilla taas että aika paljon mielenkiintoisia leffoja tulossa, joten ajattelin tehdä jälleen tämmöisen katsauksen niihin mua eniten innostaviin ja kiinnostaviin trailereihin :)

THE DARK KNIGHT RISES
En. Malta. Odottaa. Tätä. Mun on pakko myöntää että tää toinen, pidempi traileri on ehkä ihan pikkasen lame, olisin odottanut jotain räjähtävämpää. Mutta uskon ja luotan silti Nolaniin että itse elokuva on sitten hyvä ja viihdyttävä. Tässä on kyllä ihan mieletön casti, Joseph Gordon-Levitt, Marion Cotillard, Tom Hardy ja tietysti perus-Batman jengi eli Christian Bale, Michael Cane ja Gary Oldman!

WRATH OF THE TITANS
Jatkoa vuoden 2010 CLASH OF THE TITANS elokuvalle! Traileri vaikuttaa hienolta, mutta niin tosin vaikutti tuon ensimmäisen osan trailerikin, mutta petyin hieman itse elokuvaan. Saas nähdä miten käy kakkososan kanssa...Pääosassa nähdään edelleen AVATAR-elokuvastakin tuttu Sam Worthington.

THE IRON LADY
Meryl Streepin tähdittämä kuvaus Britannian entisestä pääministeristä Margaret Thatcherista. Streepille on vissiin povattu Oscar-ehdokkuutta roolistaan ja ainakin trailerin perusteella näyttää kyllä kiehtovalta elokuvalta muutenkin.

MEN IN BLACK 3
Ahahaa :D Men In Black oli vuonna 1997 aika kova sana minun ja pikkuveljeni mielestä. Katsoimme kyseisen leffan aika hiton monta kertaa. Ja nyt tuo 8-vuotias Jenni herää taas innostuneena eloon kun leffasarjaan on tulossa kolmas osa, wohoo! Kieltämättä elokuva vaikuttaa ehkä hitusen väkisin väännetyltä, mutta hei, siinä on Will Smith ja Tommy Lee Jones taas ufoja jahtaavina agentteina, pakkohan se on nähdä!

GONE
Sarjamurhaaja-trilleri. I'm watching it. En pahemmin vieläkään välitä Amanda Seyfriedistä, mutta eiköhän tuota nyt katso tässäkin leffassa (tuntuuko kenestäkään muusta että kyseinen naikkonen on about jokatoisessa leffassa tällä hetkellä...). Huomasin tossa kun katsoin trailerin toisen kerran että hitto vie, leffassahan taitaa vilahtaa myös ihana Katherine Moennig poliisina/etsivänä! Yksi lisäsyy katsastaa leffa siis.

THE DARKEST HOUR
Kiinnostuin tästä elokuvasta lähinnä siinä näyttelevän ihanan ruotsalaisen Joel Kinnamanin takia, mutta kyllähän leffa näyttää ihan jännältä itsekin. Vaikka onhan näitä alien invasion leffoja viime aikoina ollut jonkun verran eivätkä ne ole kyllä pahemmin vakuuttaneet. Silti, pakko nähdä tämä ihan vain jo Kinnamanin takia (vaikkakaan häntä ei vissiin ainakaan liikaa leffassa ole...).

Ja koska näitä tuli niin helvetin monta listattua niin päätin jakaa trailerishown kolmeen osaan. Lisää siis luvassa vielä tällä viikolla! Stay tuned.

torstai 15. joulukuuta 2011

Melancholia

Pohdin pitkään onko Lars Von Trierin käsikirjoittama ja ohjaama MELANCHOLIA elokuva sellainen, jonka haluan edes nähdä. Olin lukenut ylistäviä ja hämmentyneitä arvosteluja, mutta huolenaiheeni ei suinkaan ollut se, onko elokuva hyvä vai huono, eli onko se katsomisen arvoinen. Sen sijaan huolenaiheeni oli se, että aiheuttaako se minulle niin hirveän ahdistuksen että se lähentelee paniikkia. Näitä on nimittäin taas viime aikoina ollut ihan ilman niitä lisääviä leffojakin. Tiedätte ehkä sanonnan "curiousity killed the cat". No, uteliaisuuteni vei jälleen voiton ja nyt joudun ehkä kärsimään sen seurauksista.
Melancholia on eräänlainen luonteenpiirre joillain ihmisillä. Tässä elokuvassa Melancholia on myös jättiläisplaneetta, joka lähestyy Maata. Elokuva kerrotaan kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa fokus on Justinessa (Kirsten Dunst), joka on juuri mennyt naimisiin komean ja rakastavan Michaelin (Alexander Skarsgård) kanssa. Justine on kuitenkin taipuvainen melankoliaan ja masennukseen, hän on yksi niistä raivostuttavista ihmisistä, jotka pilaavat aina kaiken hyvän mikä heidän tielleen sattuu. Häiden vastaanotto pidetään Justinen siskon Clairen (Charlotte Gainsbourg) ja tämän ökyrikkaan aviomiehen Johnin (Kiefer Sutherland) naurettavan suuressa kartanossa. Justine koittaa pitää yllä iloista ja onnellista naamaria, mutta aivan kuten planeetta Melancholia lähenee Maata, saa Justinen sisäinen melankolia hänestä kiinni...

Elokuvan toisessa osassa valokeilaan astuu vuorostaan sisko Claire, joka pelkää kuollakseen lähestyvää Melancholiaa. Aviomies John rauhoittelee parhaansa mukaan ja vakuuttelee, että planeetta on ystävällinen ja vain ohittaa Maan. Näin käykin, mutta kun tapahtumat saavat yllättävän käänteen, joutuvat kaikki kohtaamaan lähestyvän tuhon omalla tavallaan. Kuinka suhtautua asiaan, jota ei voi paeta? Justine on kylmän rauhallinen, sillä hänellä ei ole juurikaan mitään hävittävää, kun taas Claire joutuu kamppailemaan pelkonsa ja paniikkinsa kanssa yksin...

Elokuvan edetessä loppua kohti Justinesta tulee tavallaan Melancholia -planeetan ruumiillistuma. Hän näkee asian niin kuin se on, ilman inhimillisiä tunteiluja ja kaunisteluja. Pystyin monessa kohdassa samaistumaan Clairen lausumaan "Sometimes I hate you so much Justine", sillä Justine on ehkä yksi rasittavimmista ja ärsyttävimmistä elokuvahahmoista ikinä. Tiedän, että ihan oikeasti on olemassa sairaita ihmisiä jotka käyttäytyvät monin samoin tavoin kuin elokuvan Justine, mutta en vain voi sille mitään että verenpaineeni kohoaa kun näen kuinka ihminen tieten tahtoen käyttäytyy typerästi ja pilaa aivan kaiken. Claire onkin Justinen täydellinen vastakohta. Hän yrittää auttaa siskoaan parhaansa mukaan, mutta antaa itselleen luvan myös vihata tätä (ja sanoa sen tälle!). Hän edustaa elokuvassa tavallista ihmistä suhtautumisellaan tulevaan katastrofiin. Pystyin samaistumaan Claireen hänen pelossaan ja ahdistuksessaan, pystyin lähestulkoon tuntemaan saman mitä hän tunsi. Tästä päästäänkin sopivasti alussa mainitsemaani ahdistuksen tunteeseen, jonka elokuva mahdollisesti aiheuttaa.


Kuolemanpelko on aika suuri teema Melancholiassa, ja koska periaatteessa elokuvan tapahtumat voivat jonain päivänä olla tosielämää, tekee se elokuvasta todella todentuntuisen, ja täten siis äärimmäisen ahdistavan. Todentuntuisuutta lisää omalta osaltaan myös se, että kyseessä ei ole mikään perusamerikkalainen katastrofielokuva jossa Valkoisessa talossa käy kuhina kun presidentti ja militari-ihmiset koittavat keksiä tavan estää maapallon tuho. Elokuvassa ei nähdä armageddoneista ja deepimpacteista tuttuja kliseitä, joissa kuvataan koko kansakunnan paniikkia tukkiutuneilla moottoriteillä ja hyvästejä jättäviä perheitä, vaan tässä elokuvassa kuvataan tasan tätä yhtä hieman häiriintynyttä perhettä joka on eristyksissä muista ihmisistä. Tunnelma on lähestulkoon sellainen, ettei koko maailmassa edes ole muita ihmisiä jäljellä kuin he.

Elokuva aiheutti minussa ahdistusta, mutta ahdistus oli pienempi kuin mitä odotin (eli siis pelkäsin). Toisaalta tämä elokuva on myös sellainen, joka jää kummittelemaan mielen syvimpiin syövereihin, enkä siis uskalla vielä ollenkaan poislaskea sitä mahdollisuutta, että jonain yönä herään tuskan hikeen kun näen painajaista Maata kohti lähestyvästä planeetasta.

Kenelle suosittelisin? En todellakaan suosittele elokuvaa ihmisille, jotka ahdistuvat (ja panikoituvat) helposti katastrofielokuvista, maailmanlopusta ja kuolemasta (eli en suosittelisi tätä itselleni :D), mutta toisaalta, jos on valmis hyppäämän omalle epämukavuusalueelle ja mahdollisesti kärsimään muutamista painajaisista elokuvan jälkeen, sanoisin että Melancholia on kuitenkin katsomisen arvoinen elokuva. Hieman tylsähköä alkua lukuunottamatta elokuva on hyvin kerrottu ja kauniisti kuvattu. Se on sanalla sanoen melkoisen vaikuttava. Elokuvan jälkeen tuntuu omituiselta jatkaa omaa elämää normaaliin tapaan.


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

The Best of 2011: Top-5

Vielä ehtii hyvin mukaan vuoden viimeiseen Movie Monday -haasteeseen, jossa tietysti tiedustellaan kuluneen vuoden parhaita pätkiä. Vaikka onhan vuotta 2011 vielä hieman jäljellä, ja pari ensi-iltaakin taitaa vielä ehtiä tulla ennen kuin päästään vuoteen 2012. Itse en ehdi varmaankaan leffateattereihin enää tänä vuonna, joten tässä nyt sitten oma listani! :)

5. PRIEST


Tämä leffa ei kovin monia tainnut lämmittää, mutta minuun se upposi täysin! Lisää meikäläisen mielipidettä leffasta voipi lukea täältä.

4. REAL STEEL




Tämä leffa yllätti itsenikin aivan täysin. Menin katsomaan odottaen jotain Transformers-mättöä, ja kävelin teatterista ulos adrenaliinia tihkuen ja kyyneleet silmissä. Ihan huippu! Tästäkin leffasta lisää täällä.

3. LA PIEL QUE HABITO / IHO JOSSA ELÄN


Taattua laatua Pedro Almodóvarilta. Ihanan sairas ja kieroutunut. Lisää täällä.

2. DRIVE




Jos ykkössija ei olisi ihan pikkiriikkistä fuskausta, niin tämä olisi varmasti keikkunut sillä sijalla. En alunperin meinannut edes käydä katsomassa koko leffaa, nyt en voi käsittää miksi. Aivan mieletön mindblower. Tämä on muistaakseni tulossa Jyväskylän yliopiston Kampus Kinoon keväällä, pakko käydä katsomassa uudestaan ♥ Hehkutusta lisää taas täällä.

1. BLACK SWAN


Niin, tämä kohtahan on siinä mielessä pienen pientä fuskausta, että Black Swanin tuotantovuosihan on 2010 ja virallinen ensi-ilta jenkeissä taisi olla vielä vuoden 2010 puolella. Suomessa elokuvateatteri ensi-illan leffa sai tosin vasta tämän vuoden puolella, joten siksi se on mielestäni oikeutettu olemaan tällä listalla! Tuskin tarvitsee kuitenkaan perustella muuten miksi Black Swan on mielestäni paras...Olen saattanut muutamaan otteeseen hehkuttaa kyseistä leffaa niin täällä kuin blogimaailman ulkopuolellakin (terkkuja vain kaikille kavereille jotka on joutunut kuuntelemaan fanitusta :D).

Löytyykö samoja suosikkeja?
 
♫: Herra Ylppö & Ihmiset - Mustat hevoset

lauantai 10. joulukuuta 2011

Falling Angels

YLE Teemalta loppui juuri Scott Smithin ohjaama FALLING ANGELS (Langenneet enkelit). Onneksi satuin tutkimaan aiemmin päivällä illan ohjelma tarjontaa, sillä muuten olisi varmasti mennyt ohi tällainen mielenkiintoinen draama. Kiinnostuin elokuvan kuvauksen jälkeen eniten siitä, että elokuvassa yhtä päärooleista näyttelee yksi suosikkinäyttelijättäristäni, Katharine Isabelle. Harmittaa että tämä kanadalainen näyttelijätär ei ole oikein noussut suuren yleisön suosioon tai tietoisuuteen, ja elokuvaroolitkin ovat olleet vähäisiä. Ansiolistan täyttää enimmäkseen lukuisat televisiosarja piipahdukset. Katharine on varmaan tunnetuin GINGER SNAPS -trilogiasta, jonka kyllä suosittelen tsekkaamaan!

Falling Angels sijoittuu 1960-luvun loppuun ja kertoo jokseenkin häiriintyneestä perheestä ja sen kolmesta tyttärestä, jotka kukin tahollaan kamppailevat aikuistumisen kanssa. Elämä ei ole ollut helppoa tyranni-isän (ihana Callum Keith Rennie) ja menneisyyden piinaaman, alkoholisoituneen äidin (Miranda Richardson) hoivissa, ja etenkin Loulla (Katharine Isabelle) on hankalaa antaa anteeksi lapsena kokemiaan vääryyksiä. Siskoksista vanhin, Norma (Monté Gagné) tuntee olevansa vastuussa koko perheestä ja samalla hän pitää kiinni perheen vaietusta salaisuudesta, jota kolmas sisar Sandy (Kristin Adams) ei edes tiedä. Sandy tuntuu elävän irrallisempaa elämää ahdistavasta perheestään ja tapailee vanhempaa miestä, jonka uskoo tarjoavan hänelle paremman elämän. Elokuva on koskettava draama perheen vaikeuksista ja lopulta niiden ylittämisestä ja perheen yhteen palaamisesta.
Elokuva muistutti mielestäni hieman Sofia Coppolan VIRGIN SUICIDESia ja Sam Mendesin AMERICAN BEAUTYa. Tunnelma on viipyilevä ja unenomainen, ja jokainen perheenjäsen sisimmässään toivoo, että pääsisi jonnekin kauas pois. Elokuva oli todella vangitseva ja koskettava, ja pidin siitä paljon. Onneksi en missannut tätä! Suosittelen lämpimästi.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Xmas Time

Ihan hävettävän pitkä tauko ollut mulla Movie Monday -haasteisiin vastaamisessa, hups! Tällä viikolla aiheena on jouluaiheiset elokuvat, tai elokuvat jotka jostain syystä kuuluvat mielestäsi jouluun vaikkei aihepiiri varsinaisesti jouluinen olisikaan. Vastaan tähän nyt ihan sillä ensimmäisellä elokuvalla joka tuli mieleen, vaikka on niitä muitakin mukavan joulufiiliksen aikaan saavia leffoja. Tämä kyseinen nyt vain on sellainen joka on vähän niin kuin pakko katsoa aina joulun alla ♥

LOVE, ACTUALLY


♫: She & Him - Got Me

torstai 24. marraskuuta 2011

Leffavinkki!

Haluan vain vinkata, että tänään torstaina 24.11. MTV3-kanavalta alkaa klo 23:05 QUEENS - KOVAT KORTTELIT elokuva, josta olenkin kirjoitellut aiemmin täällä. Itse pidin elokuvasta todella paljon ja suosittelen ehdottomasti katsomaan mikäli elokuva on jäänyt näkemättä.


♫: She & Him - Brand New Shoes

lauantai 19. marraskuuta 2011

Dark Shadows

Saako olla ihan superinnoissaan? No saa! Luin juuri uusimmasta Episodi -lehdestä että Tim Burton työstää Dark Shadows -nimistä elokuvaa, joka pohjautuu 1960-luvun tv-sarjaan. Lyhykäisyydessään elokuva kertoo Barnabas Collins -nimisestä liikemiehestä, joka muutetaan vampyyriksi. Tarina seuraa hänen elämäänsä, kohtaamisia erilaisten hirviöiden, noitien, ihmissusien ja muiden yliluonnollisten olentojen kanssa, sekä hänen omituista sukuaan.
Ylläoleva kuva on ensimmäinen sneak peak tulevaan elokuvaan ja kuten kuvasta näkee, näyttelijäkaarti on varsin nimekäs. Barnabas Collinsia näyttelee Burtonin luottonäyttelijä Johnny Depp ja myös toinen Burtonin elokuvissa usein esiintynyt näyttelijä Helena Bonham Carter tähdittää tätä elokuvaa. Mukana ovat myös Michelle Pfeiffer (joka on myöskin työskennellyt Burtonin kanssa aiemmin Batman - Paluu elokuvan aikaan), Jonny Lee Miller, Chloe Moretz, Eva Green, Gulliver McGrath, Bella Heathcote, Ray Shirley, Jackie Earle Haley ja Christopher Lee.

Dark Shadows elokuvan on määrä saada ensi-iltansa toukokuussa 2012. En malta odottaa!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Real Steel

Kukapa olisi uskonut, että nyrkkeilevistä roboteista saa tehtyä näinkin symppiksen elokuvan? No en minä ainakaan. Menin katsomaan elokuvan odottaen lähinnä Transformers -tyylistä actionia alusta loppuun, höystettynä jollain kömpelöllä romantiikalla (en siis vähättele Transformerseja, tykkään itse niistä aika paljonkin, ainakin siitä ensimmäisestä :D), joten yllätyin aika kovin kun jouduin puremaan huultani jotta pala kurkussa ei olisi kasvanut liian suureksi ja purkautunut vuolaina kyynelinä. En sitten tiedä johtuiko herkkyyteni Real Steelin aikana vielä ennen elokuvaa pyörineestä War Horse -trailerista, jota en muuten tasan tarkkaan aio mennä elokuvateatteriin katsomaan. Siitä itkusta ei varmasti tulisi loppua ikinä. 


REAL STEEL siis sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihmisnyrkkeilyn on väkivallannälkäisen yleisön vaatimuksesta syrjäyttänyt robottinyrkkeily. Massiivisen kokoiset robotit siis mäiskivät toisiaan niin pienissä (ja laittomissa) underground otteluissa, kuin suurilla areenoilla miljoona yleisön edessä, ja näitä robotteja ohjaavat erilaisin keinoin ihmiset. Charlie Kenton (Hugh Jackman) on yksi tällaisista robonyrkkeilijän ohjaajista, entinen nyrkkeilijä itsekin. Charliella ei kuitenkaan mene hyvin, hän on velkaa vähän jokaiselle ja hän onnistuu tunaroimaan jokaisen hyvänkin mahdollisuuden joka hänen eteensä tulee. Eräänä päivänä Charlie kutsutaan oikeuden eteen tapaamaan 11-vuotiasta poikaansa, jonka kanssa ei ole ollut missään tekemisissä pojan syntymän jälkeen. Charlie saa Max -poikansa (Dakota Goyo) kesän ajaksi riesakseen ja isä ja poika alkavat tutustua toisiinsa melkein puolivahingossa kun he löytyvät kaatopaikalta hylätyn vanhan robotin. Alun epäuskon jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että kyseinen robotti voi olla Charlien pelastus ja myös yleisen mielipiteen yllätykseksi, Atom -niminen altavastaavarobotti alkaakin voittaa otteluita ennennäkemättömällä tyylillä ja periksiantamattomuudella.


Elokuvan ensimmäiset 30-45 minuuttia ärsyttivät minua aivan suunnattomasti ja aloin jo pelkäämään että en pääse ärsytyksen tunteesta eroon. Kuin taikaiskusta, elokuva alkoikin toimia mielettömällä tavalla, loppua kohden käteni hikoilivat ja sydämeni hakkasi jännityksestä, ja innostuksesta syntyneet kyyneleet pyrkivät ulos silmäkulmista. En ole itseasiassa pitkään aikaan kokenut niin voimakasta adrenaliiniryöppyä kuin Real Steelia katsoessa. Robottien väliset taistelukohtaukset olivat upeita, ja saivat paikoin irvistelemään myötätunnosta (vaikka eiväthän koneet mitään tunne! Jännä on ihmismieli...). Alussa nimenomaan Charlien hahmo oli sietämättömän rasittava, mutta muuttui loppua kohden erittäin siedettäväksi ja Hugh Jackmanin sekä Max-poikaa näytelleen Dakota Goyon yhteiset kohtaukset toimivat todella hyvin! Näiden kahden välillä tuntui todellakin olevan sellaista isä-poika kemiaa. Ja siis herran jestas miten sympaattinen tuo Atom-robotti olikaan! Sain taas nieleskellä parissakin kohtaa sitä hemmetin palaa kurkussani...
Vaikka Real Steel onkin juoneltaan perusennalta-arvattava isä-poika suhteen kasvutarina, en tällaiseen elokuvaan mitään sen syvällisempää oikeastaan kaipaakaan. Elokuva on todella viihdyttävä, yllättävän koskettava, mutta myös hauska tapaus, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa elokuvateatterissa mikäli mitään kiinnostusta leffaa kohtaan löytyy. Suuret areena kohtaukset raikuvan yleisön edessä saivat minutkin melkein unohtamaan että olin elokuvateatterissa ja teki mieli itsekin liittyä kannustavaan joukkoon!

Real Steel elokuvateattereissa 2.12.2011.

♫: Clint Mansell - Finish It

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Immortals

Viime vuonna ilmestynyttä Clash of the Titans (Titaanien taistelu) -elokuvaa odotin ihan innolla, mutta petyin aika kovasti kun sen viimein näin. Kun sitten keväällä huomasin samankaltaisen IMMORTALS -leffan ilmestyvän syksyllä ja nähtyäni leffan upean trailerin, on kai sanomattakin selvää että olin varovaisen optimistinen ja toivoin elokuvan olevan parempi kuin Titaanien taistelu. Ja Immortals todellakin pesi Titaanien taistelun mennen tullen!
Kreikan taruston jumalat, johtajanaan mahtava Zeus (Luke Evans, joka muuten näytteli jumalaa myös Titaanien taistelussa, tosin silloin jumala Apolloa) ovat vetäytyneet omaan rauhaansa taivaaseen kukistettuaan ja lukittuaan ensin Titaanit Tartaros-vuoren uumeniin. Ikivanhan lain mukaan jumalat eivät saa puuttua kuolevaisten asioihin, poikkeuksena vain jos joku sattuu vapauttamaan Titaanit vankilastaan. Juurikin tätä havittelee vallannälkäinen kuningas Hyperion (Mickey Rourke), jonka täytyy Titaanit vapauttaakseen ensin löytää maaginen Epiruksen jousi. Joukkoineen Hyperion on kukistanut leikiten jo suurimman osan helleeneistä, kunnes kuvaan astuu äpärä talonpoika Theseus (Henry Cavill), jonka Zeus on salaa valinnut johtamaan helleenien joukot voittoon. Theseus omaa uskomattomat taistelun lahjat ja yhdessä kuvankauniin neitsytoraakkelin (Freida Pinto) ja yllättävän urheaksi kuoriutuvan varas Stavrosin (Stephen Dorff) kanssa Theseus lähtee jahtaamaan Hyperionia aikeenaan pysäyttää tämän suunnitelmat vapauttaa Titaanit ja orjuuttaa koko maa.


Jo pelkästään trailerin perusteella pystyi uumoilemaan, että ohjaaja Tarsem Singh on tainnut saada elokuvaansa vaikutteita muutaman vuoden takaisesta visuaalisesta tykityksestä known as 300. Immortals onkin todella upean näköinen ja värimaailma on ihana hiekan, tumman ja kullan sävyillään. Myös näyttävät hidastukset, suorastaan eeppiset taistelukohtaukset ja tietysti elokuvan raakuus muistuttavat paljon 300:sta. (Tuli muuten hirvee himo katsoa toi 300 piiitkästä aikaa, harmittaa että a) dvd ei ole täällä jyväskylässä et voisin sen nyt katsoa ja b) etten tajunnu kattoa sitä viime maanantaina kun olis tullu telkusta.) Pidin kuitenkin Immortalsista enemmän kuin tuosta vertailukohteesta, lähinnä ehkä sen takia että Immortalsin juoni ja tapahtumat toimivat ehkä hitusen paremmin. Loppupuolella sydän hakkasi jännityksestä yllättävän kovastikin ja piti muistaa hengittää, niin hyvin taistelun tuoksina tempaisi mukaansa.

Suosittelen tsekkaamaan, hieno leffa. Nyt en oikein tunnu osaavan muuta sanoa :D
"This is SPARTA!" eiku..."Fight for IMMORTALITY!"

P.S. Leffassa nähdään myös -omaksi yllätyksekseni aika paljon valkokangasaikaa saanut- Joseph Morgan, joka on tuttu Vampire Diaries -tv-sarjan Klausina ;)





torstai 10. marraskuuta 2011

La piel que habito / Iho jossa elän

Hupsista, kaikenlaiset kiireet (lue: kandi + muut opiskeluun liittyvät scheisset) ovat näköjään aiheuttaneet täysin vahingossa useamman viikon bloggaustauon! En ole edes kovin intensiivisesti ehtinyt lukemaan seuraamiani blogeja, saati kommentoimaan kiinnostavia postauksia. Kirjoitusaiheitakin olisi ollut useampaankin postaukseen, arvatkaa vain muistanko enää niitä kaikkia... Mutta tosiaan pahoittelut tästä hiljaisuudesta, koitan päästä takaisin kärryille pikkuhiljaa :)

Kävin katsomassa Pedro Almodóvarin kiinnostavalta vaikuttavan LA PIEL QUE HABITO, eli suomeksi Iho jossa elän, elokuvan itseasiassa jo lokakuussa aika pian Driven näkemisen jälkeen. Jep, tulee tämä postaus siis hiiiieman jälkijunassa, mutta tulkoon.


Robert Ledgard (Antonio Banderas) on menestyvä plastiikkakirurgi, joka harjoittaa sekä kokeellista tutkimusta että ei-niin-virallisia leikkausoperaatioita kartanonsa kellarista löytyvässä laboratoriossa ja leikkaussalissa. Perhe-elämän puolella komea lääkäri on kuitenkin saanut kokea kovia; vaimo kärsi erittäin pahoja palovammoja autokolarissa ja tytär traumatisoitui äidin onnettomuudesta eikä koskaan palannut entiselleen. Vaimonsa onnettomuuden riivaamana Robert alkaa kehitellä synteettistä ihoa, joka kestäisi kaikki vahingot ja vauriot - myös palovammat. Koekaniinina Robertilla on häikäisevän kaunis, mutta mysteerinen Vera (Elena Anaya), jota hän pitää lukittuna kartanoonsa. Mutta kuka Vera oikein on? Mikä on hänen suhteensa Robertiin? Vastauksia en tietenkään paljasta, mutta sen verran sanon, että vastaukset voivat tulla aikamoisena yllätyksenä/järkytyksenä/jopa shokkina.

Olen pitänyt kaikista näkemistäni Almodóvarin elokuvista. Pidän siitä miten rohkeita ja epätavanomaisia ne ovat, ja kuitenkin ne tuntuvat kertovan aivan tavallisista ihmisistä tavallisessa ympäristössä. Yleensä kukaan elokuvan hahmoista ei nouse pinnalle selkeästi "hyviksenä" eikä "pahiksena", vaan katsoja tuntee vuoroin sympatiaa ja vuoroin inhoa samaa hahmoa kohtaan. Mutta niinhän se oikeassakin elämässä useimmiten menee, ei kukaan ole pelkästään "hyvä" eikä pelkästään "paha". Almodóvarin elokuvissa on myös aina ollut jotain hieman kieroutunutta, ja en voi väittää ettenkö olisi juuri sellainen ihminen johon kierous puree (nimim. sarjamurhaajat on superkiehtovia <3). Ja ennen kuin kirjoitan seuraavan kommenttini La piel que habito -elokuvasta, täytyy mainita että minä pidin kyllä kyseisestä elokuvasta! Joten älkää ymmärtäkö väärin kun sanon, että La piel que habito oli todella kieroutunut ja sairas jopa Almodóvarin mittapuulla! Minun sanomanani tämä ei todellakaan ole mikään negatiivinen kommentti, ymmärrän kyllä että jollekin elokuva saattaa olla hieman liikaa. Itse siis kyllä pidin, kieroudesta ja sairaudesta huolimatta.

En ole kyllä ikinä erityisemmin lämmennyt Antonio Banderakselle (paitsi ehkä iiihan pikkiriikkisen Zorrona, shh :D), mutta mies sopi tähän rooliin kuin nakutettu. Onhan hän kuitenkin aika komea ja erittäin karismaattinen, ja jollain tapaa myös hieman pelottava. Myös tämä hahmo on juuri sellainen "hyvä pahis" tai "paha hyvis", kummin päin asiaa nyt haluaakin tarkastella. Veraa näytellyt Elena Anaya oli todellakin häikäisevä, uskomattoman kaunis ja suorastaan salpasi hengityksen isoilla ruskeilla silmillään ilmestyessään kuvaan koko valkokankaan mitalla. 


Suosittelen kyllä tätä elokuvaa mikäli Almodóvarin visio miellyttää etkä hätkähdä liikaa kieroutuneita ihmismieliä ja yksityiskohtaisia kuvia. Tämä leffa saattaa hyvinkin löytää tiensä leffahyllyyni jossain vaiheessa.
 


kuvat: allmoviephoto.com

perjantai 21. lokakuuta 2011

Drive

Kävin katsomassa ylistetyn DRIVE -elokuvan itseasiassa jo viikko sitten perjantaina, ja kirjoittaakin siitä on pitänyt, mutta tuntuu että aika on melko kortilla blogin kirjoittamisen suhteen - pahoittelut siis pitkistä radiohiljaisuuksista ja harvoista kirjoituksista. Ajan puutteen lisäksi Drivesta tuntuu olevan jokseenkin vaikea kirjoittaa, elokuvan aikaansaamaa tunnetta on vaikea pukea sanoiksi!

Niille, jotka eivät vielä tiedä, Drive kertoo Ryan Goslingin näyttelemästä nimettömästä Ajajasta /The Driver, joka työskentelee päivisin autokorjaamolla ja tekee keikkaluonteisesti stunttiajajan hommia elokuviin. Öisin tämä hiljainen ja salaperäinen yksinäinen susi taas ajaa pakoautoa kenelle tahansa sitä tarvitsevalle tiettyjen ehtojen puitteissa, hän esimerkiksi odottaa "asiakkaitaan" vain viiden minuutin ajan. Eräänä päivänä ruokakaupan parkkipaikalla hän tutustuu naapurissa asuvaan Ireneen (Carey Mulligan) ja tämän poikaan Benicioon (Kaden Leos) ja kolmikon välille syntyy lyhyessä ajassa herkkä, mutta samalla vahva suhde, jonka uhkaa rikkoa Irenen aviomiehen Standardin (Oscar Isaac) vapautuminen vankilasta. Ajaja saa kuitenkin selville, että Standardilla on suuria velkoja, joiden kuittaamiseksi tämän pitäisi ryöstää eräs panttilainaamo. Ajaja suostuukin auttamaan Standardia Irenen ja Benicion vuoksi, mutta keikka menee pahasti pieleen ja pian hän huomaa että hänenkin perässään on palkkatappajia. Suojellakseen Ireneä ja poikaa Ajajan täytyy rikkoa omia sääntöjään ja selvittää kenelle Standard oli velkaa ja miksi ryöstö meni pieleen.

Drive ei ollut lainkaan sellainen kuin odotin sen olevan. En tosin osaa oikein selittää mitä odotinkaan sen olevan, mutta joka tapauksessa se oli erilainen. Ja tarkoitan tämän kaikkein positiivisemmalla tavalla! Ensin elokuvan osittainen kasarimaisuus, kuten neonpinkit alkutekstit ja Kavinskyn Nightcall -syntikkapoppi hieman huvittivat, mutta jo pian tyylin omaksui tärkeäksi osaksi koko elokuvan fiilistä. Eikä sillä, elokuvateatterin äänentoistossa kaikki leffan biisit saivat aikaan mielettömiä eargasmeja ja musiikit olivatkin se ensimmäinen asia johon Drivessa rakastuin. Heti elokuvan katselun jälkeen Collegen ja Electric Youthin yhteistyökappale A Real Hero -biisi soikin loppuillan lähes tulkoon repeatilla, vuorotellen vain edellämainitun Nightcall'n ja Desiren Under Your Spell'n kanssa. Elokuvan ohjaaja Nicolas Winding Refn on kuvaillut juuri A Real Hero -biisiä elokuvan tarinan kannalta erittäin kuvailevaksi kappaleeksi.

Elokuvan raakuus tuli minulle myös ihan täytenä yllätyksenä. En kylläkään yleensä hätkähdä kovin helposti, en vain osannut lainkaan odottaa sellaista tältä elokuvalta. Toisaalta Drivessa raakuuskin korostui entisestään, koska muuten elokuvan tahti ja yleinen tunnelma oli välillä suorastaan unettavan rauhallinen ja hiljainen. Niinpä kun kohtauksessa yhtäkkiä laukeaakin ase, saa se suorastaan hyppäämään ilmaan. Elokuvassa olikin siis hienosti käytetty tehokeinona hiljaisuuden ja herkkyyden sekä kovien äänien ja raakuuden kontrastia. Kiinnitin myös huomiota siihen, että elokuvassa oli todella upeasti leikitty valoilla ja varjoilla!

Driven tarina on kaikessa raakuudessaankin hyvin kaunis rakkaustarina ja Ajajan hahmo ihmeen rakastettava, vaikka hänestä ei oikeastaan mitään katsojalle paljastetakaan. Pieniä viittauksia tämän menneisyyteen tarjoillaan, mutta niitä ei selitetä eikä niihin syvennytä sen kummemmin, mikä olikin hieman omituista. Ryan Gosling on kuitenkin ilmiömäisen cool roolissaan ja vaikka olenkin aina pitänyt Ryanista, sai tämä rooli minut oikeasti arvostamaan tätä Hollywoodin jonkinlaisen outona lintuna tunnettua näyttelijää. Toivon todella että Ryania nähdään vielä paljon valkokankailla, luin nimittäin joku aika sitten jostain sellaisen huhun että Ryan ehkä aikoisi jättää näyttelemisen?!

Kuten jo alussa sanoinkin, Driven jälkeen jättämiä tuntemuksia on hirveän vaikea pukea sanoiksi. Kun lähdin viikko sitten perjantaina elokuvateatterista oloni oli jokseenkin hämmentynyt, olin kyllä pitänyt elokuvasta mutta en oikein tiennyt silti mitä sanoa tai mitä ajatella. Minulle Drive olikin ehdottomasti sellainen elokuva, johon rakastuin todenteolla vasta pari päivää sen näkemisen jälkeen kun olin saanut hieman hautoa sitä päässäni. Nyt voin suositella sitä vuolaasti aivan kaikille, sillä Drive todellakin on yksi tämän vuoden parhaimmista elokuvista ja ehdottomasti katsomisen arvoinen, virkistävän erilainen Hollywood toimintaelokuva. Ehkä miljoona asiaa jäi sanomatta, mutta menkää katsomaan elokuva niin ehkä ymmärrätte itsekin miksi Drivea on kehuttu niin paljon.

Kuvat allmoviephoto.com

PS. Käykää osallistumassa My movie blogin ihanaan Leijonakuningas-arvontaan! ;)

♫: College ft. Electric Youth - A Real Hero

torstai 13. lokakuuta 2011

Tanssin taikaa!: Top-5 tanssielokuvat

Todella mieluinen aihe tällä viikolla Movie Mondayssa kun kyseltiin suosikkeja tanssielokuvien parista. Tykkään katsoa tanssiaiheisia elokuvia, tanssin maailmaan sijoittuvia elokuvia ja löytyypä noita suosikkitanssikohtauksia tanssiin muuten liittymättömistä elokuvistakin. Tanssileffoja katsoessa tulee aina palava halu opetella tanssimaan yhtä upeasti kuin leffan tähdetkin ja vallata yökerhon tanssilattia ja haastaa joku kunnon battleen :D

Ajattelinpa nyt tehdä taas pitkästä aikaa Top-5 listauksen suosikkitanssielokuvistani. Listalta löytyy sekä kevyempää "hömppää" kuin vakavammin otettaviakin elokuvia, mutta kuten aina, itse listaa ei kannata liian vakavasti ottaa (paitsi ensimmäisen sijan puolesta :D).

5. CENTER STAGE: TURN IT UP
Pidin tästä Center Stage -elokuvan jatko-osasta hieman ensimmäistä enemmän, vaikka pääosanainen onkin jokseenkin ärsyttävä ainakin mun mielestä. Tarina on perus tuhkimotarina, tyttö muuttaa New Yorkiin aikeenaan päästä opiskelemaan arvostetuimpaan tanssikouluun koko maassa. Hän ei kuitenkaan pääse kouluun, ja joutuukin ottamaan työpaikan klubin tarjoilijana ja jonkinlaisena "esitanssijana". Kuvioihin tulee tietysti mukaan poika, joka opiskelee tuossa kyseisessä tanssikoulussa, mutta pyytää tytöltä apua tanssiinsa. Tyttö ja poika rakastuvat, mutta esteenä on mm. rikas, hemmoteltu ja ilkeä huipputanssija joka on myös iskenyt silmänsä samaan poikaan. No, tarinan osittaisesta kökköydestä huolimatta, elokuva on mukavaa aivot narikkaan -viihdettä ja tanssikohtauksissa on kivasti yhdistelty klassista balettia ja hip hoppia ym. street dancea.


4. STEP UP 2: THE STREETS
Ja jälleen jatko-osa iski kovemmin kuin ensimmäinen osa! En tosiasiassa pitänyt Step Up elokuvasta oikeastaan yhtään, mutta tämä jatko-osa voitti minut puolelleen lähinnä viimeisellä, suorastaan eeppisellä tanssikohtauksellaan. Siis mieletön. Tsekatkaa! Tässäkin kyllä taas juoni on aika peruskauraa, on tyttö, joka ei sopeudu ja on poika, joka rakastuu tyttöön. Ja siinä sitten yritetään rakentaa rakkaussuhdetta, mutta tanssihan se on aina kaikkein tärkeintä. Mutta eipä tuolla juonella taas paljoakaan ole väliä kun tanssikohtaukset ovat tätä luokkaa:

3. BILLY ELLIOT
Toisin kuin kahdessa aiemmassa, Billy Elliotissa juoni on omaan makuuni se mikä tekee tästä elokuvasta niin hyvän. Tanssikohtaukset ja -koreografiat eivät nimittäin pahemmin saa minua tässä elokuvassa hengästymään, mutta tarina on jotenkin niin koskettava ja ihana! Elokuva kertoo siis nuoresta Billystä, joka eräänä päivänä eksyy tyttöjen balettitunnille ja kyseinen tanssin laji saa pojasta yliotteen. Billyn isä ja veli eivät voi kuitenkaan käsittää pojan erikoista harrastusvalintaa ja lopulta Billyn onkin käytävä balettitunneilla salaa. Billyn tanssinopettaja kuitenkin uskoo Billyyn ja tämän mahdollisuuksiin päästä Lontoon arvostettuun tanssiakatemiaan, mutta seisooko jyrkkä isä Billyn tanssijanuran tiellä?


2. THE RED SHOES
Kirjoittelinkin Punaisista Kengistä jo aiemmin, joten turhaanpa siitä alan sen enempiä enää löpisemään. Hieno, traaginen ja koskettava elokuva.


1. BLACK SWAN
Käsi ylös kenelle muka tuli yllätyksenä että tämä elokuva on sijalla yksi? Rakkauteni tätä Darren Aronofskyn mestariteosta kohtaan ei tunnu laantuvan, vaikka olen elokuvankin nähnyt jo lähes 10 kertaa! Vaikka elokuva ei sinänsä ehkä ole tanssielokuva siinä missä Center Stage tai Step Upit, tapahtumat kuitenkin ovat tiiviisti sidoksissa tanssin maailmaan ja kaikki elokuvan (vaikkakin melko lyhyehköt) tanssikohtaukset ovat mielettömiä.

♫: Hurts - Water

lauantai 8. lokakuuta 2011

Pelottaako?

No siis kyllä hitossa pelottaa! Tätä siis kysyttiin tällä viikolla Movie Mondayssa ja mun on ihan pakko tunnustaa, että en ole edes voinut lukea kaikkien vastauksia kun mua on alkanut pelottaa pelkästään joidenkin leffojen kuvailut, saati sitten teksteihin liitetyt kuvat! Pahin oli ehdottomasti se, kun menin ja avasin jonkun vastauksen ja päin näköä rävähti aivan karmeita kuvia KAUNA -elokuvasta. Siis tuo elokuva on ihan ehdottomasti se kaikkein pelottavin elokuva jonka oon ikinä nähnyt ja se onkin tämän viikon haasteen vastaus omalta osaltani. Kuvia saatte ihan itse käydä googlesta katsomassa, en ihan totta pysty hakemaan itse tähän liitettäväksi yhtään kuvaa kyseisestä elokuvasta koska pelkästään elokuvan ajatteleminenkin saa puistattamaan.

Olen kyllä maailman surkein kauhuleffojen katselija. Tai no, kykenen kyllä katsomaan kaiken maailman trillereitä joissa sarjamurhaajat sun muut psykopaatit pelottelevat ihmisiä, jopa tykkään joistakin tuollaisista elokuvista. Olen katsonut kaikki Tiedän mitä teit viime kesänä ja Scream -elokuvat, olen katsonut vaikka mitä zombie- ja vampyyrileffoja jotka voidaan myös kauhuksi joskus luokitella. Olen myös nähnyt Manaajan ja Blair Witch Projectin, kumpikaan ei ihan hirveästi pelottanut (korkeintaan aiheutti hieman puistatuksia) enkä menettänyt yöuniani. Mutta en vain kestä ollenkaan Kaunan -tyylisiä leffoja kuten Ring (no Ring 2 oli kyllä kuraa ja taisin naureskella leffan typeryydelle suurimman osan ajasta) enkä myöskään ole uskaltautunut katsomaan Paranormal Activitya - enkä muuten katso! Kauna jätti muhun kyllä niin uskomattoman pahat traumat että vielä tänäkin päivänä, vaikka elokuvan näkemisestä on jo monen monta vuotta ja ikääkin pari päivää vaille 22 (no jotenkin aina olen ajatellut ettei tämän ikäisenä enää pitäisi pelätä mitään elokuvien fiktiivisiä kauhuörkkejä :D), saan silloin tällöin iltaisin hirveitä kauhukohtauksia jos mieleeni syystä tai toisesta tulee tuo Kaunan kammottava nainen (nytkin alkaa pelottaa vaikka ei ole edes pimeää :D). Rehellisesti sanottuna en Kaunan näkemisen jälkeen nukkunut kunnon yöunia useaan kuukauteen sillä aina nukkumaan mennessä näin sieluni silmin kuinka tuo ällö nainen ryömii lattialla kohti sänkyäni! (Iiik! Tekipäs pahaa edes kirjoittaa tuo...)

Yksikään toinen kauhuelokuva ei ole yltänyt siihen mihin Kauna, mutta on niitä muitakin kammottavia ja pelottavia elokuvia vastaan tullut. Esimerkiksi Nicole Kidmanin tähdittämä THE OTHERS oli todella jännittävä, mutta ei onneksi aiheuttanut kummempia traumoja. Espanjalainen ORPOKOTI sen sijaan sai kauhun väristykset kulkemaan selässä vielä monta päivää leffan katselun jälkeenkin. Hyi hitto se on karmiva elokuva, mutta silti todella hyvä!

Huh, näinköhän saan tänä yönä nukuttua kun tuli näitä taas pohdiskeltua...

♫: Herra Ylppö & Ihmiset - Mies Murtuu

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Lainsuojaton

Tällä viikolla Movie Mondayssa kyseltiin suosikkeja lainsuojattomien joukosta. Itse olen hieman huono määrittelemään lainsuojatonta, ensimmäisenä mieleen tulee sana "pahis". Mutta eihän lainsuojaton välttämättä ole se tarinan villain, vaikka ovathan ne usein ainakin sellaisia koviksia ja ns. pahoja poikia.

Junen lainsuojattomien listaan kävinkin jo kommentoimassa, että voisinpa melkein kopsata suoraan samaisen listan tänne omalle tontillenikin. Etenkin Heath Ledgerin tulkitsema Jokeri on lähellä sydäntäni, pidin kyllä Jack Nicholsoninkin versiosta. Harry Pottereista tuttu Sirius Musta taas sytytti enemmän kirjoissa, mutta kyllä Gary Oldman on silti jees. Ja mitäpä tuohon ihanan Harrison Fordin näyttelemään Han Soloon lisäämään, kyllähän se oli aivan paras hahmo noissa vanhoissa Star Warseissa :)

Omalle listalleni voisin kuitenkin lisätä vielä muutaman.

THE BOONDOCK SAINTS
Eli MacManus-veljekset. Nämä ihanat irkkuveljekset lahtaavat pahiksia Bostonissa FBI kintereillään.

CATWOMAN

Batman Returns elokuvasta tuttu Michelle Pfeifferin seksikäs Kissanainen on ollut suosikkihahmoni Batman-sarjassa siitä lähtien kun ensimmäisen kerran tuon Batmanin Paluun näin - eli aiiiiikas monta vuotta sitten. (Halle Berryn Kissanaista ei lasketa!) Kissanaisesta ei aina oikein tiedä että onko hän hyvis vai pahis, sillä hän on häikäilemätön omanedun tavoittelija, joka tarpeen vaatiessa loikkaa puolelta toiselle.

NEO
No eikös Matrixin Neokin ole tavallaan jonkin sortin lainsuojaton?! :D No, mun laskuissani on ja siksipä hänkin päätyy tälle listalle. Onhan silläkin ne agentit perässä...Neo ei kyllä kaipaa hirveästi selittelyjä ♥

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Rakastaa, ei rakasta...

Muutaman viikon tauon jälkeen ehdin vielä laittaa oman panokseni pöydälle tämän viikon Movie Monday -haasteen tiimoilta. Aiheena on näyttelijä, josta ei aluksi ole pitänyt lainkaan, mutta joka nykyään kuuluu suosikkeihin.

Mietin vastausta haasteeseen pitkään, no koko viikon siis. Mieleni sopukoissa tiesin koko ajan että kyllä näitä tällaisia näyttelijöitä on, niitä jotka ovat vaivihkaa siirtyneet osastoon "tää on pakko katsoa kun tässä on näyttelijä X". Esimerkiksi Keira Knightley on ollut tällainen näyttelijä. Mulla on aika ristiriitainen suhde Keiraan, toisaalta hän ärsyttää edelleen aika paljon, mutta taas toisaalta huomaan usein pitäväni hänen leffoistaan. Myös Leonardo DiCaprio on muuttunut mm. Inceptionin ja Shutter Islandin ansiosta sellaisesta suht mitäänsanomattomasta, hitusen rasittavasta, kiinnostavaksi ja tykättäväksi näyttelijäksi.

Sitten se kuitenkin iski. Suorastaan ultimate vastaus tähän kysymykseen. NATALIE PORTMAN.

Ensimmäinen elokuva jonka muistan Natalielta nähneeni taitaa olla Star Wars Episodi I. En pitänyt koko elokuvasta kyllä yhtään, taisin nukahtaa keskenkin, mutta vielä spesifimmin en tykännyt yhtään Natalien hahmoista, kuningatar Amidalasta ja Padmesta. Tämä sai tietysti aikaan sen, että myöskään itse Natalie ei kiinnostanut yhtään enkä moneen vuoteen kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hän ei sytyttänyt muissakaan uusissa Star Warseissa enkä erityisemmin tainnut syttyä hänelle hänen muissakaan elokuvissa. Ensimmäisen kerran taisin tuntea jonkin pienen tykkäyksen oloisen nykäyksen kun näin elokuvan Closer. Toinen samankaltainen nykäys tuli elokuvan V for Vendetta myötä. Pidin myös Natalien esiintymisestä Paris, je t'aime -elokuvan yhdessä pätkässä. Potin räjäytti kuitenkin, mikäs muukaan kuin, Black Swan. Tuo elokuva sai minut rakastumaan Portmaniin tulisesti ja hän siirtyikin suoraa päätä yhdeksi suosikkinaisnäyttelijöistäni (ellei jopa ihan listan ykköseksi!). Tilanne on nyt se, että jos elokuvassa on Natalie Portman, se on ehdottomasti katsottava. On kyllä jännä huomata miten uusi rakkaus Natalieta kohtaan on saanut katsomaan kaikkia aiempiakin hänen elokuviaan aivan eri valossa, voisin jopa harkita katsovani Star Wars Episodi I:n uudestaan vain hänen takiaan. 

♫: The Kooks - Naive

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

I want to be French

Aina silloin tällöin toivon että voisin olla ranskalainen. Ranskan kieli on niin ihana ja toivoisin edes osaavani puhua sitä sujuvasti, mutta se on jäänyt vain yritykseen. Ranskankielisiä elokuvia tulee katsottua harmittavan harvoin, mutta viime viikolla katsoin aivan sattumalta peräkkäisinä päivinä kaksi ranskalaista elokuvaa. Ja voi että miten raikkaita ne olivat Hollywood-tekeleiden vastapainoksi!

LOVE CRIME (CRIME D'AMOUR)
Love Crime kertoo nuoresta assistenttina työskentelevästä Isabellesta (Ludivine Sagnier), jonka pomo on häikäilemätön oman edun tavoittelija Christine (Kristin Scott Thomas). Christine varastaa tuon tuosta kunnian Isabellen työstä, kuvitellen että Isabelle on liian viaton ja kiltti tehdäkseen mitään Christinea vastaan. Christine ei osaa kuitenkaan arvatakaan mihin Isabelle on kykeneväinen kun hänet sivuutetaan tarpeeksi monta kertaa. Isabellen kunnianhimo ja juonittelevuus ovat vaarallinen yhdistelmä, joka pääsee valloilleen kietoen katsojan mukaan jännittävän rikoksen selvittelyyn.

Love Crime on mielenkiintoisesti rakennettu rikoselokuva, joka saa katsojan välillä epäilemään näkemäänsä, vaikka periaatteessa kaikki kerrotaankin suoraan. Pidän yleensä paljon tällaisista "täydellinen rikos" -tyylisistä tarinoista, eikä tämäkään ollut poikkeus.

Katso traileri





HEARTBREAKER (L'ARNACOEUR)
Romanttinen komedia Heartbreaker kertoo Alexista (Romain Duris), joka siskonsa ja tämän miehen avustuksella rikkoo työkseen parisuhteita. Periaatteena on, että suhteen nainen ei ole täysin tyytyväinen suhteeseensa, mutta ei ole vielä tajunnut sitä itse. Alexin tehtävänä on saada kohde tajuamaan, että tämä ansaitsee paljon parempaa. Alex tiimeineen ei ole vielä kertaakaan epäonnistunut tehtävässään, mutta seuraava toimeksianto vaikuttaa lähes mahdottomalta. Julietten (Vanessa Paradis) hääpäivä lähestyy, mutta naisen isä palkkaa Alexin hajottamaan suhteen ennen alttarille astelua. Uhkaavan vararikon pelossa Alex ottaa työn vastaan ja niin alkaa suorastaan epätoivoiselta vaikuttava yritys saada Julietten pää kääntymään, eikä Alex pelkää käyttää kaikkia tietämiään keinoja. Yhtä keinoa hän ei kuitenkaan ole tullut ennen edes ajatelleeksi, nimittäin aitoa rakkautta.

Vaikka Heartbreaker onkin aivan yhtä ennalta-arvattava kuin Hollywood-komediatkin, on siinä jotain erilaista ja raikasta, joka sai minut tykkäämään elokuvasta enemmän kuin mitä olisin luultavasti tykännyt mikäli se olisi ollut jenkkileffa tähtinään Ashton Kutcher ja Cameron Diaz tai Kate Hudson. Olkoon se sitten tuntemattomammat kasvot tai se ranskan kieli, nämä elokuvat saivat minut janoamaan lisää ranskalaisia elokuvia omaan leffahyllyyni.


Voin suositella molempia elokuvia kaikille Ranskan nälkäisille ;) Niin ja vinkkejä hyvistä ranskalaisista leffoista otetaan myös vastaan! :)

♫: ZZ Top - Rough Boy

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Trust

Frendeistä tutun David Schwimmerin ohjaama TRUST on ristiriitaisia tunteita herättävä realistinen kuvaus viattomuuden ja luottamuksen menetyksestä perheen sisällä. Elokuva kertoo 14-vuotiaasta Anniesta (Liana Liberato), jolla on läheinen suhde perheeseensä, hyviä ystäviä ja menestystä koulussa. Tavallisten teinityttöjen tapaan Annie on kuitenkin epävarma itsestään ja kaipaa hyväksyntää erityisesti vastakkaiselta sukupuolelta. Niinpä Annie ihastuu internetin keskustelupalstalla tapaamaansa 16-vuotiaaseen Charlieen ja tunne vaikuttaa molemminpuoliselta. Annien vanhemmat (Clive Owen ja Catherine Keener) tietävät Charliesta, mutta eivät ole huolestuneita tyttärensä suhteesta. Suhteen syvetessä Charlie kuitenkin tunnustaa olevansa oikeasti hieman vanhempi kuin mitä alunperin antoi ymmärtää. Annie suostuu paljastuksesta huolimatta tapaamaan Charlien ja alkujärkytys onkin suuri kun Annie huomaa, että Charlie onkin jo yli 30-vuotias aikuinen mies. Charlie onnistuu kuitenkin saamaan Annien luottamuksen takaisin ja heidän tapaamisellaan on kauaskantoiset seuraukset Annien elämässä. Kun Annien vanhemmat saavat tietää millainen Charlie oikeasti on, koko perheen elämä muuttuu hetkessä painajaismaiseksi selviytymistaisteluksi valheiden verkossa.

Trust ei ole mikään helppo elokuva. Se ei päästä katsojaansa helpolla, sillä se ei tarjoa helposti hyväksyttäviä uhreja eikä pahiksia. Pitkin elokuvaa tekisi mieli läpsiä vähän jokaista henkilöä idioottimaisuudesta ja ärsyttävyydestä. On vaikea tuntea myötätuntoa teinityttöä kohtaan, joka on niin naiivi ettei edes tajua tulleensa hyväksikäytetyksi ja huijatuksi. Raivohärän lailla syyllistä etsivä, kaikkien päälle hyökkäävä isä ei myöskään onnistu keräämään ihan hirveästi sympatiapisteitä. Oikeastaan ainoa hahmo, jota kohtaan tunsin jonkinlaista myötätuntoa ja ymmärrystä oli FBI:n agentti, jonka työtä perheen isä ainoastaan hankaloitti toimillaan. Ristiriitaista oli se, että vaikka henkilöt ärsyttivätkin, toisaalta heidän toimintansa pystyi ymmärtämään. Elokuvan loppua kohden asetelmat hieman muuttuivat eivätkä tarinan henkilöt loppujen lopuksi enää ärsyttäneet niin paljoa.

Vaikka edellisestä kappaleesta voisi saada toisenlaisen kuvan, oikeasti pidin elokuvasta aika paljon. Aihe on arka, mutta surullisen todellinen ja Trust kuvaa sitä mitään kaunistelematta ja romantisoimatta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Fast & Furious 5

Blogissa on ollut viime viikkoina hiljaista, pahoittelut. Opiskelut ovat taas alkaneet kovalla vauhdilla, samoin kaiken maailman sosiaaliset riennot eikä leffojenkaan katseluun ole liiemmin siis jäänyt aikaan. Kesällä ehdin taas tottua siihen että ehdin katsoa kaikki haluamani uudet dvd-julkaisut ja iski suorastaan paniikki tuossa yhtenä päivänä kun aloin selaamaan parin viime viikon uutuuksia enkä ole ehtinyt yhtään niistä vielä katsoa - ja lisää tulee koko ajan! (Jep, suuret on ongelmat :D) Täytyy siis ruveta ottamaan kiinni kovaa vauhtia...Niinpä katsoinkin tänään yhden eniten odottamistani toimintaelokuvista, viidennen jatko-osan FAST & FURIOUS/HURJAPÄÄT -sarjaan: FAST & FURIOUS FIVE.

Dominic "Dom" Toretton (Vin Diesel) jengi on taas koossa vielä viimeistä keikkaa varten. Brian (Paul Walker) ja Mia (Jordana Brewster) haluavat aloittaa vapaan elämän, ilman pakoilua, mutta sitä varten tarvitaan rahaa - paljon rahaa. Niinpä he suostuvat mukaan yksinkertaiseen autojen ryöstösuunnitelmaan Domin kanssa, mutta kaikki ei menekään aivan putkeen. Seurauksena kolmikko joutuu Rio de Janeiroa hallitsevan huumeparonin mustalle listalle ja aivan kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi, he saavat peräänsä periksiantamattoman liittovaltion agentti Hobbsin (Dwayne Johnson). Dom kehittää suunnitelman, jonka avulla he voisivat saada 100 miljoonaa dollaria ja kadota, ja niinpä paikalle kutsutaan tuttuja naamoja edellisistäkin leffoista, mm. Tyrese Gibson, Ludacris, Sung Kang ja Gal Gadot.


Ensimmäinen Hurjapäät elokuva sai minut suorastaan polvilleen. Rakastuin niihin kiiltäviin, upeisiin ja uskomattoman nopeisiin autoihin, ja elokuvan naiset (Jordana Brester ja Michelle Rodriguez) olivat minusta aivan super cooleja rassaillessaan autoja ja ajaessaan niillä aivan yhtä hyvin kuin leffan badass miehetkin. Leffan näkemisen jälkeen haaveilin jonakin päivänä osaavani korjailla ja ajaa autoja yhtä hyvin. Mainittakoon että olin tuolloin siis 12-vuotias. Haaveet öljyn tahrimista vaatteista ja palavan kumin katkusta haihtuivat kuitenkin melko pian, ihastus Hurjapäät -elokuviin sensijaan on säilynyt. Tosin jatko-osat eivät aina yltäneet ensimmäisen leffan tasolle, vaikka autot siistejä olivatkin. Suurin pettymys taisi itseasiassa olla neljäs osa, jossa saatiin ensimmäisen kerran ekan elokuvan jälkeen alkuperäinen näyttelijäkaarti mukaan. Odotukset taisivat olla liian korkealla, nyt en edes pysty kunnolla muistamaan mitä ihmettä siinä nelosessa edes tapahtui!

Viides Hurjapäät elokuva on kuitenkin saanut melkoisen positiivista palautetta, joten itsekin luonnollisesti odotin - pienin varauksin - jotain parempaa kuin edellinen osa. Enkä joutunut tällä kertaa pettymään. Fast Five nimelläkin tunnettu elokuva ei jättänyt kylmäksi, vaan tarjosi hurjaa vauhtia ja aina niin viihdyttävää ryöstön suunnittelua. Elokuva eteni nopeasti ja rullasi hyvin. Vaikka elokuva on pitkä ja kestää hieman yli 2 tuntia, en pitkästynyt missään vaiheessa eikä yksikään kohtaus tuntunut turhalta. Autot ja ajokohtaukset olivat jälleen kerran mielettömiä, ne ovatkin tainneet aina olla niitä lempparikohtauksiani näissä leffoissa ja niitä voisi katsella aina enemmänkin. Vin Dieselin ja Dwayne Johnsonin kilpaileva pullistelu oli tietysti hieman huvittavaa, mutta ei mielestäni kuitenkaan ärsyttävää tai leffaa häiritsevää. Olen ehkä joskus aiemminkin maininnut että Vin Dieselillä on jokin outo vetovoima minuun, joten en voi oikein väittää että leffan katselu olisi tehnyt pahaa siltäkään kantilta ;)

Fast Five ei missään nimessä ole kuitenkaan täydellinen elokuva. Pieniä epäkohtia putkahteli esiin siellä täällä ja ennalta-arvattavuusasteikolla leffa olisi aika kärkipäässä. Elokuva on kuitenkin mun mielestä ehdottomasti toiseksi paras Hurjapäät-sarjassa ja yleisesti ottaen toimintaelokuvanakin kelpo kamaa. Nyt tekee hirveästi mieli katsoa se ensimmäinen leffa kun en ole sitä taas pitkiin aikoihin katsonut :D Mutta jos yhtään on tykännyt aiemmista Fast & Furious -leffoista, kannattaa ehdottomasti katsoa tämä viideskin osa. Saa muuten nähdä että vieläkö ne meinaa tehdä kuudennen... ;)

Kuvat allmoviephoto.com

P.S. Alan laittamaan leffoihin myös genretunnisteen, niin ehkä vähän helpottaa mikäli haluaa selailla vanhoja kirjoituksia leffoista :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

The Red Shoes

Elän vieläkin BLACK SWANin jälkimainingeissa, sillä kyseinen elokuva herätti kasvavan kiinnostuksen balettiin ja kyseistä taiteenmuotoa sisältäviin elokuviin. Haalin käsiini kourallisen balettiaiheisia elokuvia kuten BILLY ELLIOT, CENTER STAGE, CENTER STAGE 2: TURN IT UP ja RUDY & MARGOT. Viimeksi mainittu kertoo balleriina Dame Margot Fonteynista (mainitaan muuten Black Swanissakin ;D), erittäin hyvä filmatisointi, vaikka ei kuulemma aivan totuudenmukainen. Billy Elliot sai nieleskelemään kyyneliä, kun taas kaksi Center Stage elokuvaa edustavat paljon kevyempää viihdettä. Näiden lisäksi hankin myös 2 Oscariakin voittaneen, vuonna 1948 tehdyn THE RED SHOES elokuvan, josta aion nyt siis hieman tarkemmin kertoa.


Elokuva kertoo nuoresta balettitanssija Victoria 'Vicky' Pagesta (Moira Shearer), jonka suurin unelma on tulla prima balleriinaksi. Unelma on askeleen lähempänä kun kuuluisa ja karismaattinen balettiryhmän ohjaaja Boris Lermontov (Anton Walbrook) ottaa Vickyn mukaan Pariisiin ja antaa hänelle lopulta pääosan uudessa Hans Christian Andersenin satuun pohjautuvassa baletissaan The Red Shoes. Baletti kertoo tytöstä, joka haluaa tanssia punaisilla kengillään, mutta laitettuaan kengät jalkaansa ne eivät annakaan hänen lopettaa, vaan tyttö joutuu tanssimaan yöt ja päivät lepäämättä. Lermontovin ryhmässä on myös toinen uusi tulokas, nuori kunnianhimoinen säveltäjä Julian Craster (Marius Goring) ja eipä aikaakaan kun Vicky ja Julian rakastuvat toisiinsa. Ainoa ongelma on Lermontov, joka on erittäin omistushaluinen Vickystä eikä toivoisi tämän keskittyvän mihinkään muuhun kuin tanssimiseen. Vickyn on päätettävä kumpi on hänelle tärkeämpää: tanssi vai Julianin rakkaus.

Ensimmäinen huomio mikä elokuvasta tuli mieleen sen loputtua oli se, kuinka paljon Black Swan itseasiassa muistuttaa The Red Shoesia. Molemmissa elokuvissa pääosanaisen oikea elämä alkaa löytää yhtymäkohtia heidän tanssimastaan baletista, mikä johtaa väistämättä traagiseen lopputulokseen. On myönnettävä etten pahemmin katso tällaisia vanhoja klassikoita, vaikka ne usein loppujen lopuksi yllättävätkin positiivisesti. The Red Shoes oli vanhanaikaisuudestaan huolimatta kiehtova ja piti otteessaan loppuun saakka. Elokuva sisältää lähes viisitoistaminuuttisen tanssikohtauksen, joka oli todella hienosti toteutettu - vaikkakin sai ihmettelemään ettei oikealla teatterin lavalla onnistuisi ihan noin ainakaan katsojia ajatellen :D Moira Shearer oli ihan oikeasti balettitanssija eikä varsinaisesti näyttelijä, joten tanssi on kaunista eikä näyttelykään mitenkään kehnoa ollut :)

Kaiken kaikkiaan erittäin hieno elokuva, kannattaa ehdottomasti katsoa.

Translation:
I've been very into ballet ever since I saw the Black Swan, and therefore I had to get my hands on this classic film from 1948, The Red Shoes. I rarely watch old classics, although when I do they usually end up being surprisingly good. The Red Shoes was no exception, I really liked it a lot. It's about a young ballet dancer, played by Moira Shearer, who is torn between the man she loves and her pursuit to become a prima ballerina. It was funny to notice how much Black Swan actually resembles this film! Definitely one to watch :)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Macho, macho man eli action-leffat Top-5

Elokuu hujahti ohi valonnopeudella ja blogi pitikin pientä hiljaiseloa kun läppärini oli korjauksessa eikä aikaakaan liiemmin ollut kirjoitella. Aiheita kyllä olisi ollut, joten saatanpa kirjoittaa niistä nyt hieman jälkikäteen, varautukaa mahdolliseen postausten tulvaan. Nyt kuitenkin ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. En ole nimittäin pitkään aikaan tehnyt Top-5 listauksia ja tämän viikon Movie Monday -haasteeseen sattui sopivasti machoilevat testosteronipläjäykset elikäs suosikit action-leffojen saralta. 

Mietin pitkään sopivia elokuvia tähän vastaukseen, sillä tahtomattanikin yhdistin/yhdistän machoilevat testosteronielokuvat johonkin negatiiviseen ja naurunalaiseen, suorastaan noloon. Omat valintani listalle eivät kuitenkaan mielestäni ole noloja eivätkä naurettavia, ja kai ne kuitenkin voidaan nähdä juurikin tuollaisina machoilevina testosteronia pursuavina leffoina. Joten mistä tuo alkuperäinen ajattelutapani oikein tulee? Tiedäpä sitä, mutta tässä kuitenkin oma top vitoseni. Lista ei todellakaan ole ehdoton, on lukematon määrä hyviä action leffoja, mutta tehtävänannon mukaan koitin keskittyä leffoihin joissa on lihaksiaan pullistelevia machoja toimintasankareita :)

5. SPEED

Keanu Reevesin tähdittämä Speed on niitä ensimmäisiä action elokuvia joita näin, ja sen jälkeen tämä onkin katsottu aika monta kertaa. Yksi parhaista Reevesin leffoista, ja syy miksi tämä löytyy listalta vasta sijalta 5 on se, että listan teeman huomioon ottaen tässä leffassa machoilu sun muu pullistelu on kuitenkin melko kesyä. Tulipas nyt muuten hirveä himo katsoa pitkästä aikaa tämä, edellisestä katselukerrasta taitaa olla jo vuosia...

4. GAMER

Kävin aikoinaan katsomassa tämän ihan elokuvateatterissa ja salissa taisi minun lisäksi olla yksi toinen tyttö. Ja no onhan tämä selkeästi miehille suunnattu leffa: videopeli jossa soditaan oikeilla ihmisillä, vähäpukeisia naisia jne. Pidin leffasta kuitenkin yllättävän paljon, olin kananlihalla jo ensisekunneilta asti kun Marilyn Mansonin hieno versio Sweet Dreams -kappaleesta soi "peli"kohtausten taustalla. Gerard Butler pääsee esittelemään lihaksiaan (katsokaa nyt tuota kuvaa!) ja onhan leffassa myös suosikkeihini kuuluva ihana Michael C. Hall (kuvassa oikealla). Yhtä tykitystä alusta loppuun.

3. 300

Tätä listaa ei voisi olla ilman 300 -elokuvaa. Puolialastomia lihasmassoja ruutu täynnä. Need I say more?? Tämäkin pitäs muuten katsoa uudestaan, hyvä että edes muistan tästä mitään enää...

2. TERMINATOR 2: JUDGMENT DAY

Ensimmäinen Terminator elokuva ei oikein vakuuttanut, erikoisefektit kun olivat lähinnä naurettavia eikä juonikaan jaksanut oikein pitää vielä otteessaan, vaikka hyvää pohjustustahan eka leffa tottakai on. Toinen Terminaattori sen sijaan ns. räjäytti potin. Tekniikka oli kehittynyt huomattavasti ekasta osasta ja juonikin oli jotenkin paljon mielenkiintoisempi. Ja no, eihän tätä listaa voisi myöskään olla ilman edes yhtä Arskan leffaa...

1. DIE HARD - ELOKUVAT

DIE HARD!!! Ihan paras. Siis ne kaikki. Pientä fuskausta siis, mutta kun ei voi valita vain yhtä niistä. Olen huomannut olevani jonkinasteinen Bruce Willis -fani. Tämä tieto tuli itsellenikin hieman yllätyksenä, mutta kun aloin tuossa taannoin ajattelemaan niin tykkään todella paljon hyvin monista Willisin leffoista. Eikä se nyt mikään kovin pahannäköinen ukkokaan ole, vaikka onkin jo lähemmäs 60-vuotias. Die Hard elokuvissa tiivistyy Willisin coolius äärimmilleen, ei näistä voi olla pitämättä. Die Hard 5 on muuten suunnitteilla, hell yeah! :D

Kuvat allmoviephoto.com, paitsi Speed -kuva googletettu.


Translation:
My Top-5 macho action films. I think they're all rather self-explanatory :D

♫: Hans Zimmer - One Simple Idea