Näytetään tekstit, joissa on tunniste livenä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste livenä. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. elokuuta 2011

KarmaRock 20

Viime viikonloppuna koitti taas vuoden odotetuin tapahtuma, nimittäin jo kahdennennenkymmenennen kerran järjestettävä Karmarock. Suuntasimme siis ystäväni Lissun kanssa lauantaina aikaisin tuonne Porin suuntaan, Harjavaltaan. Tärkein syy miksi kyseistä festivaalia olin taas odottanut enemmän kuin kuuta nousevaa (miksi nousevaa kuuta muuten ylipäänsä odotetaan??) oli tietysti ehdoton lempiyhtyeeni MAJ KARMA, joka nyt jo pitkäksi venyneen taukonsa aikana heittää kerran kesässä keikan omilla festareillaan Karmarockissa. En jaksanut keskittyä oikein kuvien ottamiseen, joten saldo oli vähäinen ja sitäkin huonolaatuisempi. Mutta koska olen vieläkin niin fiiliksissä koko viikonlopusta ja tuosta Karman keikasta niin pakkohan se on tännekin muutama otos jakaa, koittakaa kestää tosiaan tuota huonoa laatua...

Oli taas niin upea tunne kun Kellopeli Appelsiinin musiikki lähti soimaan ja Maj Karma asteli lavalle. Ei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan, sitä riemua. Tämä bändi on mulle niin mielettömän tärkeä ja on ollut aikamoista tuskaa tämän parin vuoden ajan kun bändi on ollut tauolla. Onneksi Karma kuitenkin on päättänyt palata vuonna 2013 uuden levyn kera, mutta vuoteen 2013 on vielä aika pitkä aika :( Siinä välissä ilmestyy Herra Ylpön & Ihmisten levy, joka toki lohduttaa hieman, mutta Maj Karma on aina Maj Karma. Ei sitä voi mikään muu korvata.

Viime vuonna Maj Karma järjesti nettisivuillaan äänestyksen jossa sai äänestää biisejä Karmarockin keikan settilistaan. Tänä vuonna ei äänestystä ollut, mutta pojat olivat päättäneet soittaa jotakin jokaiselta levyltään aivan siitä parin sadan kappaleen loppuunmyydystä Kaukana Puhelimista -esikoislevystään alkaen. Olinkin oikein tyytyväinen siihen että settilistaan oli päässyt mm. Valmiina vanhuuteen, Ovisilmä, Rinta ja Romanssi, vaikka Romanssi kuultiinkin myös viime kesänä. Se on kuitenkin niin upea kappale että eipä tuo haitannut kuulla se taas livenä :) Pientä harmitusta aiheutti jälleen kerran The Best of Mozart -biisin puuttuminen, miten se nyt voi olla niin vaikea saada sinne settilistaan hä?! Lisäksi harmittelimme settilistan ennalta-arvattavuutta, suurin osa biiseistä kun oli kuitenkin levyjen sinkkubiisejä kuten Ukkonen, Salama, Satiinisydän ja Sodankylä. Rakastan kylläkin noita kaikkia biisejä, ja varsinkin Ukkonen on sellainen oma voimabiisini että se on aina ihana kuulla livenä, mutta olisihan se kiva kun bändi soittaa yhden keikan vuodessa että silloin edes soittaisivat hieman erilaisia biisejä. Uskon nimittäin että tuonne Karmarockiin eksyy nimenomaan bändin faneja vuosien takaa eikä vain niitä jotka ovat ohimennen katsomassa bändiä jonka pari biisiä on soinut radiossa. Nevertheless, keikka oli silti todella kova ja minä kun pidän ihan oikeasti kaikista bändin biiseistä niin eipä siinä kovin pahasti voida pieleenkään mennä :) Keikan lopuksi Karma soitti vielä yhden täysin uuden biisin nimeltä Melankolian kolina, joka kuulosti aivan mahtavalta! Vuoden 2013 odotus tehtiin siis vielä pikkasen vaikeammaksi, kiitti vaan!

Maj Karman lisäksi tuli muista bändeistä tsekattua oikeastaan vain CMX, muuten hengasimme vähän siellä sun täällä festarialueella. Ylppökin kävi sitten pyörähtämässä CMX:n keikan aikana ihan lavalla asti ja lauloi taustoja Palvelemaan konetta -biisiin ♥

Taas on pitkä vuoden odotus edessä ja ensi kesänä suuntana Karmarock 21 :) Täytyy kyllä sanoa että Karmarock on kaikessa kotikutoisuudessaan yksi parhaimmista Suomen festareista. Festarialue on pieni ja kävijämäärä huitelee siinä 2500 paikkeilla, mutta kaikilla on aina ihan mielettömän hyvät fiilikset eikä mihinkään oikein tarvitse edes jonottaa :D Kaikki yksinkertaisesti toimii Karmarockissa eikä lippujenkaan hinnalla tehdä hirveää riistoa. Saa kyllä täydet pisteet minulta :)

♫: Maj Karma - Tyyni valtameri

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Livin' on a Prayer

Linkin Parkin torstainen keikka jäi väliin, mutta perjantaina olin Olympiastadionilla katsomassa jo legendaarista rockyhtye Bon Jovia. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että en tunne yhtyeen tuotantoa ilmiselvien biisien lisäksi erityisen hyvin. Livin' on a Prayer, It's My Life, Runaway ja You Give Love a Bad Name kuuluvatkin sitten niihin biiseihin joita tulee luukutettua säännöllisin väliajoin. Noita biisejä odotinkin kaikkein eniten myös Helsingin keikalta, ja kyllähän ne tietysti siellä kuultiin.

Kuva: Ilta-Sanomat

Keikka alkoi todella räjähtävästi ja etenkin kentällä oleva yleisö oli todella hyvin mukana heti alusta alkaen kun Raise Your Hands aloitti shown. Kun heti toisena biisinä kuultiin You Give Love a Bad Name taisi yhtye itsekin hämmästyä suomalaisen yleisön innokkuutta ja aikaansaamaa ääntä: suurelle screenille heijastui Jonin ja kitaristi Richien hämmästyneet, iloisen nauravaiset ilmeet kun yleisö lauloi biisin alun raikuvasti. Vaikka jo keikan alussa satoi pientä tihkua joka keikan edetessä yltyi kunnon kaiken kastelevaksi sateeksi ei se haitannut yleisön eikä yhtyeenkään menoa. Jon hyppeli ja keimaili iloisesti hymyillen, enkä siinä vaiheessa enää todellakaan ihmetellyt, miksi miestä voidaan kutsua seksisymboliksi. Hymy tosin hyytyi ensimmäisen tunnin jälkeen kun Jon harmittavasti loukkasi polvensa kesken kappaleen. Biisi vedettiin kuitenkin kunnialla läpi ilman keskeytyksiä, vaikka screenille heijastui tällä kertaa todella tuskaiset kasvot. Itse satuin juuri katsomaan jonnekin muualle kun jalan loukkaus sattui, mutta äitini sanoi että jalka oli kuulemma lähtenyt vähän alta Jonin kävellessä lavalla. Pitkän aikaa keikan jatkuessa Jon linkkasikin jalkaansa ja hieroi polveaan aina lauluosuuksiensa välissä. Ymmärrettävästi siis loppukeikan ajan Jon otti hieman rauhallisemmin liikkumisen kanssa eikä näyttäviä hyppyjä enää nähty. Täytyy kyllä nostaa silti hattua miehelle siitä, että veti keikan loppuun kunnialla, vaikka varmasti on sattunut ihan pirusti.

Kuva: Iltalehti

Meidän paikat olivat mukavasti sivukatsomossa katoksen alla, josta oli kyllä erittäin hyvä näkyvyys lavalle. Oli myös hauska välillä katsoa alas kentälle sitä ihmismerta joka Jonin pienestäkin vihjaisusta nosti kätensä ilmaan, heiluivat puolelta toiselle tai taputtivat rytmissä. Uskomattoman hienon näköistä! Kyllä istumakatsomoissakin oltiin peräpenkkejä myöten todella hyvin mukana, josta on varmasti kiittäminen Jonin heti alussa esittämää tiukkaa käskyä: perseet ylös penkeistä, nyt ei katsota mitään tv-ohjelmaa!

Mua ihan pikkasen häiritsi jossain välissä äänentoisto, joka tuntui olevan hieman hakoteillä. Ääni puuroutui ja kuulosti siltä että laulu olisi tullut hieman jäljessä. Toisaalta mietin sitäkin, että yleisö lauloi niin kovaa esimerkiksi It's My Life -biisin aikana, että voisiko olla mahdollista ettei Jon kuullut omaa ääntään kovin hyvin ja siksi kuulosti siltä, että laulu tuli hieman jäljessä...No tiedä siitä sitten, mutta en antanut tämän häiritä keikasta nauttimista :) Upea keikka oli ja olen todella iloinen että menin vaikka bändi ei minulle mikään elintärkeä olekaan. Keikan päättänyt Livin' On a Prayer oli jotain aivan uskomatonta kun koko stadion raikasi niin kovaa kuin kurkuista lähti ♥

Kuva: Ilta-Sanomat

Jostain syystä mulle tuli kyllä keikan jälkeen hirveä himo kuunnella Rolling Stonesia :D Ja nähdä Rollarit livenä...nyyh.

Translation:
I went to see Bon Jovi perform live at the Olympic Stadium in Helsinki yesterday. The show was awesome and I enjoyed it whole-heartedly even though I'm not a huge Bon Jovi fan. Of course I enjoy their music every now and then. I have to hand it to Jon who despite of injuring his knee went through the show like nothing had happened - even though it was clear that his knee hurt pretty bad. Livin' On a Prayer ended the show and what an amazing ending that was! The whole stadium was singing along as loud as they could and clapping their hands together in a beautiful sea of people. Wonderful ♥

♫: The Rolling Stones - Like a Rolling Stone (live)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Samuli Putro @ Lutakko 9.4.2011

Samuli Putro heitti eilen keikan Lutakossa, ja ilta erosikin edellisestä kerrasta melkoisen paljon. Reilu vuosi sitten samaisen herran Lutakon keikalla lavan valtasi ensinnäkin vain Putro itse kitaransa kanssa ja yleisö istui lavan eteen raahattujen pirttipöytien äärellä. Tuolloin keikalla ei myöskään kuultu oikeastaan lainkaan yleisön mukana laulamista, vaan kaikki keskittyivät kuuntelemaan Putron tulkintaa. Eilinen keikka olikin sitten enemmän sitä, mihin itse on keikoilla tottunut. Yleisö tanssi ja lauloi, eikä Putronkaan tarvinnut olla yksin lavalla, vaan häntä oli säestämässä kokonainen bändi. Tälläkin kertaa Elämä on juhla -biisi sai monet yleisöstä liikuttumaan, mukaanlukien allekirjoittaneen. Ehkä hieman yllättävää oli se, miten monta täysin uutta biisiä settiin kuului. Hyviä toki kaikki, mutta Putro itsekin jutteli pohtineensa että onko miten järkevää esittää biisejä joita monet eivät ole aiemmin kuulleet. 

Setti koostui kokonaisuudessaan jopa 19 kappaleesta. Älä huuda mulle -biisistä kuultiin hieman erilainen versio ja se sai yhdessä Älä sammu aurinko -kappaleen kanssa yleisön ehkä kaikkein äänekkäimmiksi. Encoressa kuultiin biisi, jonka Putro oli alunperin kirjoittanut Mariskan ja Dave Lindholmin duetoksi. Nyt hän esitti kyseisen biisin nimeltä Tahdon sut taivaasta yhdessä viulustinsa Elina Katajamäen kanssa, jolla oli muuten ihan hirveän nätti ja kirkas ääni (plus todella ihana mekko!). Biisilistassa luki että encoren toinen ja keikan viimeinen biisi olisi ollut Tulkoon kesä, mutta ei se se kyllä ollut. Muistan kuulleeni kyseisen biisin aiemminkin, varmaan juuri aiemmin livenä ja muistaakseni silloinkin keikan päättävänä biisinä, mutta kyseisen biisin nimeä en nyt löytänyt mistään.

1. Kolme sisarta
2. Mimmejä saa aina odottaa
3. Älä huuda mulle
4. John F. Päijänne
5. Anna minun mennä
6. Elämä on juhla
7. Ihmisen tehtävä
8. Siri ja Kanttu
9. On elettävä huolella
10. Getsemane
11. Saaressa on aina sunnuntai
12. Älä sammu aurinko
13. Mitäpä jos
14. Helismaa
15. Intiaan
16. Huono sängyssä
17. Rämpytimies
------
18. Tahdon sut taivaasta
19. ???


Kokonaisuudessaan siis oikein hyvä keikka. Pientä miinusta ehkä siitä että omaan makuuni Putro ehkä antoi hieman liikaa huomiota parille känniselle muijalle, jotka eivät sitä siis mielestäni olisi ansainneet. Tuollaiset pitäisi jättää vain täysin omaan arvoonsa. Ärsyttävää kun itse yrittää keskittyä keikkaan ja siihen mitä artisti sanoo ja laulaa, ja sitten toiset keskustelevat jotain täysin omiaan kovaan ääneen vieläpä melkein eturivissä. No mutta se siitä, lukuunottamatta tuota pientä seikkaa siis keikka oli todellakin hintansa väärti :) Seuraavan kerran Putroa varmaan näkeekin sitten kesän festareilla!
 
Translation:
I went to see a Finnish singer-songwriter Samuli Putro last night. The show was amazing, apart from two drunken women who were seriously campaigning for the most annoying people in the world award.
 
♫: Samuli Putro - Huono sängyssä

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Manboy @ Freetime

Eilen perjantaina 18.3. porilainen Manboy yhtye heitti ilmaisen keikan Jyväskylän Freetime -baarissa. Allekirjoittanut oli tietysti paikalla, tosin melkoisen korkea kuume "hieman" verotti keikasta nauttimista. Bändi oli kuitenkin loistava, tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun näin Manboyn livenä, mutta ei varmastikaan viimeinen.











Keikka tuntui kovin lyhyeltä, mutta toisaalta siinä terveydentilassani en ehkä olisi jaksanutkaan pidempää settiä. Keikalla kuultiin seuraavat biisit:

One Dollar Under God
For Another One
How It Hurts
Please Stop Crying
Running Out
Nothing Compares 2 U
How The World Ends
Home
A Bore
Drop Out
-------
Water

Itse olisin toivonut ehkä hieman enemmän biisejä Deus Protector Noster -levyltä, mutta eipä tuo nyt kummemmin haitannut. Harmittaa ettei keikalla ollut levyjä myynnissä, olisin kyllä ehdottomasti ostanut tuon uuden Something Wonderful -albumin. Noh, se on mentävä piakkoin levykauppaan kunhan tässä tervehtyy.

Nyt ei kyllä oikein irtoa tekstiä, sorry. Taidan napata muutaman panadolin ja painua pehkuihin, palaillaan joku toinen päivä toivottavasti terveemmissä merkeissä!

Translation:
Went to see Manboy perform free at Freetime in Jyväskylä. The band was awesome, but I was suffering from rather high fever so I couldn't enjoy the gig as much as I would've liked.
 
♫: Manboy - Nothing Compares 2 U

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Odotuksien täyttymys: The National @ Kulttuuritalo, 3.3.2011

Torstaina 3.3.2011 koitti päivä, jolloin The National nousi Helsingin Kulttuuritalon lavalle ensimmäiselle omalle keikalleen Suomessa. Odotukseni keikkaa kohtaan olivat ehtineet kohota melkoisen mittaviin sfääreihin, ja onkin hienoa päästä sanomaan että todellisuus vastasi odotuksiani pilkulleen, jopa ylitti ne. Olin 99% koko keikasta aivan kananlihalla, niin upean kuuloista oli bändin esiintyminen. Slow Show'n pärähtäessä Kulttuuritalon Aalto -salissa silmätkin hieman kostuivat. Settilista oli muutenkin täydellisyyttä hipova, mukavasti biisejä niin High Violetilta kuin aikaisemmiltakin levyiltä, Sad Songs For Dirty Loversia myöten. Omia suosikkejani olivat Slow Show'n lisäksi Squalor Victoria, Afraid of Everyone, Mr. November (jonka aikana Matt teki niinsanotut "Herra Ylpöt" ja hyppäsi yleisön sekaan laulamaan), Wasp Nest, Fake Empire ja Terrible Love, unohtamatta ikimuistoista keikan päätösbiisiä Vanderlyle Crybaby Geeksia, joka esitettiin yhteislauluna yleisön kanssa, akustisten kitaroiden säestämänä.

Menimme paikalle kaverini kanssa seittemän aikaan ja ovilla oli odottamassa sisäänpääsyä yllättävän vähän ihmisiä, ehkä kymmenkunta. Pääsimmekin sitten helposti ja melko vaivatta myös aivan eturiviin (nyt pientä ihkutusta tähän väliin, iiihh Matt ja kumppanit vain parin metrin päässä!! :D) ja mikäs siinä kun herra Berninger tuli välillä aivan siihen eteen seisomaan korkeintaan 10 sentin päähän ;) Eturivissä olosta myös sen verran on sanottava että en ole varmastikaan koskaan saanut olla noin rauhassa omalla paikallani ilman minkäännäköistä änkemistä, tunkemista ja tönimistä! Positiivinen yllätys siis, sillä olen tottunut joutumaan taistelemaan paikastani eturivissä kynsin ja hampain... Koko keikan kruunasi sitten vielä lämmin kädenpuristus ja valloittava hymy itse herra Matt Berningeriltä ♥

Sananen myös lämppäristä, Sharon Van Ettenista, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus. Lavalle asteli heti yhdeksän aikaan pienikokoinen nainen enkä oikein tiennyt mitä odottaa, mutta nätti ääni Sharonista lähti, vaikka biisit kuulostivatkin aika paljon toisiltaan. Jokatapauksessa neito oli varsin viihdyttävää katseltavaa ja suloinen kuin mikä! Tähän voisi tutustua kyllä enemmänkin.









Kuvaushan keikalla taisi periaatteessa olla kiellettyä (??), mutta ei siellä kukaan kyllä edes laukkuja tainnut tarkistaa saati tullut olalle koputtamaan. Tavallisella pokkarikameralla näpsittyjä kuvia siis, myös pari videota tuli kuvattua, mutta niiden laatu ei ole mikään maailman parhain. Tässä nyt kuitenkin Afraid of Everyone ja Sorrow, josta tosin missasin aivan alun.



Translation:
On Thursday 3th of March I went to see one of my favorite bands, The National, play in Helsinki and well, the long story short, it was one the best nights of my life. I was right in the front row, just a few meters away from the band and got to shake hands with the singer, Matt Berninger ♥ They played pretty much all the songs I wanted to hear, the venue was amazing, the band were amazing, everything was just perfect! Can't wait to see them again.
 
♫: The National - Lucky You

maanantai 23. elokuuta 2010

Olihan se upea.

 Viime perjantaina olin tosiaan katsastamassa irlantilaisten vireen Olympiastadionilla, enkä kyllä pettynyt. En ole koskaan varsinaisesti "fanittanut" U2:ta, mutta useat biisit kuuluvat suosikkilistaani. Suurin osa klassikoista tietysti ainakin. Yhtye on kuitenkin mielestäni sellainen joka täytyy nähdä ainakin kerran elämässä. Ja oli muut mitä mieltä tahansa, mielestäni Bono on hieno mies. Voisi ne kuuluisuuden tuomat varat ja vaikutusvallan käyttää paljon huonomminkin kuin maailman parantamiseen ! Paikkani stadikalla oli kauimmaisessa päädyssä mammuttimaisesta lavasta, joten kunnollisia kuvia keikasta ei lainakameroilla saanut. Paikka oli kuitenkin siinä mielessä hyvä, että sieltä näki hienosti kokonaiskuvan ja ääni kuului selvänä.


HPIM0898

HPIM0906

Keikka alkoi puolisen tuntia myöhässä teknisten ongelmien vuoksi (tässä vaiheessa mua alkoi jo hieman pelottaa, Sonisphere oli vielä liian tuoreessa muistissa !). Bändi kuitenkin pääsi lavalle ja koko stadion räjähti. Fiilis oli upea kun ensimmäinen varsinainen biisi Beautiful Day pärähti käyntiin. Oli hienoa että settilistaan oli mielestäni valittu hyvin noita vanhempia klassikoita, kuten Sunday Bloody Sunday, Mysterious Ways, One, New Years' Day, Elevation, Where The Streets Have No Name ja tietysti With Or Without You, joka sai minut melkein kyyneliin. Uudemmatkin biisit toki toimivat noin livenä, tosin itse en ole niinkään kuunnellut viimeisimpiä levyjä.

HPIM0909
HPIM0912


Näin pari päivää jälkijunassa on hirveän vaikea välittää sanallisesti sitä fiilistä mikä perjantaina oli. Ei kuitenkaan kaduta tippaakaan rahojen laittaminen lippuihin. Nyt on taas yksi "once in a lifetime" -kokemus plakkarissa :) Lämppärinä U2:lle toimi muuten Razorlight, mutta siitä ajattelinkin tehdä aivan oman postauksen...

♫: Razorlight - Vice

perjantai 20. elokuuta 2010

360 Degrees.

 Kuva: U2 Fan Club

Tänään viimein koittaa päivä jota on vuosi odotettu. Oikeastaan päivä, jota en koskaan uskonut tulevan. En nimittäin koskaan uskonut näkeväni U2:sta livenä ! Mutta tänään se kuitenkin tapahtuu, U2 360 Degree Tour saapuu Helsingin Olympia Stadionille. Valitettavasti unohdin hyvän pokkarikamerani Jyväskylään (insert profanity here) ja joudun tyytymään veljen pokkarikameraan jossa ei ole kovinkaan hyvä laatu, joten jää nähtäväksi viitsiikö mitään kuvia edes julkaista täällä blogin puolella. Eiköhän keikasta silti tule ikimuistoinen !

Ketäs muita on menossa katsomaan U2:ta, joko tänään perjantaina tai huomenna lauantaina?
♫: Lady Gaga - Paparazzi

perjantai 13. elokuuta 2010

You can't always get what you want...

...apparently.

Melkein viikko vierähtänyt erittäin epäonnisesta Sonisphere reissusta, enkä ole vieläkään päässyt täysin pettymyksestäni yli. Sunnuntaina tosiaan oli määrä Iggy & The Stoogesien esiintyä kakkoslavalla klo 16. Olimme kaverin kanssa odottaneet tuota hetkeä jo yli puoli vuotta, ja sunnuntaina seisoimme 6 tuntia lavan edessä pitämässä eturivin paikkojamme. Väsymys oli järkyttävä, sillä emme olleet saaneet nukutuksi edellisenä yönä kuin vaivaiset puoli tuntia. Lisäksi aurinko oli porottanut pilvettömältä taivaalta koko 6-tuntisen odotuksen. Laskimme jo minuutteja siihen kun Iggyn piti astella lavalle, kunnes vain 5 minuuttia ennen h-hetkeä iskee se mieletön myrsky aivan pään päälle. Aluksi pieni sade vain sai yleisöön eloa ja Kirjurinluodolla raikui "IGGY! IGGY!" -huudot kovien aplodien saattelemana. Ja sitten sade yltyikin kovemmaksi ja kovemmaksi, kunnes sateen piiskaus oikeasti sattui. Tuuli oli niin voimakas että hajotti lavan katon ja lavalla olleet soittimet vaurioituvat sateesta, tai kaatuilivat tuulen voimasta.

Long story short...Kakkoslava oli poissa pelistä eikä Iggy & the Stooges päässeet soittamaan keikkaansa. Mötley Crüe joutui peruuttamaan esiintymisensä kokonaan. Päivän kuitenkin pelasti Iggyn lyhyt semi-akustinen keikka päälavalla. Iggy veti neljä biisiä ja villitsi läpimärän yleisön. Itse olin niin hysteerinen ja shokissa, etten voinut muuta kuin itkeä koko keikan ajan. Nautin itkustani huolimatta tästä lyhyestä keikasta täysin siemauksin. Oli upeaa että Iggy viitsi tulla lavalle esittämään edes ne neljä kappaletta, arvostukseni miestä kohtaan nousi entisestään. Igster vaikutti olevan myös varsin hyvällä tuulella valitettavasta vastoinkäymisestä huolimatta. Akustisella keikalla kuultiin biisit Raw Power, Search and Destroy, Gimme Danger ja I Wanna Be You Dog.

Kuvia tuli otettua harmittavan vähän koko reissulta, mutta ei sitä nyt aina jaksa olla kamera kädessä valmiina. Tässä nyt kuitenkin muutama melko huonolaatuinen ikuistus.

Sonisphere2010 015
Sonisphere2010 030
Sonisphere2010 037,
Sonisphere2010 042
Sonisphere2010 050
Sonisphere2010 070

Huonolaatuisia ja täriseviä videoita tuli kuvattua muutama kappale.


Perkeleen hyvin se Iggy kuitenkin veti tuon akustisen settinsäkin.Toipuminen tästä pettymyksestä taitaa kestää kuitenkin aika kauan, sillä Iggyn musiikin kuunteleminenkin tekee kipeää :( En voi sille mitään että alan aina ajattelemaan miten hyvin kaiken olisi pitänyt mennä...Noh, ei auta muu kuin rukoilla musiikkijumalilta että Iggy & the Stooges tulevat vielä Suomeen kunnon keikalle, mieluiten vaikka sisätiloihin niin ettei trombit sun muut tornadot voi tulla estämään keikkaa !

♫: Iggy Pop - Gimme Danger

maanantai 2. elokuuta 2010

KarmaRock 19.

Karmarock on nyt koettu ja olikin kyllä mahtava reissu ! Tänään olo on jo lähempänä normaalia, eilen taas tuntui siltä kuin olisi auton alle jäänyt. Kotiin kun pääsin painelin suoraan suihkuun ja aikaisin nukkumaan. 12 tunnin yöunien jälkeen väsymyksen poistuttua jäljellä on kipeät paikat ja mielettömät mustelmat ympäri kroppaa. But it was all worth it. Telttakin saatiin kunnilla pystyyn, ja se jopa pysyi siinä koko yön ! Yöunet jäivät kyllä vähäisiksi, vain noin 4 tuntia, joista ainakin puolet hytisin kylmissäni ja kuuntelin kuinka ulkopuolella riehuttiin. Sunnuntai menikin sitten koomaillessa Harjavallassa ja junassa. Mutta nyt vähän kuvia kehiin. Niitä ei kylläkään ole muista kuin Herra Ylpöstä & Ihmisistä sekä Maj Karmasta. Vakuutan että siellä muitakin bändejä esiintyi, mutta jostain syystä kamera ei eksynyt käsiin kuin vain noiden kahden kohdalla.

020052
048
029
061
065

Ihmisten keikalla oli aivan mieletön meininki. Ehkäpä bändin kovin keikka jonka olen nähnyt ! Eturivissä ollessa en nähnyt tanssivatko pojat sitten loppujen lopuksi, mutta ainakin Ylppö ja bändin basisti Jami näyttivät komeasti mallia. Ihmisten esiintymisen jälkeen siirryimme kaverin kanssa Lavan luokse, jossa Eläkeläiset tanssittivat yleisöä. Siinä sitten pikkuhiljaa etenimme lähemmäs ja lähemmäs eturiviä kunnes olimmekin kiinni lavassa, ja siinä sitten pysyimmekin ! Kovin sneakisti otin kuvan Häiriöstä kun hän tuli soundcheckaamaan lavalle.

074

Mun on nyt pakko tunnustaa, että kuten pelkäsinkin, aloin todellakin itkeä kun Kellopeli Appelsiinin intro lähti soimaan ja Karman jätkät astelivat lavalle. Tärisin ja itkin, enkä voinut sille mitään. Niin kovin odotin tuota keikkaa lähes vuoden (edellinen Maj Karman keikka jolla olin oli 29.8.2009.), joten tunnelataus oli todellakin melkoinen. Olo oli suorastaan epätodellinen kun ajattelin että "Nyt näen pitkästä aikaa Maj Karman, siis Maj Karman. Bändin joka on vaikuttanut elämääni suuremmin kuin uskoisikaan.".

076077
078
099
081
092
097

Maj Karman settilistahan koostui kokonaan yleisön äänestämistä kappaleista (ennakkolipun ostaneet pääsivät Karman nettisivuilla äänestämään), ja vaikka setistä nyt löytyikin sitten suurimmaksi osaksi niitä tunnetuimpia hittejä (kuten Ukkonen, Salama, Satiinisydän, Kyynel, Sodankylä, Metallisydän, Rukous ja Attentaatti), oli mukaan saatu muutama erittäin tervetullut yllätys. Itse olin äänestänyt ja mielessäni toivonut ja rukoillut että The Best of Mozart olisi päässyt listalle, mutta näin ei valitettavasti ollut käynyt. Keikalla kuitenkin kuultiin kaksi muuta ehdotonta lemppariani vanhemmasta tuotannosta, Hullu Huutaja sekä Romanssi ♥ Sinänsä jäi siis hieman harmittamaan että äänestäjät eivät olleet tajunneet tätä mieletöntä mahdollisuutta kerrankin saada livebiiseihin tungettua enemmänkin noita vanhoja biisejä joita ei yleensä Karman keikoilla kuulla. Nuo aiemmin suluissa luettelemani biisit nimittäin tulivat suurimmalla osalla viime kesän keikoistakin. Eipä sillä, jokainen noistakin biiseistä on mieletön veto, joten ei nyt sitten kuitenkaan pahemmin jäänyt kaivelemaan :)

♫: Sea Wolf - You're A Wolf