Viime perjantaina olin tosiaan katsastamassa irlantilaisten vireen Olympiastadionilla, enkä kyllä pettynyt. En ole koskaan varsinaisesti "fanittanut" U2:ta, mutta useat biisit kuuluvat suosikkilistaani. Suurin osa klassikoista tietysti ainakin. Yhtye on kuitenkin mielestäni sellainen joka täytyy nähdä ainakin kerran elämässä. Ja oli muut mitä mieltä tahansa, mielestäni Bono on hieno mies. Voisi ne kuuluisuuden tuomat varat ja vaikutusvallan käyttää paljon huonomminkin kuin maailman parantamiseen ! Paikkani stadikalla oli kauimmaisessa päädyssä mammuttimaisesta lavasta, joten kunnollisia kuvia keikasta ei lainakameroilla saanut. Paikka oli kuitenkin siinä mielessä hyvä, että sieltä näki hienosti kokonaiskuvan ja ääni kuului selvänä.
Keikka alkoi puolisen tuntia myöhässä teknisten ongelmien vuoksi (tässä vaiheessa mua alkoi jo hieman pelottaa, Sonisphere oli vielä liian tuoreessa muistissa !). Bändi kuitenkin pääsi lavalle ja koko stadion räjähti. Fiilis oli upea kun ensimmäinen varsinainen biisi Beautiful Day pärähti käyntiin. Oli hienoa että settilistaan oli mielestäni valittu hyvin noita vanhempia klassikoita, kuten Sunday Bloody Sunday, Mysterious Ways, One, New Years' Day, Elevation, Where The Streets Have No Name ja tietysti With Or Without You, joka sai minut melkein kyyneliin. Uudemmatkin biisit toki toimivat noin livenä, tosin itse en ole niinkään kuunnellut viimeisimpiä levyjä.
Näin pari päivää jälkijunassa on hirveän vaikea välittää sanallisesti sitä fiilistä mikä perjantaina oli. Ei kuitenkaan kaduta tippaakaan rahojen laittaminen lippuihin. Nyt on taas yksi "once in a lifetime" -kokemus plakkarissa :) Lämppärinä U2:lle toimi muuten Razorlight, mutta siitä ajattelinkin tehdä aivan oman postauksen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti