Jo ala-asteella haaveilin tatuoinnista. En muista tarkemmin mistä tämä loppumaton viehätykseni ikuisiin kuviin iholla oikein on saanut alkunsa (vahva epäilys on, että HIMin Ville Valolla saattoi olla tekemistä asian kanssa, tai yleensäkin rock musiikilla), mutta muistan kyllä sen kuinka päätin 10-vuotiaana että joskus omaakin ihoani koristaa tatuointi. Kinusin vanhemmiltani lupaa saada ensimmäinen tatuointi jo rippilahjaksi. Isäni vei minut tatuointiliikkeeseen tutustumaankin jo, mutta sitten jänistin. Sikäli hyvä juttu että olisin tuolloin ollut vasta 14-vuotias ja kuva mitä tuolloin itselleni havittelin ei nykyään iske enää pahemmin millään tavalla. 16-vuotiaana himo päästä neulan alle kasvoi kuitenkin sietämättömäksi ja saatuani kirjallisen suostumuksen vanhemmiltani, marssin tatuoijan tykö ja hakkautin oikeaan nilkkaani yksinkertaisen tribaaliruusun. Vaikka olisin toki voinut ottaa jonkun hienommankin kuvan ensimmäiseksi tatuoinnikseni, en siltikään kadu tuota nilkkaani koristavaa ruusua pätkääkään. En edes muista sitä suurinta osaa ajasta.
Mitä kipuun tulee, tatuoiminen ei sattunut oikeastaan yhtään. Vähän se nipisteli, mutta olin pelännyt paaaljon paljon pahempaa kipua. Toisen tatuointini otin käsivarteen 18-vuotiaana, valitettavasti hyvin hetken mielijohteesta. Suhteeni tähän käsitatuointiini onkin hyvin ristiriitainen, välillä tykkään siitä hyvinkin paljon ja toisinaan taas haaveilen sen peittämisestä jollain hienommalla kuvalla. Nyt olen taas viimeiset pari vuotta kärsinyt mielettömästä tatuointikuumeesta, ja se alkaa todellakin käymään sietämättömäksi ! Ongelmana on vain liian monet ideat ja hyvin vaakamainen päättämättömyys. Olenkin surffaillut paljon netissä etsien inspiroivia tatuointikuvia ja tässä muutamia. Eniten houkuttaisi nätit linnut molempiin ranteisiin, sillä pidän lintujen symboliikasta, tai ainakin minulle ne edustavat täydellistä vapautta, joka on minulle hyvin tärkeä asia.
Kuvat we♥it
♫: -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti