Torstaina 3.3.2011 koitti päivä, jolloin The National nousi Helsingin Kulttuuritalon lavalle ensimmäiselle omalle keikalleen Suomessa. Odotukseni keikkaa kohtaan olivat ehtineet kohota melkoisen mittaviin sfääreihin, ja onkin hienoa päästä sanomaan että todellisuus vastasi odotuksiani pilkulleen, jopa ylitti ne. Olin 99% koko keikasta aivan kananlihalla, niin upean kuuloista oli bändin esiintyminen. Slow Show'n pärähtäessä Kulttuuritalon Aalto -salissa silmätkin hieman kostuivat. Settilista oli muutenkin täydellisyyttä hipova, mukavasti biisejä niin High Violetilta kuin aikaisemmiltakin levyiltä, Sad Songs For Dirty Loversia myöten. Omia suosikkejani olivat Slow Show'n lisäksi Squalor Victoria, Afraid of Everyone, Mr. November (jonka aikana Matt teki niinsanotut "Herra Ylpöt" ja hyppäsi yleisön sekaan laulamaan), Wasp Nest, Fake Empire ja Terrible Love, unohtamatta ikimuistoista keikan päätösbiisiä Vanderlyle Crybaby Geeksia, joka esitettiin yhteislauluna yleisön kanssa, akustisten kitaroiden säestämänä.
Menimme paikalle kaverini kanssa seittemän aikaan ja ovilla oli odottamassa sisäänpääsyä yllättävän vähän ihmisiä, ehkä kymmenkunta. Pääsimmekin sitten helposti ja melko vaivatta myös aivan eturiviin (nyt pientä ihkutusta tähän väliin, iiihh Matt ja kumppanit vain parin metrin päässä!! :D) ja mikäs siinä kun herra Berninger tuli välillä aivan siihen eteen seisomaan korkeintaan 10 sentin päähän ;) Eturivissä olosta myös sen verran on sanottava että en ole varmastikaan koskaan saanut olla noin rauhassa omalla paikallani ilman minkäännäköistä änkemistä, tunkemista ja tönimistä! Positiivinen yllätys siis, sillä olen tottunut joutumaan taistelemaan paikastani eturivissä kynsin ja hampain... Koko keikan kruunasi sitten vielä lämmin kädenpuristus ja valloittava hymy itse herra Matt Berningeriltä ♥
Sananen myös lämppäristä, Sharon Van Ettenista, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus. Lavalle asteli heti yhdeksän aikaan pienikokoinen nainen enkä oikein tiennyt mitä odottaa, mutta nätti ääni Sharonista lähti, vaikka biisit kuulostivatkin aika paljon toisiltaan. Jokatapauksessa neito oli varsin viihdyttävää katseltavaa ja suloinen kuin mikä! Tähän voisi tutustua kyllä enemmänkin.
Kuvaushan keikalla taisi periaatteessa olla kiellettyä (??), mutta ei siellä kukaan kyllä edes laukkuja tainnut tarkistaa saati tullut olalle koputtamaan. Tavallisella pokkarikameralla näpsittyjä kuvia siis, myös pari videota tuli kuvattua, mutta niiden laatu ei ole mikään maailman parhain. Tässä nyt kuitenkin Afraid of Everyone ja Sorrow, josta tosin missasin aivan alun.
Translation:
On Thursday 3th of March I went to see one of my favorite bands, The National, play in Helsinki and well, the long story short, it was one the best nights of my life. I was right in the front row, just a few meters away from the band and got to shake hands with the singer, Matt Berninger ♥ They played pretty much all the songs I wanted to hear, the venue was amazing, the band were amazing, everything was just perfect! Can't wait to see them again.
Oli aivan ihana ilta, uskomaton. Ei riitä sanat!
VastaaPoistaHuippua, että sait kuvia :) Kyllä siinä ainakin kerran kävi järkkäri yhtä tyttöä taputtamassa olalle, että hei äläpä kuvaa.. Ite en edes yrittänyt ottaa kameraa, Kultsalla on yleensä aina kuvaus kielletty. Ja toisaalta hyvä, tuli keskityttyä 100-prosenttisesti itse keikkaan :)
Olin tokassa rivissä toisen Dessnerin edessä, oisin varmasti nähnyt sutkin jos ois hoksannut!
Hirveän vaikeaa oli tämänkin tekstin kirjoittaminen kun ei vaan löytynyt niitä oikeita sanoja kuvaamaan keikkaa, oli niin upeaa ♥
VastaaPoistaAi kävi? Hmm, no itse en ainakaan ottanut salamalla kuvia joten oisko se sitten vaikuttanut siihen ettei kukaan tullut valittamaan...Salamalla kuvaaminen voi kuitenkin enemmän sit häiritä esiintyjiäkin. Noh, eipä tuota tullut muutenkaan kamalasti kuvattua kun halusin vain enimmäkseen nauttia bändistä ihan omin silmin eikä linssin läpi :)
Mä olin Aaron Dessnerin puolella lavaa, vaikka melko keskellä olinkin.