Livin' on a Prayer

Linkin Parkin torstainen keikka jäi väliin, mutta perjantaina olin Olympiastadionilla katsomassa jo legendaarista rockyhtye Bon Jovia. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että en tunne yhtyeen tuotantoa ilmiselvien biisien lisäksi erityisen hyvin. Livin' on a Prayer, It's My Life, Runaway ja You Give Love a Bad Name kuuluvatkin sitten niihin biiseihin joita tulee luukutettua säännöllisin väliajoin. Noita biisejä odotinkin kaikkein eniten myös Helsingin keikalta, ja kyllähän ne tietysti siellä kuultiin.

Kuva: Ilta-Sanomat

Keikka alkoi todella räjähtävästi ja etenkin kentällä oleva yleisö oli todella hyvin mukana heti alusta alkaen kun Raise Your Hands aloitti shown. Kun heti toisena biisinä kuultiin You Give Love a Bad Name taisi yhtye itsekin hämmästyä suomalaisen yleisön innokkuutta ja aikaansaamaa ääntä: suurelle screenille heijastui Jonin ja kitaristi Richien hämmästyneet, iloisen nauravaiset ilmeet kun yleisö lauloi biisin alun raikuvasti. Vaikka jo keikan alussa satoi pientä tihkua joka keikan edetessä yltyi kunnon kaiken kastelevaksi sateeksi ei se haitannut yleisön eikä yhtyeenkään menoa. Jon hyppeli ja keimaili iloisesti hymyillen, enkä siinä vaiheessa enää todellakaan ihmetellyt, miksi miestä voidaan kutsua seksisymboliksi. Hymy tosin hyytyi ensimmäisen tunnin jälkeen kun Jon harmittavasti loukkasi polvensa kesken kappaleen. Biisi vedettiin kuitenkin kunnialla läpi ilman keskeytyksiä, vaikka screenille heijastui tällä kertaa todella tuskaiset kasvot. Itse satuin juuri katsomaan jonnekin muualle kun jalan loukkaus sattui, mutta äitini sanoi että jalka oli kuulemma lähtenyt vähän alta Jonin kävellessä lavalla. Pitkän aikaa keikan jatkuessa Jon linkkasikin jalkaansa ja hieroi polveaan aina lauluosuuksiensa välissä. Ymmärrettävästi siis loppukeikan ajan Jon otti hieman rauhallisemmin liikkumisen kanssa eikä näyttäviä hyppyjä enää nähty. Täytyy kyllä nostaa silti hattua miehelle siitä, että veti keikan loppuun kunnialla, vaikka varmasti on sattunut ihan pirusti.

Kuva: Iltalehti

Meidän paikat olivat mukavasti sivukatsomossa katoksen alla, josta oli kyllä erittäin hyvä näkyvyys lavalle. Oli myös hauska välillä katsoa alas kentälle sitä ihmismerta joka Jonin pienestäkin vihjaisusta nosti kätensä ilmaan, heiluivat puolelta toiselle tai taputtivat rytmissä. Uskomattoman hienon näköistä! Kyllä istumakatsomoissakin oltiin peräpenkkejä myöten todella hyvin mukana, josta on varmasti kiittäminen Jonin heti alussa esittämää tiukkaa käskyä: perseet ylös penkeistä, nyt ei katsota mitään tv-ohjelmaa!

Mua ihan pikkasen häiritsi jossain välissä äänentoisto, joka tuntui olevan hieman hakoteillä. Ääni puuroutui ja kuulosti siltä että laulu olisi tullut hieman jäljessä. Toisaalta mietin sitäkin, että yleisö lauloi niin kovaa esimerkiksi It's My Life -biisin aikana, että voisiko olla mahdollista ettei Jon kuullut omaa ääntään kovin hyvin ja siksi kuulosti siltä, että laulu tuli hieman jäljessä...No tiedä siitä sitten, mutta en antanut tämän häiritä keikasta nauttimista :) Upea keikka oli ja olen todella iloinen että menin vaikka bändi ei minulle mikään elintärkeä olekaan. Keikan päättänyt Livin' On a Prayer oli jotain aivan uskomatonta kun koko stadion raikasi niin kovaa kuin kurkuista lähti ♥

Kuva: Ilta-Sanomat

Jostain syystä mulle tuli kyllä keikan jälkeen hirveä himo kuunnella Rolling Stonesia :D Ja nähdä Rollarit livenä...nyyh.

Translation:

I went to see Bon Jovi perform live at the Olympic Stadium in Helsinki yesterday. The show was awesome and I enjoyed it whole-heartedly even though I'm not a huge Bon Jovi fan. Of course I enjoy their music every now and then. I have to hand it to Jon who despite of injuring his knee went through the show like nothing had happened - even though it was clear that his knee hurt pretty bad. Livin' On a Prayer ended the show and what an amazing ending that was! The whole stadium was singing along as loud as they could and clapping their hands together in a beautiful sea of people. Wonderful ♥

♫: The Rolling Stones - Like a Rolling Stone (live)