'Cause this is thriller

Onpas taas omaperäinen otsikko, mutta trillereitähän tässä nyt aion hieman käsitelläkin joten...Pieni katsaus siis kolmeen trilleriin jotka olen tässä viimeisen viikon aikana katsonut. Itse pidän trillereistä todella paljon, parhaiten vielä uppoaa sellaiset psykologiset trillerit jotka onnistuvat pelästyttämään, ahdistamaan ja jäävät pitkäksi aikaa mieleen pyörimään (hyvänä esimerkkinä Black Swan). Jos leffassa on sarjamurhaajia, katson sen aivan varmasti.

POSSESSION (2009) kertoo Jessistä (Sarah Michelle Gellar), jolla on täydellinen elämä. Ihana aviomies Ryan (Michael Landes), joka järjestää vaimolleen romanttisia yllätyksiä; hyvä työpaikka asianajajana ja kaunis koti. Pariskunnan elämää varjostaa vain aviomiehen hulttioveli Roman (Lee Pace), joka asustaa vankilasta päästyään heidän luonaan. Roman huokuu uhkaavuutta ja Jess ei tunne oloaan turvalliseksi miehen asuessa saman katon alla, mutta Ryan ei raaski heittää veljeään pihallekaan. Eräänä sateisena iltana sattuu onnettomuus, jossa osallisena ovat molemmat veljekset. Onnettomuuden johdosta he joutuvat molemmat koomaan, josta vain Roman herää. Herättyään mies väittää olevansa Ryan ja hän tietääkin asioita joita vain Ryan voisi tietää eikä Jess tiedä enää mitä uskoa; onko mahdollista että hänen miehensä sielu on siirtynyt veljen ruumiiseen ja voiko Jess koskaan todella luottaa mieheen, joka on hänen aviomiehensä rikollinen veli? 

Elokuva johdattelee katsojaa epäuskosta epävarmaan luottamukseen ja lopulta paljastaa totuuden, jonka katsoja on oikeastaan koko ajan tiennyt. Juoneltaan leffa ei siis ollut yllätyksellinen. Vaikka pidänkin Sarah Michelle Gellarista todella paljon, ei tämä rooli tuonut hänelle mitään uutta, samanlainen kuin on nähty vaikkapa Kaunassa tai The Returnissa. Lee Pacesta sen sijaan tykkäsin tässä roolissa. Olen tottunut näkemään miehen Pushing Daisies -sarjassa, jossa mies on ylisuloinen, joten oli positiivista nähdä miten hyvin mies pystyi uskottavasti esittämään myös erittäin uhkaavaa ja vaarallistakin hahmoa.

THE ALPHABET KILLER (2008) perustuu tositapahtumiin, New Yorkin Rochesterissa sattuneisiin murhiin 1970-luvun alussa. Murhat noudattivat kaavaa, jossa uhrien etu- ja sukunimet alkoivat samalla kirjaimella. Elokuvassa ensimmäistä murhaa tutkii Megan Paige (Eliza Dushku), mutta kun tutkinta ei edisty hänen käsketään lopettaa. Megan on kuitenkin uppoutunut liian syvälle tutkimuksiinsa ja hänelle puhkeaa aikuisiän skitsofrenia, jonka vuoksi hänet suljetaan sairaalahoitoon. Kaksi vuotta ensimmäisen murhan jälkeen poliisi saa tutkittavakseen samanlaisen murhan ja Megan tajuaa heti, että tekijä on sama. Hän saa päällikkönsä (Cary Elwes) suostuteltua päästämään hänet mukaan tutkimuksiin sen nojalla, että hänen sairautensa on lääkityksen alaisena. Pian Megan kuitenkin joutuu huomaamaan, että vanhat aaveet ovat palanneet kummittelemaan häntä ja hänen täytyykin selvittää murhaaja ennen kuin hänen sairautensa saa hänestä yliotteen.

Tositapahtumiin perustuvat sarjamurhaajaleffat on niin mun juttu. Aakkosmurhaajaa ei tosielämässä koskaan saatu kiinni ja elokuvassakin tappaja pääsee karkuun, vaikka Megan löytääkin syyllisen. Mielestäni oli ihan mielenkiintoinen ratkaisu tuoda elokuvaan skitsofreniaa sairastava poliisietsivä ja Eliza Dushku näyttelee piinattua etsivää tunteella. En kuitenkaan sanoisi että elokuva mikään kymppi olisi ollut, ihan viihdyttävä kuitenkin.

13 - Thirteen (2010) oli aika yllättävä. Takakannen teksti ei valottanut juonta oikeastaan ollenkaan: "ihmismielen pimeimpiin syövereihin sukeltava trilleri" jossa leikitään ihmishengillä - okei. Näyttelijät kuitenkin vaikuttivat lupaavilta: Jason Statham, Sam Riley, Mickey Rourke, Michael Shannon ja Alexander Skarsgård. Sam Riley näyttelee nuorta Vinceä, joka rahantarpeessaan varastaa kuolleen miehen identiteetin kuultuaan aiemmin että miehelle olisi luvassa suuri summa rahaa. Varastamastaan kirjekuoresta Vince löytää salaperäisiä vihjeitä, joita seuraamalla hän lopulta päätyy suureen kartanoon. Häntä vastassa on varakkaita pukumiehiä, jotka kyllä huomaavat heti ettei Vince ole se, keneksi hän on tekeytynyt, mutta enää ei voi perääntyä. Vince lykätään rinkiin parinkymmenen muun miehen kanssa, heille jaetaan aseet ja jokaiselle yksi luoti. Tässä vaiheessa katsojalle selviää melkoisen kammottava totuus: miehet pakotetaan pelaamaan venäläistä rulettia oman ja muiden hengen kanssa rahamiesten lyödessä vetoa kunkin ampujan puolesta. Ideahan on varsin yksinkertainen, se joka seisoo ainoana hengissä pelin päätyttyä voittaa.

13 on Géla Babluanin ohjaama ja käsikirjoittama amerikkalaisversio saman miehen alkuperäisestä ranskalaisesta elokuvasta 13 - Tzameti. Leffa on aika raaka, suorasukainen ja järkyttävä. Uhkapelaaminen viedään todellakin toiselle tasolle. Elokuvan henkilöhahmot jäävät mielestäni kaikki aika pintapuolisiksi, Vincen lisäksi vain kahden muun pelaajaksi joutuneen historiaa valoitetaan. Uhkapelaajat ovat kylmiä ja laskelmoivia, samoin pelin vetäjät. Elokuvassa on selkeästi haettu vähäeleisyyttä ja -sanaisuutta, pelaajien ahdinko tulee esille ihan ilman sanojakin. Tuntuu että jotakin elokuvasta jäi kuitenkin puuttumaan, koska olisin voinut kuvitella tällaisen aihepiirin elokuvan jäävän mieleen kummittelemaan vahvemmin.

♫: Iggy Pop - I'm sick of you