Daft Punk and neon lights

Niistä on Tron:Legacy -elokuva tehty. Legacy on tavallaan jatkoa vuoden 1982 elokuvalle Tron, jonka keskushenkilönä toimi Kevin Flynn, tietokonenero joka on luonut uskomattoman virtuaalisen maailman. Legacy alkaa siitä, kun Flynn katoaa, ja 20 vuotta myöhemmin hänen pojalleen Samille selviää, että hänen isänsä on jäänyt vangiksi oman luomuksensa sisälle. Tästä alkaa Legacyn seikkailu, kun Sam hyppää mukaan tietokonemaailmaan aikeinaan pelastaa isänsä tämän pahan virtuaalikaksoisolentonsa tyrannian alta.

Kevin Flynnia sekä Cluta, Flynnin luomaa virtuaalista kaksoisolentoaan elokuvassa näyttelee Jeff Bridges, sama heppu joka näytteli kyseistä roolia myös vuoden 82 kulttielokuvassa. Lukemieni haastattelujen mukaan Bridgesin saaminen takaisin rooliin olikin koko Tron: Legacy -elokuvan edellytys. Flynnin poikaa Samia näyttelee (oh so fine) Garrett Hedlund ja televisiosarja Housestakin tuttu kaunotar Olivia Wilde nähdään Quorran roolissa. Alkuperäisestä Tron -elokuvasta mukaan on saatu myös Bruce Boxleitner, joka näyttelee Alan Bradleyta sekä myös Tronia. Michael Sheenin ilmaantuminen valkokankaalle sai aikaan pienen naurunpyrskähdyksen, ymmärrätte sitten kun/jos katsotte elokuvan ;D

Elokuva on visuaalisesti kiehtova ja futuristinen, itse huomasin myös hieman Matrix vaikutteita tietokonemaailmassa - tässä tapauksessa tosin saattaa olla että Matrix on pikemminkin ottanut vaikutteita alkuperäisestä Tron leffasta ;) Leffahan pyörii teattereissa siis 3D:nä, mutta itse olin hieman ehkä pettynyt elokuvan 3D kohtauksiin. 3D:tä oli todellakin käytetty vain pintasilauksena, vaikka elokuva vaikuttaa muuten juuri otolliselta mitä mahtavimmille 3D kikkailuille. Henkilökohtaisesti en kyllä oikeastaan pahemmin perusta koko 3D hommasta, leffateattereiden 3D lasit ovat inhottavat päässä, varsinkin kun joutuu pitämään omia varsinaisia silmälaseja niiden alla. Lisäksi minusta tuntuu että koko 3D on vielä aika lapsen kengissä, ja tätäkin elokuvaa katsoessani välillä tuntui peräti siltä, että kolmiulotteisuus pikemminkin häiritsi katselua. Eniten harmittaa hieman se, että kaikki uudet toiminta- ja seikkailuelokuvat alkavat olla juurikin 3D:nä, joten leffateatteriin ei kohta voi mennä ilman että käteen tyrkätään ne kammottavat liian jykevät lasit. En nyt tarkoita lytätä koko 3D:tä maanrakoon, mutta mielestäni kehittämisen varaa on ja paljon, etenkin lasien mukavuudessa...

No mutta se siitä vauhkoamisesta :) Siirrytään musiikkiin! Pakko sanoa että elokuvan soundtrack on kenties yksi parhaimmista pitkään aikaan, ainakin se on jotain sellaista, jota en ole kuullut elokuvissa aiemmin. Kokonaan kulttimaineen saavuttaneen Daft Punkin käsialaa oleva soundtrack on elektronisen kolkko ja paikoittain se tuo mieleen kasaridiskon. Sopii siis tähän elokuvaan paremmin kuin nyrkki silmään. Juonellisestihan leffa ei ole mitenkään järin mullistava saati tarjoa mitään uutta, mutta jo pelkästään musiikit saavat sen vaikuttamaan kenties paljonpaljon paremmalta kuin mitä se oikeastaan onkaan. Daft Punk muuten tekee pienen appearancen itse elokuvassakin ;)

Kuvat Googlen kuvahaku.

I went to see the new Tron:Legacy in 3D. Bright neon lights and great score by Daft Punk, that's what this movie is made of :) Also, Garrett Hedlund was oh so delicious...

♫: Daft Punk - Finale (Tron:Legacy OST)

P.S. Hyvää joulua kaikille / Merry Christmas everyone! :)

To where you are.

Olen kotiutunut joulun viettoon tänne vanhempien ja veljen sekä koirien luokse. Tulin itseasiassa jo lauantaina, mutta kummasti aina netissä oleminen vähenee huomattavasti kun tulee tänne, mikä on oikeastaan vain todella kiva juttu! Saa jopa aikaiseksi viimein luettua muitakin kirjoja kuin niitä koulukirjoja :) Olenkin ottanut muutaman lukuprojektin tähän loman ajaksi, mutta niistä vaikka sitten joku toinen päivä lisää ;)

Lukemisen ohella nimittäin tykkään kotikotona ollessani tehdä pieniä tutkimusmatkoja omiin sekä vanhempieni levyhyllyihin. Mullekin noita levyjä on siunaantunut aika runsaasti, joten kaikkia niitä en ole tilanpuutteen vuoksi voinutkaan raahata Jyväskylään, mutta aina kotona käydessä on kiva sitten tutkiskella mitä kaikkia helmiä sieltä löytyykään. Nyt kun ostin tuossa pari viikkoa sitten uuden 16 gigaisen iPodin (♥) onkin ohjelmassa ollut sen täyttäminen ja sitä olen tässä paraikaa tekemässäkin, eli siirtelen levyiltä musiikkia ensin iTunesiin jne. Asiaan. Käydessäni siis läpi kaikkia levyjäni löysin uudestaan erään rakkauden. Nimittäin Josh Grobanin.

Rakastuin Josh Grobaniin ollessani suunnilleen 12-vuotias. Jep, ei ehkä ihan sen ikäisten musiikkityyliä yleensä, mutta minä ja yksi kaverini olimme aivan hulluna tähän nuoreen nappisilmäiseen laulajaan, joka musiikissaan yhdistelee klassiseen musiikkiin hieman pop-vaikutteita. Rakkaus syttyi kun miekkonen vieraili silloisessa lempisarjassani Ally McBealissa ja esitti kauniin To Where You Are kappaleensa. Omasta levyhyllystäni löytyy kolme Joshin levyä, 2001 ilmestynyt herran nimeä kantava debyyttilevy, kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Closer sekä vuoden 2006 Awake. Kaksi ensimmäistä ovat mielestäni parhaimmat, mutta huomasinkin juuri että Grobanilta on pukannut uutta levyä ihan tänä vuonna! Levy kantaa nimeä Illuminations, täytyykin ottaa kuuntelun alle tuokin :)



Aivan uskomaton ääni ♥ Ja kuka oikeasti voisi vastustaa noita suklaasilmiä? Olisi aivan mielettömän upea kokemus varmasti nähdä Josh Groban livenä konsertissa, olen melko varma että tirauttaisin useammankin kyyneleen ihan vain tuon äänen takia.

♫: Josh Groban - Let Me Fall

Help save Japan's dolphins.

Pakko tehdä nyt tällainen pikapostaus aiheesta, joka ainakin minua koskettaa erittäin syvästi. Ihan pienestä pitäen olen rakastunut delfiinejä ja onkin aivan järkyttävän surullista kuulla kuinka Japanissa teurastetaan kymmeniä tuhansia delfiinejä vuosittain. The Cove dokumentti kertoo tästä. Pakko myöntää, että itse en ole katsonut kyseistä dokkari - vielä. Suurin syy katsomattomuuteen on se, että en tiedä pystynkö edes katsomaan sitä kokonaan. Itken nimittäin jo pelkästään kun luin Silent All These Years -blogin tekstin kyseisestä elokuvasta. Suosittelen kuitenkin kaikkia klikkaamaan itsensä vetoomuksen pariin ja rohkaisen kaikkia allekirjoittamaan sen, vaikka se tuntuukin riittämättömältä, mutta kuten Ravenwaves sanoi, on se kuitenkin pieni askel toivottavasti parempaa päin.

Kuva Googlen kuvahausta.

♫:

And all that jazz.

Tänään pidimme tyttöporukalla leffaillan ja katsoimme mahtavan Chicago -musikaalin. Yhtä lukuunottamatta meistä kaikki oli kylläkin nähnyt leffan ennenkin, mutta musikaalit ovat mielestäni siinäkin mielessä hyviä että niitä voi katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Itsekin olen katsonut esimerkiksi Greasen ja Moulin Rougen yhteensä varmasti vähintään 50 kertaa enkä ole vieläkään kyllästynyt :) Yksi haaveistani olisi päästä katsomaan joku hyvä musikaali esimerkiksi Broadwaylle, tai ylipäänsä livenä teatteriin. Tampereellahan vissiin pyörisi juurikin Chicago -musikaali joka houkuttaisi kyllä ihan hirveästi...

Chicago siis sijoittuu 1920-luvulle ja kertoo menestyksekkäästä show-tähti Velma Kellysta (Catherine Zeta-Jones) ja tähdeksi haluavasta Roxie Hartista (Renee Zellweger), jotka molemmat päätyvät naisvankilaan tapettuaan miehensä ja siskonsa (Velma) tai rakastettunsa (Roxie). Nämä kieroilevat naiset pitävät kuitenkin kynsin ja hampain kiinni 15 minuutistaan kuuluisuudessa kaltereidenkin takaa ja kieroista kieroimman asianajajan Billy Flynnin (Richard Gere) avulla yrittävät keplotella itseään vapaaksi. Queen Latifah näyttelee auktoriteettista vankilanjohtajaa Matron Mama Mortonia, joka kyllä pitää huolen vankilansa asukkaista - mikäli hinnasta sovitaan. Mielestäni parempia näyttelijöitä ei näihin rooleihin olisi voitukaan valita, suosikkini on ehdottomasti Catherine Zeta-Jones joka on suorastaan ilmiömäinen roolissaan, uhkuen seksikkyyttä ja itsevarmuutta.

Rakastan tämäkin musikaalin kappaleita, en toki kaikkia, mutta hyvin monia. Ehdoton suosikkikohtaukseni ja -kappaleeni Chicagossa on kuitenkin Cell Block Tango. Kappale saa aikaan kylmät väreet sillä se on jotenkin niin täynnä tunnetta ja asennetta. Naisryhmästä lähtee jostain mielettömän syvältä se ääni jolla kertosäe lauletaan. Voin vain yrittää kuvitella millainen spektaakkeli tämä kohtaus olisi jossain Broadwaylla!

Puhuimmekin jo tyttöjen kanssa että otamme tavaksi nämä musikaali-illat. Jo mainitut Grease ja Moulin Rouge löytyvät ainakin listalta, samoin Rent, Sound of Music ja The Phantom of the Opera. Itse olen kyllä suuri musikaalien ystävä, löytyykö muita? :)

♫: Chicago Soundtrack

Say you'll haunt me.

Taas on pikkujouluja vietetty, jokohan se isojoulu sieltä kohta tulisi? Valmistautuminen on ainakin tänä vuonna ollut kiitettävää omalta osaltani :) Joululomakin oikeastaan jo kolkuttelee ovella, tulevana perjantaina olisi vielä yksi tentti ja palautuspäivä esseelle, mutta muuten on ensi viikkokin jo oikeastaan jonkinlaista lomailua. Ihanaa päästä kotikotiin (jossa en ole käynyt syyskuun jälkeen!) halimaan koiria ja saunomaan! ♥ 

Tällä hetkellä kovimmassa soitossa ovat olleet seuraavanlaiset biisit:

Stone Sourilta ilmestyi uusi albumi Audio Secrecy, johon en kyllä häpeäkseni ole jaksanut oikein tutustua enkä siitä innostua. Edellinen levy, joka kantaa nimeä Come What[ever] May sen sijaan iski minuun kuin rekka 80 kilometrin tuntivauhdilla. Nyt olen onnistunut koukuttumaan uuden levyn Say You'll Haunt Me biisiin.

Häpeäkseni on myönnettävä että Crystal Castles on jäänyt minulle kaukaiseksi tuttavuudeksi, jostain syystä en ole viitsinyt tutustua enemmin. Tämä Robert Smithin kanssa tehty biisi Not In Love on kuitenkin löytänyt tiensä sydämeeni ja biisi saattaakin soida mulla repeatilla useita kertoja.

David Bowien China Girl -version kanssa on käynyt jännä juttu. Alunperin en nimittäin tykännyt oikeastaan yhtään tästä Bowien versiosta, mielestäni alkuperäinen Iggy Popin versio löi sen laudalta mennen tullen. Yhtään Iggyn versiota edelleenkään vähättelemättä olen kuitenkin alkanut lämpenemään Bowien tulkinnalle yhä enemmän ja enemmän. Täytyy kyllä sanoa että tuo musiikkivideo ei aiheuta muuta kuin naurun pyrskähdyksiä :D

Yläasteella kuuntelin Powerman 5000 -yhtyettä aika paljonkin mutta se unohtui moneksi vuodeksi, kunnes taas muistin sen olemassaolon. Free -biisi kuulostaa edelleenkin mielettömän hyvältä, tosin nyt se on höystetty pienellä nostalgialla. Biisiä kuunnellessa tulee elävästi mieleen bussimatkat kouluun ja muutenkin koko yläastemeininki :)

Rehellisesti sanottuna olin erittäin pettynyt 30 Seconds to Marsin This Is War levyyn. Jotenkin levy vaikutti minusta liian haahuilevalta ja taiteelliselta. Toki pidän biiseistä kuten Kings and Queens ja Closer to the Edge koska niissä on sitä tiettyä 30STM-maisuutta josta pidän. En tiedä miksi minulla kesti niin hirveän kauan tajuta kuinka mahtava kappale tämä Kanye Westin fiittaama Hurricane on. Nyt olen aivan koukuttunut ja rakastunut tähän ♥

Viimeisenä vielä tämä Pendulumin uusi sinkku The Island Part 1 johon olen myös ihastunut. Pendulum on kyllä niin mahtavuutta, harmittaa aivan vietävästi kun en saanut lippua tuolle Pendulumin Helsingin keikalle :( Ja kesällä Provinssirockissakin bändin esiintyminen meni minulta valitettavasti ohi lukuunottamatta viimeistä biisiä, koska jouduin olemaan työvuorossa juuri silloin. Toivottavasti Pendulum kuitenkin tulee keikkailemaan Suomeen vielä monesti jotta ehdin päästä heidät näkemään.

Mihinkäs biiseihin sillä puolen on koukututtu tällä hetkellä?

♫: Stone Sour - Say You'll Haunt Me

Perfection.

Tänään irroittauduin tenttiin lukemisesta katsomalla toistamiseen Inception -elokuvan, joka on kyllä selkeästi noussut yhdeksi ehdottomaksi lempileffakseni. Uskallan jopa väittää että leffa keikkuu henkilökohtaisella Top 5 -listallani. Ensimmäisen kerran kävin tietysti katsomassa Inceptionin suurelta valkokankaalta eli elokuvateatterissa, jossa se onkin parhaimmillaan. Tosin katselukokemus hieman kärsi allekirjoittanutta vaivanneesta flunssasta, joka paikoittain haittasi hengitystä (toki hengitysvaikeuksia tuotti myös itse elokuvan huikea visuaalisuus, Hans Zimmerin score sekä tuleva aviomieheni Joseph Gordon-Levitt). DVD ilmestyi tällä viikolla ja olihan se käytävä vuokraamassa (joulupukille on kyllä lähetetty toivomuslistaa jolta löytyy kyseinen leffa, en vain voinut odottaa jouluaattoon asti). Uskomattoman nopeasti voi 2 ja puoli tuntia vierähtää!

En lähde nyt selittämään elokuvan juonta, uskon että melko moni on sen jo nähnyt tai ainakin on tietoinen mistä elokuva suurin piirtein kertoo. Ja jos ei ole vielä nähnyt niin hophop! - kipinkapin lähimpään videovuokraamoon ;) Ajattelin nyt keskittyä lähinnä elokuvan niskakarvat pystyttävään musiikkiin, jonka on tosiaan säveltänyt lukemattomista elokuvistaan tuttu säveltäjä Hans Zimmer. Olen aina ollut sitä mieltä että Zimmerin elokuvamusiikit ovat erittäin tunnistettavia, pystyn melko varmasti sanomaan onko elokuvan score herran käsialaa vai ei. Tämä ei kuitenkaan omasta mielestäni ainakaan ole huono juttu, sillä ei sitä pysty kieltämään etteikö herra Zimmer asiaansa osaisi. Tuo ylle laittamani kappale Time, joka soi Inceptionin lopussa, on ehdoton suosikkini varmaan koko Zimmerin tuotannosta (ainakin siitä osasta jonka olen kuullut). Niin täynnä tunnetta. Herkkä, koskettava, kaunis ja mahtipontinen. Rehellisesti sanottuna se saa minut itkemään.

Toinen suosikkini on elokuvan ns. teema eli tuo Dream Is Collapsing. Rakastan tällaisia kasvavia mahtipontisia kappaleita, tämäkin on tällainen synkkä ja raskas. Rakastan ♥ Eipä minulla oikeastaan muuta asiaa ollutkaan, oli vain pakko hieman hehkuttaa Inceptionia ja sen musiikkeja :) Huomenna kääntämisen tentti, joten kaipa se olisi suunnattava unten maille, ja mikäs sen parempaa kuin juuri tämän musiikin siivittämänä. Spotifysta muuten löytyy koko Inceptionin soundtrack, suosittelen!

♫: Hans Zimmer - Time ♥

Splice

Hyvää itsenäisyyspäivää vain kaikille, vaikkakin vuorokauden myöhässä. Eilen vietin oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla itsenäisyyspäivää, minulle kyseinen päivä kaikessa merkittävyydessäänkin on aina ollut vain yksi päivä muiden joukossa, hyvällä tuurilla ylimääräinen vapaapäivä. Linnan juhlatkaan eivät ole minua jaksaneet kiinnostaa muuta kuin silloin kun vieraana oli vaikkapa Tarja Turunen tai Ville Valo. En suoraan sanottuna ole voinut käsittää kuinka joku jaksaa tuijottaa about viisi tuntia kuinka pressa kättelee ihmisiä! Eilen kuitenkin tein henkilökohtaista historiaa kun ystäväni oli järjestänyt oman "itsenäisyyspäivän vastaanoton" tarjoten kaiken maailman herkkuja ja katsoimme porukalla Linnan juhlat alusta loppuun. Ja hei, rehellisesti sanottuna yllätyin kun ei se kättely kestänytkään ihan viittä tuntia ;) Muutamia ihan nättejä mekkojakin siellä vilahteli, tosin parhaimman (eikä välttämättä sen positiivisemman) reaktion  porukassa aiheutti erään nimeltä mainitsemattoman naishenkilön hieman liian avonainen kaula-aukko...Mutta hauskaa meillä tosiaan oli, ehkäpä ensi vuonna uudestaan!

Odottelen joululomaa jo aivan liian innoissani, ihanaa päästä rentoutumaan kaikesta yliopistohumusta ja stressistä! Aion katsoa elokuvia ja rästiin jääneitä tv-sarjoja, pelata lautapelejä ja telmiä koiraotusten kanssa niin paljon kuin sielu sietää. Vielä olisi muutama tentti jäljellä, mutta aloitin silti tänään jo elokuvien katselun: kävin vuokraamassa scifijännärin nimeltä Splice, jota tähdittää ihana Adrien Brody sekä Sarah Polley. Siinä kaksi edellämainittujen näyttelemää tieteilijää päättävät rikkoa kaikkia tieteen sääntöjä halutessaan testata kykyjään luoda ihmisen DNA:ta ja useiden eri eläinlajien geenejä yhdistelevä hybridi. Kokeesta syntyy Dren, uskomattoman kiehtova, kaunis ja älykäs olento, joka ylittää kaikki odotukset. Moni asia voi kuitenkin mennä pieleen tieteellisten kokeiden kanssa, ja niin on käyvä myös tässä tapauksessa...

Yllätyin elokuvan visuaalisesta tasosta sekä siitä kuinka hyvin se piti otteessaan. Loppuratkaisu (ja muutama muukin kohtaus) oli, in my opinion, melko arvattavissa, mutta eipä tuo enempiä haitannut. Dren-olio oli mielestäni onnistuttu tekemään todella aidon näköiseksi, eli ei liian selkeästi tietokoneanimoitu. Dreniä muuten näytteli Delphine Chanéac, joten tottahan oliota näyttelikin oikea ihminen, mutta esim. jalathan Drenillä ei olleet ihmisen jne. Hieman jännitti uskallanko edes yksin katsoa tätä leffaa, mutta hyvinhän tuo onnistui eikä elokuva sinänsä edes pelottava ollut. Splice on mielenkiintoinen kuvaus siitä, kuinka kunnianhimo ja uteliaisuus saattavat vääristää käsityksen oikeasta ja väärästä, ja johtaa katastrofaalisiin lopputuloksiin. Elokuva myös hieman pelottelee maalailemalla mahdollista tulevaisuuden kuvaa (tai mistäs sitä tietää vaikka olisikin jo nykypäivää?) jolloin ihmiset todellakin leikkivät jumalaa luomalla itse omia uusia lajeja.

Kuvat Googlen kuvahausta.

♫: Hans Zimmer - Time

Make my day.

Tänään tullessani takaisin kotiin yliopistolta asuinrakennukseni ulko-oveen oli joku teipannut seuraavanlaisen pahvin palasen. Pahoitteluni siitä ettei kuva ole esteettisesti mitenkään erikoisen kaunis :D

Onnistunut päivänpiristys, oli sitten kenelle tahansa suunnattu tai kenen tahansa tekemä. Hymyilyttää :)

P.S. Hyvää tänään alkanutta joulukuuta! Nyt voi mielestäni alkaa toivottelemaan ihmisille mukavaa joulunodotusta. Tekisin kenties joulusoittolistan, mutta mitäpä sitä turhia kun twilight cola -blogin bubble on hyvän sellaisen jo tehnyt :) Itse tosin lisäisin vielä Iggy Popin version White Christmas -biisistä omalle listalleni :)

♫: Iggy Pop - White Christmas

Lohikäärmeitä ja taikuutta.

Varoitus! Saattaa sisältää spoilereita!!

Olen systemaattisesti skipannut kaikki julkaisut aiheesta Harry Potter and the Deathly Hallows part 1 ja olenkin onnistunut varsin hyvin. Tänään kävinkin sitten myös itse katsastamassa kyseisen elokuvan enkä ainakaan pettynyt! Ihan ensimmäiseksi on kuitenkin tunnustettava joidenkin mielestä varmasti hirvittävä perisynti, sillä en ole vielä itseasiassa lukenut tuota Potterin viimeistä osaa lainkaan! Ja kyllä, silti menin katsomaan elokuvan. Itseasiassa pidin tästä katselukokemuksesta ehkä senkin vuoksi paljon, koska minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia sen suhteen mitä elokuvan pitäisi kirjasta sisältää enkä myöskään tiennyt mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. 

Eipä voisi enää kauempana tämä elokuva olla tunnelmaltaan ja tyyliltään niistä ensimmäisistä Potter-elokuvista. Nuoruuden huolettomuus, Tylypahkan luoma turvallisuus ja näyttelijöiden lapselliset piirteet ovat todellakin enää muisto vain. Mutta vaikka elokuvat ovat muuttuneet toinen toisensa jälkeen synkemmiksi ja vakavimmiksi on niissä onneksi (kuten tietysti kirjoissakin) onnistuttu säilyttämään komediallisia piirteitä, jotka saavat jännittyneen elokuvakatsomon repeämään nauruun sopivin väliajoin. Muutaman säikäytyksenkin elokuva tarjosi. Karmivin kohtaus oli auttamatta jo melko alussa, kun se iljettävä jättiläismäinen käärme Nagini kiemurteli kohti kameraa kita ammollaan. Hyiiii. Suurelta valkokankaalta katsottuna tuo sai kyllä minut kääntämään katseeni pois.

Itse olen aina näissä Potter -elokuvissa tykännyt eniten siitä kun on näytetty kuolonsyöjiä, erityisesti jossain vauhdikkaissa luudalla lentely kohtauksissa. Tämäkin elokuva tarjosi pari tällaista kohtausta, mutta olisin toivonut enemmän. Nämä kohtaukset saavat oman henkeni salpautumaan ja silloin on sellainen fiilis että "onneksi tulin katsomaan tämän elokuvateatteriin!". Ehdoton suosikkikuolonsyöjäni on valloittavan Helena Bonham Carterin upeasti tulkitsema Bellatrix, onneksi hän sai verrattain melko paljon valkokangasaikaa - tottakai olisi voinut olla enemmänkin! Monia muitakin lempihahmojani olisi voitu kyllä näyttää enemmän, kuten Weasleyn perhettä ja Lupinia. Tavallaan tuli todella omituinen tunne kun monet tutut kasvot eivät näkyneet elokuvassa ollenkaan tai vain hyvin pikaisesti (esim. Neville Longbottom piipahti about 5 sekunnin ajan), tuli sellainen fiilis että todellakin enteillään lopun alkua. Innolla ja mielenkiinnolla jään odottamaan Potterin viimeistä taistoa, jota päästäänkin sitten seuraamaan ensi vuonna! P.S. Erityismaininta vielä iiiihanalle Bill Nighylle sekä Rhys Ifansille!

Potterin jälkeen suuntasin kotiin katsomaan jotain paljon kevyempää, eli vuorossa oli How to train your dragon (Näin koulutat lohikäärmeesi). Aivan ihana elokuva! Rakastuin tuohon lohikäärmeeseen ♥

Elokuva oli todella hauska ja hahmoja elävöittivät loistavat näyttelijät kuten Gerard Butler (ah se aksentti! ♥), Jay Baruchel, Craig Ferguson ja America Ferrera. Elokuva kertoo siis teini-ikäisestä viikingistä nimeltä Hiccup, jonka isä on kylän johtaja ja suuri lohikäärmeentappaja. Hiccup on kaikkea muuta kuin perinteinen viikinki, hontelo ja kykenemätön vahingoittamaan edes kärpästä. Paineet seurata isän jalanjäljissä ovat kuitenkin suuret. Kaikki kääntyy kuitenkin ylösalaisin kun Hiccup ystävystyy viikinkien vihollisen lajinedustajan, lohikäärme Toothlessin kanssa. Hiccup oppii Toothlessin avulla että lohikäärmeet eivät olekaan niin pahoja kuin viikingit ovat aina luulleet. Suosittelen tätä kevyttä hyvänmielen elokuvaa aivan kaikille, voisin vaikka katsoa tämän uudestaankin koko perheen voimin :) Varoituksen sanana tosin: elokuva voi aiheuttaa halun saada oma lohikäärme!

Seriously! How cute is that? ♥ Kuvat on Googlen kuvahaulla löydettyjä. Nyt katson Castlen loppuun ja menen nukkumaan, öitä!

♫: -

You spin me right round, baby right round, like a record baby right round round round

Anteeksipyytelemisestä näyttää tulevan tapa, mutta olen oikeasti pahoillani että hiljaisuus on taas ehtinyt venähtää melko pitkäksi. Päivät vain tuntuvat hujahtavan jonnekin mustaan aukkoon ja tekemistä olisi vaikka kuinka. Ja no, eipä tässä nyt ole hirveästi mitään hohdokasta postauksen aihettakaan ollut. Flunssastakin on vielä jäljellä hirveä räkätauti ja yskäkin tekee tuloaan. Alkaa pikkuhiljaa ketuttamaan sekin, en ymmärrä miksi minulla aina nämä räkätaudit kestävät ja kestävät ja kestävät!

Tänään kuitenkin innostuin tekemään jotain mitä minun on pitänyt tehdä jo viime keväästä asti. Jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Aloin kuitenkin miettimään joululahjoja ja tulipa mieleeni että eräälle ystävälleni varmasti kelpaisi oikein kivasti itsetehty lahja. Nimittäin vinyylikulho! Viime keväänä olinkin tehnyt jo täsmäiskun läheiselle kirppikselle ja hommannut pari 0,50 euron hintaista vanhaa vinyyliä juurikin tätä projektia varten, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Ohjeet kulhon tekoon olin löytänyt täältä. Tässä valmista tulosta:

Kulhojen valmistus oli varsin helppoa, lyhykäisyydessään siis lämmitä uuni 150 asteeseen, aseta vinyylilevy uuninkestävän kulhon päälle ja pistä jokin keskelle painoksi (itse käytin mukia) ja sitten koko hoito uuniin. Itse tein niin, että kun vinyyli alkoi muuttua muovailtavaksi painoin mukia reilusti pohjaan jolloin vinyyli vain humpsahti kulhon sisälle ja siinäpä se sitten olikin. Vinyyli jähmettyy melko nopeasti, mutta sitähän voi lämmittää ihan niin paljon siellä uunissa kuin haluaa jos tahtoo muokkailla kulhoa lisää. Itse jouduin hieman alussa kikkailemaan tuon vinyylin kanssa kun ei se meinannut mahtua mun kapeaan uuniini :D Mutta loppujen lopuksi todella helppoa. Itse ainakin tykkään todella paljon :) Ja lahjana kaverillekin oikein kivoja, tuon kulhon voi vaikka sitten täyttää karkeilla tai millä nyt ikinä haluaakaan ja kietaista sellofaaniin. Tarkoituksena olis mulla vielä maalata nuo keltaiset pohjat mustiksi, täytyy vain käydä ostamassa jotain peittävää maalia.

Nyt taidan katsoa eilen vuokraamani New York, I Love You -elokuvan. Palaillaan!

♫: Maj Karman Kauniit Kuvat - Peilitalo (Musta Paraati cover)

"I want you, I need you, oh baby oh baby."

Täällä kirjoittelee totaalisen tukkoinen sairastelija. Jjep, se "orastava" flunssa joka viime viikollakin jo kurkki nurkan takana on nyt edennyt vaiheeseen, jossa se laittaa meikäläistä turpaan aivan kuusi-nolla. Ihana tunne kun ei pysty hengittämään. Eilen jouduin jopa raahaamaan itseni päivystykseen asti ja nyt on antibiootti kuurikin päällä. Ain't life grand?

No mutta. Päätin skipata päivän ainoan luennon ja jäädä suosiolla kotiin sairastamaan. Myöhemmin selvisi, että olisin varmaan muutenkin missannut koko luennon, sillä se oli siirretty poikkeuksellisesti paria tuntia aikaisemmaksi. Sängyn pohjalla maatessa ajattelin kuitenkin katsella jotain melko kevyttä viihdettä ja valikoin omasta leffahyllystäni katsottavaksi Flashdancen, Step Up 2: The Streetsin sekä ikisuosikin 10 Things I Hate About Youn. Loppujen lopuksi sanoisin, että ei huonommin vietetty sairaspäivä. Kaikki leffat ovat sellaisia jotka olen jo nähnyt, Flashdancen tosin joskus hyvin nuorena enkä oikeastaan muistanut siitä yhtään mitään enää. Pääosassa leffassa on ainakin itselleni parhaiten L-Koodista tuttu Jennifer Beals, joka näyttelee 18-vuotiasta Alexia joka työskentelee päivisin hitsaajana ja tanssii iltaisin hämyisessä baarissa unelmanaan kuitenkin päästä sisään arvostettuun balettikouluun. Tarina on siis aika perus, mutta nautin silti elokuvasta. Juuri täydellistä katsottavaa kun pää on täynnä limaa ja kurkkuun koskee.

Seuraavana vuorossa oli Step Up 2: The Streets eli kuten nimestä voikin jo päätellä, kyseessä on jatko-osa. Ykkösenkin olen nähnyt mutta kumma kyllä, omasta mielestäni kakkososa on parempi! Jälleen kyseessä siis tanssielokuva jota rytmittää monet (pakko se on myöntää) melko iskevät hip hop biitit. Juonellisesti leffa on taas aika perus. Nuori tyttö jolle katujen rytmit ja liikkeet ovat paljon tutummat, mutta joka "kasvattiäitiään" miellyttääkseen hakee ja pääsee kuin pääseekin arvostettuun MSA-kouluun opiskelemaan tanssia. Koulun tanssikuviot ovat kuitenkin toooodella erilaiset siitä mihin Andie on tottunut, mutta kuten aina, vaikeuksien kautta voittoon. Parasta antia leffassa ovat todellakin tanssikohtaukset. Rakastan elokuvan finaalitanssikohtausta, aivan mieletön! Pakko laittaa tähän kyseinen kohtaus Youtubesta, katsokaa nyt noita muuvsseja! Osaisipa itse tanssia tuolla tavalla.

Viimeisenä vuorossa oli siis 10 Things I Hate About You. Voi että rakastan tätä leffaa niiiin paljon! Viime katselukerrasta olikin kulunut jo pitempi tovi. Minun on vieläkin vaikea katsoa Heath Ledgerin elokuvia ja uskoa että tuo ihana mies on todellakin poissa :(

Tahdon tuollaisen miehen. Nyt kuitenkin kömmin takaisin sänkyyn. Huomenna on pakko raahautua yliopistolle parille luennolle, yhyy :( Onneksi päivä kuitenkin loppuu aikaisin ja pääsen takaisin lepäämään ja ehkäpä katselen taas pari elokuvaa. Hmm, kenties pieni Keanu Reeves -putki tekisi terää?

Kuvat Googlesta.

♫: Sometimes silence is good.

A song for your heart.

Tuossa viime viikolla, itseasiassa tasan viikko sitten fiilistelin syksyä: kynttilöitä ja Patrick Wolfia. Samaisena iltana inspiroiduin kokoamaan syysiltojen soittolistaa ja ajattelinkin nyt jakaa sen kanssanne. Sytyttäkää kynttilät ja rentoutukaa kuuntelemaan :) Itse olen hyvin tyytyväinen listaan, lisäilinkin siihen vielä pari kappaletta, mutta kaikkiahan ei tunnetusti voi miellyttää. Olisinkin kyllä hyvin kiinnostunut tietämään millaisia syysiltojen soittolistoja muilla on? Tai jos ei ole, minkälainen siitä tulisi mikäli sellaisen tekisi?

Yksi soittolistan kappaleista puuttuu Spotifysta (ja mikä vääryys se onkaan!). Itseltäni löytyy kyseinen kappale omalta koneeltani, ja sen takia se myös tuossa soittolistalla näkyy, mutta käsittääkseni ei toimi muilla jos biisiä ei omalta koneelta löydy. Kyseessä on siis The Nationalin Sad Songs For Dirty Lovers -levyltä löytyvä ihana ihana 90-Mile Water Wall.

Soittolistaan pääsee klikkaamalla yllä olevaa kuvaa. Kertokaahan mielipiteenne :)

♫: Lou Reed & John Cale - Hello It's Me

Wonderland.

Pyydän taas anteeksi radiohiljaisuutta, joka tällä kertaa johtui kavereiden kesken tehdystä viikonloppureissusta Suomen Pariisiin eli Lahteen :D Hauskaa oli ja nyt on tosiaan palauduttu takaisin Suomen Ateenaan eli Jyväskylään. Pelkään vain pahoin että olen vilustunut, kurkku on pahaaenteilevän karhea. Kurjuuden kurjuus, sillä tänäkin viikonloppuna olisi kivaa tiedossa mikäli nyt en sairastu. No, olen varustautunut mielestäni melko hyvin panadolein, mustaherukkamehuin ja kurkkupastillien sekä vitamiinivalmisteiden kanssa - kyllä tämä tästä vielä selätetään!

Haluan myös uskoa että seuraavat kuvat auttavat taistelussa flunssaa vastaan. Törmäsin ihastuttaviin mustavalkokuviin, jotka on otettu The Vampire Diariesin Stefan Salvatorena tunnetusta Paul Wesleysta. Näitä kuvia kun katselee tulee väistämättä mieleen että Paulissa on kyllä jotain hyvin James Dean -maista, vai mitä olette mieltä? Tykkään - kovasti.

Kuvat vampire-diaries.net

♫: Ricky Martin - Livin' La Vida Loca

As the bell tower blocks the summer light.

 Parasta syksyssä:
♥ kynttilät

♥ rauhalliset koti-illat

♥ lämpimät voileivät

♥ Patrick Wolfin Augustine -kappale

♫: Patrick Wolf - Augustine

Trick or Treat?

Hieman olen myöhässä Halloweenin kanssa, mutta tämäpä johtuu aivan siitä, että olen viettänyt viikonloppua mummoni luona, jossa nettiyhteys lainataan naapureilta ja täten onkin hieman kiikun kaakun toimiiko se :D Intouduin tuossa rakentelemaan Halloween -teemaista soittolistaa ja pitikin tämä julkaista jo eilen, mutta kuten arvata saattaa, se nettiyhteys ei sitten suostunut yhteistyöhön! No, sainpahan lisäaikaa miettiä lisää biisejä listalle. Olisihan sinne löytynyt vaikka millä mitalla tavalla tai toisella halloween/kauhu -teemaisia biisejä, mutta näillä nyt mennään! Listalta löytyy vähän vaikka minkälaista tyyliä, menevämmästä Arctic Monkeysista hyytäviin legendaarisiin kauhuleffojen teemabiiseihin. Ehtiihän tätä fiilistellä vielä näin hieman jälkijunassakin. Voisikin tänään pistää jonkun kauhuleffan vielä pyörimään kunhan kotiudun Jyväskylään.

Soittolistaan tästä!

Treat yourself with a Halloween inspired playlist!

♫: Blue Öyster Cult - (Don't Fear) The Reaper

Murder Ballads.

Ensinnäkin on hieman hehkutettava sitä, että sain kuin sainkin ("pienen" panikoimisen saattelemana) seisomapaikkalipun odotetulle The Nationalin maaliskuiselle Kulttuuritalon keikalle! ♥♥ Onneksi noita lippuja myytiin sekä Tiketin että Lippupalvelun sivuilla, sillä Tiketin sivut junnasivat minulla ainakin 10 minuuttia - niin, että kun vihdoin sitä kautta olisin päässyt lippuja ostamaan ei niitä ollut enää jäljellä. Onneksi tuossa vaiheessa olin jo varannut ja maksanut lippuni Lippupalvelun kautta, joka toimi varsin moitteettomasti! Olin nimittäin tajunnut avata etukäteen molemmat nettikaupat ja vain päivittelin sivua kunnes myynti avautui, joten sain Lippupalvelusta aivan helposti lipun seisomapaikoille. Me so happy right now :) Ehkäpä tämä ankea talvikin menisi hieman nopeammin, tai ainakin iloisemmin, kun on jotain ihanaa odotettavaa!

Asiaan. Otsikko viittaa Nick Cave & The Bad Seedsin Murder Ballads -nimiseen levyyn, johon tutustuin vasta tänään (kyllä...). Levyltä ennestään tuttu oli kuitenkin ihanaihanaihana Henry Lee -biisi, joka onkin soinut vahvasti repeatilla viime aikoina. Myöhemmin huomasin että myös yhdessä Kylie Minoguen kanssa esitetty Where the Wild Roses Grow -biisi kuulosti tutulta. Ihmettelen itseasiassa suuresti kuinka en ole aiemmin tutustunut tähän murhaballadi levyyn, sillä se on kuin minulle tehty. En osaa selittää miksi, mutta olen jo vuosia ollut omituisen lumoutunut sarjamurhaajista ja kaikesta tuollaisesta synkästä. Olen esimerkiksi viimeisen viikon aikana tuijottanut lähes obsessiivisesti Criminal Mindsin tuotantokausia. Toinen aivan ultimate sarjamurhaajasynkistelysarjasuosikkini (olen aika vakuuttunut että tuossa pitäisi jossain välissä olla väli :D) on Millennium, joka pyöri telkussa joskus silloin kun olin itse vielä aivan liian nuori sitä katsomaan. Sittemmin enoni hankki sarjan tuottikset dvd:lle ja ostin ne häneltä. Millennium on muuten samalta tekijältä kuin The X-Files, joka on myös yksi lempisarjoistani. Yes, I'm a nerd.

Nick Cave & The Bad Seeds - Henry Lee

Mutta takaisin asiaan! Sekä Henry Lee että Where The Wild Roses Grow biiseissä minuun vetoaa tuo romantisoitu vuoropuhelu murhaajan ja uhrin välillä. Minua kiehtoo juuri tuo kuvaus siitä kuinka (musiikissa, harvemmin tv-sarjoissa taikka elokuvissa kuvataan murhaajan ja uhrin suhdetta kuten musiikissa) murhaaja on vain niin syvästi rakastunut ja pakkomielteinen kauniista uhristaan, että ei voi antaa hänen elää - jotta kukaan muukaan ei saisi häntä. Tuo suhde kuvataan jotenkin todella kiehtovasti ja kauniisti useissa aihetta käsittelevissä biiseissä. (Välihuomautuksena: Ihan oikeasti, älkää nyt alkako pelkäämään minua! En oikeasti ole mikään psykopaatti, muuten vain ehkä hieman outo ;D)

Muita suosikkibiisejä jotka käsittelevät (ainakin minun tulkintani mukaan) stalker/murhaaja -aihetta on Slipknotin Prosthetics ja The Virus of Life sekä Sonata Arctican The End of This Chapter. Lisää saa ehdotella!

♫: Nick Cave  & The Bad Seeds - Lovely Creature

You know I dreamed about you.

Voisin lainata tähän kohtaan Pointer Sistersin tunnettua biisiä: "I'm so excited, and I just can't hide it". Sillä olen todellakin hyvin hyvin hyvin innoissani nyt enkä mitenkään kykenisi sitä peittelemäänkään. Nimittäin ystäväni soitti hetki sitten ja kertoi suurenmoisen ilouutisen: The National tulee Suomeen maaliskuussa 2011!!! KYLLÄ. Viimeinkin, ihka omalle keikalleen. [Insert käsittämätöntä hihkumista/kiljumista/holtitonta hyppimistä/totaalinen sekoaminen] Liput tulevat myyntiin Tiketissä ja Lippupalvelussa maanantaina 25.10.2010 klo 9. Tuonne on aivan pakko päästä! Joten pliis, kun rynnitte ostamaan noita lippuja maanantaina, niin muistakaa jättää minullekin yksi. Tosin, olen siellä mukana rynnimässä heti aamuyhdeksältä ;)

Kuva + informaatio lipuista täältä.

Voi tulisipa jo maanantai, sillä olen nyt koko viikonlopun aivan varmasti semmoisessa paniikkipinteessä noista lipuista ettei ole tosikaan. Keikkahan on siis Helsingin Kulttuuritalolla 3. maaliskuuta ja liput kustantavat 42 euroa plus mahdolliset toimituskulut. Aivan sama minulle mitä kustantaa, tuonne on vain aivan pakko päästä. Nyt jos suotte anteeksi, minun on jatkettava hillitöntä fanityttö-ihkuttamistani.

♫: The National - Slow Show

I'm a Pirate, You're a Princess.

Nukkumaanmeno ei nyt tunnu olevan mahdollista kun naapurissa on bileet. Lopettivat sentään Band Heron pelaamisen ja mm. Metallican Nothing Else Matters -biisin raiskaamisen (seriously, mikä laulu?! Se oli pelkkää käsittämätöntä ulinaa!). Eipä sillä, itsellenikin tuli kauhea himo pelata kyseistä peliä, harmi vain etten omista sitä. Veli joskus ilmaisi halunsa hankkia kotikotiin tuo peli, täytyykin vinkkasta uudestaan että se voisikin olla ihan kelpo idea. Milloinkohan olen muuten viimeksi ollut perjantai-iltana ihan vain yksin kotona...

Vastapainoksi siis Metallicalle ja System of a Downille luukutankin erästä ihanaa kappaletta johon olen aivan rakastunut. Kyseessä on Texasista kotoisin olevan Daniel Hunterin sooloprojektin PlayRadioPlay!:n (nykyisin kulkee muuten nimellä Analog Rebellion) jotenkin kovin suloinen biisi nimeltä I'm a Pirate, You're a Princess. Tulen tästä kappaleesta aina hirmuisen iloiseksi, ja mieleen tulee lapsuus päiväkodin pihalla kun leikittiin prinssejä ja prinsessoja. Merirosvot kyllä ovatkin aina olleet enemmän makuuni kuin prinssit.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

♫: PlayRadioPlay! - I'm a Pirate, You're a Princess

Tsotsi

Anteeksi taas venähtänyt blogihiljaisuus. Alkuviikolla päivät tuppaavat venähtämään todella pitkiksi, mutta onneksi viikonloppu alkaa jo torstaina ja voi vähän rentoutuakin. Huomenna tosin täytyy aloittaa monen rästissä olevan opiskelujutun väsääminen, huoh. Mutta tänään olen onneksi voinut vain olla sen jälkeen kun olin istunut pakollisella luennolla. Viime viikonloppunahan tosiaan olin Helsingissä ja lauantaina Virgin Oilissa katsomassa Herra Ylppöä & Ihmisiä bändin kiertueen viimeisellä (huom. loppuunmyydyllä!) keikalla. Pääsi nyt vain käymään niinkin hassusti etten saanut kameraa kaivettua esiin koko keikan aikana, joten keikkakuvia ei siis valitettavasti ole. Keikka oli onnistunut, mutta rehellisesti sanottuna olen ollut paremmillakin Ihmisten keikoilla. Mutta olisihan sitä voinut paaaljon huonomminkin synttärinsä viettää :)

Tiistaina katsoimme eräällä kurssilla eteläafrikkalaisen elokuvan nimeltä Tsotsi (engl. Thug), joka olikin suuri positiivinen yllätys! Elokuva kertoi teini-ikäisestä pikkurikollisesta nimeltä Tsotsi, joka epätoivoissaan varastaa erään naisen auton. Vasta ajaessaan pakoon Tsotsi huomaa ettei olekaan yksin autossa: takapenkiltä nimittäin löytyy pieni vauva. Kovasta ulkokuorestaan huolimatta ei Tsotsi pystykään jättämään vauvaa yksin hylättyään auton, vaan hän laittaa vauvan paperikassiin ja ottaa mukaansa. Elokuvassa kuvataankin mielestäni varsin koskettavasti kuinka Tsotsi kiintyy pieneen vauvaan ja miten hän koittaa parhaansa mukaan pitää huolta pojasta.

Elokuva kuvaa myös karun todenmukaisesti (tällaisen käsityksen ainakin sain kurssimme vetäjältä) Etelä-Afrikkalaisia slummeja ja elämää niissä. Mielestäni leffa kuitenkin onnistuu välittämään slummien kurjuuden jollain tapaa hyvin "kauniisti", en nyt parempaakaan ilmaisua tähän keksi. Elokuva on kauttaaltaan koskettava ja juonellisestikin hyvin kehitelty. Suosittelen :)

Yllätyin myös kuinka paljon tykkäsin elokuvan musiikeista! En nimittäin normaalisti välitä tuon tyylisestä musiikista, mutta tässä se vain toimi. Liekö syynä sitten tietynlainen erilaisuus, ei nimittäin ole mitään jenkkihuttua, sanoistakaan en ymmärrä mitään. Wikipedia kertoo, että musiikki on paikallista Kwaito -musiikkia (lähtöisin siis Johannesburgista), ja elokuvassa biisit esittääkin pääasiassa kuuluisa Kwaito-artisti Zola. En osaa siis selittää miksi, mutta niin se vain uppoaa. Leffan score on myös kaunista kuunneltavaa.

Pahoitteluni, että tämä postaus on nyt jotenkin todella tönkkö. Suomen kieli ei jostain syystä ole oikein kukkinut koko päivänä. Kokeillaan joku toinen päivä jos onnistuisi vähän paremmin.

♫: Abe Vigoda - Throwing Shade

Bloglovin

 Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Nyt blogiani voi siis seurata myös Bloglovinin kautta :) Toivottavasti tuo nyt toimii!

And a cherry on top.

Anteeksi venähtänyt blogihiljaisuus, elämä on ollut uskomattoman kiireistä viime aikoina. On vain ollut pakko hyväksyä taas se tosiasia että opiskelujutut on hoidettava aivan itse, kovista yrityksistä huolimatta en ole onnistunut taikoa tehtäviäni tekemään itse itsensä. Lisäksi tämä alkanut syksy on ollut huomattavasti aktiivisempi myös sosiaalisen elämän kannalta kuin edeltäjänsä, lähes poikkeuksetta olen ollut joka ilta jossain huitelemassa. Poikkeuksena tosiaankin tämä ilta kun olen kotona kirjoittelemassa tätä :) Huomenna ollaan taas liikenteessä Jyväskylän Kauppakadun Approssa ja viikonloppu hurahtaa Helsingissä synttäreitä viettämässä.

Mutta asiaan. Voi mikä ihanan ihana yllätys minua odottikaan tänään kun kirjauduin Bloggeriin: olin saanut ihanalta twilight colan bubblelta Cherry on Top -tunnustuksen! Mieletön päivän piristys! Ja aivan suunnaton yllätys, yhtään asiaa vähättelemättä. En ole mikään maailman aktiivisin bloggaaja, saati omaperäisin, ja melko pitkään kirjoittelinkin tätä pientä blogiani vailla yhtään lukijaa tai kommenttia. Pikkuhiljaa muutamia lukijoita on uskaltanut matkaan (Suuri kiitos siitä!) ja kommenttejakin on tipahdellut mukavasti (jälleen Suuri kiitos niistäkin!). Otan siis todellakin kiitollisena vastaan tämän tunnustuksen ♥

1. Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle.

2. Kerro 3 asiaa, joita rakastat

3. Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.

Itse en lue aktiivisesti hirveän montaa suomalaista blogia, joten on aika hankala valita viittä inspiroivinta, mutta yritetään, sillä haluan ehdottomasti jakaa eteenpäin tätä hyvää mieltä, jonka ainakin itse tästä sain :) Näistäkin varmasti kaikki ovat jo saaneet tällaisen tunnustuksen aikaisemmin mutta he kyllä ansaitsevat sen toistamiseenkin.

Silent All These Years

Pidän blogin rauhallisesta tunnelmasta ja kauniista asioista, joita kirjoittaja usein postauksissaan esittelee. Huvittavan usein huomaan ajatelleeni tehdä postauksen esimerkiksi tismalleen samasta henkilöstä kuin Ravenwaves, mutta hän vain tuppaa ehtimään ensiksi!

Himoshoppaajan krapula

Kun löysin tämän blogin ahmin kaikki ilmestyneet postaukset yhdeltä istumalta. Vaikutuin. Tämä blogi on saanut minut todella miettimään myös omia shoppailutottumuksiani.

where bluebirds fly

Postauksissa ei ole kovinkaan paljon tekstiä, mutta sitäkin nätimpiä valokuvia. Lisäksi kirjoittaja on lahjakas piirtäjä!

Slow Show

Ensinnäkin blogin nimi on yksi suosikkibiiseistäni. Itse kirjoittelen vain fiilispohjalta niitä näitä biiseistä ja bändeistä joista satun tykkäämään, mutta tässä blogissa musiikkiin on mielestäni paneuduttu paljon syvemmin. Hyvä blogi jos haluaa tutustua itselleen uusiin bändeihin :)

Paras aika vuodesta

Aivan pakko laittaa Stellan blogi, sillä rakastan tuota naista. Huolisin Stellan vaatekaapin, mäyräkoiran ja miksen myös poikaystävän itselleni silmänräpäyksessä. Pidän myös todella paljon Stellan kirjoitustyylistä. Fanityttö-hehkutus loppuu tähän :D

Sitten olisi vissiin aika kertoa ne 3 asiaa joita rakastan. Näitä taas olisi helppo listata varmaan sata!

Tatuoinnit. Rakastan tatuointeja. Itse en välttämättä hankkisi kehon täydeltä mustetta iholleni, mutta esimerkiksi Kat Von D:n tatuoinnit ovat varsin kaunista katseltavaa. Kärsin todella kovasta tatuointikuumeesta tälläkin hetkellä, mutta pääni on niin täynnä eri ideoita etten tiedä mitkä niistä toteuttaisin, tai minkä niistä toteuttaisin ensin.

Sade. Sateiset päivät ovat ihania! Kieltämättä joskus jos olisi liikuttava ulkona paljon sateisena päivänä, voi rankkasade käydä hieman hermoille :) Mutta yleisesti ottaen, rakastan sadetta, sateen ropinaa ikkunalaudalla, sateenvarjolla tai talon katolla. Sadepäivinä voi myös hyvällä omalla tunnolla jäädä sisälle lukemaan kirjaa tai katsomaan elokuvia. Toisaalta joskus on myös kiva vain lähteä kävelylle sateeseen.

Yksin asuminen. Voi kyllä! Asuin vuoden soluasunnossa varsin mukavan kämppiksen kanssa, mutta minut on vain tehty asumaan yksin. Rakastan sitä tunnetta että voin tehdä mitä haluan mihin aikaan haluan, ilman että tarvitsee ottaa ketään muuta huomioon (naapureita lukuunottamatta, mutta nyt ei puhutakaan mistään niin suuresta mikä vaikuttaisi naapureihin asti). Olen saanut tehdä asunnostani omani näköisen ja nyt tämä tuntuukin paljon enemmän kodilta kuin soluhuoneeni.

Japanilaisen taitelija-Hokusain kuuluisa puupiirros Kanagawan suuri aalto on ehdoton lempikuvani. Okei, en nyt ollut aivan varma olisiko tähän pitänyt laittaa jokin itse ottamani valokuva vai mikä, mutta tämä saa nyt luvan kelvata. Seinälläni komeilee tämä taulu julisteena ja olen aivan rakastunut siihen. Vesi on rakkain elementti minulle. Samalla sekä rakastan että pelkään vettä aivan suunnattomasti. Vesi rauhoittaa, mutta suuret vesimassat herättävät pohjatonta kauhua sekä kunnioitusta. 

Siinäpä se! Seuraavan kerran palailen langoille vasta ensi viikolla, kuten jo aikaisemmin mainitsin, viikonlopun vietän Helsingissä juhlistamassa sunnuntaisia synttäreitäni :) Ohjelmassa ainakin Herra Ylpön & Ihmisten keikka Virgin Oilissa ♥ Se onkin sitten viimeinen mahdollisuus nähdä Ihmiset lavalla piiiitkään aikaan, bändi nimittäin vetäytyy studion uumeniin työstämään uusia levyjä. Kyllä vain, yhtye aikoo julkaista vuonna 2012 peräti kaksi pitkäsoittoa, jotka muodostavat ikään kuin yhden kokonaisuuden, Mies ja Nainen. Mielenkiinnolla odotellessa, vaikka täytyykin myöntää että olin uutisen kuultuani hieman pettynyt että näillä näkymin Maj Karma ei ole aktivoitumassa :( Tahdon Karman takaisin! Well...You can't always get what you want.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

♫: Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt

Currency of Love.

Olen ollut melkoisen laiska tutustumaan uuteen musiikkiin viime aikoina. Heinäkuussa kokosin Vampire Diariesin ensimmäisen tuotantokauden musiikit omalle soittolistalleen Spotifyssa , koska mielestäni sarjassa soi pääsääntöisesti hyvä musiikki. Samalla tutustuin uusiin yhtyeisiin, mutta en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi tutustua tarkemmin näihin uusiin tuttavuuksiin, eli toisin sanoan olen vain kuunnellut sitä yhtä (tai kahta) biisiä joka löytyy tuolta listalta. Yhdeksi suosikkibiisikseni tuolta soittolistalta löytyvistä kappaleista on noussut Silversun Pickups -nimisen yhtyeen Sort of. Niinpä päätin tänään viimein kuunnella kyseistä yhtyettä kokonaisen albumin verran, ja kuunneltavaksi valikoitui yhtyeen Swoon -levy, joka on ilmestynyt vuonna 2009.

Swoon on järjestyksessään toinen bändin pitkäsoitto. Aikaisemmin on ilmestynyt esikoisalbumi Carnavas. Yhtye on kotoisin Los Angelesista ja se on perustettu jo vuonna 2002. Onpa bändille suotu Grammy ehdokkuuskin. Wikipedian mukaan bändiä verrataan usein The Smashing Pumpkinsiin, vaikka yhtyeen jäsenet itse kertovatkin musiikillisiksi vaikutteikseen mm. The Velvet Undergroundin, The Pixiesin, Sonic Youthin ja My Bloody Valentinen. Itse kuulen hieman Coheed and Cambriaa ainakin laulajan äänessä, suomalaisista tuli mieleen Lapko.

Tämän hetkinen suosikkikappaleeni, josta en meinaa saada tarpeekseni, on niin ikään Vampire Diariesin toisella tuotantokaudella soiva Currency of Love. Olen aloittanut myös VD:n toisen tuottiksen musiikkien listaamisen omaksi soittolistakseen. Lisään sinne Spotifysta löytyvät biisit sitä mukaan kun saan tietooni kussakin jaksossa soineet kappaleet. Saa subscribata :)

♫: Silversun Pickups - Currency of Love

Suck.

Nyt näyttää tulevan vain näitä elokuva-aiheisia postauksia, mutta minkäs sitä luonnolleen voi. Entisenä videovuokraamon tyttönäkin elokuvat vain ovat lähellä sydäntä, tosin harmittavan vähän tulee oikeastaan elokuvia tätä nykyä katsottua. Muutakin elämää tuntuisi olevan.

Eilen kuitenkin kävin vuokraamassa jo pitkään kyttäämäni Suck -nimisen elokuvan. Suurena vampyyri- sekä tietysti rockmusiikin -fanina en olisi mitenkään voinut missata tätä leffaa. Eikä tietenkään unohdeta sitä, että elokuvassa nähdään itse Iggy Pop yhdessä mm. Alice Cooperin, Mobyn ja Henry Rollinsin kanssa. Tämä pontentiaaliseksi kulttiklassikoksi tituleerattu elokuva kertoo epäonnistuvasta rockyhtyeestä The Winnersistä, joka on yrittänyt lyödä läpi jo monien vuosien ajan. Bändin basistin Jenniferin (Jessica Paré) muututtua vampyyriksi yleisökin muuttuu yhtäkkiä paljon vastaanottavaisemmaksi bändiä kohtaan, ja vaikka bändin perustaja ja keulahahmo Joey (Rob Stefaniuk, joka myös käsikirjoitti sekä ohjasi elokuvan) ei pidäkään koko vampyyritouhusta, ei hän pysty kieltämään etteikö uusi imago auttaisi bändiä maineeseen ja mammonaan. Legendaarinen Malcolm McDowell nähdään vampyyrinmetsästäjä Eddie Van Helsiginä.

Suck ei ole missäännimessä liian vakavasti otettava elokuva. Elokuvassa parodioidaan niin radio-DJ:tä kuin aikaisempiakin vampyyrileffoja. Elokuvasta voi kuitenkin löytää vakavammankin sanoman, kuten dvd:n making of -ekstrassa niin elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja kuin elokuvassa esiintyvät oikeat rock-staratkin pohtivat. Koko vampyyritouhu voidaan nähdä kuvastavan rockpiireissä valitettavan yleisiä huumeongelmia ja sitä, kuinka bändin yhtäkkinen nousu suosioon muuttaa muusikoita. Itse pidin elokuvasta, mutta jollakin tapaa myös hieman petyin. Odotukseni olivat kyllä melko korkealla, joten ei sinänsä ihmekään. Ei elokuva kuitenkaan huono ollut, koskaan ei voi mennä kovin pieleen yhdistämällä vampyyrit ja rockmusiikin.

Kuvat: Google ja täältä

Leffavinkki: Waltz With Bashir

Jos sunnuntai-ilta elokuvan parissa houkuttelee, tänään alkaa klo 21 Yle Teemalta kehuttu Waltz With Bashir animaatiodokumentti. Itsekään en ole kyseistä elokuvaa vielä nähnyt, mutta monet ovat sitä minulle kehuneet, niinpä aiomme kokoontua parin kaverin voimin tänne minun kämpilleni leffaa katsomaan. Sen verran otin selvää, että elokuvan on ohjannut israelilainen Ari Folman, ja dokumentti kertookin ohjaajan omista kokemuksista Libanonin sodasta vuonna 1982. Dokumentti on siinä mielessä myös erikoinen, että se on toteutettu kokonaan animaationa. Wikipedia kertoo dokumentin juonesta näin:

Ohjaajan alter ego alkaa haastatella Libanonin sotaretken aikaisia aseveljiään, posttraumaattisiin kokemuksiin erikoistunutta psykiatria sekä Sabran ja Shatillan todistajana toiminutta sotareportteria. Kerronta jäljittelee filmattuja dokumentteja "puhuttujen päiden" käyttöineen ja nimiteksteineen. Elokuva päättyy autenttisiin kuviin verilöylyn kokeneista pakolaisleireistä.

Itse ainakin kiinnostuin, ja odotankin dokumentilta melko paljon - tiedä sitten onko se taas hyvä vai huono asia. Jos elokuvassa soi yhtä viehättävä musiikki kuin trailerissakin, niin sekin kyllä pelastaa leffakokemuksen jos dokkari osoittautuukin muuten huonoksi.

♫: Hurts - Silver Lining

Reindeerspotting - Pako joulumaasta

Tiistai-iltana Jyväskylän yliopiston Kampus Kinon ovilla oli historiallisen pitkä kymmenien metrien jono, kun kiinnostuneet odottivat pääsyä katsomaan kohuttua suomalaista dokumenttia rovaniemeläisistä narkomaaneista. Itsekin liityin jonon jatkoksi muutaman kaverin kanssa ja kävimme siis katsomassa Reindeerspotting - Pako joulumaasta -dokkarin. En viitsi tänne laitella screencappeja kyseisestä elokuvasta, sillä herkimpiä ne saattaisivat järkyttää. Itselläni ei tehnyt fyysisesti pahaa katsoa kun valkokankaalla piikitettiin suoneen, mutta esimerkiksi yksi kavereistani joutui joka kerta kääntämään katseensa pois kun piikittämisen toimeenpidettä kuvattiin.

Reindeerspotting on siis totuudenmukainen kuvaus rovaniemeläisestä Janista, joka on koukussa huumeeseen nimeltä subutex. Subutexia käytetään vieroittamaan heroiiniriippuvaiset heposta, mutta dokumentissa Jani kertoo aloittaneensa subulla. Dokumentin on kuvannut ja ohjannut Joonas Neuvonen, joka kuului itsekin dokumentissa kuvattuun narkkaripiiriin. Kaikki elokuvan tapahtumat on kuvattu tavallisella käsikameralla, joten kuvanlaatu ei ole huippuluokkaa ja kuvan täriseminen ja heiluminen on tavallista, mutta ei onneks erityisen häiritsevää. Pääpiirteittään dokumentti etenee niin, että kuvataan Janin ja muiden narkkaajien elämää, kuinka he näpistelevät saadakseen rahaa huumeisiin. Poliisiratsioiden vuoksi jossain vaiheessa tilanne on se, että koko Rovaniemeltä ei löydy enää yhtään subutexia ja Janiakin odottaa vuoden vankeustuomio lukuisista rikkomuksista. Saatuaan rahaa onnistuneen murron tuloksena Jani päättää viimein lähteä Rovaniemeltä ja suuntaa Tukholman kautta Pariisiin, jossa odottaa lähes rajaton määrä subutexia, sillä Ranskassa valtio tarjoaa heroiiniriippuvaisille ilmaisen subutex lääkityksen. Nistit kuitenkin usein kauppaavat subut kadulla eteenpäin saadakseen rahaa kovempiin aineisiin.

Reindeerspotting on raadollinen kuvaus tosielämästä. Tunnustan itsekin elokuvaa katsoessani välillä unohtaneeni että kaikki tapahtumat ovat totta. Tunne oli todella hyinen kun tajuntaan sitten välillä iskikin tuo totuus dokumentin todellisuudesta. Dokumentissa Rovaniemi kuvataan varmastikin juuri sellaiseksi kuin se siellä asuville nuorille onkin; mitäänsanomaton, kuollut ja kylmä paikka, jossa ei todellakaan ole mitään tekemistä. Jani kertoo kuinka kaikki, hän itse mukaanlukien, unelmoi Rovaniemeltä pois pääsystä, mutta lähtö ei rahattomana ja velkaisena ole helppoa. Huumeidenkäyttö on siis varmasti monelle tapa päästä edes jollain tasolla pois tuosta masentavasta kotikaupungistaan. Oli surullista katsoa kuinka päähenkilö-Janikin puhui useaan otteeseen unelmistaan - pienestä omakotitalosta, pellosta, vaimosta ja lapsista - mutta oli kuitenkin kykenemätön vastustamaan riippuvuuttaan, ja täten jatkoi elämänsä tuhoamista. Värisyttävää oli myös nähdä kuinka laiha Jani oli, pelkkä luuranko. Kaikesta huolimatta katsoja tunsi sympatiaa Jania kohtaan, ainakin minusta oli ihana nähdä kuinka hän pääsi toteuttamaan edes yhden unelmistaan, eli matkustaa maailmalla. Ruotsi, Ranska, Espanja jne.

Syyskuun alussa uutisotsikot kertoivat että Reindeerspotting -elokuvan päähenkilö Jani oli kuollut Kambodzassa. Uutisten mukaan Janin ruumis oli virunut tunnistamattomana Kambodzan viranomaisten huostassa jo pari kuukautta. Helsingin Sanomien uutisartikkelin mukaan Rovaniemen poliisi tietää Janin kuolinsyyn, mutta sitä ei lyhyessä artikkelissa kerrota, eikä rikoksenkaan mahdollisuutta ole kokonaan poissuljettu. Tieto päähenkilön kuolemasta toi dokumentin katsomiseen tietysti oman lisänsä, oli jollain tavalla melko surrealistista katsoa Janin elämää ja tietää samalla että hän on kuollut, surullista.

Suosittelen elokuvaa ihan oikeasti kaikille, vaikka tekisikin pahaa katsoa. Dokumentin valistusarvoa ei voi kieltää. Reindeerspotting on surullinen ja koskettava dokumentti, joka kuitenkin tarjoaa tahatonta komiikkaa muutamassa kohdassa. Se on tarina saavuttamattomista unelmista ja tuhoutuneista elämistä. Kun elokuva loppui tiistai-iltana Kampus Kinossa, paikalta poistui yllättävän hiljainen ihmismassa.

Kuva: Google.

♫: M83 - Kim & Jessie

Cool Breeze Over The Mountains

Tänään television katsojia hemmoteltiin Point Break (suomeksi Myrskyn ratsastajat) elokuvalla (okei, se juuri alkoi, mutta oletan tietysti että kaikki ovat katsomassa sitä eivätkä ainakaan lukemassa tätä :D). Yhdeksänkymmentä luvun alussa ilmestynyttä elokuvaa tähdittää aivan ehdoton suosikki miesnäyttelijäni Keanu Reeves. Olen rakastanut tätä miestä niin kauan kuin voin muistaa ja Keanu on pitänyt paikkansa suosikkinani jo vuosia. Muistelen, että ensimmäinen elokuva, jossa herran näin oli DVD:ltä toimintaleffa Speed (1994). Olin tuolloin varmaan noin 8-vuotias. Sittemmin olen nähnyt lähes tulkoon kaikki Keanun tähdittämät elokuvat sitten Bill & Ted's Excellent Adventure - pätkän. 

Keanu on muuten mies joka vain paranee vanhetessaan. Billin ja Tedin aikoihin Keanu oli ehkä jopa hieman liian baby face, ja nykyään kun katselee kuvia tuolta ajalta on vaikea taistella huvittunutta hymyä vastaan. Keanu on kuitenkin selkeästi aikuistunut, vai mitäpä sanotte näistä kuvista? ;)

Mikään helppo elämä ei Reevesillä ole ollut. Isä jätti perheen Keanun ollessa vain 2-vuotias, eikä isällä ja pojalla ole tiettävästi minkäänlaista suhdetta. Keanun isä on myös tuomittu huumeiden salakuljetuksesta. Keanun sisar Kim on myös sairastanut leukemiaa jo pitkään, ja Keanu on ihailtavasti tukenut sisartaan koko tämän sairauden ajan. Vuonna 1999 Reevesiä kohtasi varmasti elämänsä suurin tragedia, kun hänen silloinen tyttöystävänsä Jennifer Syme synnytti parin kuolleen tyttölapsen, ja melko pian tämän jälkeen Jennifer menehtyi itsekin auto-onnettomuudessa. Wikipedian mukaan Keanun paras ystävä oli näyttelijä River Phoenix, joka kuoli huumeisiin vain 23-vuotiaana vuonna 1993. On vain ihailtava kuinka Keanu on jaksanut kaikkien vastoinkäymistenkin jälkeen tehdä töitä ja ylipäänsä jatkaa elämäänsä luovuttamatta.

Monet ehdottomista suosikkielokuvistani on Keanu Reevesin leffoja, esimerkiksi Matrix -trilogia (♥), Constantine ja Bram Stokerin Dracula. Pidän myös erittäin paljon Keanun tähdittämistä romanttisista leffoista kuten Sweet November ja Talo järven rannalla. Tiedän että monet ovat sitä mieltä että Keanu näyttelee samalla ilmeellä kaikki elokuvat ja plaaplaaplaa, mutta omasta mielestäni mies on hyvä näyttelijä ja hän sopii moneen erilaiseen rooliin, niin toimintaan kuin komediaankin. Onpa hän näytellyt sarjamurhaajaakin varsin uskottavasti ! Ja kyllähän tätä miestä nyt kelpaa katsella ♥ Viime aikoina Keanu on tehnyt elokuvia suht verkkaiseen tahtiin, viimeisin ison luokan elokuva taisi olla The Day The Earth Stood Still. DVD:lle ilmestyi kuitenkin ihan tässä parin viime viikon sisään The Private Lives of Pippa Lee, jossa Keanulla taitaa kuitenkin olla vain sivurooli. Täytyy käydä vuokraamassa tämä leffa joku päivä :) Voisikin tässä jossain välissä (kunhan ehtisi !) pitää Keanu Reeves -leffaillan, omastakin hyllystä noita Reevesin leffoja löytyy aika monta.

Keanu on myös musiikkimiehiä ! Hän on soittanut bassoa yhtyeissä nimeltä Dogstar ja Becky, kumpikaan bändeistä ei kuitenkaan ole saavuttanut suurta mainetta. Sinänsä harmi, sillä ainakin tämä yksi Dogstarin biisi jonka Youtubettimesta löysin on aika hemmetin hyvä.

Kuvat Google.
♫: Dogstar - Enchanted