keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Perfection.

Tänään irroittauduin tenttiin lukemisesta katsomalla toistamiseen Inception -elokuvan, joka on kyllä selkeästi noussut yhdeksi ehdottomaksi lempileffakseni. Uskallan jopa väittää että leffa keikkuu henkilökohtaisella Top 5 -listallani. Ensimmäisen kerran kävin tietysti katsomassa Inceptionin suurelta valkokankaalta eli elokuvateatterissa, jossa se onkin parhaimmillaan. Tosin katselukokemus hieman kärsi allekirjoittanutta vaivanneesta flunssasta, joka paikoittain haittasi hengitystä (toki hengitysvaikeuksia tuotti myös itse elokuvan huikea visuaalisuus, Hans Zimmerin score sekä tuleva aviomieheni Joseph Gordon-Levitt). DVD ilmestyi tällä viikolla ja olihan se käytävä vuokraamassa (joulupukille on kyllä lähetetty toivomuslistaa jolta löytyy kyseinen leffa, en vain voinut odottaa jouluaattoon asti). Uskomattoman nopeasti voi 2 ja puoli tuntia vierähtää!


En lähde nyt selittämään elokuvan juonta, uskon että melko moni on sen jo nähnyt tai ainakin on tietoinen mistä elokuva suurin piirtein kertoo. Ja jos ei ole vielä nähnyt niin hophop! - kipinkapin lähimpään videovuokraamoon ;) Ajattelin nyt keskittyä lähinnä elokuvan niskakarvat pystyttävään musiikkiin, jonka on tosiaan säveltänyt lukemattomista elokuvistaan tuttu säveltäjä Hans Zimmer. Olen aina ollut sitä mieltä että Zimmerin elokuvamusiikit ovat erittäin tunnistettavia, pystyn melko varmasti sanomaan onko elokuvan score herran käsialaa vai ei. Tämä ei kuitenkaan omasta mielestäni ainakaan ole huono juttu, sillä ei sitä pysty kieltämään etteikö herra Zimmer asiaansa osaisi. Tuo ylle laittamani kappale Time, joka soi Inceptionin lopussa, on ehdoton suosikkini varmaan koko Zimmerin tuotannosta (ainakin siitä osasta jonka olen kuullut). Niin täynnä tunnetta. Herkkä, koskettava, kaunis ja mahtipontinen. Rehellisesti sanottuna se saa minut itkemään.


Toinen suosikkini on elokuvan ns. teema eli tuo Dream Is Collapsing. Rakastan tällaisia kasvavia mahtipontisia kappaleita, tämäkin on tällainen synkkä ja raskas. Rakastan ♥ Eipä minulla oikeastaan muuta asiaa ollutkaan, oli vain pakko hieman hehkuttaa Inceptionia ja sen musiikkeja :) Huomenna kääntämisen tentti, joten kaipa se olisi suunnattava unten maille, ja mikäs sen parempaa kuin juuri tämän musiikin siivittämänä. Spotifysta muuten löytyy koko Inceptionin soundtrack, suosittelen!

♫: Hans Zimmer - Time

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti