Jukebox in my head.: Lohikäärmeitä ja taikuutta.

Varoitus! Saattaa sisältää spoilereita!!

Olen systemaattisesti skipannut kaikki julkaisut aiheesta Harry Potter and the Deathly Hallows part 1 ja olenkin onnistunut varsin hyvin. Tänään kävinkin sitten myös itse katsastamassa kyseisen elokuvan enkä ainakaan pettynyt! Ihan ensimmäiseksi on kuitenkin tunnustettava joidenkin mielestä varmasti hirvittävä perisynti, sillä en ole vielä itseasiassa lukenut tuota Potterin viimeistä osaa lainkaan! Ja kyllä, silti menin katsomaan elokuvan. Itseasiassa pidin tästä katselukokemuksesta ehkä senkin vuoksi paljon, koska minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia sen suhteen mitä elokuvan pitäisi kirjasta sisältää enkä myöskään tiennyt mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Eipä voisi enää kauempana tämä elokuva olla tunnelmaltaan ja tyyliltään niistä ensimmäisistä Potter-elokuvista. Nuoruuden huolettomuus, Tylypahkan luoma turvallisuus ja näyttelijöiden lapselliset piirteet ovat todellakin enää muisto vain. Mutta vaikka elokuvat ovat muuttuneet toinen toisensa jälkeen synkemmiksi ja vakavimmiksi on niissä onneksi (kuten tietysti kirjoissakin) onnistuttu säilyttämään komediallisia piirteitä, jotka saavat jännittyneen elokuvakatsomon repeämään nauruun sopivin väliajoin. Muutaman säikäytyksenkin elokuva tarjosi. Karmivin kohtaus oli auttamatta jo melko alussa, kun se iljettävä jättiläismäinen käärme Nagini kiemurteli kohti kameraa kita ammollaan. Hyiiii. Suurelta valkokankaalta katsottuna tuo sai kyllä minut kääntämään katseeni pois.

Itse olen aina näissä Potter -elokuvissa tykännyt eniten siitä kun on näytetty kuolonsyöjiä, erityisesti jossain vauhdikkaissa luudalla lentely kohtauksissa. Tämäkin elokuva tarjosi pari tällaista kohtausta, mutta olisin toivonut enemmän. Nämä kohtaukset saavat oman henkeni salpautumaan ja silloin on sellainen fiilis että "onneksi tulin katsomaan tämän elokuvateatteriin!". Ehdoton suosikkikuolonsyöjäni on valloittavan Helena Bonham Carterin upeasti tulkitsema Bellatrix, onneksi hän sai verrattain melko paljon valkokangasaikaa - tottakai olisi voinut olla enemmänkin! Monia muitakin lempihahmojani olisi voitu kyllä näyttää enemmän, kuten Weasleyn perhettä ja Lupinia. Tavallaan tuli todella omituinen tunne kun monet tutut kasvot eivät näkyneet elokuvassa ollenkaan tai vain hyvin pikaisesti (esim. Neville Longbottom piipahti about 5 sekunnin ajan), tuli sellainen fiilis että todellakin enteillään lopun alkua. Innolla ja mielenkiinnolla jään odottamaan Potterin viimeistä taistoa, jota päästäänkin sitten seuraamaan ensi vuonna! P.S. Erityismaininta vielä iiiihanalle Bill Nighylle sekä Rhys Ifansille!

Potterin jälkeen suuntasin kotiin katsomaan jotain paljon kevyempää, eli vuorossa oli How to train your dragon (Näin koulutat lohikäärmeesi). Aivan ihana elokuva! Rakastuin tuohon lohikäärmeeseen ♥

Elokuva oli todella hauska ja hahmoja elävöittivät loistavat näyttelijät kuten Gerard Butler (ah se aksentti! ♥), Jay Baruchel, Craig Ferguson ja America Ferrera. Elokuva kertoo siis teini-ikäisestä viikingistä nimeltä Hiccup, jonka isä on kylän johtaja ja suuri lohikäärmeentappaja. Hiccup on kaikkea muuta kuin perinteinen viikinki, hontelo ja kykenemätön vahingoittamaan edes kärpästä. Paineet seurata isän jalanjäljissä ovat kuitenkin suuret. Kaikki kääntyy kuitenkin ylösalaisin kun Hiccup ystävystyy viikinkien vihollisen lajinedustajan, lohikäärme Toothlessin kanssa. Hiccup oppii Toothlessin avulla että lohikäärmeet eivät olekaan niin pahoja kuin viikingit ovat aina luulleet. Suosittelen tätä kevyttä hyvänmielen elokuvaa aivan kaikille, voisin vaikka katsoa tämän uudestaankin koko perheen voimin :) Varoituksen sanana tosin: elokuva voi aiheuttaa halun saada oma lohikäärme!