Ole luonani aina.

Järkyttävä, ahdistava, epämiellyttävä, erilainen ja utuisen kaunis. Nuo ilmaisut tulevat mieleeni katsottuani OLE LUONANI AINA (Never Let Me Go) elokuvan, joka perustuu kehuttuun Kazuo Ishiguron romaaniin.

Kathy (Carey Mulligan), Ruth (Keira Knightley) ja Tommy (Andrew Garfield) ovat olleet parhaita ystävyksiä iät ja ajat käytyään kaikki samaa vanhoillista ja tiukkaa Hailshamin sisäoppilaitosta. Näennäisesti kaikki koulun lapset ovat aivan tavallisia; he leikkivät ja nauravat, ihastuvat ja vihastuvat ja miettivät tulevaisuuttaan. Hailshamin koulu ei kuitenkaan ole mikään tavallinen oppilaitos ja synkkä totuus paljastuu pian nuorille; heidän tulevaisuutensa on jo ennalta kirjoitettu eikä mikään voi sitä muuttaa. Kasvettuaan tarpeeksi vanhoiksi Kathy, Ruth ja Tommy lähetetään asumaan syrjäisille mökeille odottamaan kohtalonsa täytäntöön panoa. Mutta millaisen elämän nuoret voivat itselleen rakentaa kun tulevaisuus on ennalta määrättyä? 

Rehellisesti sanottuna pidin elokuvaa aluksi hieman tylsänä, mutta kuin vaivihkaa se sai minusta yliotteen ja pääkolmikon ihmissuhteet tempasivat syvemmälle mukaan tarinaan. Jo melko alussa selvinnyt synkkä kohtalo sai minut paikoittain voimaan pahoin - ja minä sentään pystyn katsomaan kaiken maailman Sawit silmää räpäyttämättä niille iljettävyyksille! Jokin tämän elokuvan henkilöhahmojen inhimillisyydessä yhdistettynä tuohon tulevaisuuden näkymään sai minut kuitenkin kiemurtelemaan epämukavasti tuolissani.

Ole luonani aina jäi pahasti nakertelemaan mieleni perukoita, niinkin paljon että se palasi mieleeni keskellä yötä useaan otteeseen. Piinaavan koskettava musiikki loi haikeaa tunnelmaa elokuvalle ja näyttelijäsuoritukset olivat vailla vertaa; nuorten epätoivo oli paikoin käsinkosketeltavaa. Kankean ensivaikutelman jälkeen ihastuin elokuvaan ikihyviksi ja suosittelen tätä ehdottomasti kaikille. Kiinnostus heräsi myös alkuperäisromaania kohtaan, vieläköhän sen viitsisi lukea vaikka onkin elokuvan nähnyt?

Kuvat allmoviephoto.com

---

Huomasin juuri että olen tahattomasti pitänyt pientä hiljaiseloa. Kyse ei ole siitä etteikö olisi oikeastaan ollut kirjoitusaiheita, olen nimittäin katsonut ihan hirveästi elokuvia. Ehkä jopa liikaa, sillä vaikka en tietenkään jokaisesta katsomastani elokuvasta aiokaan kirjoittaa, jää juttu sitten kirjoittamatta niistäkin leffoista joista olisi kiva kirjoittaa ihan vain sen takia että yksinkertaisesti unohdan kun katsottuja elokuvia kasaantuu päälle :D Elämääni ei tällä hetkellä siis oikeastaan muuta kuulukaan kuin työt ja elokuvat - ja nekin liittyvät aika olennaisesti yhteen! Mutta yritän nyt hieman ahkerammin kirjoitella taas :)

Translation:

Yesterday I watched Never Let Me Go which is based on Kazuo Ishiguro's well received novel. The movie was hauntingly beautiful with its disturbing story, young innocent characters and cello music. I loved the film even though it made me squirmish at times. I wonder whether I should still read the book even after seeing the film...