Asiahan on niin, että olen rakastunut. Nimittäin kahteen bändiin. Ne bändit ovat Maj Karma ja Herra Ylppö & Ihmiset (tuttavallisemmin HYI). Toki rakastan monia muitakin bändejä ja kuuntelenkin musaa laidasta laitaan, fiilispohjalta tai ihan vaan mitä sattuu soimaan. Mutta nämä kaksi yhtyettä ovat, ainakin tällä hetkellä (lempparibändit kun nyt tuppaavat aina vaihtumaan kausittain...) sitä kaikkein parasta antia mitä maailmalla on minulle tarjottavanaan. Molemmat ovat kuitenkin suhteellisen uusia tuttavuuksia. Maj Karman "löysin" kunnolla vasta vuoden 2009 alussa Salama -biisin radiosoiton ansiosta. Täydellinen sydämen menetys tapahtui pääsiäisenä jolloin näin Maj Karman ensimmäistä kertaa livenä. <3 Sittemmin hankin tietysti kaikki yhtyeen levyt, myös ne Maj Karman Kauniiden Kuvien aikaiset, ja huomasin, että Salama -levy ei edes ole sitä parhainta Maj Karmaa (Ääri <3), vaikka sekin toki hyvä on. Myös keikoilla tuli ravattua kesän aikana yhteensä seitsemällä, eikä sekään ollut tarpeeksi.
No, nythän on myös niin, että Maj Karma aloitti tauon tuossa syksyllä. Olin murheen murtama, mutta toisaalta myös erittäin iloinen, sillä se merkitsi sitä, että HYI aktivoituisi. Ja näin myös tapahtui. Ensimmäinen sinkku Pojat Ei Tanssi pääsi radiosoittoon ensi kertaa joulukuun alussa ja voi sitä riemua! Biisi upposi meikätyttöön kuin veitsi sulaan voihin. Olin myyty. Biisi soi mulla repeatilla tuntitolkulla (joo, sori vaan kämppis!) ja päivittäin. Vaikka biisi onkin selkeästi radioystävällinen sinkkubiisi, ei siitä voi olla pitämättä, ja miksi pitäisikään taistella vastaan? Pojat Ei Tanssi saa mut odottamaan kesää, aurinkoa ja festareita aivan mielettömällä innolla <3
Eipä kulunut aikaakaan kun sitten Herra Ylpön & Ihmisten nettisivuilla (click-click) julkaistiin toinen biisi tulevalta, ensimmäisen sinkun nimeä kantavalta Pojat Ei Tanssi -levyltä. Uuden vuoden kunniaksi siis julkistettiin biisi nimeltä Rakkaus On Raskasta. Jälleen kerran biisi räjäytti tajunnan jo heti ensimmäisellä kuuntelukerralla! Odotukset levyä kohtaan nousivat vieläkin korkeammalle! Nehän olivat mulla jo alusta alkaen todella korkealla, sillä Ihmisten debyyttilevy Sata Vuotta on varmastikin yksi parhaimmista levyistä ikinä. Rakkaus On Raskasta -biisi on Ylpön omien sanojen mukaan kirjoitettu hänen isälleen, mutta tarkoituksella lyriikat on muokattu monitulkintaisiksi; niin että biisin voi myös ottaa parisuhdebiisinä. Tämä monitulkintaisuus onkin juuri biisissä viehättävää. Lisäksi pidän rauhallisen ja kovan kontrastista biisin laulussa; säkeistöt Ylppö laulaa heleästi ja kertsi tuleekin sitten melkoisella karjumisella. IHANAA <3
Mulle tulee tästä biisistä semmoinen fiilis, että kaikki on oikeastaan aika OK. Näen itseni istumassa bussissa, katselemassa ohi kiitäviä talvisia maisemia tämän biisin soidessa iPodista...Fiilis on jollain haikealla tavalla hyvä.
Kolmas Ihmisten nettisivuilla julkistettu biisi on Hylättyjen Valtakunta. Kun kuuntelin biisin ensimmäistä kertaa en rehellisesti sanottuna oikein pitänyt siitä. Sen rauhallisuus ja seesteisyys sekä Ylpön totuttua heleämpi ja hennompi laulu yllättivät enkä oikein tiennyt mitä ajatella tekeleestä. Biisi jäi kuitenkin mukavasti "vaivaamaan" niin, että sitä oli pakko kuunnella useampaankin kertaan. Enhän toki periaatteestakaan voinut lytätä biisiä heti ensialkuun :D Kuten olin mielessäni uumoillutkin, noin viidennen kuuntelukerran jälkeen koin jonkinlaisen valaistumisen hetken: biisi todellakin iski multa tajun kankaalle. Vaivihkaa se oli tunkeutunut sydämeeni ja kaivanut sinne oman pienen kolon johon se asettui asumaan sinnikäästi. Nyt nimittäin olen aivan rakastunut kyseiseen biisiin ja mielestäni se on jopa parhain näistä kolmesta tähän mennessä julkistetuista biiseistä! Tuo piano tuossa biisin alussa (ja jatkuuhan se koko biisin ajan taustalla) on niin kaunis <3
Rakastan Ylpön lyriikoita, ne onnistuvat aina tunkeutumaan sydämeeni ja sulattamaan sen <3 Pojat Ei Tanssi -levy ilmestyy 20.01.2010, eli hieman reilun viikon päästä. Omani on ollut varattuna Levykauppa Äxässä jo pitkään, tuskin maltan edes odottaa että saan sen hyppysiini! En edes muista milloin olisin viimeksi odottanut jonkun levyn ilmestymistä näin mielettömän paljon...Keikkojakin odotan kuin kuuta nousevaa!
Reality Rock Rules!
Odottaako kukaan muu Herra Ylpön & Ihmisten toista levyä yhtä paljon?
♫: Herra Ylppö & Ihmiset - Vampyyri
P.S. Olen tässä koittanut myös laatia jonkinlaista "Vuoden 2009 kuunnelluimmat" -listaa. Katellaan millon saan sen julkaistavaksi asti. Aikamoinen urakka nimittäin :/ Suunnitelmissa olisi myös tehdä jonkinlainen Minä -postaus jossa kertoisin oikeaan ystäväkirja-henkeen itsestäni...
P.P.S. Spotifysta löytyy Herra Ylpön & Ihmisten Sata Vuotta -levy, sekä ainakin tuo Pojat Ei Tanssi -sinkku. Eli sieltä kannattaa käydä kuuntelemassa jos bändi on vielä itselle tuntematon, suosittelen lämpimästi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti