Pyydän jo etukäteen anteeksi että tän postauksen myötä kolme viimeisintä ovat olleet Iggy Pop -aiheisia :/ Mutta, kävinpä tänään sitten kirjastossa ja ah sitä riemua, kun musiikkiosaston hyllystä löytyi peräti KOLME [3] Iggy Pop -kirjaa. Pakkohan ne oli heti koppasta mukaan. Elikkäs tuommoset kuin The Wild One: The True Story of Iggy Pop, Iggy Pop: I Need More ja ainoa suomen kielinen Raakaa Voimaa, joka on myös uusin noista kolmesta. Kuolailen etenkin nois kahdesta ensimmäisestä noita sen nuoruuskuvia, aijai mitä herkkua <3 Ihanaa päästä lukemaan lisää sen sekoiluja :D
Kirjastosta lähti mukaan myös kolme cd-levyä. Kaksi Rolling Stonesin plättyä (onpas hassu sana...onko edes sana?): Stripped ja Some Girls, sekä vielä yksi Iggyn levy Brick by Brick. Hieman muuten nolotti useampaankin otteeseen tänään kun liikuskelin ihmisten ilmoilla kuunnellen tietysti musiikkia (Iggyä, yllättäen...) ja huomaamattani aloin aina jammailee ittekseni tai jopa itsekseni laulamaan niitä biisejä! Mutta en mä vaan voi sille mitään, mä tykkään jamitella hyvää musiikkia, enkä oikeastaan edes tiedä miksi se olisi muka jotenkin noloa tai häpeällistä ihmistenkin keskellä =/ Noh, onhan siinä se mahdollisuus että kaikki pitää ihan kahjona, koska eiväthän muut sitä musiikkia kuule. Mutta onko sillä oikeasti edes mitään väliä? So what jos porukka pitää mua kahjona! Kai mä saan nauttia musiikista niin kuin haluan?! No, vielä nolompaa on kyllä se, että joskus tajuan jamittelevani pääni sisällä soivaa musiikkia, siis etten edes kuuntele mistään iPodista sitä musaa....Silloin on jo kyllä itelläkin hieman pimahtanut olo. :D
Viimeisessä kuvassa on yksi mun suosikkilaukuistani, The Velvet Underground & Nico -laukku, jossa siis tuo kuuluisa Andy Warholin levynkansi banaani. Ihana laukku <3 Cybershopista ostettu. Muutenkin Velvetsit lukeutuu yksiin lempparibändeistä ja tuo kyseinen The Velvet Underground & Nico -levy on aikamoinen helmi. Suosittelen tsekkaamaan. Löytyy sekin, ylläripylläri, Spotifysta. Kuvan oikeassa yläkulmassa muuten vilahtaa yksi parhaimmista lukemistani kirjoista IKINÄ: Please Kill Me - Punkin sensuroimaton esihistoria. Ehdottomasti lukemisen arvoinen, ihan törkeän hauskaa luettavaa!
Kävin tänään myös katsomassa Sherlock Holmes -leffan ja ei kyllä ollut valittamista! Robert Downey Jr. oli aikas ihana, vaikkakin erilainen Holmes. Kiva leffa oli ja kivaa leffaseuraa myös :)
Kertokaahan muuten, kehtaatteko jamitella iPodin/mp3:sen tahdissa julkisilla paikoilla?
♫: Iggy Pop - Hide Away
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti