maanantai 27. kesäkuuta 2011

Unohtumaton leffamusiikki

Tartuin taas heti tämän viikon uuteen Movie Monday -haasteeseen, sillä aihe oli sellainen, joka on itselleni hirveän lähellä sydäntä. Nimittäin musiikit elokuvissa. Ravenwaves tehtävänannossaankin jo sanoi, että musiikki voi viedä elokuvan täysin uudelle ja paremmalle tasolle, joskin se voi myös tipauttaa muuten hyvän elokuvan arvoa olemalla huonosti valittu. Itse kiinnitänkin erittäin usein elokuvia katsellessani huomiota niiden musiikkeihin ja kuuntelen melko usein elokuvien soundtrackeja (muutamaa hyvinkin säännöllisesti, palataan siihen kohta) samalla tavalla kuin lempibändien albumejakin. Hyvä esimerkki muuten tuosta musiikin toiselle tasolle nostattavasta voimasta on mielestäni TRON:LEGACY -elokuva, joka itsessään ei ole mikään erikoinen, ihan ok katsottava elokuva, mutta ne musiikit! Daft Punkin säveltämä soundtrack on upeaa kuunneltavaa ja sai koko elokuvan vaikuttamaan silmissäni paaaaaljon paremmalta kuin mitä se ilman sitä soundtrackia olisi ollut. Tämä onkin yksi niistä soundtrackeista joita tulee kuunneltua melko säännöllisesti!

Monia jatkuvaan kuunteluun päässeitä yksittäisiä biisejäkin olen usein bongaillut leffoista. Tästä esimerkkinä mm. Girl, You'll Be a Woman Soon (Urge Overkill, PULP FICTION), Sweet Disposition (The Temper Trap, (500) DAYS OF SUMMER), Tiny Dancer (Elton John, ALMOST FAMOUS), Dragula (Hot Rod Herman Remix) (Rob Zombie, THE MATRIX) ja New York, New York (Liza Minnelli, NEW YORK, NEW YORK). 

Haluan nyt kuitenkin keskittyä enemmän varsinaisiin elokuvasäveltäjiin. Olen aina pitänyt esimerkiksi Hans Zimmerin säveltämistä leffamusiikeista, joita kuullaan mm. INCEPTIONissa, DA VINCI KOODIssa, KING ARTHURissa ja PIRATES OF THE CARIBBEAN -leffoissa. Zimmerin tyyli on erittäin tunnistettava, usein hyvin mahtipontinen ja saa ihon kananlihalle. Mieleeni on jäänyt erittäin hyvin myös Steve Jablonskyn THE ISLAND elokuvaan säveltämä musiikki. Eräs eniten kuunnelluista soundtrackeista on myös Yann Tiersenin säveltämä AMELIE. Sitten on tietysti yhtälö nimeltä Tim Burton ja Danny Elfman, jotka ovat tehneet yhteistyötä jo useassa Burtonin elokuvassa ja Elfmanin sävellyksiä on aina ilo kuunnella.

Kuva tumblr
On eräs toinenkin ohjaaja, joka käyttää luottosäveltäjää elokuvissaan, oma suosikkiparini nimeltä Darren Aronofsky ja Clint Mansell (kuvassa). Mansell on ollut mukana jokaisessa Aronofskyn tähänastisessa elokuvassa ja toivon, että yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa. En usko, että nämä kaksi kykenisivät edes luomaan mitään muuta kuin täydellisyyttä yhdessä. Se on todistettu niin REQUIEM FOR A DREAM kuin BLACK SWAN leffassakin - molempien leffojen soundtrackeja (etenkin Black Swanin) on tullut kuunneltua monia kymmeniä kertoja. Mansell on ehdottomasti suosikkisäveltäjäni ja olen oppinutkin jo tunnistamaan hänenkin tyyliään (joskin se ei mielestäni ole yhtä täynnä tunnistettavuuksia kuin Zimmerin sävellykset): katsoin vuosia sitten SMOKIN' ACES -leffan ja leffan loppupuolella aloin miettimään että elokuvan alkuperäismusiikit kuulostivat erehdyttävästi Mansellin käsialalta - ja niinhän ne olivatkin. Suosikkini Mansellin säveltämistä soundtrackeista on ehdottomasti, hands down, yksi Aronofsky -yhteistyö nimeltä THE FOUNTAIN.

R-a-k-a-s-t-a-n tuota elokuvaa ja sen uskomatonta musiikkia. Muistan kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa ja kuulin siinä soivan musiikin ja olin yksinkertaisesti sanaton. En voi käsittää miten Mansell onkin pystynyt herättämään elokuvan henkiin musiikissaan niin taitavasti. The Fountainin soundtrack on ylivertainen suosikkini, olen kuunnellut sitä varmasti jo satoja kertoja ja joka kerta se herättää minussa sanoinkuvailemattomia tunteita. Soundtrack on eheä kokonaisuus, sitä kuunnellessa melkein tuntuu että nuo 10 raitaa muodostavat yhden ainoan kappaleen. Äh, en ihan totta pysty ylistämään Mansellia, Aronofskya ja The Fountainin soundtrackia tarpeeksi. Katsokaa elokuva. Kuunnelkaa soundtrack. Antakaa niiden hukuttaa teidät tähän universumiin.



PS. Unohdin tästä varmaan sata loistavaa leffasäveltäjää ja soundtrackia...

Translation:
This week the Movie Monday topic was the most memorable movie soundtracks. As it often is the case, the music in films lift the movie up to a whole new and better level. I myself often take notice of the music in films and listen to soundtracks on my computer and iPod. My favorite film composer is by far Clint Mansell, who has co-operated on all of Darren Aronofsky's (who happens to be my favorite director by far) movies. Out of their collaborations especially THE FOUNTAIN has made the biggest impact on me, both the film itself and the music in it. I cannot praise the soundtrack, Mansell or Aronofsky enough, so I suggest that if you haven't seen the movie yet you do that asap and let the film with its music swallow you whole.
 
♫: Clint Mansell - A Room of Her Own (Black Swan)

8 kommenttia:

  1. Mä myös tykkään mahtipontisesta elokuvamusiikista á la Zimmer ja Williams, mutta myös pienemmistä scoreista, kuten Amélie ja oma valintani Field of Dreams (Horner).

    VastaaPoista
  2. Joo Aronofsky ja Mansell on loistava pari..ne musiikit sopii aina niiiiin täydellisesti elokuvaan. Minä en mitenkään aivan erityisemmin rakastunut Fountainiin elokuvana, mutta ne musiikit. Voih <3

    Niin ja Zimmer tosiaan myös. Yks edelleen aivan loistava on The Rockin (1996) tunnari!

    Ja ja ja..allekirjotan lähes kaiken mitä kirjoitit :D

    VastaaPoista
  3. Mä en tiiä miks en ole saanut katsottua the Fountainia, sillä mulla on se hyllyssä muhinut vuosia. Oiskohan siinä mulle väärät näyttelijät vai mikä ihme. Yritän kyllä katsoa tämän kesän aikana.

    VastaaPoista
  4. Erinomaisia musiikkeja mainitset! Teki mieli itsekin luetella enemmänkin, mutta sille ei sitten olisikaan ikinä tullut loppua :D Tiny Dancer on loistava biisi ja itsekin olen sen bongannut Almost Famousista. Se koko kohtaus on jotenkin niin huippu tunnelmaltaan.

    Elokuvat onkin mun mielestä yksi parhaimmista keinoista tehdä uusia musiikkilöytöjä!

    VastaaPoista
  5. Marja: Amelie on yksi omistakin suosikeistani, aivan valloittavan ihana score ♥ En olekaan ehkä nähnyt tuota Field of Dreams leffaa, täytyy joskus tsekata :)

    ravenwaves: Mä menetin kyllä ihan totaalisesti sydämeni Fountainille. Jopa niinkin syvästi että jo pitkään on ollut harkinnassa pätkä Together We Will Live Forever nuotteja tatuointina jonnekin päin kroppaa!

    Mörri: Toivottavasti saat katsottua Fountainin ja pidät siitä :)

    horrendous: Tv-sarjat on myös aivan loistava keino löytää uusia biisejä ja artisteja. Itse olen tehnyt varsinkin The Vampire Diaries sarjasta ihan mielettömän monta biisilöytöä!

    VastaaPoista
  6. Mahtipontinen musiikki sopii niin elokuvaan. Zimmerin ja Williamsin musiikki on aivan loistavaa, ja ilman sitä moni elokuva olisi varmasti jollakin tapaa tyhjempi. Itse en kuitenkaan osaa kuunnella noita soundtrackeja ilman elokuvaa :)

    VastaaPoista
  7. Päivi: Harvemmin munkin tulee kuunneltua esim. Zimmerin soundtrackeja muuten vain. Da Vinci Coden soundtrack oli poikkeus, sitä tuli yhdessä vaiheessa kuunneltua todella paljon ihan ilman leffaakin :)

    VastaaPoista
  8. Edellä esitellyt ihan loistavia, tässä vielä yksi, Jan A.P Kaczmarek.

    Finding Neverland leffan soundtrack istui täydellisesti leffaan ja paransi elokuvaelämystä monin kerroin!
    Osa sävellyksistä on vain ihan tajuttoman surullisia kun taas osassa on iloinen ja aurinkoinen fiilis. Sävellykset ovat myös eräällä tapaa "täyteläisiä", ja eivät siten tylsistytä! :)

    -musiclover89

    VastaaPoista