keskiviikko 11. toukokuuta 2011

En t'attendant

Monille varmasti Inglourious Basterds leffasta parhaiten tuttu ohjaaja-näyttelijätär Mélanie Laurent kunnostautui nyt myös musiikin saralla ja julkaisi tämän kuun alussa ensimmäisen albuminsa. Levy kantaa nimeä En t'attendant ja ensimmäinen sinkku on samanniminen.




Kuuntelin kappaleen ja katsoin videon ensimmäistä kertaa eilen. Ekalla kuuntelukerralla biisi ei oikein iskenyt, en jotenkin saanut siitä otetta. Mélanie ei oikeastaan laula kappaleessa paljoakaan vaan "laulaminen" on jotain melodisen puheen tapaista. Videota kuitenkin tykkäsin katsella, koska Mélanie on mielestäni yksi maailman kauneimmista naisista - ellei jopa kaunein. Tänään kuuntelin sitten koko albumin läpi ja jotain tapahtui: nyt En t'attendant biisi nimittäin pyörii päässäni koko ajan ja se kuulostaa täysin erilaiselta kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla!


Suurin osa albumin kappaleista on tietysti ranskaksi, eli en niistä ymmärrä yhtään mitään. Ranska on kuitenkin niin ihana kieli että kyllä sitä kelpaa kuunnella vaikkei mitään ymmärräkään. Levyllä muuten vierailee kahdessa biisissä Damien Rice, toinen kappale on kokonaan englanniksi (Everything You're Not Supposed to Be) ja toisessa vain Damienin osuudet ovat enkuksi (Uncomfortable). Levyllä on myös kaksi instrumentaalista pianokappaletta, levyn ensimmäinen ja viimeinen raita, asiaankuuluvasti nimetty Début ja Fin. Nuo kaksi nousivat heti ensimmäisellä kuuntelulla suosikeiksini, rakastan pianoa missä tahansa biisissä ja nämä kaksi ovat todella kauniita. Levyllä piano on muutenkin suuressa roolissa monissa kappaleissa.




En t'attendant levy on rauhallinen ja kaunis ja soljuu taustalla vaivattomasti. Mélanien ääni on nätti ja heleä, ja kuten sanottu, rakastan levyllä paljon käytettyä pianoa. On se kyllä epäreilua että jotkut ovat sitten hyviä kaikessa mihin ryhtyvät, ja vieläpä niin luonnollisen kauniita!

Kuvat haettu Googlea käyttäen.

PS. Levy löytyy Spotifysta, sinne kaikki kuuntelemaan! :) 

Translation:
I love Mélanie Laurent and when I heard that she has just released her debut album I had to listen to it immediately. At first, the title song En t'attendant didn't really appeal to me, but after listening the entire album I suddenly fell in love with it! And I just adore the first and last tracks of the album, so beautiful ♥

♫: Mélanie Laurent - Début

3 kommenttia:

  1. Oijoi! Tää menee niin kuunteluun :)

    VastaaPoista
  2. Hih, kuuntelin levyn läpi juuri eilen :D Ja juuri nuo instrumentaaliset ja biisit joissa on Damien kolahti eniten :)

    Ja minulle kyllä kävi samoin kuin sinulle, tuo linkittämäsi biisi ei eilen kuulostanut kovin kummoiselta, mutta kaunis video avasi sen aivan eri tavalla! :)

    VastaaPoista
  3. Hei vau, nää kommentit on tullu takaisin bittiavaruudesta! ♥

    VastaaPoista