24 Hour Party People

Hävettää myöntää miten kauan mulla meni ennen kuin sain aikaiseksi katsoa 24 HOUR PARTY PEOPLE leffan. DVD ehti pölyttyä hyllyssä vuoden päivät, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Anyways. Hieman reilu vuosi sitten kirjoittelinkin CONTROL -leffasta, joka siis kertoo Joy Division -yhtyeen laulajasta Ian Curtisista, kannattaa muuten aivan ehdottomasti tsekata myös tuo elokuva. Syy miksi ylipäänsä mainitsen nyt tuon leffan tässä yhteydessä on yksinkertainen: 24 Hour Party People kun sattuu myös sivuamaan niin Joy Divisionin syntyä ja menestystä kuin Ian Curtisin traagista loppuakin.

Elokuvan kertojana toimii Steve Cooganin näyttelemä Tony Wilson, joka oli tapahtumien keskipisteessä vuonna 1976 ja siitä eteenpäin noin vuoteen 1992 asti, todistaen eri musiikkityylien ja yhtyeiden nousun ja laskun, ja niiden vaikutuksen popkulttuuriin. Wilson perusti Manchesteriin kuuluisan Factory Records levy-yhtiön, jolla oli todella poikkeuksellinen tapa tehdä bisnestä. Levy-yhtiön artistit nimittäin omistivat aivan kaiken eikä varsinaisia kirjallisia sopimuksia tehty lainkaan. Wilson halusi antaa artisteilleen täydellisen vapauden tehdä musiikkiaan. Näistä syistä johtuen yhtiö ei missään vaiheessa varsinaisesti rikastunut ja ajautuikin konkurssiin vuonna 1992. Factory Recordsin lisäksi Wilson perusti yhdessä New Order yhtyeen kanssa yhtälailla kuuluisan Fac 51 Hacienda eli The Hacienda yökerhon, josta tuli bilekansan mekka, yhtä suosittu kuin Studio 54:stä.

Varsinkin elokuvan alussa on käytetty paljon ihan oikeaa materiaalia esimerkiksi yhtyeiden livekeikoista, ruudulla vilahtaa niin Iggy Pop kuin Siouxsie and The Bansheeskin. Elokuvassa vilahtaa siellä sun täällä myös elokuvan roolihahmoja vastaavia oikean elämän henkilöitä. Elokuvan kerronnosta tekee mielenkiintoisen se, että Cooganin näyttelemä Wilson selostaa tapahtumia suoraan kameralle. Välillä faktan ja fiktion raja on häilyvä, Wilson huomauttaa kameralle, että juuri nähtyä kohtausta ei kuulemma siihen osallistuneiden tosielämän henkilöiden mukaan koskaan tapahtunut. Mene ja tiedä siis kumpi versio pitää paikkansa.

Vaikka elokuva ei milläänlailla keskitykään mihinkään tiettyyn yhtyeeseen taikka oikeastaan tiettyyn henkilöönkään (useammin kuin kerran Wilson painottaa kameralle, että elokuva ei kerro hänestä, eikä se kyllä kerrokaan), itse ainakin näin sen tietynlaisena kunnianosoituksena esimerkiksi Ian Curtisille (jota näyttelee hienosti Sean Harris) sekä Martin Hannettille (Andy Serkis), joka tuotti mm. Joy Divisionin Unknown Pleasuresin. Elokuva tuo mielestäni esille myös musiikkibisneksen raadollisen puolen. Esimerkiksi Ian Curtisin ruumiinvalvojaisissa Wilson koittaa saada tutun toimittajan kirjoittamaan Curtisista kirjan, mikä saattaa tuntua aikamoiselta rahansaalistukselta. Samaan aikaan kuitenkin on selvää, että Curtis oli Wilsonille läheinen ystävä ja hänen kuolemansa kosketti Wilsonia syvästi. 

Siitä huolimatta että elokuva ei kerro oikein mistään kovinkaan tarkasti vaan antaa kokonaiskuvan (joskin ehkä huteran) kaikesta, on se mielestäni erittäin hyvä. Kahteen tuntiin mahtuu paljon seksiä, huumeita ja rock 'n rollia, ihmisiä joiden nimiä et muista ja vuosilukuja joita ei ainakaan muista. Tällaiset elokuvat saavat aina ikävöimään tuota mennyttä aikaa, voi miksi en voinut olla nuori 70-luvulla?! Missä ovat tämän päivän Haciendat ja Studio 54:t, ovatko ne nykyään sitten jotain Onneloita? Yöh.

Joka tapauksessa, suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, varsinkin ihmisille joihin puree Joy Division ja sen aikakauden meininki :)

Kuvat: www.allstarpics.net

Translation:

It took me too long to finally see this amazing film, 24 Hour Party People. It tells the story of the Factory Records and The Hacienda from the point of view of their creator Tony Wilson. The movie gives you glimpses of Joy Division and New Order, Happy Mondays as well as A Certain Ratio. A great film that I would recommend to anyone interested in the 1970s music scene of Manchester.

 

♫: Joy Division - Isolation