Näytetään tekstit, joissa on tunniste tv-sarjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tv-sarjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. huhtikuuta 2012

The Walking Dead ja Fox

Pian sitä saa, nimittäin laatusarjaa Suomenkin telkussa! Eilen Suomessa aloitti uusi ilmainen kanava Fox, joka toimii kanavapaikalla 12, entisen SuomiTV:n paikalla. Vielä ei kyseisellä Fox-kanavalla ihan hirveästi mielenkiintoista tarjottavaa ole, lähinnä uusintoja Ally McBealista ja Criminal Mindsista (toisaalta, jos et ole jostain syystä katsonut esim CM:n jaksoja alusta asti niin nyt on oiva tilaisuus!). Yhtä sarjaa on kuitenkin pakko mainostaa, nimittäin sunnuntaina alkavaa The Walking Dead zombieapokalypsi kauhusarjaa. 


Sarja on ehtinyt jo toisen tuotantokautensa loppuun jenkeissä ja kolmatta kautta saadaan odottaa vielä ensi lokakuuhun (muistaakseni, joskus syksyllä kuitenkin!) asti. Ihan mahtavaa että nyt saadaan tämä loistava, jännittävyydellään sykettä lähestulkoon urheilulukemissa pitävä sarja myös Suomen televisioon! Kirjoittelin sarjasta enemmänkin viime heinäkuussa, jutun voi lukaista täältä

Muistakaahan siis kääntää telkkarin kanava sunnuntaina 22.4. klo 22 Foxille!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

The Walking Dead

Piti ehkä kirjoittaa THE WALKING DEAD sarjasta jo aikoja sitten, mutta sain vasta juuri hetki sitten katsottua koko ensimmäisen kauden loppuun. Säälittävää sinänsä, sillä tuo eka tuottari sisältää vain kuusi jaksoa :D Ekan jakson katsoin jo joskus aikaisin keväällä, mutta mistä lie johtunut kaiken maailman kiireistä (lue: en oikeasti vain ehkä uskaltanut katsoa tätä yksin...) katselu jäi tuolloin vain siihen ensimmäiseen jaksoon. Töihin ilmestyi kuitenkin jo kesän alussa ensimmäinen tuotantokausi vuokralle ja olenkin siitä asti silmäillyt sitä tositarkoituksella. Viimein sainkin sen napattua vapaapäivän ratoksi ja yhteen putkeenhan nuo kaikki kuusi jaksoa sitten pitikin katsoa.
Poliisi Rick Grimes (Andrew Lincoln) herää koomastaan autiossa sairaalassa. Hämmentyneenä hän lähtee vaeltelemaan löytääkseen ihmisiä, mutta löytää ainoastaan lukittuja ovia varoituskyltein ja läjäpäin ruumiita sairaalan ulkopuolella. Mitä hittoa on tapahtunut? Koko kaupunki on autioitunut ja Rickin vaimo Lori (Pako-sarjasta tuttu Sarah Wayne Callies) ja poika Carl (Chandler Riggs) ovat myös kateissa. Rick huomaa myös pian, että ei olekaan yksin, mutta nuo kävelevät (tai ryömivät) irvokkaat otukset ovat kaukana inhimillisistä ihmisistä ja halajavat kummasti päästä Rickin kimppuun. Alkaa Rickin kamppailu hengestään vakaana aikomuksenaan löytää kadonnut perheensä. 

Ensimmäiset elävät ihmiset joihin Rick törmää ovat Morgan (Lennie James) ja tämän poika, jotka kumma kyllä eivät ole kovinkaan innoissaan tavattuaan elävän ihmisen. Onkin selvää, että zombien valloittamassa maassa jokaisen on pidettävä huolta itsestään ja harteilleen ei kannata kasata liikaa painolastia, toisin sanoen if you can't keep up, you'll get left behind. Morgan vinkkaa Rickille, että suuressa kaupungissa olisi kuulemma turvaa ja muita ihmisiä, niinpä Rick päättää suunnata perheensä etsinnän Atlantaan. Toisaalla pieni ryhmä selviytyjiä on leiriytynyt kaupungin ulkopuolelle, jonne zombiet eivät vielä ole levittäytyneet. Sarjan edetessä nopeaan tahtiin Rickin ja selviytyjäjoukon tiet kohtaavat, ihmisiä menetetään mutta osa myös löytää toisensa. Olin muuten aika innoissani ja hyvilläni kun ihana näyttelijä Norman Reedus (The Boondock Saints) asteli kuvaan yhtenä selviytyjien jäsenenä!

Vaikka alkuasetelma onkin jo suorastaan huvittavan tuttu (tyyppi herää sairaalassa ja sillä välin maailma on muuttunut elävien kuolleiden leikkikentäksi), sarja naulitsee katsojansa paikalleen. Sarjan jälki, eli lavasteet, maskeeraukset ja koko ilme on suorastaan elokuvamaista. Välillä melkein unohtaa, että katsoo tv-sarjaa eikä kokopitkää elokuvaa. Tietysti sarja antaa hahmoille enemmän tilaa kehittyä ja kasvaa, tosin Walking Deadin ensimmäisellä kaudella ihmisissä ei ihan hirveästi ehkä kasvua näy, mikä varmasti johtuu kauden lyhyydestä. Eiköhän toisella kaudella nähdä sitten paljon enemmän hahmojen välisen dynamiikan kehittymistä. Sarjassa mielenkiintoisinta jännittävien zombien tappo- ja pakokohtauksien ohella on tietysti seurata kuinka ryhmä hyvin erilaisia ihmisiä tulee toimeen vaativissa oloissa, ja kuinka he selviytyvät tottumansa elämäntyylin ulkopuolella.

Tarkemmin ajateltuna sarja ei loppujen lopuksi tuo zombie-genreen mitään uutta, paitsi elokuvaa pidemmän keston. Tämä ei kuitenkaan omasta mielestäni haittaa, vaan sarja jaksaa kiinnostaa juuri henkilöhahmojensa takia. Mielestäni The Walking Dead on itseasiassa paljon parempi kuin hyvin monet zombie leffat. Suosittelen siis aivan ehdottomasti katsomaan! Toinen kausi alkaa jenkkilässä lokakuussa, joten tässä on hyvin aikaa katsastaa eka kausi ennen kuin jatkoa seuraa ;) Itse en millään malttaisi nyt odottaa tuon kakkoskauden alkamista!


Laitetaan vielä lyhyt teaseri kakkoskaudesta.


PS. Hassua, vaikka varmasti tarkoituksellista symboliikan vahvistamista, mutta lukuisista mahdollisuuksista huolimatta päähenkilö Rick Grimes ei vaihda vaatteitaan, vaan pitää yllään koko ajan poliisin uniformuaan :D 

Translation:
I just finished watching the zombie tv-show The Walking Dead. The setting of the series is rather usual, a guy wakes up from a coma in a hospital and finds out that the world is occupied by zombies. A handful of survivers try to dodge zombie bites and stay alive while also trying to find hope of a better tomorrow. Although not really providing anything new to the table, The Walking Dead is an addictive show with its interesting characters and movie-like look. I seriously recommend this show. The first season is only 6 episodes and the 2nd season airs in the States on October, so there's plenty of time to check out the beginning ;)

♫: Stone Sour - Anna

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Criss Angel is a Douchebag

Aivan loistavan niminen jakso tänään Supernaturalissa (SubTV klo 22) :D En ole omassa blogissani tainnut pahemmin hehkuttaa kuinka paljon pidän ihanista Winchesterin veljeksistä ja koko Supernatural sarjasta, muutamien kanssabloggaajien kommenttiloodissa (krhm, suomen kieli taas hallussa, miten taipuu 'loota'?! :D) on kyllä tullut sitten senkin edestä osoitettua rakkautta. Ja nyt kun sattui silmiin tuo niin mahtava jakson nimi niin ajattelin jakaa rakkauttani myös omalle tontille.


On sanomattakin selvää, että kiinnostuin heti sarjasta, joka käsittelee kaikkea yliluonnollista. Olenhan niin Buffy Vampyyrintappajan kuin X-Filesinkin ystävä, vaikka en suoranaisesti taas rakasta kauhua. Ja on myönnettävä, että varsinkin Supernaturalin ensimmäinen tuotantokausi sai tämän tytön puntit vapisemaan aikalailla. Bloody Mary jakson jälkeen kartoin ainakin viikon verran melko tehokkaasti peilejä...En tiedä onko toleranssini kauhun suhteen kasvanut (epäilen...) vai onko sarja itse hieman rauhoittunut, mutta ihan samanlaisia monta päivää kestäneitä kauhun väristyksiä ei ole tainnut uudemmat jaksot aiheuttaa. Tämä ei tosin tarkoita ainakaan omalla kohdallani sitä, että sarja olisi muuttunut yhtään huonommaksi! Ja kyllä uusistakin jaksoista löytyy sellaisia, jotka ovat saaneet pienen kauhun aikaiseksi rinnassa (esimerkkinä juuri viime viikkoinen Family Remains).

Yksi selkeä syy siihen, miksi ja miten olen kestänyt katsoa ne pelottavimmatkin jaksot on tietysti itse pääosakaksikko Sam ja Dean Winchester (Jared Padalecki ja Jensen Ackles). Veljekset tuovat kinastelullaan ja naljailullaan sarjaan tarvittavaa keveyttä ja hilpeyttä niin, että kaikesta kauhusta ja jännityksestä saa aina mukavan tauon. Syötävän hyvät ulkonäötkään eivät haittaa kun voi ajatella että kyllä ne hyvännäköiset veljekset homman hoitaa ja pelastaa ;)

Syötävän hyvännäköiseen joukkoon on liittynyt tällä 4. tuotantokaudella Misha Collins, joka näyttelee coolia Jumalan soturia, enkeli Castielia. Mmmmnam. Miks muhun aina iskee nää tämmöiset rentun näköiset, hyvän ja pahan välimaastossa keikkuvat, lähes tunteettomat soturit (vrt. Paul Bettany Priestissa)?!



"Come with me..." Well don't mind if I do!

Hups, pieni kuvaspämmi. Täytyy kohta hakea paperia ja kuivata tää kuola näppikseltä. Sitä ennen pakko vielä laittaa yksi kuva, jolle hajosin ihan mukavasti :D



Kaikki kuvat haettu ja löydetty Googlea apuna käyttäen.

PS. Tää nyt oli ehkä vähän random.

Translation:
I love the title of tonight's Supernatural episode (airing in Finland) :D Awesome. I'm so in love with this show, have been since day one. Even though the show manages to scare the living hell out of me (e.g. after seeing 'Bloody Mary' I avoided all mirrors for a week or so, rather successfully I might add...), the lovely brothers Winchester make it all worth while. In addition to Sam and Dean goodness, Misha Collins joined the cast as God's warrior Castiel. Yummyyyy. Sorry for the randomness of this post, I guess I just needed to drool a little :D

perjantai 20. toukokuuta 2011

Ringer

Siitä lähtien kun näin BUFFY THE VAMPIRE SLAYER sarjaa ensimmäisen kerran on Sarah Michelle Gellar (nykyään tunnetaan myös Sarah Michelle Prinzenä) ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni. Vampyyrintappajaa ja hänen Scooby-jengiään ei ole telkussa nähty enää vuosiin (onneksi omistan dvd-boksit!) ja SMG onkin Buffyn jälkeen keskittynyt leffauraan ja perheeseensä. Sarah ja miehensä Freddie Prinze Jr. sai Charlotte Grace tyttärensä vuonna 2009. Siitä asti SMG onkin pitänyt aikalailla hiljaiseloa myös elokuvien puolella. Nyt Sarah aikoo kuitenkin palata televisioruutuihin uuden RINGER sarjansa kanssa (tähän pientä fanityttö hihkuntaa!).


Sarjassa SMG näyttelee kahta eri henkilöä, kaksosia, jotka eivät ole olleet yhteyksissä moneen vuoteen. Sarja kertoo Bridgetistä, toipuvasta alkoholistista, joka todistaa palkkamurhan. FBI:n suojelusta huolimatta Bridget päättää paeta New Yorkiin eikä kerro aikeistaan edes AA sponsorilleen. New Yorkissa hän etsii käsiinsä siskonsa Siobhanin, jolla kaikki näyttää menevän hyvin: hän on varakas, hemmoteltu ja naimisissa komean Andrew Martinin (Ioan Gruffud) kanssa. Kun Siobhan yllättäen katoaa, päättää Bridget omaksua siskonsa identiteetin ja esittäessään Siobhania hän saa tietää järkyttäviä salaisuuksia siskonsa elämästä. Ja kun Bridget yritetään tappaa Siobhanin kattohuoneistossa, Bridget tajuaa ettei ole yhtään enemmän turvassa siskonsa elämässä kuin omassaankaan.


Kyseessä on siis trillerisarja ja itse ainakin kiinnostuin tarinasta! Toivon todella että sarja menestyy hyvin, on todella inhottavaa jos suosikkinäyttelijän projektit floppaa :( Saa nähdä tullaanko Ringeriä näkemään Suomen telkkarissa ollenkaan tai milloin, mutta sarja alkaa jenkeissä syksyllä. Aion ihan ehdottomasti tsekata tämän!   
Translation:
Everyone's favorite Vampire Slayer Sarah Michelle Gellar (also known as Sarah Michelle Prinze) returns to TV with her new thriller series called RINGER. In short, the show's about a woman (played by Sarah ofc) who witnesses a murder, goes on the run and reunites with her twin sister. When her sister goes missing she decides to assume her sister's identity and while at it, discovers shocking secrets about her sister's life. Soon she learns that she is no safer as her sister as she is as herself. Well, I'm intrigued and I'm definitely going to check the series out when they air in the States in the fall!
 
♫: Adele - Someone Like You

torstai 19. toukokuuta 2011

Vampires are out for blood!

Rakastan vampyyreja. Vampyyrileffoja, vampyyrisarjoja, vampyyrikirjallisuutta. Tänä kesänä vampyyreista saadaankin nauttia oikein olan takaa, kun elokuvateattereissakin pyörii kesän aikana ainakin neljä vampyyrileffaa. Jo aikaisemmissa trailerikatsauksissa olenkin maininnut Stake Land ja Priest -leffat, jotka on aivan pakko nähdä. Tänään trailereita taas tutkaillessani huomasin myös kaksi muuta aiheeseen liittyvää tulossa olevaa pätkää.



FRIGHT NIGHT on kuin vuoden 2007 Disturbia ja Lakeview Terrace (2008) sekotettuna vampyyreihin. Anton Yelchin näyttelee Charley Brewsteriä, teiniä jolla pyyhkii hyvin. Kunnes naapuriin muuttaa hieman omituinen Jerry (Colin Farrell). Samoihin aikoihin ihmisiä on kadonnut mysteerisesti ja seurailtuaan varovaisesti Jerryn puuhia Charley saa tietää, että Jerry ei olekaan ihan normaali mies. Hän on nimittäin vampyyri! Nyt onkin Charleyn tehtävä suojella naapurustoa seuraavaa ateriaansa kyttäävältä verenimijältä. Fright Night on uudelleenfilmatisointi samannimisestä, vuonna 1985 ilmestyneestä elokuvasta.


WE ARE THE NIGHT leffassa seurataan naisvampyyrien joukkoa, jotka nauttivat kuolemattomuuden tuomista mahdollisuuksista täysin siemauksin. He voivat tehdä mitä haluavat, saada kenet haluavat ja tappaa kenet haluavat. Uusin jäsen joukossa aiheuttaa kuitenkin harmia, sillä tyttö ei ole valmis hyväksymään uutta itseään yhtä avoimesti kuin muut. Odotan tätä leffaa melkoisella mielenkiinnolla, sillä itse pidän usein sellaisista vampyyrileffoista joissa tarkastellaan juuri tuollaista kuolemattomuuden tuomaa "hällä väliä, voin tehdä mitä huvittaa" -asennetta. Tuntuu vain nykyään että kaikissa leffoissa ym. kuvataan joko itsesäälissä ja -inhossa rypeviä wannabe-human-again-vampyyreja tai näkökulma on ihmisissä jotka haluavat päästä eroon vampyyreista (eipä sillä, tykkään mä noistakin tyyleistä, mutta olisi kiva nähdä nyt vähän erilaistakin näkökulmaa).

Tämän hetken koukuttavin ja lempparein tv-sarjani THE VAMPIRE DIARIES jäi juuri tauolle (yhyyyyy!!!) kutkuttavan jännittävän toisen tuotantokauden jälkeen. Uusia jaksoja pääsee jännittämään vasta ensi syyskuussa (yhyyyyyy vol2!!!!), mutta onneksi telkun puolella on myös lohdutusta luvassa kun TRUE BLOOD jatkuu neljännen kauden jaksoilla (jenkeissä, Suomeen noita jaksoja saa taas varmaan odottaa ties kuinka kauan, mutta sehän ei minua estä ;) ). Kaikki ovat varmaan jo tämän promovideon nähneet mutta ah, katsokaa ja ihastelkaa erityisesti tietysti Ericiä ♥ (Uuhlaa, Eric ja Sookie, could it be?? Toisaalta ei tuo ihmissusijäbäkään, mikä lie Alcide tmv, ole pahaa katsottavaa...)


Jotain vampyyrikirjallisuuttakin olisi kiva kesällä lukaista, The Vampire Diaries kirjat (no neljä ekaa) olen lukenut ja täytyy sanoa että sitten taas nuo Charlaine Harrisin kirjat eivät onnistuneet koukuttamaan...Mieluummin siis katselen niitä sitten tv-sarjamuodossa. Anne Ricen Vampire Lestat on kyllä vielä hyllyssä odottamassa lukemista, mutta ei sattuisi kellään olemaan jotain lukuvinkkejä? :)

Translation:
I really do love vampires and this summer I'm being treated with at least four vampire movies: Stake Land, The Priest, Fright Night and We Are the Night. Then of course True Blood is back with its fourth season! I would also love to read some vampire literature during summer, anyone have any suggestions? I've already read The Vampire Diaries books and didn't really like Charlaine Harris (sorry peeps!). I've also read Anne Rice, except for Vampire Lestat which is still waiting on the shelf for me to pick it up...

♫: Lady Gaga - Judas

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

One girl in all the world, the Chosen One

Olen palannut elävien kirjoihin! Kuume on selätetty, kauan se kestikin - kuusi päivää - ottaen huomioon että minulle ei todellakaan yleensä nouse kuumetta ollenkaan. Voitte siis kuvitella, että olin todellakin vuoteen omana, hyvä että jaksoin raahautua hellan ääreen lämmittämään vettä kuumaa mehua varten. Voimille otti myös dvd-levyn vaihtaminen aina aika-ajoin. Se ehkäpä ainoa hyvä puoli sairastamisessa on, että voi hyvällä omallatunnolla tuijottaa hyviä leffoja ja tv-sarjoja. Itse valitsin tällä kertaa sairaskatsomiseksi yhden ehdottomista lempitv-sarjoistani, jota en ollutkaan katsonut pariin vuoteen ollenkaan. Niinpä päätin aloittaa alusta Buffy the Vampire Slayerin katsomisen. Onneksi omistan Buffyn kaikki tuottikset ja olenkin jo mennyt laskuista sekaisin kuinka monesti olen tuon koko seitsemän kautta kattavan sarjan katsonut. Mutta tosiaan viime kerrasta vierähtänyt useampikin vuosi jo, joten olihan se nyt korkea aika ottaa taas pieni projekti :)
VAROITUS! Sisältää spoilereita!

Aloin seuraamaan vampyyreja ja muita örkkejä vastaan taistelevaa Buffya  (jota näyttelee ihana Sarah Michelle Gellar) joskus yläasteella kun SubTV vielä pyöritti sarjaa. Hyppäsin kyytiin vasta neljännen tai viidennen kauden aikoihin, mutta otin nopeasti kiinni kun äitini toi minulle Miamista tuliaisiksi sarjan ensimmäisen kauden. Haalin pian kokoon myös muut kaudet. Muistan kuitenkin elävästi kuinka SubTV näytti eräänä pääsiäisviikonloppuna koko kolmannen tuotantokauden maratonina keskellä yötä ja sain luvan herätä joka yö katsomaan sarjaa. Se oli ihan huippua! Sarjasta tuli hyvin nopeasti, krhm en haluaisi sanoa pakkomielle, mutta ehkä on korkea aika olla rehellinen ja myöntää totuus. Olin henkeen ja vereen Bangel -tyttö (terminologiaa tietämättömille Bangel = Buffy & Angel) ja itkin vuolaita kyyneliä niin toisen tuotantokauden lopussa kun Buffylla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tappaa sielunsa juuri takaisin saanut Angel,(David Boreanaz), kuin myös kolmannen kauden lopussa kun Angel viimein poistuu sarjasta (lähestulkoon) lopullisesti. Tässä vaiheessa aloin tietysti myös seuraamaan spin-off sarja Angelia, joka nimensä mukaisesti seuraa vampyyri-Angelin elämää Buffyn jälkeen.


Katsoin juuri Buffyn toisen kauden loppuun ja tämä toinen kausi onkin mielestäni ehkäpä sarjan paras. Kaudella on aivan uskomattoman hyviä juonenkäänteitä ja vihollisia joita vastaan Buffyn on taisteltava. Yksi koko sarjan parhaimmista jaksoista löytyy myös kakkoskaudelta, nimittäin Passion. Sarjan kakkoskausi esittelee myös kaksi mieletöntä pahisvampyyria joita nähdään sarjan aikana enemmänkin, nimittäin Spike (ihanaihanaihana James Marsters ♥) ja hieman päästään pipi Drusilla (Juliet Landau). Huomasin muuten nyt katsoessani pitkästä aikaa tätä sarjaa, että olen näköjään jossain vaiheessa muuttunut Bangel -tytöstä Spuffy -tytöksi (terminologiaa osa 2: Spuffy = Spike & Buffy), joskin kyllä Buffy&Angel edelleen lämmittävät sydäntä, mutta jotenkin se Spike on vaan niin ihana :D


Seuraavaksi pitäisi sitten aloittaa sarjan kolmas kausi, joka on ehkä aina ollut minulle se epämieluisin, jostain syystä. Sarjaan saadaan mukaan Eliza Dushkun näyttelemä rebel without a cause -slayer Faith, jolle en ole koskaan oikein lämmennyt. Johtuu varmasti siitä, että olen aina ollut niin Buffyn kannattaja, että Faith on hyppinyt vähän liikaa silmille :D

Buffy The Vampire Slayer on minulle juuri sellainen kotoisa sarja. Tiedättehän, tulee sellainen kotoisa fiilis kun katsoo kyseistä sarjaa. Sarjan hahmot tuntuvat todella tutuilta ja välillä sitä melkein unohtaa että niin, hahmot todellakin ovat vain olemassa tv-sarjassa eikä oikeassa elämässä. Muita tämmöisiä kotoisia sarjoja minulle ovat The X-Files, Millennium ja tietysti Angel. Hmm, ei mitään järin iloisia sarjoja sitten...

Anteeksi muuten ettei tässä postauksessa nyt ollut kyllä mitään päätä eikä häntää ja juttukin tavallaan loppui kesken. Ajattelin vain ilmoittaa että hengissä ollaan ja lisäksi hieman valoittaa omia suosikkejani television puolelta. Onko lukijoiden joukossa muuten muita jotka ovat seuranneet Buffyn edesottamuksia? Tai jos Buffy ei kuulu omiin suosikkeihin, mitä muita "kotoisia" sarjoja löytyy omista dvd-hyllyistänne?

Translation:
I'm alive! I got rid of the high fever I was running for six days - which is a lot considering I never run fever...Anyway, one good thing about being sick: you get to watch all the awesome tv-shows and movies and stuff! This time I decided to watch Buffy the Vampire Slayer from the beginning - again. I've already lost count on how many times I've seen all the Buffy seasons (all 7 of them), but it's been awhile since the last time. Buffy has been one of my favorite tv-series for years now and I never get tired of it. The show is so full of memorable characters and events and episodes and quotes! Gotta love it.
 
♫: Christophe Beck - Sacrifice (Buffy the Vampire Slayer)

torstai 2. syyskuuta 2010

Pushing Daisies.

Anna Frielistä tuli mieleen ihanaihana tv-sarja Pushing Daisies, joka pyöri jo yli vuosi sitten SubTVllä. Tämä herkullisen värinen ja tarinaltaan sekä henkilöhahmoiltaan syötävän suloinen sarja vei sydämeni heti ensimmäisestä jaksosta lähtien. Sarja kertoo piirakkapuodin omistajasta Nedistä, jolla on erikoislaatuinen kyky herättää kosketuksellaan kuolleet henkiin - mutta vain minuutiksi, muuten joku toinen kuolee. Kyky on kätevä Nedin "sivutyössä" yksityisetsivä Emerson Codin apurina: murhat selviävät huomattavasti helpommin kun murhattu voi itse kertoa kuka hänet tappoi ! Sarja alkaa siitä kun Ned näkee uutisista että hänen lapsuuden rakastettunsa Charlotte 'Chuck' Charles on murhattu. Herätettyään Chuckin henkiin selvittääkseen kuka tämän murhasi, Ned ei enää pystykään "tappamaan" Chuckia vaan päättää vastoin sääntöjään pitää naisen elossa. Näiden kahden yhteiselo ei kuitenkaan olekaan aivan helppoa, sillä Ned ei voi koskettaa Chuckia tai muuten nainen kuolee uudestaan ja sillä kertaa lopullisesti.
Chuckia näyttelee siis ihana Anna Friel, joka on vain sanoinkuvailemattoman ihastuttava iloisena ja hieman omalaatuisena Chuckina. Nedin roolissa on aivan yhtä ihana Lee Pace joka osaa näytellä täydellisesti vaivaantunutta ja melko sulkeutunutta Nediä. Näiden kahden hahmon rakkaustarinan seuraaminen aiheuttaa takuuvarman "awwww"-kohtauksen. Sivurooleissa nähdään Chi McBride, Kristin Chenoweth, Ellen Greene ja Swoosie Kurtz. Tämä on ehdottomasti hyvänmielen tv-sarja, todella hauska ja täysin erilainen kuin yksikään muu tv-sarja. Sarjaa on valitettavasti tehty vain kaksi tuotantokautta, joista ensimmäinen on nähty siis jo Suomessa. Innolla odottelen milloin sarja palaa ruutuun täällä meillä. Siihen asti, onneksi omistan ensimmäisen kauden dvdllä :)
Kuvat Google.

♫: Clint Mansell - Finish It

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Help, I'm Alive.

Kohta se alkaa ! Nimittäin Vampyyripäiväkirjat (The Vampire Diaries) myös Suomessa. Tarkalleen ottaen sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksot alkavat MTV3:lla torstaina 12.8. klo 23. Vaikka olenkin ensimmäisen kauden jo kertaalleen katsonut, aion ehdottomasti katsoa jaksot myös Suomen televisiosta, sen verran pahasti olen kyseiseen vampyyrisarjaan jäänyt koukkuun. Ja mikäs sen mukavampaa kuin ihastella joka torstai kauniita ja lahjakkaita ihmisiä. Ja hei haloo, vampyyrit = ♥


Eilen aamulla (no, aamupäivällä, mutta jos herää yhdentoista aikaan niin silloin klo 12-13 on vielä aamua) otinkin projektiksi koota VD:n ensimmäisen kauden musiikit yhdelle Spotifyn soittolistalle. Jo mainittujen kauniiden ja lahjakkaiden näyttelijöiden lisäksi sarjassa suuri plussa nimittäin on mielettömän hyvät musiikkivalinnat ! Spotifysta ei tietenkään jokaista kappaletta löytynyt, mutta suurin osa sarjan ensimmäisellä kaudella soineista biiseistä löytyy nyt koottuna TÄÄLTÄ. Plus pari omaa lisäystäni (Editorsin Papillon ja Colplayn The Scientist The String Quartet Tribute eivät soi sarjassa, mutta voisivat hyvinkin soida). Olen jo löytänyt monta kiinnostavaa tuttavuutta kuuntelemalla tuota listaa, mm. Stars, The Raconteurs, Metric ja Black Rebel Motorcycle Club. Yksi ehdoton suosikkibiisini kaikista sarjassa soineista on Within Temptationin mielettömän kaunis All I Need. Olenkin kuunnellut kyseistä kappaletta enemmän tai vähemmän repeatilla viimeisten parin päivän aikana.


12.8. on vielä parin viikon päässä, mutta onneksi tässä on aika paljon tekemistä ja tapahtumaa vauhdittamassa kuluvaa aikaa. Huomenna suuntaan aamusta Harjavaltaan, tapahtumaan, jota olen odottanut sanoinkuvailemattoman paljon lähes vuoden, Karmarockiin. Olen ikävöinyt lempibändini Maj Karman keikkoja järjettömän paljon kuluneen vuoden aikana, ja viimein tuskastuttava odotus palkitaan, kun pääsen näkemään Karman lavalla vuoden ainoalla keikallaan. En lupaa ettenkö itkisi keikan aikana. Viikon päästä lauantaina suuntaankin sitten taas Porin suuntaan, nimittäin Sonisphere Festivaleille. Sitäkin on odotettu nyt puolisen vuotta, näen viimein Iggy Popin Stoogeseineen livenä ! Olen enemmän kuin innoissani. Kuvia melko varmasti luvassa molemmista tapahtumista.

Kuvat MTV3.fi

♫: Editors - Papillon

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Dear Diary, my boyfriend's a vampire.

Uusi tuttavuus tällä kertaa jotain muuta kuin musiikkia. No niin siinä nyt sitten kävi, että erehdyin katsomaan pari jaksoa The Vampire Diaries tv-sarjaa netistä ja olen kutakuinkin koukussa. Kummallisinta on se, että kyseinen ohjelma oikeastaan ärsyttää mua aika paljon, koska mielestäni siinä on ihan liikaa semmoista "wannabe-Buffy" tyyliä. Olen todella kova Buffy-fani, joten tietysti hieman närkästyttää kun suht monesta tämän Vampire Diaries sarjan aspektista tulee väistämättä mieleen Buffy. Suurin yhtäläisyys näiden kahden sarjan välillä on tietysti se alkuasetelma, että kaupunkiin tulee uusi poika joka rakastuu heti ensitöikseen tavalliseen tyttöön. Ja eipä kulu aikaakaan kun selviää että poikahan onkin vampyyri, joka ei kuitenkaan elä ihmistenverellä (hmm, hello, Angel much?). Lisäksi tämän vampyyrin näyttelijä (Paul Wesley) muistuttaa erehdyttävästi David Boreanazia, joka siis Angelia Buffyssa näytteli.

No mutta mutta, kaikkien huomattavien yhtäläisyyksien kanssa jäin joten kuten koukkuun tähän sarjaan. Suurimpana syynä kuitenkin tämän hyvisvampyyrin hieman pahempi velipoika, Damon Salvatore. Hei hyvää päivää! Voiko enää kuumempi olla?! Damonia näyttelee toki muutenkin erittäin hyvännäköinen Ian Somerhalder, mutta Damonin hahmo lisää tuohon pakettiin vielä oman tumman, seksikkään ja iiiihanan sarkastisia lausahduksia heittelevän puolensa. Olen sulaa vahaa.

Paul Wesley (vas.) ja Ian Somerhalder, ihanat vampyyriveljekset.

Ihan oikeasti, sarjaa kannattaa katsoa pelkästään tuon Ianin takia :D




Ah voi luoja miten hän on hoooot. Anteeksi, nyt täytyy hakea taas vähän talouspaperia jolla pyyhkiä nää kuolat pois :D Aaa ja hei, on sarjan katsomiseen toinenkin varsin kelpo syy - siinä nimittäin soi aivan mielettömän hyvät musiikit koko ajan!

♫: White Lies - To Lose My Life