SH: A Game of Shadows

Vihdoin ja viimein pääsin katsomaan viime vuoden loppumetreillä ensi-iltansa saaneen SHERLOCK HOLMES: A GAME OF SHADOWSin. Guy Ritchie vastasi ohjauksesta, kuten teki jo vuonna 2009 kun ilmestyi ensimmäinen legendaarisen yksityisetsivän uskomattomia päättelykykyjä henkiinherättelevä SHERLOCK HOLMES. Koskaan ennen ei tätä antisosiaalista neroa oltu kuvattu yhtä toiminnantäyteisesti, synkästi ja samalla myös melkoisen humoristisesti. Sherlock Holmes keräsi itselleen aivan erilaisen katselijakunnan modernimman otteen ansiosta ja ensimmäinen elokuva menestyi erinomaisesti joten eipä tullut yllätyksenä että toinenkin leffa saatiin teattereihin.

Watson (Jude Law) on viimein menossa naimisiin rakkaan Marynsa kanssa, tosin hänen hyvällä joskin omalaatuisella ystävällään Sherlock Holmesilla (Robert Downey Jr.) on vielä muutama ässä hihassaan ennen kuin Watson pääsee elämään onnellista avioelämää. Holmes on uponnut yhä syvemmälle epäterveellisiin elämäntapoihinsa kuten myös maanlaajuisen salaliiton selvittämiseen ja sen takana olevan arkkivihollisen, Professori Moriartyn (Jared Harris) jäljittämiseen. Kun Holmesille selviää, että romanialainen ennustajanainen (Noomi Rapace) on Moriartyn tappolistalla, on Holmes varma että nainen voi johdattaa hänet Moriartyn suunnitelman lähteille ja auttaa häntä nappaamaan professorin ennen kuin tämä ehtii aiheuttaa koko maailmaa koskettavan sodan. Holmes saa raahattua näennäisen vastahakoisen Watsonin mukaansa maailman häämatkakohteen numero yksi Pariisin kautta Sveitsiin, eikä vauhdilta ja erittäin vaarallisilta tilanteilta voida välttyä.

A Game of Shadows tarjoilee nopeita (välillä ehkä liiankin nopeita) taistelukohtauksia joiden vastapainona on näyttäviä hidastuksia. Siitä on jo hetki kun näin tuon edellisen Holmes-leffan, mutta mielestäni tässä jatko-osassa oli käytetty vielä enemmän yksityiskohtien kuvausta ja kohteiden sisälle sukeltamista, eli kamera sukelsi vaikkapa aseen sisälle kuvaten sen tarkan toiminnan. Näyttihän se hienolta, mutta omaan makuuni kyseistä tehokeinoa oli käytetty ehkä hieman liikaa. Toiminnan lisäksi elokuvasta löytyi ensimmäisestäkin osasta tuttua huumoria ja etenkin Watsonin ja Holmesin lämmintä naljailua, joskin omasta mielestäni elokuvan huumoristiset sutjautukset eivät yltäneet aivan edeltäjänsä tasolle. Jude Law'n ja Robert Downeyn yhteistyötä ja kemiaa on kuitenkin ilo seurata. Enpä voisikaan kuvitella Holmesin tilalle parempaa näyttelijää kuin Robert!

Pidin elokuvasta, mutta se ei mielestäni kuitenkaan yltänyt samalle tasolle edeltäjänsä kanssa. En voinut mitään sille, että jotkin asiat (joskin melkoisen pienet seikat) elokuvassa aiheuttivat sellaisen "hohhoijaa" -reaktion. Suurilta osin kuitenkin kelpo viihdyttävä leffa.

The End?

Immortals

Viime vuonna ilmestynyttä Clash of the Titans (Titaanien taistelu) -elokuvaa odotin ihan innolla, mutta petyin aika kovasti kun sen viimein näin. Kun sitten keväällä huomasin samankaltaisen IMMORTALS -leffan ilmestyvän syksyllä ja nähtyäni leffan upean trailerin, on kai sanomattakin selvää että olin varovaisen optimistinen ja toivoin elokuvan olevan parempi kuin Titaanien taistelu. Ja Immortals todellakin pesi Titaanien taistelun mennen tullen!

Kreikan taruston jumalat, johtajanaan mahtava Zeus (Luke Evans, joka muuten näytteli jumalaa myös Titaanien taistelussa, tosin silloin jumala Apolloa) ovat vetäytyneet omaan rauhaansa taivaaseen kukistettuaan ja lukittuaan ensin Titaanit Tartaros-vuoren uumeniin. Ikivanhan lain mukaan jumalat eivät saa puuttua kuolevaisten asioihin, poikkeuksena vain jos joku sattuu vapauttamaan Titaanit vankilastaan. Juurikin tätä havittelee vallannälkäinen kuningas Hyperion (Mickey Rourke), jonka täytyy Titaanit vapauttaakseen ensin löytää maaginen Epiruksen jousi. Joukkoineen Hyperion on kukistanut leikiten jo suurimman osan helleeneistä, kunnes kuvaan astuu äpärä talonpoika Theseus (Henry Cavill), jonka Zeus on salaa valinnut johtamaan helleenien joukot voittoon. Theseus omaa uskomattomat taistelun lahjat ja yhdessä kuvankauniin neitsytoraakkelin (Freida Pinto) ja yllättävän urheaksi kuoriutuvan varas Stavrosin (Stephen Dorff) kanssa Theseus lähtee jahtaamaan Hyperionia aikeenaan pysäyttää tämän suunnitelmat vapauttaa Titaanit ja orjuuttaa koko maa.

Jo pelkästään trailerin perusteella pystyi uumoilemaan, että ohjaaja Tarsem Singh on tainnut saada elokuvaansa vaikutteita muutaman vuoden takaisesta visuaalisesta tykityksestä known as 300. Immortals onkin todella upean näköinen ja värimaailma on ihana hiekan, tumman ja kullan sävyillään. Myös näyttävät hidastukset, suorastaan eeppiset taistelukohtaukset ja tietysti elokuvan raakuus muistuttavat paljon 300:sta. (Tuli muuten hirvee himo katsoa toi 300 piiitkästä aikaa, harmittaa että a) dvd ei ole täällä jyväskylässä et voisin sen nyt katsoa ja b) etten tajunnu kattoa sitä viime maanantaina kun olis tullu telkusta.) Pidin kuitenkin Immortalsista enemmän kuin tuosta vertailukohteesta, lähinnä ehkä sen takia että Immortalsin juoni ja tapahtumat toimivat ehkä hitusen paremmin. Loppupuolella sydän hakkasi jännityksestä yllättävän kovastikin ja piti muistaa hengittää, niin hyvin taistelun tuoksina tempaisi mukaansa.

Suosittelen tsekkaamaan, hieno leffa. Nyt en oikein tunnu osaavan muuta sanoa :D

"This is SPARTA!" eiku..."Fight for IMMORTALITY!"

P.S. Leffassa nähdään myös -omaksi yllätyksekseni aika paljon valkokangasaikaa saanut- Joseph Morgan, joka on tuttu Vampire Diaries -tv-sarjan Klausina ;)

Harry Potter and the Deathly Hallows part 2

VAROITUS! Sisältää spoilereita Kuoleman Varjelukset part 1 -elokuvasta!

Mistäköhän sitä edes aloittaisi. En ole mikään hirveä Harry Potter -fani, vaikka toki olen tykännyt niin kirjoista kuin elokuvistakin. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut tarvetta jonottaa uutta kirjaa koko yötä tai nähdä uusin elokuva ensinäytöksessä. Kuten tunnustinkin jo Kuoleman Varjelukset Osa 1:n kohdalla, en siis ole vieläkään lukenut kaiken päättävää viimeistä kirjaa. Se oli osaksi ajan puutetta ja saamattomuutta - en vain saanut aikaiseksi luettua sitä ennen leffan ensimmäisen osan ilmestymistä - ja osaksi myös tiedostettu valinta. Halusin nähdä millaisena koen elokuvan kun en tiedäkään sen mahdollisia juonenkäänteitä ja tapahtumia ennalta, enkä voi täten myöskään nurista epäkohdista ja erilaisuuksista kirjaan nähden.

Kuoleman Varjelusten ensimmäinen osa olikin erittäin positiivinen yllätys - ei siis sillä ettenkö tosiaan pitäisi aiemmistakin Potter filmatisoinneista, mutta tämä leffa oli erilainen kokemus aiempiin verrattuna. Tein ehkä sen virheen mennessäni nyt katsomaan viimeisen elokuvan päättävää osaa, että en katsonut tuota ekaa osaa uudestaan juuri ennen. Niinpä elokuvan alku menikin siinä, että kaivelin muististani mitä kaikkea siinä edellisessä tapahtuikaan ja mihin se jäi. Sillä Part 2 jatkuu todellakin aivan suoraan siitä mihin jäätiin.  Harry ja kumppanit ovat paenneet täpärästi Bellatrixin kynsistä Malfoyiden kartanosta ja päätyneet kauniille hiekkarannalle, jolle he hautaavat kotitonttu Dobbyn (tähän väliin muuten pakko sanoa, että olen ehkä sitten tunteeton hirviö, mutta olin enemmänkin tyytyväinen kun se tonttu kuoli. En nimittäin tykännyt siitä missään vaiheessa). Voldemort voi toisaalla hykerrellä tyytyväisenä löydettyään juuri voimakkaan Elder Wandin. Harryn, Hermionen ja Ronin täytyisi vielä löytää viimeiset hirnyrkit ja tuhota ne, jotta heillä olisi mitään mahdollisuuksia käydä itse Voldermortia vastaan. Voldemort käy kuitenkin kärsimättömämmäksi ja Harrylle tuleekin todenteolla kiire päästä hirnyrkkien jäljille ennen kuin on liian myöhäistä.

Jostain syystä koin elokuvan alun jotenkin hieman tahmeaksi, mutta melko pian päästiin kunnolla vauhtiin.  Tahmeus tosin saattoi johtua juurikin siitä, että ekan osan näkemisestä oli niin kauan ja itselläni kesti vähän aikaa päästä taas kärryille. Muutama kohtaus sai aikaan tahatonta tirskahtelua ja olin vähän että mitääääh, kuten "valkoinen huone" kohtaus...Kaikki elokuvan nähneet varmaan tietävät kyllä mitä tarkoitan :D Oli kuitenkin hienoa, että hahmot kuten Neville Longbottom ja Professori McGarmiwa saivat omat hienot kohtauksensa ja pääsivät todella näyttämään kyntensä. Massiiviset ja vauhdikkaat taistelukohtaukset joissa värikkäät loitsut vain lentelivät saivat kyllä hengen salpautumaan ja ihon kananlihalle.

Kuten mainitsinkin tuossa aikaisemmassa kirjoituksessani Part 1:stä koskien, olen aina pitänyt todella paljon siitä kun Potter leffoissa on näytetty kuolonsyöjiä. Vaikka en koskaan kirjoja lukiessani hirveästi hurrannut kuolonsyöjille saati Luihuisille, leffoissa mitä likemmäs loppua on tultu, olen tykästynyt niihin pahiksiin enemmän ja enemmän. Jokin niissä Voldemortin seuraajissa on niin coolia :D Bellatrix Lestrange on suosikkini, ihana sekopää! Varsinkin nämä kaksi viimeistä elokuvaa ovat saaneet minut myös tykästymään kovasti itse Isoon Pahikseen, eli Lordi Voldemortiin. En voisi tosiaan kuvitellakaan ketään parempaa Voldermortiksi kuin ihana Ralph Fiennes. Rakastin tässä viimeisessä osassa kaikkia Voldemortin suorastaan lapsellisia kiukunpuuskia sekä lapsenomaista ilakointia (oh c'mon, kuka ei muka heltynyt siitä kömpelöstä halauksesta?!). Ihan parasta :D Suostuiskohan joku tekemään sellaisen Lordi Voldemortin Oma Elokuva -leffan kaikkien lastenelokuvien jatko-osien hengessä? Tuossa hahmossa nimittäin olisi kyllä riittänyt syvyyttä ja moniuloitteisuutta tutkittavaksi.

Kaiken kaikkiaan siis pidin Harry Potterin tarinan päättävästä elokuvasta paljon, joskin kokonaisuutena tämä olisi ehkä loppujen lopuksi toiminut paremmin mikäli olisin lukenut kirjan. Sanat ovat kieltämättä nyt hieman hukassa, pitäisi oikeastaan nähdä elokuva uudestaan ja ehkä sen jälkeen voisi syntyä kattavampaa tekstiä ja mielipidettä. Nyt tyydyn siis sanomaan vain, että näitä vikoja elokuvia ei siis todellakaan voi enää suositella perheen pienimmille. Vaikka en mikään hardcore Potter-fani ole koskaan ollutkaan, oli leffateatterista poistuttaessa kieltämättä pikkaisen haikea fiilis. Harry Potter, niin kirjat kuin elokuvatkin, ovat kuitenkin olleet jo vuosikymmenen ajan suuri ilmiö ja niitä on odotettu - toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta kuitenkin. Nyt on tultu yhden aikakauden loppuun ja onkin kyllä toisaalta mielenkiintoista nähdä, onko tulevaisuudessa luvassa mitään samankaltaista yhtä suosittua ilmiötä, joka aloittaisi taas uuden aikakauden. Toisaalta saatan myös olla sitten itse jo niin "vanha" etten pääse enää siihen kelkkaan lainkaan kyytiin...

PS. Olen kuullut paljon kommentteja että sen kirjan viimeinen luku on totaalinen fail ja pilaa suorastaan koko tarinan? Sanokaa nyt joku kirjan lukenut että kai tolla tarkoitettiin sitä leffan loppukohtausta? :D

Translation:

All I can really say at this moment, is to quote Depeche Mode: "words are meaningless, and forgettable". I've just seen the final chapter of the Harry Potter era and I did like it very much, though some scenes made me go lol wut?! :D And gosh I loved Voldemort's little temper tantrums ♥ And seriously, who can honestly say that they didn't feel a bit warm and fuzzy inside after that awkward hug? I've never been a huge Potter fanatic, but I do admit feeling a little sentimental leaving the theatre. After all, Potter has been a huge phenomenon for a decade and now it has come to an end. Aaanyway, I think I should watch the film again and maybe after that I could actually form some meaningful sentences and opinions. But for now I'll just settle with saying that the film was good. Loved the death eaters and the fight sequences. Awesome.

POTC4: On Stranger Tides

Kuten jo keskiviikkona kerroin, kävin katsomassa uusimman ja järjestyksessään neljännen merirosvoseikkailun PIRATES OF THE CARIBBEAN: ON STRANGER TIDES. Toisin kuin aikaisemmassa postauksessani väitin, leffassa ei pääosaa suinkaan näyttele Keith Richards (harmi), vaan tietysti Johnny Depp (joka on myöskin ihana). Deppin rinnalla nähdään espanjalaisnäyttelijätär Penelope Cruz, myös edellisistä Pirateseista tutta Geoffrey Rush, Ian McShane sekä Sparrow'n uskollisena apurina hääräävä Gibbs eli Kevin McNally.

Tällä kertaa Jack Sparrow nostaa purjeet löytääkseen Nuoruuden Lähteen, jota havittelee muutama muukin taho. Ensin on tietysti paettava kuninkaan miehiä, selvitettävä kuka kumma väittää olevansa Jack Sparrow ja koitettava olla suututtamatta pahamaineista Mustapartaa (McShane), merirosvoa, jota kaikki muut merirosvot pelkäävät. POTC:n tyyliin jokaisella on oma lehmä ojassa ja kilpajuoksu (vai pitäisikö sanoa kilpapurjehtiminen) Nuoruuden Lähteelle voi alkaa. Muiden merirosvojen lisäksi vastassa on zombeja sekä tietysti kauniita, mutta kuolettavia merenneitoja. Miekkailuilta, kapinoilta, kommelluksilta, juonitteluilta ja vikkelältä sanailulta ei vältytä tälläkään kertaa - ja se on hyvä se!

Tämä neljäs osahan ei ole milläänlailla enää kytköksissä kolmeen edelliseen pirates-leffaan ja se kannattaakin muistaa kun leffaa menee katsomaan. Sillä jos odottaa liian suoraa jatkumoa edellisestä seikkailusta, on pettymys aika varmasti nurkan takana. Jos kuitenkin osaa nauttia merirosvoista, Jack Sparrow'sta ja toiminnasta, ei leffalippuun kulutetut rahat mene hukkaan. POTC 4 tarjoaa nimittäin taattua viihdykettä juuri noilla alueilla. Se on pirates-tyyliin hauska, joskin ei yllä esimerkiksi aivan ensimmäisen Pirates -leffan tasolle kekseliäisyydellään ja näinollen ehkä välillä tulikin sellainen fiilis että esimerkiksi Jackin hahmo alkoi  hieman polkea paikallaan. Ian McShanen näyttelemä Mustaparta taas oli todella virkistävä lisä elokuvaan, kutkuttavan kiero ja ilkeä, jonka vilpittömyydestä ei voinut olla missään vaiheessa varma. Aiemmissa elokuvissa pidin myös todella paljon Kapteeni Barbossasta, mutta tässä hahmo ei päässyt mielestäni samalla tavalla loistamaan kuin aikaisemmin. Penelope Cruzin hahmosta ei mulla oikein ole mitään sanottavaa, kai tässäkin leffassa oli sitten pakko olla naispuolinen merirosvo...No siis okei, olihan sillä ihan jonkinlainen virkakin leffan juonessa, mutta en vain jostain syystä hirveesti tykännyt.

Itse olen aina pitänyt Pirates -elokuvissa todella paljon ääniefektien käytöstä (okei tää kuulostaa nyt todella ihmeelliseltä hifistelyltä). Siis siitä miten hyvin kaikki laivojen narinat ja natinat, laineiden liplatus, nahan nitinä, hevosten kavioiden kopina, helyjen kilinä ja raskaiden bootsien askeleet tulevat leffoissa esille. Mielelläni katselen myös leffojen puvustusta ja lavastusta, todella taidokasta ja tarkkaa työtä. Nämä seikat luovat leffoihin todella mahtavan tunnelman, niin että kun leffateatterista viimein poistuu on suorastaan shokki ettei enää kuulukaan niitä laivojen erinäisiä ääniä, laineita, kilinää ja kalinaa eikä ihmisillä ympärilläsi olekaan yllä niitä monimutkaisia asuviritelmiä joita leffassa näkee. Myös Hans Zimmerin musat on aina hienoa kuunneltavaa!

3D:stä olisi taas sanottavaa, viimeksi taisin valittaa kyseisestä formaatista Tron: Legacy -leffan yhteydessä. Mä ihan oikeasti vihaan niitä hemmetin pökkelölaseja!! Ei ollut tätäkään reilu kaksituntista elokuvaa ehtinyt mennä kuin ehkä parikymmentä minuuttia kun ne lasit alkoivat painaa kipeästi tuota nenänvartta. Yritin siinä sitten jotenkin nojata käsivarteeni ja kannatella laseja kädellä, mutta eihän silleen jaksa olla kovin kauaa. Loppujen lopuksi jouduin hivuttamaan lasit melkein nenän päähän, jossa ne eivät enää painaneet niin pahasti, mutta sitten joutuikin hieman kenottamaan päätä taakse että näki lasien läpi. Kaiken lisäksi tietysti silmälasipäisenä ihmisenä omat lasit piti olla noiden 3D hirviöiden alla. Että kiva. Eihän siinä mitään jos käyttää piilolinssejä, itse en ole niitä vielä uskaltautunut edes kokeilemaan. Lasien epämukavuuden lisäksi huomasin ainakin tämän Piratesin kohdalla hieman ikävää epätarkkuutta ja sumuisuutta etenkin nopeammissa toimintakohtauksissa, kuva meni siis hieman epätarkaksi ja se kyllä häiritsi katselukokemusta kun tuntui ettei saanut ihmisten kasvoista selvää eikä muutenkaan siitä mitä valkokankaalla tarkalleen ottaen tapahtui. Rauhallisissa kohtauksissa 3D tietysti näytti ihan kivalta, pidin etenkin aivan elokuvan alussa kun leffan nimi tuli lukemaan ruudulle ja näytti liikkuvan aivan käden ulottuville haihtuen sitten savuna "elokuvateatterin ilmaan". Joka tapauksessa valitsisin edelleen mieluummin sen 2D version katsottavaksi, mutta minkäs teet kun ei tätäkään leffaa näköjään Jyväskylässä "normiversiona" näytä pyörivän.

POTC4 oli kuitenkin ihan kelpo elokuva. Odotuksia ei kyllä itselläni juurikaan ollut, pikemminkin olin varautunut lähestulkoon pohjanoteeraukseen, joten siihen nähden varsin positiivinen kokemus. Mitään suuria yllätyskäänteitä ei leffassa ainakaan minulle ollut, mutta eipä tuo haitannut. Eipähän tarvinnut liikaa käyttää aivonystyröitä :D

Kuvat allmoviephotos.com

PS. Muistakaahan katsoa muuten lopputekstit ihan sinne loppuun asti ;)

Translation:

So I saw the Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides on last Wednesday and found it to be quite entertaining. Nothing close to the very first Pirates movie, but pretty good anyway. It was rather predictable, which didn't really bother me though. What I didn't like was the 3D. First of all, I absolutely HATE the 3D glasses and secondly, in faster action sequences the picture went kind of blurry which really bothered me. But other than that, a very nice entertaining film. Plus of course major point for Keith Richards' Captain Teague appearing ♥ Blackbeard was also pretty cool.

 

♫: The Rolling Stones - She's a Rainbow

Lohikäärmeitä ja taikuutta.

Varoitus! Saattaa sisältää spoilereita!!

Olen systemaattisesti skipannut kaikki julkaisut aiheesta Harry Potter and the Deathly Hallows part 1 ja olenkin onnistunut varsin hyvin. Tänään kävinkin sitten myös itse katsastamassa kyseisen elokuvan enkä ainakaan pettynyt! Ihan ensimmäiseksi on kuitenkin tunnustettava joidenkin mielestä varmasti hirvittävä perisynti, sillä en ole vielä itseasiassa lukenut tuota Potterin viimeistä osaa lainkaan! Ja kyllä, silti menin katsomaan elokuvan. Itseasiassa pidin tästä katselukokemuksesta ehkä senkin vuoksi paljon, koska minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia sen suhteen mitä elokuvan pitäisi kirjasta sisältää enkä myöskään tiennyt mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. 

Eipä voisi enää kauempana tämä elokuva olla tunnelmaltaan ja tyyliltään niistä ensimmäisistä Potter-elokuvista. Nuoruuden huolettomuus, Tylypahkan luoma turvallisuus ja näyttelijöiden lapselliset piirteet ovat todellakin enää muisto vain. Mutta vaikka elokuvat ovat muuttuneet toinen toisensa jälkeen synkemmiksi ja vakavimmiksi on niissä onneksi (kuten tietysti kirjoissakin) onnistuttu säilyttämään komediallisia piirteitä, jotka saavat jännittyneen elokuvakatsomon repeämään nauruun sopivin väliajoin. Muutaman säikäytyksenkin elokuva tarjosi. Karmivin kohtaus oli auttamatta jo melko alussa, kun se iljettävä jättiläismäinen käärme Nagini kiemurteli kohti kameraa kita ammollaan. Hyiiii. Suurelta valkokankaalta katsottuna tuo sai kyllä minut kääntämään katseeni pois.

Itse olen aina näissä Potter -elokuvissa tykännyt eniten siitä kun on näytetty kuolonsyöjiä, erityisesti jossain vauhdikkaissa luudalla lentely kohtauksissa. Tämäkin elokuva tarjosi pari tällaista kohtausta, mutta olisin toivonut enemmän. Nämä kohtaukset saavat oman henkeni salpautumaan ja silloin on sellainen fiilis että "onneksi tulin katsomaan tämän elokuvateatteriin!". Ehdoton suosikkikuolonsyöjäni on valloittavan Helena Bonham Carterin upeasti tulkitsema Bellatrix, onneksi hän sai verrattain melko paljon valkokangasaikaa - tottakai olisi voinut olla enemmänkin! Monia muitakin lempihahmojani olisi voitu kyllä näyttää enemmän, kuten Weasleyn perhettä ja Lupinia. Tavallaan tuli todella omituinen tunne kun monet tutut kasvot eivät näkyneet elokuvassa ollenkaan tai vain hyvin pikaisesti (esim. Neville Longbottom piipahti about 5 sekunnin ajan), tuli sellainen fiilis että todellakin enteillään lopun alkua. Innolla ja mielenkiinnolla jään odottamaan Potterin viimeistä taistoa, jota päästäänkin sitten seuraamaan ensi vuonna! P.S. Erityismaininta vielä iiiihanalle Bill Nighylle sekä Rhys Ifansille!

Potterin jälkeen suuntasin kotiin katsomaan jotain paljon kevyempää, eli vuorossa oli How to train your dragon (Näin koulutat lohikäärmeesi). Aivan ihana elokuva! Rakastuin tuohon lohikäärmeeseen ♥

Elokuva oli todella hauska ja hahmoja elävöittivät loistavat näyttelijät kuten Gerard Butler (ah se aksentti! ♥), Jay Baruchel, Craig Ferguson ja America Ferrera. Elokuva kertoo siis teini-ikäisestä viikingistä nimeltä Hiccup, jonka isä on kylän johtaja ja suuri lohikäärmeentappaja. Hiccup on kaikkea muuta kuin perinteinen viikinki, hontelo ja kykenemätön vahingoittamaan edes kärpästä. Paineet seurata isän jalanjäljissä ovat kuitenkin suuret. Kaikki kääntyy kuitenkin ylösalaisin kun Hiccup ystävystyy viikinkien vihollisen lajinedustajan, lohikäärme Toothlessin kanssa. Hiccup oppii Toothlessin avulla että lohikäärmeet eivät olekaan niin pahoja kuin viikingit ovat aina luulleet. Suosittelen tätä kevyttä hyvänmielen elokuvaa aivan kaikille, voisin vaikka katsoa tämän uudestaankin koko perheen voimin :) Varoituksen sanana tosin: elokuva voi aiheuttaa halun saada oma lohikäärme!

Seriously! How cute is that? ♥ Kuvat on Googlen kuvahaulla löydettyjä. Nyt katson Castlen loppuun ja menen nukkumaan, öitä!

♫: -