Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustukset kyselyt ja haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustukset kyselyt ja haasteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Seven Secrets


Sain jo aikaa sitten twilight cola.:n bubblelta ylläolevan Beautiful Blogger -tunnustuksen, mutta luurankojen kaiveleminen kaapeista on aina siirtynyt eteenpäin. Tosiaan tunnustuksen mukana tulee haaste, jossa tulisi paljastaa itsestään seitsemän sellaista asiaa, joita kukaan ei tiedä. Yllättävän vaikeaa, yleensä siihen löytyy hyvä syy miksi joitakin asioita ei kaikki tiedä :D Katsotaanpa nyt kuitenkin minkälaisia luurankoja saan kaivettua kaapeistani...

kuva we♥it
...Inhoan hiilihappoja, joten en ole koskaan oppinut juomaan limppareita. Nykyään pystyn kylläkin juomaan esim. siideriä ja lonkeroa, vaikka niissä hiilihappoja onkin, mutta en siltikään tykkää siitä miltä hapot tuntuvat suussa. Limpparia en kyllä aio vieläkään opetella juomaan!

...Opin nielaisemaan pieniä lääketabletteja (puolikas panadol) vasta viimeisen vuoden aikana, eikä ne vieläkään tahdo aina mennä alas. Nuorempana kärsin aina kaikki päänsäryt sun muut kiputilat, koska en vain pystynyt nielaisemaan tabletteja. Kuitenkin joko vanhemmiten kivut ja säryt ovat pahentuneet tai kipukynnykseni on madaltunut, mutta en voisi enää kuvitellakaan kärsiväni ilman lääkkeitä. Muutaman vuoden ajan liottelin puolikkaita panadoleja lusikalliseen veteen (oli siinä se hyvä puoli että ei kestänyt niin kauaa lääkkeen vaikutuksen alkamiseen!), mutta kun sain antibioottikuurin ensimmäistä kertaa "aikuisiällä" (eli en saanut enää sitä nestemäistä antibioottilitkua :D) oli pakko opetella nielemään ne tabut.

...Näen toistuvasti unta -painajainen se kyllä on!- että hampaani alkavat tippua pois. En tiedä mistä tämä johtuu, ehkä alitajuntani koittaa muistuttaa minua käymään useammin hammaslääkärillä, jota muuten pelkään ehkä eniten koko maailmassa.

...Okei tämä on jo oikeasti aika noloa, mutta menköön nyt :D Rakastan joidenkin dvd-koteloiden tuoksua, esimerkiksi Indiana Jones -boxin dvd-kotelot tuoksuvat aivan mielettömän hyviltä! Sitten on myös joitakin todella pahantuoksuisia dvd-koteloita. Niinpä kun ostan tai saan uuden dvd:n on pakko aina hieman nuuhkaista koteloa :D Mutta ainakaan en ole ihan yksin tämän oudon fiksaationi kanssa, nimittäin veljeni on samanlainen! Tuoksuista puheenolleen, rakastan tietysti autotallin ja kellarin sellaista ummehtunutta hajua, mutta tämä ei taida olla mitenkään kovin tavatonta.

kuva we♥it
...Kun otan hanasta vettä lasiin, minun on täytettävä lasi ja kaadettava vesi siitä pois muutaman kerran (yleensä 3 kertaa) ennen kuin voin viimein juoda. Jos pyydän jotakuta toista antamaan minulle vettä ja näen että minulle ojennetaan se ensimmäinen lasillinen suoraan hanasta otettuna, tulee minulle hieman ahdistava olo, mutta pystyn kyllä lopulta juomaan veden. Kai minussa on sitten vähän jotain OCD-taipumusta :D

...Mietin usein musiikkia kuunnellessani millaisen musiikkivideon tekisin biiseille joita kuuntelen. Mietin myös melko usein ihan tavallisissa arkipäiväisissä tilanteissa että "jos tämä olisi elokuvaa niin nyt tulisi siirtymä sinne....." tai "jos tämä olisi elokuvaa niin nyt tapahtuisi näin......" Ja tietysti nämä ajatukset on usein pakko myös sanoa ääneen niissä tilanteissa esimerkiksi paikalla oleville kavereille.

...Olen aina ollut ehkäpä omituisenkin (ainakin jos kysytään monilta kavereiltani) kiinnostunut sarjamurhaajista ja muista synkistä jutuista. Suosikkitv-sarjojanikin ovat Millennium ja Criminal Minds, joissa molemmissa sarjamurhaajiin erikoistuneet profiloijat ottavat kiinni toinen toistaan sairaampia rikollisia. Olen myös lukenut huvikseni melko paljon tunnetuimmista oikean elämän sarjamurhaajista, ja vaikka jutut saavatkin inhon väreitä aikaan selässäni, ovat ne silti uskomattoman kiehtovia. Olenkin siis hyvin kiinnostunut ihmisen mielestä ja siitä, mikä saa ihmiset tekemään karmeita juttuja. Siispä jos saisin tehdä työkseni ihan mitä vain koko maailmassa, haluaisin olla sarjamurhaajaprofiloija FBI:ssa :D

Sellaisia paljastuksia sain kaivettua esiin. Taidan taas kiusata Rosia ja laittaa palkinnon ja haasteen menemään sinne :)

♫: Linkin Park - In The End

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

One hundred.

Bubble pisti todella pahan tuossa viikko sitten haastaessaan mm. minut lähestulkoon mahdottomaan tehtävään: listaa 100 parasta biisiä omaksi playlistikseen. Monet muutkin ovat jo näitä sadan biisin listoja rakennelleet, ja omanikin on viimein valmis. Itseasiassa minun on monesti pitänyt tehdä tällainen "parhaat biisit" -soittolista, mutta yritys on kaatunut tehtävän "mahdottomuuteen", ehkä juuri sen takia etten ole laittanut itselleni mitään rajoituksia.

Kuva: we♥it
Tehtävänantoon kuului vielä sellainen rajoitus, ettei samalta artistilta/bändiltä saa olla listalla kuin yksi kappale. Tämä rajoitus tuli kyllä tarpeeseen, muuten listani olisi koostunut pelkästään Maj Karman, The Nationalin ja The Rolling Stonesin biiseistä. Oli kuitenkin melkein mahdottomuus päättää joidenkin bändien ja artistien kohdalla, että mikä heidän tuotannostaan olisi se paras biisi, vaihtoehtoja kun olisi ollut lukemattomia! Niinpä listani rakentui aikalailla intuitiolla, sen enempiä miettimättä. Parin artistin biisit vaihtuivat toisiin kun listaa kokosin useamman päivän ajan ja toisena päivänä edellisen päivän valinta ei tuntunutkaan enää sopivalta. Siispä lista näyttäisikin varmasti aika erilaiselta mikäli olisin saanut sen tehtyä kokonaan yhdessä päivässä, kuukausi sitten tai vaikka ensi viikolla.

Listalla on useita klassikkobiisejä, mutta myös jonkin verran uudempia suosikkeja. On niin hitaita kuin nopeatempoisiakin biisejä. En alkanut myöskään rajaamaan instrumentaalisia biisejä listan ulkopuolelle, vaan niitä löytyy ihan yhtälailla joukosta. Jotkin biiseistä ovat suosikkeja aivan lapsuudesta, kuten ZZ Topin Rough Boy, josta tulee aina mieleen iskän vanha maastoauto ja elefantit (tämä kaivannee hieman selitystä: pienenä luulin biisin bassorumpuja elefanttien marssiksi...Nykyään elefanttien marssia on aika vaikea biisistä kuulla, mutta lapsena tosissani luulin että biisillä marssii norsu!). Myös n Joutsenlaulu on kuulunut mielestäni parhaisiin biiseihin jo nuoresta lähtien. Olisin lisännyt listalle myös Pelle Miljoonan Moottorietie on kuuma -biisin, jonka diggailuun liittyy myös isäni vaikutus, mutta Spotifysta löytyy biisistä vain typerä versio Sisko tahtoisin jäädä -leffasta :( Listalle olisi kuulunut myös Urge Overkillin Girl, You'll Be A Woman Soon, mutta sitäkään ei Spotifysta löytynyt.

En ole vieläkään täysin varma onko lista mitenkä accurate, saati olenko siihen kuinka tyytyväinen. 100 biisiä on itseasiassa yllättävän paljon, ja samalla kovin vähän. Ennakko-odotuksista poiketen minulle meinasi iskeä jopa biisien puute! Oli pakko keskeyttää listan teko välillä, sillä en vain yksinkertaisesti meinannut enää keksiä biisejä listalle. Nyt onkin sellainen tunne, että listalta jäi varmasti puuttumaan enemmänkin niitä oikeasti parhaita biisejä, jotka eivät nyt vain syystä taikka toisesta suostuneet muistumaan mieleen. Paljosta vetoa, heti kun olen saanut soittolistan julkaistua, mieleen alkaa muistumaan vaikka mitä biisejä jotka olisivat ehdottomasti kuuluneet listalle :D No, näillä nyt kuitenkin mennään, ainahan sitä voi rakentaa sitten kokonaan uuden ja päivitetyn version.

No sen pidemmittä puheitta, tässä sekametelisoppani: 100 Memories

Listan nimeksi valikoitui ylläoleva ihan vain sen perusteella, että kaikkiin biiseihin liittyy tietysti jonkinlaisia muistoja: toisiin hieman vahvempia kuin toisiin, mutta muistoja kuitenkin :)

Translation:
I was challenged to make a playlist with 100 best songs. Sounds impossible, doesn't it? There was also one other rule: only one song per artist. The task proved to be difficult, but in the end, I just went with my gut feeling and this is what I ended up with: 100 Memories.

♫: Clint Mansell - Together We Will Live Forever

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Cinematic Alphabet

Bongasin split reel -blogista tämän hauskan "haasteen", joka on aika samoilla linjoilla kuin jo tekemäni musa-aakkoset tehtävä. Tarkoituksena on siis mennä läpi aakkoset (A-Z jos ei nyt oteta mukaan ääkkösiä) ja valita jokaiselle aakkoselle jokin suosikkielokuva. Minullakin noita suosikkileffoja on siunaantunut aika monta ja varmasti löytyy useampi vaihtoehto kullekin aakkoselle, mutta koitan valita tähän nyt mahdollisuuksien mukaan hieman tuntemattomampia leffoja, tai sellaisia joita ei ole tullut aiemmin syystä tai toisesta mainittua.

Art School Confidential (Terry Zwigoff, trailer)
Boondock Saints, The (Troy Duffy, trailer)
Cruel Intentions (Roger Kumble, trailer)
Death Becomes Her (Robert Zemeckis, trailer)
Elephant (Gus Van Sant, trailer)
Fountain, The (Darren Aronofsky, trailer)
Ginger Snaps (John Fawcett, trailer)
High Fidelity (Stephen Frears, trailer)
Intermission (John Crowley, trailer)
Jacket, The (John Maybury, trailer)
Kill Bill Vol. 1 (Quentin Tarantino, trailer)
Lake House, The (Alejandro Agresti, trailer)
Matrix, The (The Wachowski Brothers, trailer)
Number 23, The (Joel Schumacher, trailer)
Out For Blood (Richard Brandes, trailer)
Penelope (Mark Palansky, trailer)
Queen, The (Stephen Frears, trailer)
RENT (Chris Columbus, trailer)
Sin noticias de Dios (Agustín Díaz Yanes, trailer)
Taking Lives (D.J. Caruso, trailer)
Unbearable Lightness of Being, The (Philip Kaufman, trailer)
V for Vendetta (James McTeigue, trailer)
WALL-E (Andrew Stanton, trailer)
X-Men: The Last Stand (Brett Ratner, trailer)
Yes Man (Peyton Reed, trailer)
Zombieland (Ruben Fleischer, trailer)

Sellasta settiä tällä kertaa! Yllättävän vaikea muistaa kaikkia hyviä leffoja, mutta ehkä se vähän helpottikin tehtävää kun ei tullutkaan aina mieleen niin montaa vaihtoehtoa :)
 
Translation:
My Cinematic Alphabet :)
 
♫: Chicago OST - Overture/And All That Jazz

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

V to Ö

Hupsis, melkein unohtunut kokonaan viimeinen osa musa-aakkosia. No täältä pesee! Skippaan muuten Å:n, ja Ö:n joten älkää luulko etten vaan osaa aakkosia :D Noihin on vain tosi vaikea keksiä mitään biisejä...

V Videovuokraamon tyttö (Herra Ylppö & Ihmiset)
Moni sanoo, että mun pitäs päästä eteenpäin
mutta musta on hyvä näin
Nähdä tiskin takana sun nauravan
kun mä vuokraan taas sen
Terminator ykkösen
tai jonkun vastaavan
Vaikka käyn täällä sinun takiasi, enkä elokuvien

W Wild Horses (The Rolling Stones, tämä on kyllä niin ilmiselvä valinta ♥)

I know I've dreamed you a sin and a lie
I got my freedom but I don't have much time
Faith has been broken, tears must be cried
Let's do some living after we die

X Xibalba (Clint Mansell)


Y Your Pretty Face Is Going To Hell (Iggy & The Stooges)

A pretty face and a dirty look
I knew right way that I'd have to get my hooks in you
Yeah yeah yeah

Z Zzyzx Rd. (Stone Sour)

What am I supposed to hide now?
What am I supposed to do?
Did you really think I wouldn't see this through?
Tell me I should stick around for you, tell me I could have it all
I'm still too tired to care and I got to go

Ä Älä Sammu Aurinko (Samuli Putro)

Jokaisella isot haaveet
Jokaisella suuret pelot
Sodat, työttömyys ja ilmasto
Festivaalikausi alkaa
Liput täytyy pian hoitaa
Ilosaari loppuunmyytiin jo
Älä sammu aurinko

Translation:
Oops, I almost forgot about the last part of the music alphabet challenge. Oh well, here goes!
 
♫: CMX - Kultanaamio

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Whowhatwherewhywhen?!

Sain Gorgeous Blogger -palkinnon It's just a movie. -blogin kirjoittajalta ja olen erittäin otettu! Muistin myös että mulla on tekemättä yksi toinenkin haaste jonka sain jo aikaa sitten, mutta aloitetaan nyt tästä koska tämä on helpompi :D

Eli seuraavanlainen ohjeistus: The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Pelin henki: jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka sen ansaitsevat.

Milloin aloitit blogisi?
Nykyisellä nimellä blogi on toiminut vasta tammikuusta 2010, mutta toin vanhan blogin puolelta muutamia kirjoituksia, jotka on vuodelta 2009.


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee?
Tällä hetkellä pääpaino on elokuvissa ja jonkun verran myös musiikissa. Painotus on hieman muuttunut, alunperin ajatuksena oli keskittyä musiikin fiilistelyyn, mutta melkeinpä huomaamatta noita elokuva -aiheisia postauksia on vain syntynyt. Blogi ei kuitenkaan käsittele yksinomaan elokuvia tai musiikkia vaan kyllä täällä on välillä ihan randomeja kivoja juttuja :) Okei, joskus saattaa olla vähemmänkin kivoja juttuja jos jokin asia oikein ottaa aivoon...


Mikä tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
No rehellisesti sanottuna en tiedä onko tässä edes mitään erityistä verrattuna moniin muihin samoja aiheita käsitteleviin blogeihin. Kirjoittelen aikalailla omaksi huvikseni koska leffoista ja musiikista on kiva höpöttää, ja täten täältä ei löydy mitään "virallisia" arvosteluja vaan kaikki on aika kevyellä touchilla kirjoitettuja fiiliksiä. En ota itsekään tätä kovin vakavasti, joten ei muidenkaan tarvitse :)

Mikä sai sinut aloittamaan blogin?
Jaah, no kai se vain vaikutti ihan hauskalta puuhalta luettuani monia blogeja ennen aloittamista. Ajattelin myös että on ihan kiva että on joku kanava jonka kautta hehkuttaa uusia musiikkilöytöjä. Sittemmin blogin sisältö on tosiaan vähän muuttunut ja nykyään on vain mukava kertoa leffoista joita on katsonut tai julkaista random-valokuvia joita on ottanut jne.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Onhan noita asioita aina välillä mitä tulee mieleen. Välillä tekisi mieli kirjoittaa enemmän vaikkapa tyyliasioista ja pukeutumisinspiraatiosta ym., mutta loppujen lopuksi olo on ehkä kotoisampi leffojen parissa :) Huono omatunto iskee aina välillä jos ei ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, mutta toisaalta en halua ottaa asiasta paineita. Ja kukapa minua oikeastaan estää kirjoittamasta ihan juuri siitä mistä kulloinkin tekee mieli? Tämä ei kuitenkaan ole omasta mielestäni mitenkään tiukasti rajattu leffoihin ja musiikkiin. Toisaalta taas ajattelen, että on ehkä parempi koittaa pitäytyä vain parissa aihepiirissä ettei mene liian sekavaksi. Ehkäpä blogi vielä hieman etsiikin suuntaansa, katsotaan mihin tie vie :)



Kyseinen palkinto on tainnut kiertää jo aika monissa blogeissa, joten laitan tämän eteenpäin tällä kertaa vain  kaverilleni Rosille R's Theme -blogiin, kiehkieh :D

♫: Alison Krauss - It Doesn't Matter

maanantai 14. maaliskuuta 2011

P to U

Toiseksi viimeistä viedään, phuuh! Miksi aakkosia on näin paljon...
P Please, please, please, let me get what I want (The Smiths)

So for once in my life
let me get what I want
Lord knows it would be the first time

Q Quarry Hymns (Land of Talk)

Lately little love could call
And get in my way
Maybe we could draw this out
of our dark display

R Riot Van (Arctic Monkeys)

Have you been drinking son?
You don't look old enough to me
I'm sorry officer, is there a certain age your supposed to be?
Cause nobody told me

S Sata vuotta (Herra Ylppö & Ihmiset)

Voinko kuolla ikävään?
Sulla on oma elämä siellä
jossa minä olisin vain tiellä
Hei, hei, hei

T Tiny Dancer (Elton John)

Jesus freaks out in the streets
handing tickets out for God
Turning back she just laughs
The boulevard is not that bad

U Until the End (Breaking Benjamin)

Life is hard enough without you fucking up


Translation:
Almost done with these! Phew, we have too many alphabets... :D
 
♫: Breaking Benjamin - Until the End

perjantai 11. maaliskuuta 2011

K to O

Kolmatta osaa pukkaa musa-aakkosista. Viime päivinä on kyllä tullut kuunneltua oikeastaan vain ja ainoastaan Black Swanin soundtrackia, suosittelen!

K Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (Maj Karma)

Joku nalkuttaa, joku lyö
Joku sairastuu ja toista syö
Joku kadehtii tai työ menee kaiken edelle
Ihan vitun raskasta olla mustasukkainen
Joku rakastaa mut tajuu, et tarvii vapauden

L Losing Your Memory (Ryan Star)

Remember the day
'Cause this is what dreams should be
I just want to stay
I just want to keep this dream in me

M Mitäpä jos? (Samuli Putro)

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana.

N Narc (Interpol)

'Cause it's just you, me and this wire, alright
Let's tend to the engine tonight

O O Children (Nick Cave and the Bad Seeds)

We have the answer to all your fears
It's short, it's simple, it's crystal clear
It's round about, it's somewhere here
Lost amongst our winnings

Translation:
The third part to the music alphabets!
 
♫: Nick Cave and the Bad Seeds - O Children

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

F to J

Jatkoa seuraa aloittamalleni musiikkiaakkoset "haasteelle"!

F Fake Empire (The National)
Turn the light out, say goodnight
No thinking for a little while
Let's not try to figure out everything at once
It's hard to keep track of you, falling through the sky
We're half-awake in a fake empire

G Girl, You'll Be A Woman Soon (Urge Overkill)

I love you so much, can't count all the ways
I've died for you, girl, and all they can say is
"He's not your kind"

H Hurt (Nine Inch Nails)

Beneath the stains of time
The feelings disappear
You are someone else
I am still right here

I In The Morning (Razorlight)

But then every night's still so much fun
And you're still out there darling
Clinging on to the wrong ideas but
I never regret anything I've done

J Jäähyväiset (Maj Karma)

Mitä iloa on vapaudesta
eksyneenä pimeässä metsässä?
Olen lähellä kotia,
mutta reitti ei selviä
Ehkä vesi on noussut
ja imaissut kaupungin mukaansa,
ja vienyt sinutkin mukanaan

Translation:
This is the second part to the music alphabets I started the other day.
 
♫: Maj Karma - Jäähyväiset

maanantai 7. maaliskuuta 2011

A to E

Nappasin tuossa No Fashion Victimsin Emmiltä tällaisen hauskalta vaikuttavan musiikkiaiheisen tehtävän, jossa tehtävänä on siis listata aakkoset läpi niin, että jokaisen aakkosen kohdalla on sillä kirjaimella alkava biisi. Eli A:n kohdalla on A:lla alkava biisi, B:n kohdalla B:llä alkava jne. Lisäksi pitäisi vielä laittaa oma lempikohta kyseisen biisin lyriikoista. Tämmöiset on aina mukavia tehdä, joten here goes!

A Afraid of Everyone (The National)
Your voice is swallowing my soul

B Brother (The Organ)

Lie down in a field if you can
and look at the night sky
Oh where does it end
Sometimes it hurts
when you care about me
But it's gonna hurt more
when they take you from me


C Cry For Love (Iggy Pop)

In searching for a meaningful embrace
Sometimes my self-respect took second place

D Don't Go Back To Dalston (Razorlight)

It's a big big world
and you can do what you like
You can do anything you want
Because darling it's your life

E Enjoy The Silence (Anberlin, orig. Depeche Mode)

Words are meaningless
and forgettable

Translation:
Another music "challenge"! In this one you have to list all the alphabets and to every letter choose a song starting with that letter. For example for A you need to choose a song beginning with an "A", for B a song beginning with a "B" and so on. In addition, write down your favorite lyrics from that song. Sounds like fun so here goes!
 
♫: The National - Afraid of Everyone

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

And a cherry on top.

Anteeksi venähtänyt blogihiljaisuus, elämä on ollut uskomattoman kiireistä viime aikoina. On vain ollut pakko hyväksyä taas se tosiasia että opiskelujutut on hoidettava aivan itse, kovista yrityksistä huolimatta en ole onnistunut taikoa tehtäviäni tekemään itse itsensä. Lisäksi tämä alkanut syksy on ollut huomattavasti aktiivisempi myös sosiaalisen elämän kannalta kuin edeltäjänsä, lähes poikkeuksetta olen ollut joka ilta jossain huitelemassa. Poikkeuksena tosiaankin tämä ilta kun olen kotona kirjoittelemassa tätä :) Huomenna ollaan taas liikenteessä Jyväskylän Kauppakadun Approssa ja viikonloppu hurahtaa Helsingissä synttäreitä viettämässä.

Mutta asiaan. Voi mikä ihanan ihana yllätys minua odottikaan tänään kun kirjauduin Bloggeriin: olin saanut ihanalta twilight colan bubblelta Cherry on Top -tunnustuksen! Mieletön päivän piristys! Ja aivan suunnaton yllätys, yhtään asiaa vähättelemättä. En ole mikään maailman aktiivisin bloggaaja, saati omaperäisin, ja melko pitkään kirjoittelinkin tätä pientä blogiani vailla yhtään lukijaa tai kommenttia. Pikkuhiljaa muutamia lukijoita on uskaltanut matkaan (Suuri kiitos siitä!) ja kommenttejakin on tipahdellut mukavasti (jälleen Suuri kiitos niistäkin!). Otan siis todellakin kiitollisena vastaan tämän tunnustuksen ♥

1. Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle.
2. Kerro 3 asiaa, joita rakastat
3. Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.

Itse en lue aktiivisesti hirveän montaa suomalaista blogia, joten on aika hankala valita viittä inspiroivinta, mutta yritetään, sillä haluan ehdottomasti jakaa eteenpäin tätä hyvää mieltä, jonka ainakin itse tästä sain :) Näistäkin varmasti kaikki ovat jo saaneet tällaisen tunnustuksen aikaisemmin mutta he kyllä ansaitsevat sen toistamiseenkin.

Pidän blogin rauhallisesta tunnelmasta ja kauniista asioista, joita kirjoittaja usein postauksissaan esittelee. Huvittavan usein huomaan ajatelleeni tehdä postauksen esimerkiksi tismalleen samasta henkilöstä kuin Ravenwaves, mutta hän vain tuppaa ehtimään ensiksi!

Kun löysin tämän blogin ahmin kaikki ilmestyneet postaukset yhdeltä istumalta. Vaikutuin. Tämä blogi on saanut minut todella miettimään myös omia shoppailutottumuksiani.

Postauksissa ei ole kovinkaan paljon tekstiä, mutta sitäkin nätimpiä valokuvia. Lisäksi kirjoittaja on lahjakas piirtäjä!

Ensinnäkin blogin nimi on yksi suosikkibiiseistäni. Itse kirjoittelen vain fiilispohjalta niitä näitä biiseistä ja bändeistä joista satun tykkäämään, mutta tässä blogissa musiikkiin on mielestäni paneuduttu paljon syvemmin. Hyvä blogi jos haluaa tutustua itselleen uusiin bändeihin :)

Aivan pakko laittaa Stellan blogi, sillä rakastan tuota naista. Huolisin Stellan vaatekaapin, mäyräkoiran ja miksen myös poikaystävän itselleni silmänräpäyksessä. Pidän myös todella paljon Stellan kirjoitustyylistä. Fanityttö-hehkutus loppuu tähän :D

Sitten olisi vissiin aika kertoa ne 3 asiaa joita rakastan. Näitä taas olisi helppo listata varmaan sata!

Tatuoinnit. Rakastan tatuointeja. Itse en välttämättä hankkisi kehon täydeltä mustetta iholleni, mutta esimerkiksi Kat Von D:n tatuoinnit ovat varsin kaunista katseltavaa. Kärsin todella kovasta tatuointikuumeesta tälläkin hetkellä, mutta pääni on niin täynnä eri ideoita etten tiedä mitkä niistä toteuttaisin, tai minkä niistä toteuttaisin ensin.

Sade. Sateiset päivät ovat ihania! Kieltämättä joskus jos olisi liikuttava ulkona paljon sateisena päivänä, voi rankkasade käydä hieman hermoille :) Mutta yleisesti ottaen, rakastan sadetta, sateen ropinaa ikkunalaudalla, sateenvarjolla tai talon katolla. Sadepäivinä voi myös hyvällä omalla tunnolla jäädä sisälle lukemaan kirjaa tai katsomaan elokuvia. Toisaalta joskus on myös kiva vain lähteä kävelylle sateeseen.

Yksin asuminen. Voi kyllä! Asuin vuoden soluasunnossa varsin mukavan kämppiksen kanssa, mutta minut on vain tehty asumaan yksin. Rakastan sitä tunnetta että voin tehdä mitä haluan mihin aikaan haluan, ilman että tarvitsee ottaa ketään muuta huomioon (naapureita lukuunottamatta, mutta nyt ei puhutakaan mistään niin suuresta mikä vaikuttaisi naapureihin asti). Olen saanut tehdä asunnostani omani näköisen ja nyt tämä tuntuukin paljon enemmän kodilta kuin soluhuoneeni.


Japanilaisen taitelija-Hokusain kuuluisa puupiirros Kanagawan suuri aalto on ehdoton lempikuvani. Okei, en nyt ollut aivan varma olisiko tähän pitänyt laittaa jokin itse ottamani valokuva vai mikä, mutta tämä saa nyt luvan kelvata. Seinälläni komeilee tämä taulu julisteena ja olen aivan rakastunut siihen. Vesi on rakkain elementti minulle. Samalla sekä rakastan että pelkään vettä aivan suunnattomasti. Vesi rauhoittaa, mutta suuret vesimassat herättävät pohjatonta kauhua sekä kunnioitusta. 

Siinäpä se! Seuraavan kerran palailen langoille vasta ensi viikolla, kuten jo aikaisemmin mainitsin, viikonlopun vietän Helsingissä juhlistamassa sunnuntaisia synttäreitäni :) Ohjelmassa ainakin Herra Ylpön & Ihmisten keikka Virgin Oilissa ♥ Se onkin sitten viimeinen mahdollisuus nähdä Ihmiset lavalla piiiitkään aikaan, bändi nimittäin vetäytyy studion uumeniin työstämään uusia levyjä. Kyllä vain, yhtye aikoo julkaista vuonna 2012 peräti kaksi pitkäsoittoa, jotka muodostavat ikään kuin yhden kokonaisuuden, Mies ja Nainen. Mielenkiinnolla odotellessa, vaikka täytyykin myöntää että olin uutisen kuultuani hieman pettynyt että näillä näkymin Maj Karma ei ole aktivoitumassa :( Tahdon Karman takaisin! Well...You can't always get what you want.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

♫: Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt

lauantai 14. elokuuta 2010

My life according to Iggy Pop.

Koska mulla ei nyt muutakaan järkevää aihetta ole kirjoittaa, mutta jotain tekisi mieli tehdä, niin päätinpä sitten tehdä myös täällä blogin puolella tämän ainakin Facebookissa kiertäneen musiikkiaiheisen "haasteen". Skippaan kuitenkin tuon haasteen eteenpäin välittämisen, jos joku tästä kiinnostuu niin olkoon hyvä ja tarttukoon toimeen :)

Using only song names from ONE ARTIST, cleverly answer these questions. Pass it on to 15 people you like and include me. You can't use the band I used. Try not to repeat a song title. It's a lot harder than you think! Repost as "my life according to (band name)"

Pick your Artist:
Iggy Pop/The Stooges
Are you male or female:
China Girl

Describe yourself:
Real Wild Child.

How do you feel:
I'm Bored.

Describe where you currently live:
Down On The Street.

If you could go anywhere, where would you go:
Wild America
Your favorite form of transportation:
Cold Metal.

Your best friend is:
Something Wild.

You and your best friends are:
Funtime.

What's the weather like:
No Fun.

Favorite time of day:
Starry Night.
If your life was a TV show, what would it be called?
Lust For Life.

What is life to you:
Death Trip.

Your relationship:
Cry For Love.

Your fear:
Isolation.

What is the best advice you have to give?
Brick by Brick.
Thought of the Day:
Your Pretty Face Is Going To Hell.

How I would like to die:
Open Up & Bleed.

My soul's present condition:
Loose.

My motto:
I Won't Crap Out.

Kokosinpa tylsyyksissäni nuo biisit vielä Spotify-soittolistaksikin. Klik-klik.

♫: Sea Wolf - You're a wolf

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Day 16.

A Song That Makes You Laugh.
Musahaaste onkin hyvä päättää näinkin järjettömiin biiseihin, hieman hävettää mutta hei, tässä pyydetään biisejä jotka naurattaa! Minkä minä sille sitten voin että näitä kuunnellessa (ei tapahdu kuitenkaan kovin usein, biisit eivät itseasiassa kuulu lemppareihini) räkätän ääneen ja vedet silmistä valuen.


Joo no niin, nyt vähän hävettää :D
 
♫: Stone Sour - Mission Statement

torstai 8. heinäkuuta 2010

Day 15.

A Song That You Want to Play at Your Funeral.
Tämä oli ihan huippuvaikea. Tai no toisaalta naurettavan helppo. Lähinnä tein tästä itselleni vaikean, sillä ehkä typerästikin ajattelin että kyseinen biisi on esiintynyt jo tämän musahaasteen tiimoilla yhdellä soittolistalla enkä täten viitsisi laittaa samaa biisiä uudestaan. Mutta loppujen lopuksi, tämä biisi on vain se ainoa oikea vastaus omalla kohdallani tähän kysymykseen. Joten senkin uhalla että toistan jälleen kerran itseäni:

Clint Mansell - Together We Will Live Forever
 

♫: Clint Mansell - Stay With Me

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Day 14.

A Song That You Want to Play At Your Wedding.
Jos menisin koskaan naimisiin, haluaisin siellä soitettavan The Rolling Stonesin Wild Horses biisin. ♥



♫: The Rolling Stones - Wild Horses

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Day 13.

A Song That You Listen to When You're Sad.
On olemassa montakin biisiä joita kuuntelen kun olen surullinen. Muutama sellainen biisi löytyykin jo kolmannen päivän musahaasteesta, joten en viitsi niitä uudestaan mihinkään soittolistaan kerätä (tarkemmin sanottuna esimerkiksi New Orderin Leave Me Alone, The Nationalin Sorrow ja Clint Mansellin Together We Will Live Forever). Biisivalintaan vaikuttaa paljon myös se miksi olen surullinen. Kaikkein merkittävin kysymys kuitenkin ehkä kuuluu: Did I listen to pop music because I was miserable? Or was I miserable because I listened to pop music? (Rob, High Fidelity)

Anyway. Edellä mainittujen biisien lisäksi kuuntelen surullisena tätä:
The National -  Runaway
 
♫: The National - Runaway

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Day 12.

A Song That You Listen To When You're Angry.
Tämä oli helppo! :D Nämä kaksi ovat aivan ehdottomia aggressiivisuus biisejä.

Maj Karma - Attentaatti


Slipknot - Surfacing


♫: Slipknot - Surfacing

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Day 11.

A Song That Describes You.
Tämä oli aivan mielettömän vaikea. Olen ennenkin vaikeroinut tämmöisen kysymyksen parissa: mikä biisi kuvastaa minua? On oikeastaan täysi mahdottomuus päätyä vain yhteen biisiin joka parhaiten kuvastaisi minua, helpompaa olisi jaotella biisit sellaisiin lokeroihin kuten biisi, joka kuvastaa sitä millainen haluaisin olla ja biisi, joka kuvastaa sitä millainen koen olevani.

Herra Ylpön & Ihmisten Tyttö Epäkunnossa biisin lyriikat ovat aina tuntuneet jotenkin "omilta", koskettavilta. Tunnistan itseni biisistä, halusin tai en. Ihmisten Riisu Siipesi biisi taas on enemmänkin sellainen voimaa antava biisi kuin varsinaisesti minua kuvaava. 

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin seuraavaan biisiin. Tämä on se varsinainen vastaus tämän päivän musahaasteeseen. Saattaa olla hieman klisee, mutta mitä pienistä. Jostain kummallisesta syystä tätä biisiä ei löydy enää Youtubesta, joten valitettavasti ihmiset joilla ei Spotifyta joutuvat halutessaan etsimään biisin jostain muualta.

 
♫: Lou Reed - Sword Of Damocles

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Day 10.

A Song That No One Would Expect You To Love.
En nyt kyllä keksi tähän mitään muutakaan vaihtoehtoa kuin seuraavan:

Lady Gaga - Bad Romance


Pakko se vain on myöntää, Lady Gaga on salainen paheeni. Myös Paparazzi -biisi iskee.

♫: Lady Gaga - Paparazzi

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Day 09.

A Song From Your Favorite Band.

Maj Karma - Kyynel



Tämä ei ehkä tullut kovinkaan suurena yllätyksenä :D

♫: Maj Karma - Kyynel

torstai 1. heinäkuuta 2010

Day 08.

A Song That Makes You Fall Asleep.
Joskus taannoin olen tehnyt iPodiini Uni-soittolistan ihan sitä varten, että joskus en meinaa millään nukahtaa ja rauhoittava musiikki auttaa vaivuttamaan unen upeaan maailmaan. Soittolista alkaa seuraavalla biisillä, jota ei löydy Spotifysta. Onneksi Youtubetin pelastaa jälleen.

Mike Shields - Ginger Snaps Theme



The Radio Dept. - You Stopped Making Sense 
Deerhunter - Green Jacket
Husky Rescue - They Are Coming
Steve Jablonsky - My Name Is Lincoln
Clint Mansell - Stay With Me
Clint Mansell - First Snow
Clint Mansell - Shell Shock (ei löydy Spotifysta)
Howard Shore - Evenstar (puuttuu Spotifyn listasta, koska siellä on vain tyhmiä versioita ko. kappaleesta)
Sigur Rós - Sigur 3 (Untitled)

Spotifyn soittolistaan pääsee jälleen klikkaamalla TÄSTÄ.

♫: Clint Mansell - Shell Shock