Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauhu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauhu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. huhtikuuta 2012

The Walking Dead ja Fox

Pian sitä saa, nimittäin laatusarjaa Suomenkin telkussa! Eilen Suomessa aloitti uusi ilmainen kanava Fox, joka toimii kanavapaikalla 12, entisen SuomiTV:n paikalla. Vielä ei kyseisellä Fox-kanavalla ihan hirveästi mielenkiintoista tarjottavaa ole, lähinnä uusintoja Ally McBealista ja Criminal Mindsista (toisaalta, jos et ole jostain syystä katsonut esim CM:n jaksoja alusta asti niin nyt on oiva tilaisuus!). Yhtä sarjaa on kuitenkin pakko mainostaa, nimittäin sunnuntaina alkavaa The Walking Dead zombieapokalypsi kauhusarjaa. 


Sarja on ehtinyt jo toisen tuotantokautensa loppuun jenkeissä ja kolmatta kautta saadaan odottaa vielä ensi lokakuuhun (muistaakseni, joskus syksyllä kuitenkin!) asti. Ihan mahtavaa että nyt saadaan tämä loistava, jännittävyydellään sykettä lähestulkoon urheilulukemissa pitävä sarja myös Suomen televisioon! Kirjoittelin sarjasta enemmänkin viime heinäkuussa, jutun voi lukaista täältä

Muistakaahan siis kääntää telkkarin kanava sunnuntaina 22.4. klo 22 Foxille!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

TOP-5: Vampyyrileffat

Tylsänä sunnuntai-iltana on hyvä ideoida juttuja blogiin kirjoitettavaksi ja tässä tulos. Intouduin kirjoittelemaan ylös listan mistä kaikesta voisi kirjoittaa Top -listoja, joten tästä alkakoon eräänlainen juttusarja.  Idea on yksinkertainen ja kaikille tuttu, eli listaan omat viisi (luku saattaa muuttua suuntaan taikka toiseen riippuen aiheesta) suosikkiani kulloisestakin aiheesta. Paino sanoilla omat suosikkini, eli ei tarvitse ottaa absoluuttisena totuutena näitäkään listoja. Polkaistaan homma käyntiin suosikkiaiheellani, eli vampyyreilla! Mwahahaha.

Luoja yksin tietää mistä loppumaton viehätykseni vampyyreihin juontaa juurensa, jokatapauksessa olen ollut vampyyrifriikki long before kaiken maailman Twilighteja. Aloitin kai ala-asteella lukemalla Pikku Vampyyri -kirjoja ja hieman myöhemmin siirryin katselemaan Buffy the Vampire Slayer -sarjaa, mutta en kuollaksenikaan muista mikä mahtoi olla ensimmäinen vampyyrielokuva jonka näin. Epäilen että se oli Bram Stokerin Dracula, jota en tietenkään olisi saanut katsoa, mutta katsoinpa kuitenkin. Siitä lisää kunhan pääsemme listalla eteenpäin.


5. Underworld/Varjojen Valtakunta (traileri)
Kate Beckinsale näyttelee vampyyrisoturitar Selenea, jonka tehtävänä on metsästää ja tappaa vampyyrien perivihollisia ihmissusia. Sota on raivonnut kuolevaisten ihmisten siitä mitään tietämättä jo vuosisatoja, mutta nyt siihen on tulossa muutos. Selene saa selville, että ihmissudet hautovat jotain uutta ja vampyyreja vakavasti uhkaavaa suunnitelmaa, johon liittyy tavallinen ihminen Michael (Scott Speedman). Yrittäessään selvitä tästä uudesta uhasta, Selene saa tietää uusia asioita omasta menneisyydestään ja hänen täytyykin loppujen lopuksi päättää kenen riveissä seisoo. Tykkään leffasta monestakin syystä. Juoni on mielenkiintoinen ja näyttelijät hyviä, lukuunottamatta Scott Speedmania josta en pidä yhtään ja koko tyyppi ärsyttää suunnattomasti. Mutta olen valmis unohtamaan sen tämän leffan kohdalla. Vampyyritoimintaleffat vain toimii omalla kohdallani ja tämä leffa on kestänyt monia katselukertoja. Plus Kate Beckinsale on todella kuuma PVC-asussaan ja jäänsinisissä vampyyrisilmissään.


4. Daybreakers (traileri)
Virkistävää nähdä elokuva, jossa vampyyrirotu on se dominoiva ja ihmiset alakynnessä. Elokuva käsitteleekin aihetta mielestäni hyvin mielenkiintoisesti ja nostaa esille sellaisia näkökulmia, joita itsekin on tullut joskus ajateltua kun on katsonut vampyyriaiheisia tv-sarjoja tai leffoja. Vampyyrit tarvitsevat ihmisiä selviytyäkseen, mitä tapahtuu kun vaaka kallistuu ja ihmisiä ei enää olekaan tarpeeksi maailmassa ylläpitämään vampyyrien elämää? Ei mikään kaunis näky, I'll tell you that much. Daybreakers on paikoin ihan oikeasti pelottava elokuva, tunnustan menettäneeni ainakin yhdet yöunet tämän leffan ansiosta! Pidin leffasta kuitenkin paljon ja näyttelijät ovat hyviä, vaikka en mikään suurin Ethan Hawke fani olekaan. Tässäkin leffassa riittää toimintaa, ikärajakin on muuten Suomessa muistaakseni 18, joten raakojakin kohtauksia riittää.


3. Dracula 2001 (traileri)
Dracula tuotuna nykypäivään, 2000-luvulle. Toimii! Ryhmä varkaita murtautuu rikkaan vanhan miehen tarkoin varjeltuun holviin uskoen viimein löytäneensä jättipotin. Jengiä odottaa kuitenkin kuolettava yllätys kun he herättävätkin henkiin itse kreivi Draculan, joka on ollut vangittuna hopeiseen arkkuun abouttiarallaa vuosisadan ajan. Herättyään pitkältä levolta Dracula lähtee etsimään arkkivihollisensa Van Helsingin tytärtä Marya, aikeinaan tietysti tehdä tästä morsiamen itselleen. Tapahtumat sinänsä siis aika tavanomaisia Dracula -tarinalle, mutta jostain syystä ihastuin tähän elokuvaan heti ensinäkemällä. Erityisesti minuun vetosi elokuvan loppuratkaisu, jossa valotetaan ehkä hieman toisenlaista myyttiä siitä, miten Dracula sai alkunsa. Tästä elokuvasta alkoi myös rakkaussuhteeni Gerard Butleriin. Jos tuon näköinen ja tuolla äänellä varustettu verenimijä tulisi hakemaan minua morsiokseen, en välttämättä pistäisi hirveästi hanttiin :D


2. Interview with the Vampire/Veren Vangit (traileri)
Klassikko eikä todellakaan syyttä. Anne Ricen, todellisen Kadotettujen Kuningattaren, kirjaan perustuva elokuva on kertomus vampyyri-Louisista (Brad Pitt), vampyyri-Lestatista (Tom Cruise) sekä lapsivampyyri-Claudiasta (Kirsten Dunst), heidän vuosisatoja kestäneestä elämästään niin hyvässä kuin pahassa. Ricen vampyyrit ovat yksiä tunnetuimmista: piinattu Louis ja piittaamaton ja itsekäs Lestat. Nämä vampyyrit ovat monin tavoin määritelleet vampyyrien olemuksen, hiiteen Twilightin kimaltelevat Edwardit! Ei ole Tom Cruisen Lestatia voittanutta ♥ Veren Vangit on yksi parhaimmista elokuvista koskaan tehty jos minulta kysytään, tarinan kerronta on sujuvaa ja elokuva mukailee kirjan tapahtumia mielestäni erittäin hyvin. Lisäksi leffaan on osattu valita tismalleen oikeat näyttelijät, ja vaikka en hirveästi pidä Kirsten Dunstista, on hän ilmiömäinen Claudiana. Jos joku ei ole vielä nähnyt tätä elokuvaa niin on syytä kipittää vikkelästi lähimpään videovuokraamoon ;)

 "I have crossed oceans of time to find you."

1. Bram Stoker's Dracula (traileri)
Ei ehkä tule suurena yllätyksenä että tämä elokuva keikkuu listan sijalla 1. Olen nähnyt leffan monia, monia kertoja eikä se koskaan huonone silmissäni. Tämä leffa jos mikä on täynnä upeita näyttelijöitä: Gary Oldman saa aikaan kylmiä väreitä Draculana, Anthony Hopkins on uskottava ja jotenkin pahaenteinen Van Helsinginä, Keanu Reeves on juuri sopiva viattoman ja perinteisen hyvän Jonathan Harkerin rooliin ja Winona Ryder on  myös sopivan viaton mutta kuitenkin rajoja rikkova Mina. Siitä on pitkä aika kun luin Bram Stokerin Dracula kirjan, mutta muistaakseni leffa mukailee kirjaa melko uskollisesti. Tämä on vain niin hyvä elokuva! Ei pysty oikein sanomaan edes muuta. Must see -elokuva ihan kaikille. Kaunis, joskin traaginen rakkaustarina.


Bonus: Dracula - Dead and Loving It/Dracula - Verevä Vainaja (traileri)
Pakko vielä laittaa bonuksena hieman kevyempää vampyyriviihdettä. Kuka sanoo että vampyyrien täytyisi olla kuoleman vakavia? ;) Mel Brooks häpäisee Leslie Nielsenin kanssa oikein kunnolla koko Dracula myytin ja onnistuu siinä vieläpä hyvin. Ihan mahtavan hauska lähestymistapa Draculaan ja vampyyreihin.

Hyviä ja viihdyttäviä vampyyrileffoja on vaikka millä mitalla, tässä omat 5 suosikkiani. Enkä suinkaan ole nähnyt kaikkia olemassa olevia vampyyrileffoja, joten olisi kiva kuulla muiden suosikkeja, jospa vaikka tulisi vastaan minulle tuntemattomia leffoja katsottavaksi! :)

Kuvat: Google kuvahaku     

Translation:
Here are my Top 5 favorite vampire movies! What are yours? I'm dying to know ;)

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Splice

Hyvää itsenäisyyspäivää vain kaikille, vaikkakin vuorokauden myöhässä. Eilen vietin oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla itsenäisyyspäivää, minulle kyseinen päivä kaikessa merkittävyydessäänkin on aina ollut vain yksi päivä muiden joukossa, hyvällä tuurilla ylimääräinen vapaapäivä. Linnan juhlatkaan eivät ole minua jaksaneet kiinnostaa muuta kuin silloin kun vieraana oli vaikkapa Tarja Turunen tai Ville Valo. En suoraan sanottuna ole voinut käsittää kuinka joku jaksaa tuijottaa about viisi tuntia kuinka pressa kättelee ihmisiä! Eilen kuitenkin tein henkilökohtaista historiaa kun ystäväni oli järjestänyt oman "itsenäisyyspäivän vastaanoton" tarjoten kaiken maailman herkkuja ja katsoimme porukalla Linnan juhlat alusta loppuun. Ja hei, rehellisesti sanottuna yllätyin kun ei se kättely kestänytkään ihan viittä tuntia ;) Muutamia ihan nättejä mekkojakin siellä vilahteli, tosin parhaimman (eikä välttämättä sen positiivisemman) reaktion  porukassa aiheutti erään nimeltä mainitsemattoman naishenkilön hieman liian avonainen kaula-aukko...Mutta hauskaa meillä tosiaan oli, ehkäpä ensi vuonna uudestaan!

Odottelen joululomaa jo aivan liian innoissani, ihanaa päästä rentoutumaan kaikesta yliopistohumusta ja stressistä! Aion katsoa elokuvia ja rästiin jääneitä tv-sarjoja, pelata lautapelejä ja telmiä koiraotusten kanssa niin paljon kuin sielu sietää. Vielä olisi muutama tentti jäljellä, mutta aloitin silti tänään jo elokuvien katselun: kävin vuokraamassa scifijännärin nimeltä Splice, jota tähdittää ihana Adrien Brody sekä Sarah Polley. Siinä kaksi edellämainittujen näyttelemää tieteilijää päättävät rikkoa kaikkia tieteen sääntöjä halutessaan testata kykyjään luoda ihmisen DNA:ta ja useiden eri eläinlajien geenejä yhdistelevä hybridi. Kokeesta syntyy Dren, uskomattoman kiehtova, kaunis ja älykäs olento, joka ylittää kaikki odotukset. Moni asia voi kuitenkin mennä pieleen tieteellisten kokeiden kanssa, ja niin on käyvä myös tässä tapauksessa...




Yllätyin elokuvan visuaalisesta tasosta sekä siitä kuinka hyvin se piti otteessaan. Loppuratkaisu (ja muutama muukin kohtaus) oli, in my opinion, melko arvattavissa, mutta eipä tuo enempiä haitannut. Dren-olio oli mielestäni onnistuttu tekemään todella aidon näköiseksi, eli ei liian selkeästi tietokoneanimoitu. Dreniä muuten näytteli Delphine Chanéac, joten tottahan oliota näyttelikin oikea ihminen, mutta esim. jalathan Drenillä ei olleet ihmisen jne. Hieman jännitti uskallanko edes yksin katsoa tätä leffaa, mutta hyvinhän tuo onnistui eikä elokuva sinänsä edes pelottava ollut. Splice on mielenkiintoinen kuvaus siitä, kuinka kunnianhimo ja uteliaisuus saattavat vääristää käsityksen oikeasta ja väärästä, ja johtaa katastrofaalisiin lopputuloksiin. Elokuva myös hieman pelottelee maalailemalla mahdollista tulevaisuuden kuvaa (tai mistäs sitä tietää vaikka olisikin jo nykypäivää?) jolloin ihmiset todellakin leikkivät jumalaa luomalla itse omia uusia lajeja.

Kuvat Googlen kuvahausta.

♫: Hans Zimmer - Time