50/50

Jostain kumman syystä on jäänyt blogin kirjoittaminen pitkälle tauolle ihan huomaamatta, pahoittelen mikäli hiljaisuus on jotakuta haitannut :D Tänään on ollut kunnon lazy day sillä en ole tehnyt oikeasti mitään muuta kuin syönyt ja katsonut Youtubesta random videoita. Enimmäkseen olen itseasiassa tuijotellut Joseph Gordon-Levitt videoita, aih että rakastan sitä miestä ♥ Kukaan ei muuten näytä niin järkyttävän hyvältä puvussa kuin JGL. Samalla muistui mieleeni, etten ole kirjoittanut lainkaan jo about kuukausi sitten katsomastani 50/50 leffasta, jossa siis Joseph Gordon-Levitt näyttelee pääosaa yhdessä Seth Rogenin ja Anna Kendrickin kanssa.

Elokuva on komedia 27-vuotiaasta Adamista (Joseph Gordon-Levitt) joka saa yllättäen tietää sairastavansa syöpää. Selviytymismahdollisuudet ovat tasan 50-50. Terveellistä elämää viettävälle Adamille uutinen on yllätys, mutta sairaalan Adamille tarjoaman terapeutin (Anna Kendrick) mielestä mies ei käsittele sairautensa aiheuttamia tuntemuksia kunnolla vaan tuntuu elävän shokissa. Adamin paras ystävä Kyle (Seth Rogen) taas yrittää parhaansa mukaan pitää huumoria yllä ja käyttäytyy usein niin kuin mikään ei olisi vialla, vaikka tosiasiassa hänkin vain peittelee todellista pelkoaan. Syöpä langettaa myös ikävän varjon Adamin parisuhteen (tyttöystävää näyttelee Bryce Dallas Howard) sekä myös äitisuhteen ylle. Elokuva siis seuraa Adamin taistelua syöpää vastaan tuoden synkkään aiheeseen komediallisen puolen, unohtamatta kuitenkaan kokonaan aiheen vakavuutta.

Vaikka elokuva onkin tosiaan komedia, on se myös äärimmäisen koskettava ja todentuntuinen. Komediallinen osuus elokuvassa oli mielestäni sopivan hienovaraista ja teki katsomisesta miellyttävämpää kuin mitä se ehkä olisi ollut mikäli kyseessä olisi ollut puhdas draama. Komedia toimi siis sopivana vastapainona elokuvan surullisille kohtauksille. Itse en enää siinä vaiheessa pystynyt pidättelemään huutoitkua sisälläni kun Adam viimein lyhistyi todellisen pelkonsa alla ennen leikkausta. JGL:n välittämään tunteenpurkaukseen pystyy varmasti jokikinen samaistumaan, oli sitten koskaan joutunut leikkauspöydälle tai ei. 

Olen jo joskus aikaisemminkin hehkuttanut miten loistava näyttelijä Joseph Gordon-Levitt mielestäni on, mutta hehkutanpa vähän lisää. Kyseinen herra on kyllä sellainen monitaituri näyttelijänä(kin) että tässä maailmassa ei varmaan ole yhtään roolia josta JGL ei selviytyisi loistavasti. Odotan jokaista hänen tulevaa elokuvaansa kuin kuuta nousevaa (tsekatkaa muuten vaikkapa tuleva Premium Rush) enkä usko että yksikään hänen elokuvistaan voi olla täysin läpimätä tekele. Lisäksihän mies osaa mm. laulaa jumalaisesti ja puhua ranskaa ♥ Ja ensi vuonna pääsemme toivottavasti nauttimaan myös miekkosen ohjaustaidoista, sillä hän kuulemma aikoo ohjata, käsikirjoittaa ja vielä näytelläkin ensimmäisessä omassa elokuvassaan! I'm so excited, and I just can't hide it...

We no speak Americano

Uusi vuosi ja uudet Movie Monday -haasteet, jee! Vuosi 2012 polkaistiin käyntiin kysymällä, että mikä ei-englanninkielinen tai ainakin ei-amerikkalainen elokuva on tehnyt suurimman vaikutuksen. Suomalaisia elokuvia kyseltiin jo aiemmin, joten ne oli rajattu tämän kertaisen haasteen ulkopuolelle. 

Kuten Junekin jo asian ilmaisi, ranskalainen ylisuloinen Amélie olisi hieman liian ilmiselvä valinta, joten päätin itsekin mennä boksin ulkopuolelle ja valita vastaukseeni espanjalais-ranskalais-italialais-meksikolaisen yhteistyön tuloksen SIN NOTICIAS DE DIOS eli suomeksi JA PAHOLAINEN LOI NAISEN. Kyseessä on Agustín Díaz Yanesin ohjaama ja käsikirjoittama mustahko komedia jossa Taivas ja Helvetti kilpailevat yhden miehen sielusta. Pääosissa nähdään mm. Penélope Cruz, Victoria Abrel ja Gael García Bernal. Elokuvassa kuullaan kyllä englannin kieltäkin, mutta suurimmaksi osaksi espanjaa ja ranskaa. Suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän elokuvan, aivan loistava ja hauska! Jopa inhokkini Penélope Cruz onnistuu äijämäisenä Helvetin enkelinä :D

Do watch this awesome funny Spanish/French/Italian/Mexican film Sin Noticias de Dios! 

Xmas Time

Ihan hävettävän pitkä tauko ollut mulla Movie Monday -haasteisiin vastaamisessa, hups! Tällä viikolla aiheena on jouluaiheiset elokuvat, tai elokuvat jotka jostain syystä kuuluvat mielestäsi jouluun vaikkei aihepiiri varsinaisesti jouluinen olisikaan. Vastaan tähän nyt ihan sillä ensimmäisellä elokuvalla joka tuli mieleen, vaikka on niitä muitakin mukavan joulufiiliksen aikaan saavia leffoja. Tämä kyseinen nyt vain on sellainen joka on vähän niin kuin pakko katsoa aina joulun alla ♥

LOVE, ACTUALLY

♫: She & Him - Got Me

I want to be French

Aina silloin tällöin toivon että voisin olla ranskalainen. Ranskan kieli on niin ihana ja toivoisin edes osaavani puhua sitä sujuvasti, mutta se on jäänyt vain yritykseen. Ranskankielisiä elokuvia tulee katsottua harmittavan harvoin, mutta viime viikolla katsoin aivan sattumalta peräkkäisinä päivinä kaksi ranskalaista elokuvaa. Ja voi että miten raikkaita ne olivat Hollywood-tekeleiden vastapainoksi!

LOVE CRIME (CRIME D'AMOUR)

Love Crime kertoo nuoresta assistenttina työskentelevästä Isabellesta (Ludivine Sagnier), jonka pomo on häikäilemätön oman edun tavoittelija Christine (Kristin Scott Thomas). Christine varastaa tuon tuosta kunnian Isabellen työstä, kuvitellen että Isabelle on liian viaton ja kiltti tehdäkseen mitään Christinea vastaan. Christine ei osaa kuitenkaan arvatakaan mihin Isabelle on kykeneväinen kun hänet sivuutetaan tarpeeksi monta kertaa. Isabellen kunnianhimo ja juonittelevuus ovat vaarallinen yhdistelmä, joka pääsee valloilleen kietoen katsojan mukaan jännittävän rikoksen selvittelyyn.

Love Crime on mielenkiintoisesti rakennettu rikoselokuva, joka saa katsojan välillä epäilemään näkemäänsä, vaikka periaatteessa kaikki kerrotaankin suoraan. Pidän yleensä paljon tällaisista "täydellinen rikos" -tyylisistä tarinoista, eikä tämäkään ollut poikkeus.

Katso traileri

HEARTBREAKER (L'ARNACOEUR)

Romanttinen komedia Heartbreaker kertoo Alexista (Romain Duris), joka siskonsa ja tämän miehen avustuksella rikkoo työkseen parisuhteita. Periaatteena on, että suhteen nainen ei ole täysin tyytyväinen suhteeseensa, mutta ei ole vielä tajunnut sitä itse. Alexin tehtävänä on saada kohde tajuamaan, että tämä ansaitsee paljon parempaa. Alex tiimeineen ei ole vielä kertaakaan epäonnistunut tehtävässään, mutta seuraava toimeksianto vaikuttaa lähes mahdottomalta. Julietten (Vanessa Paradis) hääpäivä lähestyy, mutta naisen isä palkkaa Alexin hajottamaan suhteen ennen alttarille astelua. Uhkaavan vararikon pelossa Alex ottaa työn vastaan ja niin alkaa suorastaan epätoivoiselta vaikuttava yritys saada Julietten pää kääntymään, eikä Alex pelkää käyttää kaikkia tietämiään keinoja. Yhtä keinoa hän ei kuitenkaan ole tullut ennen edes ajatelleeksi, nimittäin aitoa rakkautta.

Vaikka Heartbreaker onkin aivan yhtä ennalta-arvattava kuin Hollywood-komediatkin, on siinä jotain erilaista ja raikasta, joka sai minut tykkäämään elokuvasta enemmän kuin mitä olisin luultavasti tykännyt mikäli se olisi ollut jenkkileffa tähtinään Ashton Kutcher ja Cameron Diaz tai Kate Hudson. Olkoon se sitten tuntemattomammat kasvot tai se ranskan kieli, nämä elokuvat saivat minut janoamaan lisää ranskalaisia elokuvia omaan leffahyllyyni.

Katso traileri

Voin suositella molempia elokuvia kaikille Ranskan nälkäisille ;) Niin ja vinkkejä hyvistä ranskalaisista leffoista otetaan myös vastaan! :)

♫: ZZ Top - Rough Boy

24 Hour Party People

Hävettää myöntää miten kauan mulla meni ennen kuin sain aikaiseksi katsoa 24 HOUR PARTY PEOPLE leffan. DVD ehti pölyttyä hyllyssä vuoden päivät, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Anyways. Hieman reilu vuosi sitten kirjoittelinkin CONTROL -leffasta, joka siis kertoo Joy Division -yhtyeen laulajasta Ian Curtisista, kannattaa muuten aivan ehdottomasti tsekata myös tuo elokuva. Syy miksi ylipäänsä mainitsen nyt tuon leffan tässä yhteydessä on yksinkertainen: 24 Hour Party People kun sattuu myös sivuamaan niin Joy Divisionin syntyä ja menestystä kuin Ian Curtisin traagista loppuakin.

Elokuvan kertojana toimii Steve Cooganin näyttelemä Tony Wilson, joka oli tapahtumien keskipisteessä vuonna 1976 ja siitä eteenpäin noin vuoteen 1992 asti, todistaen eri musiikkityylien ja yhtyeiden nousun ja laskun, ja niiden vaikutuksen popkulttuuriin. Wilson perusti Manchesteriin kuuluisan Factory Records levy-yhtiön, jolla oli todella poikkeuksellinen tapa tehdä bisnestä. Levy-yhtiön artistit nimittäin omistivat aivan kaiken eikä varsinaisia kirjallisia sopimuksia tehty lainkaan. Wilson halusi antaa artisteilleen täydellisen vapauden tehdä musiikkiaan. Näistä syistä johtuen yhtiö ei missään vaiheessa varsinaisesti rikastunut ja ajautuikin konkurssiin vuonna 1992. Factory Recordsin lisäksi Wilson perusti yhdessä New Order yhtyeen kanssa yhtälailla kuuluisan Fac 51 Hacienda eli The Hacienda yökerhon, josta tuli bilekansan mekka, yhtä suosittu kuin Studio 54:stä.

Varsinkin elokuvan alussa on käytetty paljon ihan oikeaa materiaalia esimerkiksi yhtyeiden livekeikoista, ruudulla vilahtaa niin Iggy Pop kuin Siouxsie and The Bansheeskin. Elokuvassa vilahtaa siellä sun täällä myös elokuvan roolihahmoja vastaavia oikean elämän henkilöitä. Elokuvan kerronnosta tekee mielenkiintoisen se, että Cooganin näyttelemä Wilson selostaa tapahtumia suoraan kameralle. Välillä faktan ja fiktion raja on häilyvä, Wilson huomauttaa kameralle, että juuri nähtyä kohtausta ei kuulemma siihen osallistuneiden tosielämän henkilöiden mukaan koskaan tapahtunut. Mene ja tiedä siis kumpi versio pitää paikkansa.

Vaikka elokuva ei milläänlailla keskitykään mihinkään tiettyyn yhtyeeseen taikka oikeastaan tiettyyn henkilöönkään (useammin kuin kerran Wilson painottaa kameralle, että elokuva ei kerro hänestä, eikä se kyllä kerrokaan), itse ainakin näin sen tietynlaisena kunnianosoituksena esimerkiksi Ian Curtisille (jota näyttelee hienosti Sean Harris) sekä Martin Hannettille (Andy Serkis), joka tuotti mm. Joy Divisionin Unknown Pleasuresin. Elokuva tuo mielestäni esille myös musiikkibisneksen raadollisen puolen. Esimerkiksi Ian Curtisin ruumiinvalvojaisissa Wilson koittaa saada tutun toimittajan kirjoittamaan Curtisista kirjan, mikä saattaa tuntua aikamoiselta rahansaalistukselta. Samaan aikaan kuitenkin on selvää, että Curtis oli Wilsonille läheinen ystävä ja hänen kuolemansa kosketti Wilsonia syvästi. 

Siitä huolimatta että elokuva ei kerro oikein mistään kovinkaan tarkasti vaan antaa kokonaiskuvan (joskin ehkä huteran) kaikesta, on se mielestäni erittäin hyvä. Kahteen tuntiin mahtuu paljon seksiä, huumeita ja rock 'n rollia, ihmisiä joiden nimiä et muista ja vuosilukuja joita ei ainakaan muista. Tällaiset elokuvat saavat aina ikävöimään tuota mennyttä aikaa, voi miksi en voinut olla nuori 70-luvulla?! Missä ovat tämän päivän Haciendat ja Studio 54:t, ovatko ne nykyään sitten jotain Onneloita? Yöh.

Joka tapauksessa, suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, varsinkin ihmisille joihin puree Joy Division ja sen aikakauden meininki :)

Kuvat: www.allstarpics.net

Translation:

It took me too long to finally see this amazing film, 24 Hour Party People. It tells the story of the Factory Records and The Hacienda from the point of view of their creator Tony Wilson. The movie gives you glimpses of Joy Division and New Order, Happy Mondays as well as A Certain Ratio. A great film that I would recommend to anyone interested in the 1970s music scene of Manchester.

 

♫: Joy Division - Isolation

Art School Confidential

Yksi monista suosikkielokuvistani on ohjaaja Terry Zwigoffin (Bad Santa - Paha Pukki) mustaa komediaa viljelevä draama vuodelta 2005 Art School Confidential.

Leffa kertoo nuoresta Jeromesta (Max Minghella), jonka suurin unelma on tulla yhtä kuuluisaksi taiteilijaksi kuin sankarinsa Picasso. Saavuttaakseen unelmansa Jerome suuntaa pieneen taidekouluun Yhdysvaltain itärannikolla, missä hän tapaa mitä mielenkiintoisempia ja omituisempia taiteilijanalkuja. Valitettavasti vain Jeromen taide ei saa hänen toivomaansa arvostusta ja Jerome tunteekin kokevansa suurta epäoikeudenmukaisuutta kun kerta toisensa jälkeen tekopyhät muka-taiteilijat saavat kehuja koulun opettajilta ja kriitikoilta. Niinpä saavuttaakseen ansaitsemansa arvostuksen sekä unelmiensa tytön (Sophia Myles) Jerome turvautuu mitä epätoivoisempiin keinoihin luoda taidetta ja saada huomiota itselleen. Sivujuonessa kulkee myös murhamysteeri, joka nivoutuu elokuvan lopussa mielestäni erittäin hyvällä tavalla lopputulokseen.

Elokuva on pullollaan tuttuja kasvoja. Ihana John Malkovich on suorastaan hulvaton taiteilijana epäonnistuneena ja katkeroituneena professori Sandifordina, joka näkee Jeromessa kenties samaa innokkuutta ja intohimoa kuin hänessä itsessäänkin joskus nuorena ja naiivina oli. Monista elokuvista tuttu Jim Broadbent (mm. Moulin Rouge, Hot Fuzz) nähdään erakoituneena entisenä taiteilijana, joka ystävystyy Jeromen kanssa ja jakaa tälle elämänohjeita ja neuvoja kuinka edetä urallaan. Jeromen opiskelukavereina nähdään Kovan onnen kundi -tv-sarjasta tuttu Ethan Suplee sekä mm. Avatar -leffasta ja useista tv-sarja rooleistaan tuttu Joel Moore. Tv-sarja L-Koodin Shane McCutcheonina parhaiten tunnettu Katherine Moennig pistäytyy myös pienessä roolissa; hän näyttelee Jeromen ihastuksen exää! Kate ei olekaan ainoa L-Koodista tuttu naama joka leffassa nähdään, nimittäin L-Koodissa Laraa näytellyt Lauren Lee Smith tekee myös pienen roolin elokuvassa.

Art School Confidential on elokuva, joka on kestänyt minulla monen monta katselukertaa. Tässä elokuvassa on kaikkea mistä itse pidän: hieman kieroutuneita henkilöhahmoja, hienovaraista huumoria ja hyvin toimiva juoni ja kerronta. Alunperin hankin elokuvan vain koska tiesin Katherine Moennigin näyttäytyvän siinä, nyt elokuva kuuluu lemppareihini. Suosittelen lämpimästi kaikille!




Kuvat: Google

Translation:

Art School Confidential is one of my favorite movies, with some great twisted characters and subtle humour. The movie tells the story of Jerome, a young aspiring artist who wishes to become as well-respected as his hero Picasso. He goes to study in an artschool and falls in love with a girl, but both his attempts to make amazing art and win the girl are failing. So, he decides to do something desperate to gain recognition and win the girl for himself, once and for all. 

♫: Goo Goo Dolls - Iris

"I'm just trying to wrap up the movie and leave people with a message."

Olen pitänyt kunnon kotiviikonlopun ja siinä samalla saanut katsottua muutaman leffankin. Tässä pieni kertaus viikonlopun leffaputkesta.

Perjantaina telkkarista tuli Kiss Kiss, Bang Bang, suorastaan kulttimainetta nauttiva toimintakomedia, jota suureksi häpeäkseni en ollut aiemmin nähnyt. Onneksi tämäkin epäkohta tuli siis viimein korjattua. Leffaa tähdittävät ihana Robert Downey Jr., Val Kilmer ja naiskauneutta edustaa Michelle Monaghan. Downey Jr. näyttelee pikkurikollista Harrya, joka pieleen menneen keikan jälkeen pakenee poliiseja ja sattuu elokuvan koekuvauksiin. Hän päätyy saamaan yksityisetsivän roolin, jota varten hänen täytyy ottaa yksityisetsivätunteja ja mentorina toimii Kilmerin näyttelemä ihanan sarkastinen Perry. Perryn kuvailema "tylsä yksityisetsivän työ" saakin yllättävän käänteen kun kaksikko todistaa murhan. Pian ruumiita alkaakin kasaantua riesaksi asti, ja kun yhtälöön lisätään vielä Monaghanin näyttelemä Harmony, joka sattuu olemaan Harryn hyvä ystävän ja ihastus nuoruusajoilta, on soppa valmis. Leffa on täynnä hauskoja repliikkejä ja kommelluksia, Downey Jr.:ia nyt katselee missä roolissa vain ja kunnon rikoskomediat harvoin onnistuvat pettämään. Joskin sanoisin että Kiss Kiss, Bang Bang on keskiverto rikoskomediaa viihdyttävämpi.

Angelina Jolien tähdittämä toimintaelokuva Salt on nököttänyt katsomattomana hyllyssäni jo kuukauden päivät, vaikka odotin elokuvan näkemistä innoissani. Tekisi melkein mieli sanoa että turhaan, mutta se olisi ehkä hieman liioiteltua, on niitä huonompiakin toimintaleffoja tehty. Elokuva kertoo CIA:n agentista Evelyn Saltista, joka "lavastetaan" venäläiseksi kaksoisagentiksi. Salt lähtee pakomatkalle ja takaa-ajokohtausten välissä katsojalle paljastetaan pikkuhiljaa kuka Evelyn Salt oikeasti on. In the end, monikaan leffan hahmoista ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Olen aina tykännyt Angelina Joliesta niin draamarooleissa kuin toimintaleffojen badass sankarittarena, mutta Salt ei elokuvana vakuuttanut minua puolelleen. Vaikka leffassa periaatteessa on ihan ok ja jonkin verran yllätyksellinenkin juoni ja tarina, sen toteutuksessa jäi kuitenkin jotain puuttumaan.

Last but not least, Disneyn klassikkoversio varmasti kuuluisimmasta jousiammuntasankarista eli Robin Hood. Kaikkihan tuntevat tarinan Robin Hoodista ja Pikku-Johnista, jotka ilkeän tyrannin Prinssi Johnin hallitessa Englantia ryöstävät rikkailta ja antavat köyhille. He jujuttavat Prinssi Johnia kerta toisensa jälkeen kun tämä yrittää vangita Robin Hoodin. Satuun kuuluu tietysti myös Robin Hoodin rakastettu Neito Marion. Tämä Disneyn elokuva edustaa Disneyn vanhaa tyyliä ja piirrostyyli on samanlainen kuin esimerkiksi Viidakkokirjassa, Tuhkimossa tai vaikkapa Aristokateissa. Kuten tavallista, paha saa aina palkkansa ja hyvikset elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Rakastan Disneyn elokuvia eikä Robin Hood ole poikkeus. Tosin tämän katsominen sai aikaan hirveän himon katsoa Tuhkimo, jota minulla ei valitettavasti dvd:nä ole :( Onkohan se edes ilmestynyt vielä dvd:lle?

Että sellaista on nyt tullut katsottua! Nyt jatkan Black Swan soundtrackin kuuntelemista ja kyseisestä leffasta inspiroitumista. Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille :) 

Translation:

A short recap of three films I've watched over the weekend. First was an action-comedy Kiss Kiss Bang Bang, which I liked a lot! Salt I didn't like that much, although I usually like everything with Angelina Jolie...And Disney's Robin Hood is of course a classic. Only downside of watching Robin Hood though was that now I really want to watch Cinderella, but I don't have that on dvd! :( I don't even know if it has come out on dvd yet...

 

♫: Clint Mansell - Opposites Attract (Black Swan OST)

"I want you, I need you, oh baby oh baby."

Täällä kirjoittelee totaalisen tukkoinen sairastelija. Jjep, se "orastava" flunssa joka viime viikollakin jo kurkki nurkan takana on nyt edennyt vaiheeseen, jossa se laittaa meikäläistä turpaan aivan kuusi-nolla. Ihana tunne kun ei pysty hengittämään. Eilen jouduin jopa raahaamaan itseni päivystykseen asti ja nyt on antibiootti kuurikin päällä. Ain't life grand?

No mutta. Päätin skipata päivän ainoan luennon ja jäädä suosiolla kotiin sairastamaan. Myöhemmin selvisi, että olisin varmaan muutenkin missannut koko luennon, sillä se oli siirretty poikkeuksellisesti paria tuntia aikaisemmaksi. Sängyn pohjalla maatessa ajattelin kuitenkin katsella jotain melko kevyttä viihdettä ja valikoin omasta leffahyllystäni katsottavaksi Flashdancen, Step Up 2: The Streetsin sekä ikisuosikin 10 Things I Hate About Youn. Loppujen lopuksi sanoisin, että ei huonommin vietetty sairaspäivä. Kaikki leffat ovat sellaisia jotka olen jo nähnyt, Flashdancen tosin joskus hyvin nuorena enkä oikeastaan muistanut siitä yhtään mitään enää. Pääosassa leffassa on ainakin itselleni parhaiten L-Koodista tuttu Jennifer Beals, joka näyttelee 18-vuotiasta Alexia joka työskentelee päivisin hitsaajana ja tanssii iltaisin hämyisessä baarissa unelmanaan kuitenkin päästä sisään arvostettuun balettikouluun. Tarina on siis aika perus, mutta nautin silti elokuvasta. Juuri täydellistä katsottavaa kun pää on täynnä limaa ja kurkkuun koskee.

Seuraavana vuorossa oli Step Up 2: The Streets eli kuten nimestä voikin jo päätellä, kyseessä on jatko-osa. Ykkösenkin olen nähnyt mutta kumma kyllä, omasta mielestäni kakkososa on parempi! Jälleen kyseessä siis tanssielokuva jota rytmittää monet (pakko se on myöntää) melko iskevät hip hop biitit. Juonellisesti leffa on taas aika perus. Nuori tyttö jolle katujen rytmit ja liikkeet ovat paljon tutummat, mutta joka "kasvattiäitiään" miellyttääkseen hakee ja pääsee kuin pääseekin arvostettuun MSA-kouluun opiskelemaan tanssia. Koulun tanssikuviot ovat kuitenkin toooodella erilaiset siitä mihin Andie on tottunut, mutta kuten aina, vaikeuksien kautta voittoon. Parasta antia leffassa ovat todellakin tanssikohtaukset. Rakastan elokuvan finaalitanssikohtausta, aivan mieletön! Pakko laittaa tähän kyseinen kohtaus Youtubesta, katsokaa nyt noita muuvsseja! Osaisipa itse tanssia tuolla tavalla.

Viimeisenä vuorossa oli siis 10 Things I Hate About You. Voi että rakastan tätä leffaa niiiin paljon! Viime katselukerrasta olikin kulunut jo pitempi tovi. Minun on vieläkin vaikea katsoa Heath Ledgerin elokuvia ja uskoa että tuo ihana mies on todellakin poissa :(

Tahdon tuollaisen miehen. Nyt kuitenkin kömmin takaisin sänkyyn. Huomenna on pakko raahautua yliopistolle parille luennolle, yhyy :( Onneksi päivä kuitenkin loppuu aikaisin ja pääsen takaisin lepäämään ja ehkäpä katselen taas pari elokuvaa. Hmm, kenties pieni Keanu Reeves -putki tekisi terää?

Kuvat Googlesta.

♫: Sometimes silence is good.

Suck.

Nyt näyttää tulevan vain näitä elokuva-aiheisia postauksia, mutta minkäs sitä luonnolleen voi. Entisenä videovuokraamon tyttönäkin elokuvat vain ovat lähellä sydäntä, tosin harmittavan vähän tulee oikeastaan elokuvia tätä nykyä katsottua. Muutakin elämää tuntuisi olevan.

Eilen kuitenkin kävin vuokraamassa jo pitkään kyttäämäni Suck -nimisen elokuvan. Suurena vampyyri- sekä tietysti rockmusiikin -fanina en olisi mitenkään voinut missata tätä leffaa. Eikä tietenkään unohdeta sitä, että elokuvassa nähdään itse Iggy Pop yhdessä mm. Alice Cooperin, Mobyn ja Henry Rollinsin kanssa. Tämä pontentiaaliseksi kulttiklassikoksi tituleerattu elokuva kertoo epäonnistuvasta rockyhtyeestä The Winnersistä, joka on yrittänyt lyödä läpi jo monien vuosien ajan. Bändin basistin Jenniferin (Jessica Paré) muututtua vampyyriksi yleisökin muuttuu yhtäkkiä paljon vastaanottavaisemmaksi bändiä kohtaan, ja vaikka bändin perustaja ja keulahahmo Joey (Rob Stefaniuk, joka myös käsikirjoitti sekä ohjasi elokuvan) ei pidäkään koko vampyyritouhusta, ei hän pysty kieltämään etteikö uusi imago auttaisi bändiä maineeseen ja mammonaan. Legendaarinen Malcolm McDowell nähdään vampyyrinmetsästäjä Eddie Van Helsiginä.

Suck ei ole missäännimessä liian vakavasti otettava elokuva. Elokuvassa parodioidaan niin radio-DJ:tä kuin aikaisempiakin vampyyrileffoja. Elokuvasta voi kuitenkin löytää vakavammankin sanoman, kuten dvd:n making of -ekstrassa niin elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja kuin elokuvassa esiintyvät oikeat rock-staratkin pohtivat. Koko vampyyritouhu voidaan nähdä kuvastavan rockpiireissä valitettavan yleisiä huumeongelmia ja sitä, kuinka bändin yhtäkkinen nousu suosioon muuttaa muusikoita. Itse pidin elokuvasta, mutta jollakin tapaa myös hieman petyin. Odotukseni olivat kyllä melko korkealla, joten ei sinänsä ihmekään. Ei elokuva kuitenkaan huono ollut, koskaan ei voi mennä kovin pieleen yhdistämällä vampyyrit ja rockmusiikin.

Kuvat: Google ja täältä

High Fidelity.

Do you know your desert-island, all-time, top-five most memorable split-ups?

Tällä kertaa haluan esitellä ehdottoman lempikirjani, eli Nick Hornbyn High Fidelityn. Tämä kirja on jotenkin niin minua. Hornbyn esikoisromaani kertoo keski-ikäisestä Robista, joka on juuri eronnut viimeisimmästä tyttöystävästään Laurasta. Ero kirvoittaa Robin muistelemaan kaikkia elämänsä parisuhteita, hän on itseasiassa listannut ne siinä järjestyksessä kuinka paljon kukin ero on sattunut ja vaikuttanut häneen. Kirjassa hän pohtii elämäänsä, parisuhteitaan ja syitä siihen miksi ne ovat aina päättyneet niin kuin ovat päättyneet. Hornbyn kirjoitustyyli on nerokas, havainnoiva ja hauska, kirja todellakin tempaa mukaansa enkä minä ainakaan malta ikinä lopettaa sen lukemista kun olen aloittanut.

Mikä tekee juuri tästä kirjasta ehdottoman suosikkini on sen musiikkipitoisuus. Päähenkilö Rob nimittäin on todellinen musiikkifriikki, joka omistaa tuhansia levyjä kattavan levykokoelman. Hän jopa järjestelee näitä levyjään elämäntilanteidensa mukaan, toisinaan aakkosjärjestykseen, toisinaan siihen järjestykseen missä ne on hankittu. Kaiken lisäksi Rob omistaa oman levykaupan, Championship Vinylin. Kirjassa Rob pohtiikin paljon musiikin merkitystä elämässään ja monet elämän tapahtumat kytkeytyvät olennaisesti eri biiseihin ja/tai bändeihin ja artisteihin. On uskomatonta kuinka kirjaa lukiessani pystyn samaistumaan Robiin monessa kohdassa.

Kirjasta on tehty myös elokuva vuonna 1999, jota tähdittää yksi lempinäyttelijöistäni John Cusack. Vaikka kirja sijoittuukin britteihin ei minua ainakaan häiritse lainkaan se, että elokuvaversion näyttämönä toimii jenkkilä. Muutoin elokuva seuraa melko uskollisesti kirjan kulkua, ja monet vuorosanatkin on otettu suoraan kirjasta. Cusack on mielestäni aivan täydellinen Rob: hieman neuroottinen, hieman vaivaantunut,  jonkin verran sitoutumiskammoinen, sarkastinen ja melko huonon itsetunnon omaava keskiverto mies, jossa ei sinänsä ole mitään erikoista. Hän on vain tavallinen. Silti tässä on ehkä se oma unelmieni mies, tarvitsisi enää  vain löytää tämä oman elämäni Rob. Yllättävän vaikeaa onkin ! Elokuvassa on luonnollisesti myös hieno soundtrack, sisältäen mm. The Velvet Undergroundia. Suosittelen sekä kirjaa että elokuvaa lämpimästi kaikille musiikin ystäville :)

Kannattaa lukea myös muita Nick Hornbyn kirjoja, toinen suosikkini on A Long Way Down ja monille saattaakin olla tuttu myös About A Boy, josta on myös tehty elokuvaversio (Poika). Pidän todella paljon Hornbyn tyylistä kirjoittaa, musta huumori ja sarkastinen ote tavallisiin elämän alueisiin puree. Muita Hornbya lukeneita?

♫: The 13th Floor Elevators - You're Gonna Miss Me