keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

One hundred.

Bubble pisti todella pahan tuossa viikko sitten haastaessaan mm. minut lähestulkoon mahdottomaan tehtävään: listaa 100 parasta biisiä omaksi playlistikseen. Monet muutkin ovat jo näitä sadan biisin listoja rakennelleet, ja omanikin on viimein valmis. Itseasiassa minun on monesti pitänyt tehdä tällainen "parhaat biisit" -soittolista, mutta yritys on kaatunut tehtävän "mahdottomuuteen", ehkä juuri sen takia etten ole laittanut itselleni mitään rajoituksia.

Kuva: we♥it
Tehtävänantoon kuului vielä sellainen rajoitus, ettei samalta artistilta/bändiltä saa olla listalla kuin yksi kappale. Tämä rajoitus tuli kyllä tarpeeseen, muuten listani olisi koostunut pelkästään Maj Karman, The Nationalin ja The Rolling Stonesin biiseistä. Oli kuitenkin melkein mahdottomuus päättää joidenkin bändien ja artistien kohdalla, että mikä heidän tuotannostaan olisi se paras biisi, vaihtoehtoja kun olisi ollut lukemattomia! Niinpä listani rakentui aikalailla intuitiolla, sen enempiä miettimättä. Parin artistin biisit vaihtuivat toisiin kun listaa kokosin useamman päivän ajan ja toisena päivänä edellisen päivän valinta ei tuntunutkaan enää sopivalta. Siispä lista näyttäisikin varmasti aika erilaiselta mikäli olisin saanut sen tehtyä kokonaan yhdessä päivässä, kuukausi sitten tai vaikka ensi viikolla.

Listalla on useita klassikkobiisejä, mutta myös jonkin verran uudempia suosikkeja. On niin hitaita kuin nopeatempoisiakin biisejä. En alkanut myöskään rajaamaan instrumentaalisia biisejä listan ulkopuolelle, vaan niitä löytyy ihan yhtälailla joukosta. Jotkin biiseistä ovat suosikkeja aivan lapsuudesta, kuten ZZ Topin Rough Boy, josta tulee aina mieleen iskän vanha maastoauto ja elefantit (tämä kaivannee hieman selitystä: pienenä luulin biisin bassorumpuja elefanttien marssiksi...Nykyään elefanttien marssia on aika vaikea biisistä kuulla, mutta lapsena tosissani luulin että biisillä marssii norsu!). Myös n Joutsenlaulu on kuulunut mielestäni parhaisiin biiseihin jo nuoresta lähtien. Olisin lisännyt listalle myös Pelle Miljoonan Moottorietie on kuuma -biisin, jonka diggailuun liittyy myös isäni vaikutus, mutta Spotifysta löytyy biisistä vain typerä versio Sisko tahtoisin jäädä -leffasta :( Listalle olisi kuulunut myös Urge Overkillin Girl, You'll Be A Woman Soon, mutta sitäkään ei Spotifysta löytynyt.

En ole vieläkään täysin varma onko lista mitenkä accurate, saati olenko siihen kuinka tyytyväinen. 100 biisiä on itseasiassa yllättävän paljon, ja samalla kovin vähän. Ennakko-odotuksista poiketen minulle meinasi iskeä jopa biisien puute! Oli pakko keskeyttää listan teko välillä, sillä en vain yksinkertaisesti meinannut enää keksiä biisejä listalle. Nyt onkin sellainen tunne, että listalta jäi varmasti puuttumaan enemmänkin niitä oikeasti parhaita biisejä, jotka eivät nyt vain syystä taikka toisesta suostuneet muistumaan mieleen. Paljosta vetoa, heti kun olen saanut soittolistan julkaistua, mieleen alkaa muistumaan vaikka mitä biisejä jotka olisivat ehdottomasti kuuluneet listalle :D No, näillä nyt kuitenkin mennään, ainahan sitä voi rakentaa sitten kokonaan uuden ja päivitetyn version.

No sen pidemmittä puheitta, tässä sekametelisoppani: 100 Memories

Listan nimeksi valikoitui ylläoleva ihan vain sen perusteella, että kaikkiin biiseihin liittyy tietysti jonkinlaisia muistoja: toisiin hieman vahvempia kuin toisiin, mutta muistoja kuitenkin :)

Translation:
I was challenged to make a playlist with 100 best songs. Sounds impossible, doesn't it? There was also one other rule: only one song per artist. The task proved to be difficult, but in the end, I just went with my gut feeling and this is what I ended up with: 100 Memories.

♫: Clint Mansell - Together We Will Live Forever

4 kommenttia:

  1. Ei heleeee, nyt on näiltä 100-listoilta kertynyt yli 550 biisiä kuunneltavaksi :D Eli siis omani lisäksi oon 1,5 listaa jo kuunnellut läpi. Lähen ens viikolla reissuun ja oon muutenkin aika vähän kotona, joten missähän välissä käy noi kaikki läpi?!!

    VastaaPoista
  2. bubble: Nyt olis sit Spotify Premium aika kätevä kun ei tartteis olla kotona kuunnellakseen noita listoja :D Ei kannata ottaa stressiä, itsekään en ole ehtinyt kuuntelemaan kaikkia vielä ja varmasti meneekin hetki. Eipähän tarvitse tuskailla sen kanssa että mitä kuuntelisi!

    VastaaPoista