perjantai 2. syyskuuta 2011

Macho, macho man eli action-leffat Top-5

Elokuu hujahti ohi valonnopeudella ja blogi pitikin pientä hiljaiseloa kun läppärini oli korjauksessa eikä aikaakaan liiemmin ollut kirjoitella. Aiheita kyllä olisi ollut, joten saatanpa kirjoittaa niistä nyt hieman jälkikäteen, varautukaa mahdolliseen postausten tulvaan. Nyt kuitenkin ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. En ole nimittäin pitkään aikaan tehnyt Top-5 listauksia ja tämän viikon Movie Monday -haasteeseen sattui sopivasti machoilevat testosteronipläjäykset elikäs suosikit action-leffojen saralta. 

Mietin pitkään sopivia elokuvia tähän vastaukseen, sillä tahtomattanikin yhdistin/yhdistän machoilevat testosteronielokuvat johonkin negatiiviseen ja naurunalaiseen, suorastaan noloon. Omat valintani listalle eivät kuitenkaan mielestäni ole noloja eivätkä naurettavia, ja kai ne kuitenkin voidaan nähdä juurikin tuollaisina machoilevina testosteronia pursuavina leffoina. Joten mistä tuo alkuperäinen ajattelutapani oikein tulee? Tiedäpä sitä, mutta tässä kuitenkin oma top vitoseni. Lista ei todellakaan ole ehdoton, on lukematon määrä hyviä action leffoja, mutta tehtävänannon mukaan koitin keskittyä leffoihin joissa on lihaksiaan pullistelevia machoja toimintasankareita :)

5. SPEED

Keanu Reevesin tähdittämä Speed on niitä ensimmäisiä action elokuvia joita näin, ja sen jälkeen tämä onkin katsottu aika monta kertaa. Yksi parhaista Reevesin leffoista, ja syy miksi tämä löytyy listalta vasta sijalta 5 on se, että listan teeman huomioon ottaen tässä leffassa machoilu sun muu pullistelu on kuitenkin melko kesyä. Tulipas nyt muuten hirveä himo katsoa pitkästä aikaa tämä, edellisestä katselukerrasta taitaa olla jo vuosia...

4. GAMER

Kävin aikoinaan katsomassa tämän ihan elokuvateatterissa ja salissa taisi minun lisäksi olla yksi toinen tyttö. Ja no onhan tämä selkeästi miehille suunnattu leffa: videopeli jossa soditaan oikeilla ihmisillä, vähäpukeisia naisia jne. Pidin leffasta kuitenkin yllättävän paljon, olin kananlihalla jo ensisekunneilta asti kun Marilyn Mansonin hieno versio Sweet Dreams -kappaleesta soi "peli"kohtausten taustalla. Gerard Butler pääsee esittelemään lihaksiaan (katsokaa nyt tuota kuvaa!) ja onhan leffassa myös suosikkeihini kuuluva ihana Michael C. Hall (kuvassa oikealla). Yhtä tykitystä alusta loppuun.

3. 300

Tätä listaa ei voisi olla ilman 300 -elokuvaa. Puolialastomia lihasmassoja ruutu täynnä. Need I say more?? Tämäkin pitäs muuten katsoa uudestaan, hyvä että edes muistan tästä mitään enää...

2. TERMINATOR 2: JUDGMENT DAY

Ensimmäinen Terminator elokuva ei oikein vakuuttanut, erikoisefektit kun olivat lähinnä naurettavia eikä juonikaan jaksanut oikein pitää vielä otteessaan, vaikka hyvää pohjustustahan eka leffa tottakai on. Toinen Terminaattori sen sijaan ns. räjäytti potin. Tekniikka oli kehittynyt huomattavasti ekasta osasta ja juonikin oli jotenkin paljon mielenkiintoisempi. Ja no, eihän tätä listaa voisi myöskään olla ilman edes yhtä Arskan leffaa...

1. DIE HARD - ELOKUVAT

DIE HARD!!! Ihan paras. Siis ne kaikki. Pientä fuskausta siis, mutta kun ei voi valita vain yhtä niistä. Olen huomannut olevani jonkinasteinen Bruce Willis -fani. Tämä tieto tuli itsellenikin hieman yllätyksenä, mutta kun aloin tuossa taannoin ajattelemaan niin tykkään todella paljon hyvin monista Willisin leffoista. Eikä se nyt mikään kovin pahannäköinen ukkokaan ole, vaikka onkin jo lähemmäs 60-vuotias. Die Hard elokuvissa tiivistyy Willisin coolius äärimmilleen, ei näistä voi olla pitämättä. Die Hard 5 on muuten suunnitteilla, hell yeah! :D

Kuvat allmoviephoto.com, paitsi Speed -kuva googletettu.


Translation:
My Top-5 macho action films. I think they're all rather self-explanatory :D

♫: Hans Zimmer - One Simple Idea

4 kommenttia:

  1. Speed on kyllä yksi minunkin suosikeistani. Näin sen elokuvateatterissa neljä kertaa. :-)

    VastaaPoista
  2. Kiva lista. Näistä listatuista elokuvista kyllä Die Hardit pesee nuo muut (Speed ja T2 nähtynä) ja Die Hardeistakin minun makuuni iski eniten nimenomaan se ensimmäinen. Myös Renny-DH on ihan hyvä ja DH3 kanssa ihan ok, mutta ykköstä ei pese noista mitään. Se neljäs osa oli kyllä ihan vauhdikas tapaus ja muistaakseni tykkäsin siitä enemmän kuin mitä elokuvan yleismielipide oli.

    VastaaPoista
  3. bubble, se on kyllä hyvä :)

    Anzi, itse olin vielä liian nuori edes halutakseni mennä katsomaan Speediä leffateatteriin, mutta siinä vaiheessa kun enoni oli sen hankkinut [muistaakseni] dvd:lle niin tulihan se katsottua aika useasti!

    Sivustakatsoja, kiitti! Olin kans tosi yllättynyt tosta DH nelosesta, sehän oli oikein kelpo pläjäys. Että vitosta odotellessa ;)

    VastaaPoista