Jatketaan musikaaleilla, nimittäin katsoin Hairin lisäksi hieman uudemman musikaalifilmatisoinnin, vuoden 2009 ohjaaja Rob Marshallin NINE. Heti ensimmäiseksi on sanottava, että olin jotenkin onnistunut sivuuttamaan kokonaan dvd:n kannessakin komeilevan mainoslauseen ja ihmettelinkin leffaa katsoessani että no onpas hyvin Chicagomainen, kunnes sitten vilkaisin uudemman kerran kantta ja no siinähän se sanotaankin: Chicago -ohjaajan Rob Marshallin uusi menestysmusikaali! :D
Nine kertoo menestyksekkäästä, mutta itsekeskeisestä elokuvaohjaaja Guido Continista (Daniel Day-Lewis), jonka uusin elokuva ei meinaa valmistua millään. Tuotantotiimi ja näyttelijät odottavat, lehdistökin painostaa, mutta Guidolta puuttuu kokonaan elokuvan käsikirjoitus. Työstressin lisäksi Guidon yksityselämä on varsinainen sekamelska, sillä vaimon (Marion Cotillard) lisäksi naisia löytyy lähestulkoon joka sormelle: rakastajatar (Penélope Cruz), muusa (Nicole Kidman), puvustaja ja pitkäaikainen ystävä (Judi Dench), muotitoimittaja (Kate Hudson), prostituoitu menneisyydestä (Stacy Ferguson aka Fergie) sekä edesmennyt äiti (Sophia Loren). Guidon onkin koitettava selvittää suhteensa jokaiseen elämänsä naiseen ja selvitettävä, onko Guido Continilla enää mitään sanottavaa taiteellaan?
Kuten huomata saattaa, musikaali on täynnä toinen toistaan vakuuttavampia (ja kauniimpia) näyttelijöitä ja Daniel Day-Lewis on kuin paraskin jonglööraaja kaikkien näiden naisten keskellä. Kaikki näyttelijät suoriutuvatkin mielestäni hyvin, jokainen tuntuu osaavan laulaa ja tanssia. Musikaalin ongelma ei siis ainakaan ole roolituksessa eikä myöskään puvustuksessa; Day-Lewis nyt pyörii koko leffan ajan 60-luvulle tyypillisissä pvuissa, mutta naisten kostyymit ovat todella näyttäviä ja upeita. Ongelma piileekin ehkä siis musiikeissa. Toisin kuin Chicago-musikaalin biisit, oikein yksikään Ninen kappaleista ei samalla tavalla vakuuttanut ja ihastuttanut. Samalla kun tätä kuitenkin kirjoitan tekisi oikeastaan mieli hieman pehmentää sanomisiani, sillä toisaalta tuntuu että kenties toisen katselukerran jälkeen tai soundtrackia kuuntelemalla tämänkin musikaalin biisit jäisivät paremmin mieleen ja kuulostaisivat paremmilta. Mutta rehellisesti siis ainakaan ensimmäisellä katselu- ja kuuntelukerralla ei vakuuttanut. Toiseksi, elokuva tuntui aika hajanaiselta, mutta toisaalta tarina onkin vain Guidon keski-iän kriisin seuraamista ja ehkä siksi leffassa tunnutaankin poukkoilevan vähän joka suuntaan Guidon mukana. Lisäksi jäi harmittamaan monien ihanien näyttelijättärien verrattain lyhyt ruutuaika. Tuntui hieman hassulta että elokuvaa mainostetaan useilla isoilla nimillä ja loppujen lopuksi heidän osansa elokuvan kahdesta tunnista on ehkä kymmenen minuutin paikkeilla.
Kun verrataan sellaisiin musikaaleihin, joita tekee mieli katsoa heti uudestaan ja vielä uudestaan kymmeniä kertoja, ja joiden soundtrackeja kuuntelee ihan fiiliksissä useita kertoja, ei Nine omalla kohdallani tipahtanut samaan kategoriaan Chicagon, Oopperan kummituksen, RENTin ja Greasen kanssa. Uskon kyllä että Nine toimisi paljon paremmin Broadwaylla kuin leffana :)
Translation:
Another musical I watched recently was Rob Marshall's Nine. It was okay, but not nearly as engaging as Chicago for ecample. I don't really feel like watching it again any time soon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti