maanantai 20. joulukuuta 2010

To where you are.

Olen kotiutunut joulun viettoon tänne vanhempien ja veljen sekä koirien luokse. Tulin itseasiassa jo lauantaina, mutta kummasti aina netissä oleminen vähenee huomattavasti kun tulee tänne, mikä on oikeastaan vain todella kiva juttu! Saa jopa aikaiseksi viimein luettua muitakin kirjoja kuin niitä koulukirjoja :) Olenkin ottanut muutaman lukuprojektin tähän loman ajaksi, mutta niistä vaikka sitten joku toinen päivä lisää ;)

Lukemisen ohella nimittäin tykkään kotikotona ollessani tehdä pieniä tutkimusmatkoja omiin sekä vanhempieni levyhyllyihin. Mullekin noita levyjä on siunaantunut aika runsaasti, joten kaikkia niitä en ole tilanpuutteen vuoksi voinutkaan raahata Jyväskylään, mutta aina kotona käydessä on kiva sitten tutkiskella mitä kaikkia helmiä sieltä löytyykään. Nyt kun ostin tuossa pari viikkoa sitten uuden 16 gigaisen iPodin (♥) onkin ohjelmassa ollut sen täyttäminen ja sitä olen tässä paraikaa tekemässäkin, eli siirtelen levyiltä musiikkia ensin iTunesiin jne. Asiaan. Käydessäni siis läpi kaikkia levyjäni löysin uudestaan erään rakkauden. Nimittäin Josh Grobanin.


Rakastuin Josh Grobaniin ollessani suunnilleen 12-vuotias. Jep, ei ehkä ihan sen ikäisten musiikkityyliä yleensä, mutta minä ja yksi kaverini olimme aivan hulluna tähän nuoreen nappisilmäiseen laulajaan, joka musiikissaan yhdistelee klassiseen musiikkiin hieman pop-vaikutteita. Rakkaus syttyi kun miekkonen vieraili silloisessa lempisarjassani Ally McBealissa ja esitti kauniin To Where You Are kappaleensa. Omasta levyhyllystäni löytyy kolme Joshin levyä, 2001 ilmestynyt herran nimeä kantava debyyttilevy, kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Closer sekä vuoden 2006 Awake. Kaksi ensimmäistä ovat mielestäni parhaimmat, mutta huomasinkin juuri että Grobanilta on pukannut uutta levyä ihan tänä vuonna! Levy kantaa nimeä Illuminations, täytyykin ottaa kuuntelun alle tuokin :)



Aivan uskomaton ääni ♥ Ja kuka oikeasti voisi vastustaa noita suklaasilmiä? Olisi aivan mielettömän upea kokemus varmasti nähdä Josh Groban livenä konsertissa, olen melko varma että tirauttaisin useammankin kyyneleen ihan vain tuon äänen takia.



♫: Josh Groban - Let Me Fall

1 kommentti:

  1. Josh Grobania en oo koskaan varsinaisesti kuunnellut, mutta kyllähän mies osaa laulaa. Huh.

    VastaaPoista