Top3: ohjaajat

Mihin nää päivät oikein katoaa? Vakaa aikomus oli vastata viime viikonkin Movie Monday -haasteeseen, mutta uusi painaakin jo päälle. Itsehän teen yleensä Top5-listauksia, mutta kun kerta tällä kertaa vaaditaan vain kolmea niin täältä pesee. Ja listataan siis lempiohjaajia. Ykkössija oli äärimmäisen helppo valinta, kakkonenkin aika itsestäänselvä, mutta kuten monella muullakin tähän haasteeseen vastanneilla, kolmannen valinta tuottikin jo enemmän vaikeuksia. Hyviä ohjaajia on kuitenkin niin monta, että jaetulle kolmannelle sijalle voisin itsekin laittaa vähintään 3 ohjaajaa.

1. Darren Aronofsky

Ykkössijasta ei ole epäilystäkään; se kuuluu Darren Aronofskylle. Requiem for a Dream vakuutti jo vuosia sitten, sitten näin The Fountainin joka vei sydämeni täysin ja viimeisimpänä räjäytti Black Swan. Tämä mies ei voi epäonnistua. Tämä olkoon julkinen rakkaudentunnustukseni Aronofskya kohtaan. Minä rakastan Darrenia.

2. Tim Burton

Tim Burtonin visiot kiehtovat minua ja odotankin aina innolla ohjaajan uusia elokuvia. Suosikkeihini Burtonin tuotannosta lukeutuvat Saksikäsi Edward, Corpse Bride, Batman Returns sekä pähkähullu alienkomedia Mars Attacks!. Toukokuussa olisi sitten luvassa Dark Shadows.

3. David Fincher

Kuten sanottu, kolmannen sijan jakaminen yhdelle ohjaajalle oli erittäin vaikea tehtävä. Minulla oli kolme kovaa nimeä jotka kilpailivat tästä sijasta, Quentin Tarantino, Christopher Nolan ja David Fincher. Tarantino olisi ehkä ollut eräällä tapaa ilmeinen valinta omanlaisella tunnistettavalla tyylillään, Nolan taas on hurmannut minut täysin Batman -elokuvillaan sekä erityisesti Inceptionilla. Päädyin kuitenkin Fincheriin, joka ei myöskään ole pettänyt elokuvillaan odotuksiani. Fincher ei siis todellakaan ollut minulle mitenkään itsestäänselvä valinta, ohjaaja on kuin vaivihkaa syöpynyt mieleeni ja viimeisin, The Girl with the Dragon Tattoo -elokuva tavallaan vakautti huojuvan mielipiteeni Fincherin eduksi. Muita suosikkeja tämän ohjaajan tuotannosta ovat Fight Club, Se7en ja The Game, jota katsoin pienenä salaa - ja pelkäsin kuollakseni.

Jos tämä olisi Top5-listaus niin ei lieni epäselvää ketkä kaksi täyttäisivät loput sijat?

P.S. Tämän postauksen myötä meikä lähtee viikon lomalle Madridiin! Adios!

50/50

Jostain kumman syystä on jäänyt blogin kirjoittaminen pitkälle tauolle ihan huomaamatta, pahoittelen mikäli hiljaisuus on jotakuta haitannut :D Tänään on ollut kunnon lazy day sillä en ole tehnyt oikeasti mitään muuta kuin syönyt ja katsonut Youtubesta random videoita. Enimmäkseen olen itseasiassa tuijotellut Joseph Gordon-Levitt videoita, aih että rakastan sitä miestä ♥ Kukaan ei muuten näytä niin järkyttävän hyvältä puvussa kuin JGL. Samalla muistui mieleeni, etten ole kirjoittanut lainkaan jo about kuukausi sitten katsomastani 50/50 leffasta, jossa siis Joseph Gordon-Levitt näyttelee pääosaa yhdessä Seth Rogenin ja Anna Kendrickin kanssa.

Elokuva on komedia 27-vuotiaasta Adamista (Joseph Gordon-Levitt) joka saa yllättäen tietää sairastavansa syöpää. Selviytymismahdollisuudet ovat tasan 50-50. Terveellistä elämää viettävälle Adamille uutinen on yllätys, mutta sairaalan Adamille tarjoaman terapeutin (Anna Kendrick) mielestä mies ei käsittele sairautensa aiheuttamia tuntemuksia kunnolla vaan tuntuu elävän shokissa. Adamin paras ystävä Kyle (Seth Rogen) taas yrittää parhaansa mukaan pitää huumoria yllä ja käyttäytyy usein niin kuin mikään ei olisi vialla, vaikka tosiasiassa hänkin vain peittelee todellista pelkoaan. Syöpä langettaa myös ikävän varjon Adamin parisuhteen (tyttöystävää näyttelee Bryce Dallas Howard) sekä myös äitisuhteen ylle. Elokuva siis seuraa Adamin taistelua syöpää vastaan tuoden synkkään aiheeseen komediallisen puolen, unohtamatta kuitenkaan kokonaan aiheen vakavuutta.

Vaikka elokuva onkin tosiaan komedia, on se myös äärimmäisen koskettava ja todentuntuinen. Komediallinen osuus elokuvassa oli mielestäni sopivan hienovaraista ja teki katsomisesta miellyttävämpää kuin mitä se ehkä olisi ollut mikäli kyseessä olisi ollut puhdas draama. Komedia toimi siis sopivana vastapainona elokuvan surullisille kohtauksille. Itse en enää siinä vaiheessa pystynyt pidättelemään huutoitkua sisälläni kun Adam viimein lyhistyi todellisen pelkonsa alla ennen leikkausta. JGL:n välittämään tunteenpurkaukseen pystyy varmasti jokikinen samaistumaan, oli sitten koskaan joutunut leikkauspöydälle tai ei. 

Olen jo joskus aikaisemminkin hehkuttanut miten loistava näyttelijä Joseph Gordon-Levitt mielestäni on, mutta hehkutanpa vähän lisää. Kyseinen herra on kyllä sellainen monitaituri näyttelijänä(kin) että tässä maailmassa ei varmaan ole yhtään roolia josta JGL ei selviytyisi loistavasti. Odotan jokaista hänen tulevaa elokuvaansa kuin kuuta nousevaa (tsekatkaa muuten vaikkapa tuleva Premium Rush) enkä usko että yksikään hänen elokuvistaan voi olla täysin läpimätä tekele. Lisäksihän mies osaa mm. laulaa jumalaisesti ja puhua ranskaa ♥ Ja ensi vuonna pääsemme toivottavasti nauttimaan myös miekkosen ohjaustaidoista, sillä hän kuulemma aikoo ohjata, käsikirjoittaa ja vielä näytelläkin ensimmäisessä omassa elokuvassaan! I'm so excited, and I just can't hide it...

Animation

Minä rakastan animaatioelokuvia, tai piirrettyjä, kumpaa nimitystä nyt haluaakaan käyttää. On kyllä tarkennettava sen verran, että henkilökohtaisesti rakastan Disneyn ja Pixarin animaatioita, erittäin vähän katson esimerkiksi japanilaista animea. Se ei vain jotenkin kolahda, vaikka olenkin nähnyt mm. Henkien Kätkemää -elokuvan ja itseasiassa pidinkin siitä. Silti, ne ei vaan ole mun juttu. Tosiaan siis tällä viikolla Movie Mondayssa kysellään suosikkeja animaatioiden saralta. Yksi postaus ei ehkä edes riittäisi tähän vastaamiseen, sillä suosikkeja löytyy niiiiiiiin hiton paljon! Kaikki suosikit siis eivät todellakaan löydy nyt tästä, niitä olisi vielä kymmeniä lisää, muitakin kuin vain Disneyn/Pixarin tuotantoa (esim. Corpse Bride).

Rakkauteni Disneyn piirrettyihin juontaa juurensa aivan lapsuuteen saakka. Äitinikin on kertonut kuinka aina tapitin milloin mitäkin piirrettyä melkein nenä kiinni televisioruudussa, enkä nähnyt saati kuullut yhtään mitään muuta kuin ruudussa pyörivän seikkailun. VIIDAKKOKIRJAN norsujen marssin tahdissa menin nelinkontin pitkin olohuonetta ja usein PIENTÄ MERENNEITOA katsoessani rakensin oman "luolan" olohuoneen pöydän alle. LEIJONAKUNINGASTA katsoessa ei voinut välttyä itkulta kun Mufasa kuoli (22-vuotiaana vieläkin ottaa päähän että se kuoli!!) ja ALADDIN taas sai toivomaan lentävää mattoa ja ikiomaa tiikeriä. Uusimmista Disneyn ja Pixarin yhteistyöanimaatioista suosikkeja ovat olleet WALL-E, joka liikutti suloisuudellaan; SHREK, joka hurmasi viittauksillaan muihin elokuviin; NEMOA ETSIMÄSSÄ, jossa puolestaan kilpikonnat rokkasivat ja NÄIN KOULUTAT LOHIKÄÄRMEESI, joka oli suuri positiivinen yllätys ja sai haluamaan omaa lohikäärmettä.

The Girl With The Dragon Tattoo

Yksi suosikkiohjaajistani David Fincher otti ja tekaisi omannäköisensä version ruotsalaisen kirjailija Stieg Larsonin Miehet jotka vihaavat naisia -kirjasta ja samannimisestä, vuonna 2009 ilmestyneestä ruotsalaiselokuvasta. Sinänsä en ymmärrä mitä järkeä on remakessa, joka ei eroa juurikaan alkuperäisestä kielenvaihdosta ja näyttelijöitä lukuunottamatta. Kun otetaan vielä huomioon että alkuperäisversiota ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa vanhaksi, tuntuu remaken teko suoraan sanottuna turhalta. Ensimmäinen ajatukseni leffasta oli, että olisivat voineet sitten edes sovittaa tapahtumat vaikka sinne jenkkilään, jotta oltaisiin saatu jotain etäisyyttä alkuperäiseen elokuvaan. Oli nimittäin jokseenkin huvittavaa, että jenkkiläiset näyttelijät näyttelevät ruotsalaisia hahmoja ja puhuvat englantia jonkinlaisella ruotsalaisella aksentilla...

Tykästyin kuitenkin elokuvaan todella paljon, vaikka alun paasauksesta voikin varmasti saada päinvastaisen käsityksen. Fincher onnistui kuin onnistuikin tekemään elokuvasta omannäköisensä ja pidin nimenomaan hänen kolkosta tyylistään. Kylmää metallia ja harmaan ja mustan sävyjä korostamaan lätkäistiin vielä Trent Reznorin ja Atticus Rossin elokuvaan säveltämä kolkkoja metallisoundeja sisältävä musiikki ja kylmät väreet olivat taattuja. Daniel Craig oli huomattavasti hotimpi Mikael Blomkvist kuin edeltäjänsä ja rehellisesti sanottuna pidin myös Rooney Marasta Lisbeth Salanderina enemmän kuin Noomi Rapacesta. Rakastuin Rooneyn lookkiin joka oli mielestäni enemmän tyyliä "katutaistelija" kuin Lisbethin tyyli ruotsalaisleffoissa oli.

Niille, jotka eivät vielä tiedä mitään Millenium-trilogiasta eikä The Girl With the Dragon Tattoo-leffasta, elokuvan juoni lyhykäisyydessään: Maineensa ja uskottavuutensa menettänyt journalisti Mikale Blomkvist saa työtarjouksen rikkaalta eläköityneeltä liikemieheltä, Henrik Vangerilta. Blomkvistin tehtävänä on selvittää mitä tapahtui miehen veljentyttärelle Harrietille yli 20 vuotta sitten. Epäiltyjen listalla on koko Vangerien suku, jotka kaikki olivat paikalla suvun omistamalla saarella kun Harriet katosi. Avukseen Blomkvist saa omalaatuisen hakkerin, Lisbeth Salanderin, jolla on synkkä menneisyys.

Lyhyenä yhteenvetona voin sanoa, että vaikka alkuperäinen elokuva oli muistaakseni hieman jännittävämpi (saattoi toki johtua myös siitä että katsoin sitä yksin ja pimeässä huoneessa; sykkeeni nostattamiseksi ei siis tarvita paljoa :D), pidin kokonaisuudessaan itseasiassa enemmän tästä jenkkiversiosta. Toivon vain, että jos The Girl With the Dragon Tattoo saa jatkoa esikuvansa mukaan, ottaa Fincher myös jatko-osat harteilleen ja tekee niistä toivottavasti paljon paremmat kuin alkuperäiset jatko-osat. En nimittäin tykkää yhtään niistä alkuperäisistä jatko-osista, ne on niin tylsiä!! Mutta joo, suosittelen ehdottomasti tätä jenkkiversiota!

The Darkest Hour

Alien invasion -leffoja on taas putkahdellut viime aikoina melko tiheään. Useimmiten ne ovat myös olleet aikamoisia pettymyksiä, esimerkkinä mainittakoon ainakin Skyline, joka oli aivan uskomatonta kuraa in my opinion. Myöskään paljon odotettu Cowboys & Aliens ei sitten tainnutkaan täyttää odotuksia aivan täysin, itsekään en mitenkään hirveän ihastuksissani siitä sitten ollut vaikka ei se nyt ehkä mikään surkeakaan ollut.

Kaverukset Ben (Max Minghella) ja Sean (Emile Hirsch) matkustavat Moskovaan ison diilis perässä, mutta joutuvat kokemaan karvaan pettymyksen kun Skyler (Joel Kinnaman), heidän yhteyshenkilönsä moskovalaisiin liikemiehiin kusettaa heitä varastaen heidän ideansa. Pettymyksen karvas maku suussaan kaverukset kuitenkin päättävät ottaa ilon irti matkustettuaan kuitenkin maapallon toiselle puolen. He tapaavat kaksi viehättävää naista (Olivia Thirlby ja Rachael Taylor), jotka ovat turisteja itsekin. Kesken bailauksen tapahtuu kuitenkin jotain outoa, kun kauniit valoilmiöt laskeutuvat taivaalta. Ihastelu muuttuu pian kauhuksi, kun nelikko huomaa että valopallot imaisevat elävät olennot ja muuttavat ne pelkäksi tomuksi. Pahinta on se, että oliot ovat lähes koko ajan näkymättömissä. Mitä ne haluavat ja kuinka tappaa ne? Alkaa selviytymistaistelu kun tämä pieni ryhmä koittaa päästä turvaan muiden selviytyjien luokse.

En totta puhuen odottanut leffalta oikein yhtään mitään ja meninkin katsomaan sen ainoastaan ihanan ruotsalaisnäyttelijä Joel Kinnamanin takia. (Eli kyllä, katson elokuvia myös tietyn näyttelijän takia ;D) Joelin hahmo nyt oli aika kuspää, mutta mies on niin ihana että ei hahmoakaan voinut ihan täysillä inhota :D Elokuva itse etenee aika peruskaavalla eikä tarjoa suurempia yllätyksiä. Henkilöhahmoissa ei elokuvan aikana tapahdu minkäänlaista kasvua, mutta kuinka useasti tämän tyylisissä elokuvissa sitä yleensäkään tapahtuu, tai kuinka moni katsoja edes katsoo tällaista alien sci-fi toimintaa odottaen jotain suuria henkilökuvauksia ja kasvutarinoita? Tai no minun mielestäni ei ainakaan kannata edes lähteä katsomaan mitään tämmöisiä leffoja tuollaisella odotuksella, sillä silloin takuuvarmasti pettyy :D 

Vaikka haluaisin ihan vain Joel Kinnamanin takia sanoa että elokuva oli hyvä, sitä se ei ihan ollut. Ei mua kylläkään harmita että kävin sen katsomassa, mutta en sitä silti erityisen hyväksikään voi sanoa. Totta puhuen se ei hetkauttanut oikein suuntaan taikka toiseen, siksi on niin vaikea kirjoittaa siitä koska mitään sanottavaa ei oikeastaan ole! Ei niin huonoa eikä hyvääkään (paitsi jo monta kertaa mainitsemani Joel :D). Tästä voimme siis ehkä päätellä että elokuva oli mitäänsanomaton perushöttö. Katsokaa tai älkää, mitään ette menetä ettekä myöskään saa teittepä kummin tahansa.

SH: A Game of Shadows

Vihdoin ja viimein pääsin katsomaan viime vuoden loppumetreillä ensi-iltansa saaneen SHERLOCK HOLMES: A GAME OF SHADOWSin. Guy Ritchie vastasi ohjauksesta, kuten teki jo vuonna 2009 kun ilmestyi ensimmäinen legendaarisen yksityisetsivän uskomattomia päättelykykyjä henkiinherättelevä SHERLOCK HOLMES. Koskaan ennen ei tätä antisosiaalista neroa oltu kuvattu yhtä toiminnantäyteisesti, synkästi ja samalla myös melkoisen humoristisesti. Sherlock Holmes keräsi itselleen aivan erilaisen katselijakunnan modernimman otteen ansiosta ja ensimmäinen elokuva menestyi erinomaisesti joten eipä tullut yllätyksenä että toinenkin leffa saatiin teattereihin.

Watson (Jude Law) on viimein menossa naimisiin rakkaan Marynsa kanssa, tosin hänen hyvällä joskin omalaatuisella ystävällään Sherlock Holmesilla (Robert Downey Jr.) on vielä muutama ässä hihassaan ennen kuin Watson pääsee elämään onnellista avioelämää. Holmes on uponnut yhä syvemmälle epäterveellisiin elämäntapoihinsa kuten myös maanlaajuisen salaliiton selvittämiseen ja sen takana olevan arkkivihollisen, Professori Moriartyn (Jared Harris) jäljittämiseen. Kun Holmesille selviää, että romanialainen ennustajanainen (Noomi Rapace) on Moriartyn tappolistalla, on Holmes varma että nainen voi johdattaa hänet Moriartyn suunnitelman lähteille ja auttaa häntä nappaamaan professorin ennen kuin tämä ehtii aiheuttaa koko maailmaa koskettavan sodan. Holmes saa raahattua näennäisen vastahakoisen Watsonin mukaansa maailman häämatkakohteen numero yksi Pariisin kautta Sveitsiin, eikä vauhdilta ja erittäin vaarallisilta tilanteilta voida välttyä.

A Game of Shadows tarjoilee nopeita (välillä ehkä liiankin nopeita) taistelukohtauksia joiden vastapainona on näyttäviä hidastuksia. Siitä on jo hetki kun näin tuon edellisen Holmes-leffan, mutta mielestäni tässä jatko-osassa oli käytetty vielä enemmän yksityiskohtien kuvausta ja kohteiden sisälle sukeltamista, eli kamera sukelsi vaikkapa aseen sisälle kuvaten sen tarkan toiminnan. Näyttihän se hienolta, mutta omaan makuuni kyseistä tehokeinoa oli käytetty ehkä hieman liikaa. Toiminnan lisäksi elokuvasta löytyi ensimmäisestäkin osasta tuttua huumoria ja etenkin Watsonin ja Holmesin lämmintä naljailua, joskin omasta mielestäni elokuvan huumoristiset sutjautukset eivät yltäneet aivan edeltäjänsä tasolle. Jude Law'n ja Robert Downeyn yhteistyötä ja kemiaa on kuitenkin ilo seurata. Enpä voisikaan kuvitella Holmesin tilalle parempaa näyttelijää kuin Robert!

Pidin elokuvasta, mutta se ei mielestäni kuitenkaan yltänyt samalle tasolle edeltäjänsä kanssa. En voinut mitään sille, että jotkin asiat (joskin melkoisen pienet seikat) elokuvassa aiheuttivat sellaisen "hohhoijaa" -reaktion. Suurilta osin kuitenkin kelpo viihdyttävä leffa.

The End?

Version 2.0

Heipä hei, pistinpä tuossa pystyyn toisen blogin! Blogi kantaa nimeä Version 2.0 ja se tulee olemaan "lifestyle" painoitteisempi. Olen jo pitkään haudutellut mielessäni toisen blogin perustamista, sillä mieli tekisi kirjoittaa muustakin kuin leffoista ja tv-sarjoista, mutta mitä enemmän Jukebox on painottunut edellämainittuihin, sitä hankalammalta ja ei-luontevalta on tuntunut kaiken "ulkopuolisen" jakaminen täällä. Siispä keräsin rohkeuteni ja aloitin toisen blogin puhtaalta pöydältä, jota ei määrittele tämän blogin historia eikä myöskään tulevat jutut. Samalla astun viimeisenkin anonyymiyden verhon takaa esiin ja vaihdoin profiilikuvaksi ihan oman kuvani. Postailen myös uuden blogin puolelle omilla kuvillani aina silloin tällöin.

Eli Jukebox in my head säilyy entisellään, joskin ehkä vielä selkeämmin elokuvablogina. Jep, olisi ehkä syytä vaihtaa blogin nimikin, mutta ainakaan vielä en siihen lähde.

Tämä nyt tällaisena ilmoitusluontoisena asiana. Mikäli kiinnostusta löytyy niin liittykää ihmeessä seuraamaan Version 2.0 -blogiakin ♥ Itse blogiin pääsee TÄSTÄ tai sivupalkista löytyvästä linkistä.