sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Lainsuojaton

Tällä viikolla Movie Mondayssa kyseltiin suosikkeja lainsuojattomien joukosta. Itse olen hieman huono määrittelemään lainsuojatonta, ensimmäisenä mieleen tulee sana "pahis". Mutta eihän lainsuojaton välttämättä ole se tarinan villain, vaikka ovathan ne usein ainakin sellaisia koviksia ja ns. pahoja poikia.

Junen lainsuojattomien listaan kävinkin jo kommentoimassa, että voisinpa melkein kopsata suoraan samaisen listan tänne omalle tontillenikin. Etenkin Heath Ledgerin tulkitsema Jokeri on lähellä sydäntäni, pidin kyllä Jack Nicholsoninkin versiosta. Harry Pottereista tuttu Sirius Musta taas sytytti enemmän kirjoissa, mutta kyllä Gary Oldman on silti jees. Ja mitäpä tuohon ihanan Harrison Fordin näyttelemään Han Soloon lisäämään, kyllähän se oli aivan paras hahmo noissa vanhoissa Star Warseissa :)

Omalle listalleni voisin kuitenkin lisätä vielä muutaman.

THE BOONDOCK SAINTS
Eli MacManus-veljekset. Nämä ihanat irkkuveljekset lahtaavat pahiksia Bostonissa FBI kintereillään.

CATWOMAN

Batman Returns elokuvasta tuttu Michelle Pfeifferin seksikäs Kissanainen on ollut suosikkihahmoni Batman-sarjassa siitä lähtien kun ensimmäisen kerran tuon Batmanin Paluun näin - eli aiiiiikas monta vuotta sitten. (Halle Berryn Kissanaista ei lasketa!) Kissanaisesta ei aina oikein tiedä että onko hän hyvis vai pahis, sillä hän on häikäilemätön omanedun tavoittelija, joka tarpeen vaatiessa loikkaa puolelta toiselle.

NEO
No eikös Matrixin Neokin ole tavallaan jonkin sortin lainsuojaton?! :D No, mun laskuissani on ja siksipä hänkin päätyy tälle listalle. Onhan silläkin ne agentit perässä...Neo ei kyllä kaipaa hirveästi selittelyjä ♥

3 kommenttia:

  1. Hihi, löysit sittenkin vielä erejä ;) Ja kyllä Neokin käy lainsuojattomasta! Ainakin jos Agenttien silmin katsotaan.

    VastaaPoista
  2. Höh, miks mä en tajunnu vastata Sirius Mustaa. Siinä vasta mielenkiintoinen hahmo. :)

    VastaaPoista
  3. June, joo kyllä niitä sit vielä löytyikin kun alkoi lisää miettimään :) Ja juurikin noin aattelin et kyllä se Neokin voidaan lainsuojattomaksi laskea kun kerta agentitkin sitä jahtaa :D

    tiinanen, Sirius Musta on kyllä tosi mielenkiintoinen hahmo. Ärsyttääkin itseasiassa tosi paljon että sitä ei loppujen lopuksi Harry Pottereissa paljoa ole, siitä hahmosta olisi kyllä saanut niin paljon enemmän irti aivan varmasti!

    VastaaPoista