keskiviikko 17. elokuuta 2011

Hesher

En ole tosiaan pitkään aikaan ehtinyt enkä päässyt kirjoittamaan viime aikaisista nähdyistä elokuvista läppärin hajoamisen ja yleisen kiireisyyden vuoksi. Ja noita nähtyjä leffoja on ehtinyt siinä ajassa kertyä aika mukava määrä ja muutamasta haluan aivan ehdottomasti kirjoittaa. Aloitetaan purkaminen nyt viime viikolla dvd:lle ilmestyneestä HESHER draamasta.
Joseph Gordon-Levitt näyttelee yhteiskunnan ulkopuolella elävää, omalaatuista ja röyhkeää Hesheriä, jolla on pitkä rasvainen letti ja erikoisia tatuointeja. Eräänä päivänä Hesherin ja äitinsä hiljattain menettäneen T.J.n (Devin Brochu) tiet kohtaavat eikä tuon hetken jälkeen elämä ole enää entisellään. Hesher nimittäin tupsahtaa TJ:n kotiin ja jää sinne asumaan vastusteluista huolimatta. Hesheristä on vaikea pitää, mutta omalla rajulla käytöksellään Hesher pakottaa surevan perheen jatkamaan elämäänsä. Natalie Portman näyttelee kassaneitiä johon TJ on hieman ihastunut.

Elokuva oli ristiriitaisia tunteita herättävä. Toisaalta Hesherin käytös oli sanoinkuvailemattoman törkeää, toisia huomioonottamatonta ja ilkeää, ja taas toisaalta tuo käytös oli jotain niin absurdia että se huvitti. Surevan perheen reaktio Hesheriin oli myös toisaalta erittäin todentuntuinen ja samaistuttava, toisaalta tuli sellainen tunne että ei ikimaailmassa kukaan oikeasti suhtautuisi noin lepsusti kotiinsa tunkeutuvaan tuntemattomaan ja suhteellisen epävakaan oloiseen henkilöön. Loppujen lopuksi koko elokuva olikin erittäin sympaattinen ja erilainen tapaus, jota ei kannata missata. Joseph Gordon-Levitt todisti jälleen kerran muuntautuvaisuutensa ja olevansa yksi lupaavimmista nuorista näyttelijöistä. Olen aika innoissani kyseisen herran suhteen, sillä ihan totta hänestä tulee varmasti vielä jotain suurta elokuva-alalla.























P.S. Olen hieman miettinyt ottavani käyttöön tähtien antamisen leffoille, mutta koska en pidä näitä omia leffajuttujani minään "virallisina elokuva-arvosteluina" olen asian suhteen vähän kahden vaiheilla. Siispä kysyn, olisiko selkeämpää ja mukavampaa jos liittäisin mukaan oman mielipiteeni elokuvasta myös tähtinä vai pitäydynkö edelleen tässä pelkässä sanallisessa höpötyksessä, josta virallisuus taitaa olla aika kaukana? :D Kaipaatteko tähtiä vai ette? (Vai ajattelenko asiaa taas liikaa ja on aivan se ja sama onko niitä tähtiä vai ei...)

5 kommenttia:

  1. katoin tätä just viime viikolla Filmtownissa ja mietin, että mahtaako olla hyvä. Tämän perusteella siis ehdottomasti vuokrattavien listalle!:)

    Mä olen itse miettinyt myös noita tähtien antamisia, mutta päätynyt ainakin vielä siihen, etten niitä jaksa laittaa :D Tähdet siis otetaan kyllä ihan ilolla vastaan, mutta ilmankin pärjää.

    VastaaPoista
  2. Siis miten hitossa multa on mennyt tää ohi? Natalie ja Joseph!! Pakko katsoa!

    Mulla on ollut samaa pohdintaa tähtien kanssa jo pitkään. Onhan ne tavallaan käteviä, mutta toisaalta toisten antamat tähdet ohjaa liian helposti sitä omaa leffakäyttäytymistään (mitä haluaa katsoa ja mitä ei), sanalliset arviot eivät niin vahvasti. Ja itse olen jättänyt tähdet pois, koska niidenkin suhteen mielipiteeni saattaa ajan saatossa vaihtua :)

    VastaaPoista
  3. ravenwaves, juu kyllä mä sanoisin et jos diggailee Josephia niin ehdottomasti kannattaa katsoa :)

    Voi olla et itekin päädyn jatkamaan samalla systeemillä, ilman tähtiä. Tulee liikaa paineita :D

    bubble, kipin kapin vuokraamoon siis tsekkaamaan tää ;)

    Se on kyllä totta että tähdet ehkä enemmän vaikuttaa ennakkoluuloihin ja -odotuksiin. Ja joillekin leffoille on paljon helpompi antaa tähtiä kuin toisille, pitäisi rajata itselleen melko tarkat kriteerit kuinka sitten jaella niitä. Taitaa tulla liikaa paineita, joten ehkä jätän vielä tähdet jakamatta :D

    VastaaPoista
  4. Itse diggaan tähdistä/arvosanoista, koska ne antavat paremmin osviittaa. Esimerkiksi jonkun mielestä "hyvä elokuva" voi olla 3 tähteä, jonkun mielestä 4.

    Mutta on ne vaikeita, ja välillä turhia. Joillekin elokuville on mahdotonta mitään arvosanaa antaa (itse juuri tuskailin Tree of Lifen kanssa). Joidenkin elokuvien kohdalla arvosana on selkeä, mutta sitten kun niitä lähtee vertailemaan keskenään tuntuukin oudolta että jotkut kaksi elokuvaa ovat saaneet saman arvosanan.

    VastaaPoista
  5. 5plitreel, sepä se kun joillekin niitä tähtiä olisi todella helppo latoa mutta sitten on niitä joille ei millään osaa antaa sopivaa "arvosanaa".

    VastaaPoista