torstai 17. helmikuuta 2011

I still press your letters to my lips and cherish them in parts of me that savour every kiss

Luinpa juuri uutisen, että jenkkiyhtye Slipknot tulee kesällä Suomeen 2.7. järjestettäville Sonisphere -festareille, jotka muuten järjestetäänkin näköjään Porin Kirjurinluodon sijasta Helsingin Kalasatamassa. Tänä vuonna festarit ovat näemmä myös vain yksipäiväiset. Himottaisi kyllä mennä katsomaan pitkästä aikaa Slipknotin poikia, mutta lipun hinta on melko suolainen (85 eur + toim.kulut), etenkin kun ottaa huomioon että festareiden muut esiintyjät eivät meikäläistä kyllä kiinnosta pätkääkään (mm. In Flames, Mastodon, Opeth).

Me mennään Slipknotin poikien kanssa wayyy back. Olen nimittäin kuunnellut Slipknotin aggressiivisen energistä ja synkähköä musiikkia vuodesta 2004 lähtien, kun bändin Vol. 3: (The Subliminal Verses) albumi ilmestyi. Pian tuon levyn hankkimisen jälkeen etsin käsiini myös yhtyeen aikaisemmat levyt, 1999 ilmestyneen Slipknot ja 2001 vuoden Iowa. Vaikka Slipknot onkin parasta musiikkia kaikenlaisten aggressioiden purkamiseen (siis ihan totta, mikään ei auta paremmin karmeaan ketutukseen kuin esim. Surfacing -biisi, jossa haistatetaan ne kuuluisat koko maailmalle!), löytyy yhtyeeltä myös muutama erittäin kaunis balladikappale. Suosikkini Vermilion pt. 2 löytyy Vol. 3 -levyltä ja toinen suosikkini, upea Snuff -löytyy bändin uusimmalta All Hope Is Gone -albumilta (2008). Kyseiseen kappaleeseen on tehty myös melkoisen, hmm...disturbing musiikkivideo/lyhytelokuva. Videossa nähdään myös legendaarinen näyttelijä Malcolm McDowell.


Olen nähnyt Slipknotin livenä kaksi ja puoli kertaa. Puolikas tuli Ruisrockissa 2009 kun Maj Karman keikka meni pahasti päällekäin ja katsoin tietysti sen loppuun. Slipknot tunnetaan energisistä ja hektisistä livekeikoistaan ja kaikki huhut kyllä pitävät paikkansa. Keikoilla on aivan hullua, mutta niin mahtavaa etten vaihtaisi kyllä mihinkään! Ensimmäisellä 'Knotin keikalla olin Provinssirockissa -05 ja minut jouduttiin nostamaan järjestysmiesten toimesta turvaan eturivistä :D Voi niitä muistoja...Sen kokemuksen jälkeen olen kyllä tyytynyt katselemaan menoa hieman sivummalta, mutta se ei ole kyllä yhtään vähentänyt keikkojen fiilistä.

Ihmettelen kyllä itseasiassa suuresti että Slipknot edes keikkailee tällä hetkellä, ottaen huomioon että yhtyeen jäsen Paul Gray kuoli viime vuonna. Uutta levyäkään ei ole käsittääkseni tulossa. Yhtyeen kotisivuilla sanotaankin että kesän kiertue on eräänlainen kunnianosoitus edesmenneelle toverille ja yhtyeen jäsenelle sekä faneille. Slipknotin kesäkiertue hämmentää meikäläistä hieman siitäkin syystä että bändin solistin Corey Taylorin (insert miljoona sydäntä tähän ♥) toisen yhtyeen, Stone Sourin uusi levy ilmestyi vastikään, luulisi siis että yhtye kiertäisi ahkerasti maailmaa ja rantautuisi Suomeenkin mutta huonolta näyttää ainakin kun vilkaisee bändin keikkakalenteria :( Mutta no, ehkäpä vielä jonain päivänä pääsen näkemään Coreyn lavalla myös ilman maskia.


Nyt iski hirveä innostus kuunnella Slipknotia ja Stone Souria :D Jotenkin vähän päässyt taas unohtamaan etenkin 'Knotin...Asia korjaantuu paraikaa.

Translation:
Just heard that Slipknot is performing at Sonisphere Finland this summer! Awesome! Although the tickets are crazy expensive... I've been listening to Slipknot since 2004, they make the best possible music to listen to when you're really pissed off :D Although they do have a couple of beautiful ballads as well ♥ Corey Taylor is totally hot, btw...
 
♫: Slipknot - Me Inside

2 kommenttia:

  1. Phuu, vai että Kalasatamassa.. No sitä jyskettä saa sitten taas kuunnella melkein kotoa ;) Mua ei kyllä kiinnosta tuolla mikään, Opeth ehkä, mut se on tullut nähtyä jo muutaman kerran. Slipknotiltaki tykkään lähinnä Vermillionista, oisko se hidas versio nyt part 2 vai part 3.. :D

    VastaaPoista
  2. Vermilion part 2 on se hidas :) (Sitten löytyy tuosta vielä sellainen Bloodstone Mix) Se on tosiaan yksi omista suosikeistani, tykkään kyllä myös noista "rankemmistakin" biiseistä. Mut tosiaan Knottikin tullut nähtyä sen pari kertaa, että saa nähdä raaskinko maksaa noin paljoa vain niiden näkemisestä...

    VastaaPoista