Daft Punk and neon lights

Niistä on Tron:Legacy -elokuva tehty. Legacy on tavallaan jatkoa vuoden 1982 elokuvalle Tron, jonka keskushenkilönä toimi Kevin Flynn, tietokonenero joka on luonut uskomattoman virtuaalisen maailman. Legacy alkaa siitä, kun Flynn katoaa, ja 20 vuotta myöhemmin hänen pojalleen Samille selviää, että hänen isänsä on jäänyt vangiksi oman luomuksensa sisälle. Tästä alkaa Legacyn seikkailu, kun Sam hyppää mukaan tietokonemaailmaan aikeinaan pelastaa isänsä tämän pahan virtuaalikaksoisolentonsa tyrannian alta.

Kevin Flynnia sekä Cluta, Flynnin luomaa virtuaalista kaksoisolentoaan elokuvassa näyttelee Jeff Bridges, sama heppu joka näytteli kyseistä roolia myös vuoden 82 kulttielokuvassa. Lukemieni haastattelujen mukaan Bridgesin saaminen takaisin rooliin olikin koko Tron: Legacy -elokuvan edellytys. Flynnin poikaa Samia näyttelee (oh so fine) Garrett Hedlund ja televisiosarja Housestakin tuttu kaunotar Olivia Wilde nähdään Quorran roolissa. Alkuperäisestä Tron -elokuvasta mukaan on saatu myös Bruce Boxleitner, joka näyttelee Alan Bradleyta sekä myös Tronia. Michael Sheenin ilmaantuminen valkokankaalle sai aikaan pienen naurunpyrskähdyksen, ymmärrätte sitten kun/jos katsotte elokuvan ;D

Elokuva on visuaalisesti kiehtova ja futuristinen, itse huomasin myös hieman Matrix vaikutteita tietokonemaailmassa - tässä tapauksessa tosin saattaa olla että Matrix on pikemminkin ottanut vaikutteita alkuperäisestä Tron leffasta ;) Leffahan pyörii teattereissa siis 3D:nä, mutta itse olin hieman ehkä pettynyt elokuvan 3D kohtauksiin. 3D:tä oli todellakin käytetty vain pintasilauksena, vaikka elokuva vaikuttaa muuten juuri otolliselta mitä mahtavimmille 3D kikkailuille. Henkilökohtaisesti en kyllä oikeastaan pahemmin perusta koko 3D hommasta, leffateattereiden 3D lasit ovat inhottavat päässä, varsinkin kun joutuu pitämään omia varsinaisia silmälaseja niiden alla. Lisäksi minusta tuntuu että koko 3D on vielä aika lapsen kengissä, ja tätäkin elokuvaa katsoessani välillä tuntui peräti siltä, että kolmiulotteisuus pikemminkin häiritsi katselua. Eniten harmittaa hieman se, että kaikki uudet toiminta- ja seikkailuelokuvat alkavat olla juurikin 3D:nä, joten leffateatteriin ei kohta voi mennä ilman että käteen tyrkätään ne kammottavat liian jykevät lasit. En nyt tarkoita lytätä koko 3D:tä maanrakoon, mutta mielestäni kehittämisen varaa on ja paljon, etenkin lasien mukavuudessa...

No mutta se siitä vauhkoamisesta :) Siirrytään musiikkiin! Pakko sanoa että elokuvan soundtrack on kenties yksi parhaimmista pitkään aikaan, ainakin se on jotain sellaista, jota en ole kuullut elokuvissa aiemmin. Kokonaan kulttimaineen saavuttaneen Daft Punkin käsialaa oleva soundtrack on elektronisen kolkko ja paikoittain se tuo mieleen kasaridiskon. Sopii siis tähän elokuvaan paremmin kuin nyrkki silmään. Juonellisestihan leffa ei ole mitenkään järin mullistava saati tarjoa mitään uutta, mutta jo pelkästään musiikit saavat sen vaikuttamaan kenties paljonpaljon paremmalta kuin mitä se oikeastaan onkaan. Daft Punk muuten tekee pienen appearancen itse elokuvassakin ;)

Kuvat Googlen kuvahaku.

I went to see the new Tron:Legacy in 3D. Bright neon lights and great score by Daft Punk, that's what this movie is made of :) Also, Garrett Hedlund was oh so delicious...

♫: Daft Punk - Finale (Tron:Legacy OST)

P.S. Hyvää joulua kaikille / Merry Christmas everyone! :)

To where you are.

Olen kotiutunut joulun viettoon tänne vanhempien ja veljen sekä koirien luokse. Tulin itseasiassa jo lauantaina, mutta kummasti aina netissä oleminen vähenee huomattavasti kun tulee tänne, mikä on oikeastaan vain todella kiva juttu! Saa jopa aikaiseksi viimein luettua muitakin kirjoja kuin niitä koulukirjoja :) Olenkin ottanut muutaman lukuprojektin tähän loman ajaksi, mutta niistä vaikka sitten joku toinen päivä lisää ;)

Lukemisen ohella nimittäin tykkään kotikotona ollessani tehdä pieniä tutkimusmatkoja omiin sekä vanhempieni levyhyllyihin. Mullekin noita levyjä on siunaantunut aika runsaasti, joten kaikkia niitä en ole tilanpuutteen vuoksi voinutkaan raahata Jyväskylään, mutta aina kotona käydessä on kiva sitten tutkiskella mitä kaikkia helmiä sieltä löytyykään. Nyt kun ostin tuossa pari viikkoa sitten uuden 16 gigaisen iPodin (♥) onkin ohjelmassa ollut sen täyttäminen ja sitä olen tässä paraikaa tekemässäkin, eli siirtelen levyiltä musiikkia ensin iTunesiin jne. Asiaan. Käydessäni siis läpi kaikkia levyjäni löysin uudestaan erään rakkauden. Nimittäin Josh Grobanin.

Rakastuin Josh Grobaniin ollessani suunnilleen 12-vuotias. Jep, ei ehkä ihan sen ikäisten musiikkityyliä yleensä, mutta minä ja yksi kaverini olimme aivan hulluna tähän nuoreen nappisilmäiseen laulajaan, joka musiikissaan yhdistelee klassiseen musiikkiin hieman pop-vaikutteita. Rakkaus syttyi kun miekkonen vieraili silloisessa lempisarjassani Ally McBealissa ja esitti kauniin To Where You Are kappaleensa. Omasta levyhyllystäni löytyy kolme Joshin levyä, 2001 ilmestynyt herran nimeä kantava debyyttilevy, kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Closer sekä vuoden 2006 Awake. Kaksi ensimmäistä ovat mielestäni parhaimmat, mutta huomasinkin juuri että Grobanilta on pukannut uutta levyä ihan tänä vuonna! Levy kantaa nimeä Illuminations, täytyykin ottaa kuuntelun alle tuokin :)



Aivan uskomaton ääni ♥ Ja kuka oikeasti voisi vastustaa noita suklaasilmiä? Olisi aivan mielettömän upea kokemus varmasti nähdä Josh Groban livenä konsertissa, olen melko varma että tirauttaisin useammankin kyyneleen ihan vain tuon äänen takia.

♫: Josh Groban - Let Me Fall

Help save Japan's dolphins.

Pakko tehdä nyt tällainen pikapostaus aiheesta, joka ainakin minua koskettaa erittäin syvästi. Ihan pienestä pitäen olen rakastunut delfiinejä ja onkin aivan järkyttävän surullista kuulla kuinka Japanissa teurastetaan kymmeniä tuhansia delfiinejä vuosittain. The Cove dokumentti kertoo tästä. Pakko myöntää, että itse en ole katsonut kyseistä dokkari - vielä. Suurin syy katsomattomuuteen on se, että en tiedä pystynkö edes katsomaan sitä kokonaan. Itken nimittäin jo pelkästään kun luin Silent All These Years -blogin tekstin kyseisestä elokuvasta. Suosittelen kuitenkin kaikkia klikkaamaan itsensä vetoomuksen pariin ja rohkaisen kaikkia allekirjoittamaan sen, vaikka se tuntuukin riittämättömältä, mutta kuten Ravenwaves sanoi, on se kuitenkin pieni askel toivottavasti parempaa päin.

Kuva Googlen kuvahausta.

♫:

And all that jazz.

Tänään pidimme tyttöporukalla leffaillan ja katsoimme mahtavan Chicago -musikaalin. Yhtä lukuunottamatta meistä kaikki oli kylläkin nähnyt leffan ennenkin, mutta musikaalit ovat mielestäni siinäkin mielessä hyviä että niitä voi katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Itsekin olen katsonut esimerkiksi Greasen ja Moulin Rougen yhteensä varmasti vähintään 50 kertaa enkä ole vieläkään kyllästynyt :) Yksi haaveistani olisi päästä katsomaan joku hyvä musikaali esimerkiksi Broadwaylle, tai ylipäänsä livenä teatteriin. Tampereellahan vissiin pyörisi juurikin Chicago -musikaali joka houkuttaisi kyllä ihan hirveästi...

Chicago siis sijoittuu 1920-luvulle ja kertoo menestyksekkäästä show-tähti Velma Kellysta (Catherine Zeta-Jones) ja tähdeksi haluavasta Roxie Hartista (Renee Zellweger), jotka molemmat päätyvät naisvankilaan tapettuaan miehensä ja siskonsa (Velma) tai rakastettunsa (Roxie). Nämä kieroilevat naiset pitävät kuitenkin kynsin ja hampain kiinni 15 minuutistaan kuuluisuudessa kaltereidenkin takaa ja kieroista kieroimman asianajajan Billy Flynnin (Richard Gere) avulla yrittävät keplotella itseään vapaaksi. Queen Latifah näyttelee auktoriteettista vankilanjohtajaa Matron Mama Mortonia, joka kyllä pitää huolen vankilansa asukkaista - mikäli hinnasta sovitaan. Mielestäni parempia näyttelijöitä ei näihin rooleihin olisi voitukaan valita, suosikkini on ehdottomasti Catherine Zeta-Jones joka on suorastaan ilmiömäinen roolissaan, uhkuen seksikkyyttä ja itsevarmuutta.

Rakastan tämäkin musikaalin kappaleita, en toki kaikkia, mutta hyvin monia. Ehdoton suosikkikohtaukseni ja -kappaleeni Chicagossa on kuitenkin Cell Block Tango. Kappale saa aikaan kylmät väreet sillä se on jotenkin niin täynnä tunnetta ja asennetta. Naisryhmästä lähtee jostain mielettömän syvältä se ääni jolla kertosäe lauletaan. Voin vain yrittää kuvitella millainen spektaakkeli tämä kohtaus olisi jossain Broadwaylla!

Puhuimmekin jo tyttöjen kanssa että otamme tavaksi nämä musikaali-illat. Jo mainitut Grease ja Moulin Rouge löytyvät ainakin listalta, samoin Rent, Sound of Music ja The Phantom of the Opera. Itse olen kyllä suuri musikaalien ystävä, löytyykö muita? :)

♫: Chicago Soundtrack

Say you'll haunt me.

Taas on pikkujouluja vietetty, jokohan se isojoulu sieltä kohta tulisi? Valmistautuminen on ainakin tänä vuonna ollut kiitettävää omalta osaltani :) Joululomakin oikeastaan jo kolkuttelee ovella, tulevana perjantaina olisi vielä yksi tentti ja palautuspäivä esseelle, mutta muuten on ensi viikkokin jo oikeastaan jonkinlaista lomailua. Ihanaa päästä kotikotiin (jossa en ole käynyt syyskuun jälkeen!) halimaan koiria ja saunomaan! ♥ 

Tällä hetkellä kovimmassa soitossa ovat olleet seuraavanlaiset biisit:

Stone Sourilta ilmestyi uusi albumi Audio Secrecy, johon en kyllä häpeäkseni ole jaksanut oikein tutustua enkä siitä innostua. Edellinen levy, joka kantaa nimeä Come What[ever] May sen sijaan iski minuun kuin rekka 80 kilometrin tuntivauhdilla. Nyt olen onnistunut koukuttumaan uuden levyn Say You'll Haunt Me biisiin.

Häpeäkseni on myönnettävä että Crystal Castles on jäänyt minulle kaukaiseksi tuttavuudeksi, jostain syystä en ole viitsinyt tutustua enemmin. Tämä Robert Smithin kanssa tehty biisi Not In Love on kuitenkin löytänyt tiensä sydämeeni ja biisi saattaakin soida mulla repeatilla useita kertoja.

David Bowien China Girl -version kanssa on käynyt jännä juttu. Alunperin en nimittäin tykännyt oikeastaan yhtään tästä Bowien versiosta, mielestäni alkuperäinen Iggy Popin versio löi sen laudalta mennen tullen. Yhtään Iggyn versiota edelleenkään vähättelemättä olen kuitenkin alkanut lämpenemään Bowien tulkinnalle yhä enemmän ja enemmän. Täytyy kyllä sanoa että tuo musiikkivideo ei aiheuta muuta kuin naurun pyrskähdyksiä :D

Yläasteella kuuntelin Powerman 5000 -yhtyettä aika paljonkin mutta se unohtui moneksi vuodeksi, kunnes taas muistin sen olemassaolon. Free -biisi kuulostaa edelleenkin mielettömän hyvältä, tosin nyt se on höystetty pienellä nostalgialla. Biisiä kuunnellessa tulee elävästi mieleen bussimatkat kouluun ja muutenkin koko yläastemeininki :)

Rehellisesti sanottuna olin erittäin pettynyt 30 Seconds to Marsin This Is War levyyn. Jotenkin levy vaikutti minusta liian haahuilevalta ja taiteelliselta. Toki pidän biiseistä kuten Kings and Queens ja Closer to the Edge koska niissä on sitä tiettyä 30STM-maisuutta josta pidän. En tiedä miksi minulla kesti niin hirveän kauan tajuta kuinka mahtava kappale tämä Kanye Westin fiittaama Hurricane on. Nyt olen aivan koukuttunut ja rakastunut tähän ♥

Viimeisenä vielä tämä Pendulumin uusi sinkku The Island Part 1 johon olen myös ihastunut. Pendulum on kyllä niin mahtavuutta, harmittaa aivan vietävästi kun en saanut lippua tuolle Pendulumin Helsingin keikalle :( Ja kesällä Provinssirockissakin bändin esiintyminen meni minulta valitettavasti ohi lukuunottamatta viimeistä biisiä, koska jouduin olemaan työvuorossa juuri silloin. Toivottavasti Pendulum kuitenkin tulee keikkailemaan Suomeen vielä monesti jotta ehdin päästä heidät näkemään.

Mihinkäs biiseihin sillä puolen on koukututtu tällä hetkellä?

♫: Stone Sour - Say You'll Haunt Me

Perfection.

Tänään irroittauduin tenttiin lukemisesta katsomalla toistamiseen Inception -elokuvan, joka on kyllä selkeästi noussut yhdeksi ehdottomaksi lempileffakseni. Uskallan jopa väittää että leffa keikkuu henkilökohtaisella Top 5 -listallani. Ensimmäisen kerran kävin tietysti katsomassa Inceptionin suurelta valkokankaalta eli elokuvateatterissa, jossa se onkin parhaimmillaan. Tosin katselukokemus hieman kärsi allekirjoittanutta vaivanneesta flunssasta, joka paikoittain haittasi hengitystä (toki hengitysvaikeuksia tuotti myös itse elokuvan huikea visuaalisuus, Hans Zimmerin score sekä tuleva aviomieheni Joseph Gordon-Levitt). DVD ilmestyi tällä viikolla ja olihan se käytävä vuokraamassa (joulupukille on kyllä lähetetty toivomuslistaa jolta löytyy kyseinen leffa, en vain voinut odottaa jouluaattoon asti). Uskomattoman nopeasti voi 2 ja puoli tuntia vierähtää!

En lähde nyt selittämään elokuvan juonta, uskon että melko moni on sen jo nähnyt tai ainakin on tietoinen mistä elokuva suurin piirtein kertoo. Ja jos ei ole vielä nähnyt niin hophop! - kipinkapin lähimpään videovuokraamoon ;) Ajattelin nyt keskittyä lähinnä elokuvan niskakarvat pystyttävään musiikkiin, jonka on tosiaan säveltänyt lukemattomista elokuvistaan tuttu säveltäjä Hans Zimmer. Olen aina ollut sitä mieltä että Zimmerin elokuvamusiikit ovat erittäin tunnistettavia, pystyn melko varmasti sanomaan onko elokuvan score herran käsialaa vai ei. Tämä ei kuitenkaan omasta mielestäni ainakaan ole huono juttu, sillä ei sitä pysty kieltämään etteikö herra Zimmer asiaansa osaisi. Tuo ylle laittamani kappale Time, joka soi Inceptionin lopussa, on ehdoton suosikkini varmaan koko Zimmerin tuotannosta (ainakin siitä osasta jonka olen kuullut). Niin täynnä tunnetta. Herkkä, koskettava, kaunis ja mahtipontinen. Rehellisesti sanottuna se saa minut itkemään.

Toinen suosikkini on elokuvan ns. teema eli tuo Dream Is Collapsing. Rakastan tällaisia kasvavia mahtipontisia kappaleita, tämäkin on tällainen synkkä ja raskas. Rakastan ♥ Eipä minulla oikeastaan muuta asiaa ollutkaan, oli vain pakko hieman hehkuttaa Inceptionia ja sen musiikkeja :) Huomenna kääntämisen tentti, joten kaipa se olisi suunnattava unten maille, ja mikäs sen parempaa kuin juuri tämän musiikin siivittämänä. Spotifysta muuten löytyy koko Inceptionin soundtrack, suosittelen!

♫: Hans Zimmer - Time ♥

Splice

Hyvää itsenäisyyspäivää vain kaikille, vaikkakin vuorokauden myöhässä. Eilen vietin oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla itsenäisyyspäivää, minulle kyseinen päivä kaikessa merkittävyydessäänkin on aina ollut vain yksi päivä muiden joukossa, hyvällä tuurilla ylimääräinen vapaapäivä. Linnan juhlatkaan eivät ole minua jaksaneet kiinnostaa muuta kuin silloin kun vieraana oli vaikkapa Tarja Turunen tai Ville Valo. En suoraan sanottuna ole voinut käsittää kuinka joku jaksaa tuijottaa about viisi tuntia kuinka pressa kättelee ihmisiä! Eilen kuitenkin tein henkilökohtaista historiaa kun ystäväni oli järjestänyt oman "itsenäisyyspäivän vastaanoton" tarjoten kaiken maailman herkkuja ja katsoimme porukalla Linnan juhlat alusta loppuun. Ja hei, rehellisesti sanottuna yllätyin kun ei se kättely kestänytkään ihan viittä tuntia ;) Muutamia ihan nättejä mekkojakin siellä vilahteli, tosin parhaimman (eikä välttämättä sen positiivisemman) reaktion  porukassa aiheutti erään nimeltä mainitsemattoman naishenkilön hieman liian avonainen kaula-aukko...Mutta hauskaa meillä tosiaan oli, ehkäpä ensi vuonna uudestaan!

Odottelen joululomaa jo aivan liian innoissani, ihanaa päästä rentoutumaan kaikesta yliopistohumusta ja stressistä! Aion katsoa elokuvia ja rästiin jääneitä tv-sarjoja, pelata lautapelejä ja telmiä koiraotusten kanssa niin paljon kuin sielu sietää. Vielä olisi muutama tentti jäljellä, mutta aloitin silti tänään jo elokuvien katselun: kävin vuokraamassa scifijännärin nimeltä Splice, jota tähdittää ihana Adrien Brody sekä Sarah Polley. Siinä kaksi edellämainittujen näyttelemää tieteilijää päättävät rikkoa kaikkia tieteen sääntöjä halutessaan testata kykyjään luoda ihmisen DNA:ta ja useiden eri eläinlajien geenejä yhdistelevä hybridi. Kokeesta syntyy Dren, uskomattoman kiehtova, kaunis ja älykäs olento, joka ylittää kaikki odotukset. Moni asia voi kuitenkin mennä pieleen tieteellisten kokeiden kanssa, ja niin on käyvä myös tässä tapauksessa...

Yllätyin elokuvan visuaalisesta tasosta sekä siitä kuinka hyvin se piti otteessaan. Loppuratkaisu (ja muutama muukin kohtaus) oli, in my opinion, melko arvattavissa, mutta eipä tuo enempiä haitannut. Dren-olio oli mielestäni onnistuttu tekemään todella aidon näköiseksi, eli ei liian selkeästi tietokoneanimoitu. Dreniä muuten näytteli Delphine Chanéac, joten tottahan oliota näyttelikin oikea ihminen, mutta esim. jalathan Drenillä ei olleet ihmisen jne. Hieman jännitti uskallanko edes yksin katsoa tätä leffaa, mutta hyvinhän tuo onnistui eikä elokuva sinänsä edes pelottava ollut. Splice on mielenkiintoinen kuvaus siitä, kuinka kunnianhimo ja uteliaisuus saattavat vääristää käsityksen oikeasta ja väärästä, ja johtaa katastrofaalisiin lopputuloksiin. Elokuva myös hieman pelottelee maalailemalla mahdollista tulevaisuuden kuvaa (tai mistäs sitä tietää vaikka olisikin jo nykypäivää?) jolloin ihmiset todellakin leikkivät jumalaa luomalla itse omia uusia lajeja.

Kuvat Googlen kuvahausta.

♫: Hans Zimmer - Time

Make my day.

Tänään tullessani takaisin kotiin yliopistolta asuinrakennukseni ulko-oveen oli joku teipannut seuraavanlaisen pahvin palasen. Pahoitteluni siitä ettei kuva ole esteettisesti mitenkään erikoisen kaunis :D

Onnistunut päivänpiristys, oli sitten kenelle tahansa suunnattu tai kenen tahansa tekemä. Hymyilyttää :)

P.S. Hyvää tänään alkanutta joulukuuta! Nyt voi mielestäni alkaa toivottelemaan ihmisille mukavaa joulunodotusta. Tekisin kenties joulusoittolistan, mutta mitäpä sitä turhia kun twilight cola -blogin bubble on hyvän sellaisen jo tehnyt :) Itse tosin lisäisin vielä Iggy Popin version White Christmas -biisistä omalle listalleni :)

♫: Iggy Pop - White Christmas