keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Day 07.

A Song That You Can Dance To.
Nyt olisi luvassa taas soittolistaa, sillä tanssittavia biisejä on vain niin paljon. Jouduin taas karsimaan mammuttimaiseksi paisuneesta listasta biisejä hyvin raa'alla kädellä, olisin esimerkiksi voinut aivan hyvin lätkäistä koko Pendulumin tuotannon soittolistalle. Päädyin kuitenkin noudattamaan sääntöä "vain yksi biisi per bändi" (poikkeuksen tähän sääntöön kuitenkin teki nyt Arctic Monkeys, koska ei noista kahdesta biisistä nyt vaan voinut kumpaakaan jättää pois!). Listasta tuli silti melko pitkä, annettakoon se nyt anteeksi. Lista on myös rakennettu hieman siten, että alussa on semmoisia "lämmittelybiisejä", koska itselleni ainakin käy useimmiten niin, että aluksi se tanssilattian valtaaminen vie hieman aikaa, se tapahtuu hyvin varovaisesti :D Lopussa sitten ollaan heitetty viimeisetkin itsekunnioituksen rippeet narikkaan ja annetaan palaa! Spotifysta pääset fiilistelemään listaa TÄSTÄ.

Chuck Berry - You Never Can Tell (Alussa otetaan hieman mallia Umalta ja Travoltalta! ;D)


Iggy Pop - Real Wild Child
Generation X/Billy Idol - Dancing With Myself 
Depeche Mode - But Not Tonight 
LCD Soundsystem - Get Innocuous! 
New Order - Crystal 
M83 - Kim & Jessie 
Joy Division - Heart and Soul 
Caribou - Odessa 
Yeah Yeah Yeahs - Kiss Kiss 
Editors - Papillon 
Broken Social Scene - Texico Bitches 
Arctic Monkeys - Dancing Shoes 
Two Door Cinema Club - Undercover Martyn 
The Whitest Boy Alive - High On The Heels 
Ladytron - Runaway 
Jenni Vartiainen - En Haluu Kuolla Tänä Yönä 
Stromae - Alors On Danse 
Pendulum - Watercolour 

On vielä yksi ehdoton biisi, joka kuuluu tälle listalle, mutta ei löydy Spotifysta. Tämä biisi on ainakin tällä hetkellä sitä kuuminta kamaa omalla kohdallani, tätä kuunnellessa on vain pakko tanssia pitkin kämppää!

Anberlin - Enjoy The Silence

♫: Rob Zombie - Dragula (Hot Rod Herman Remix)

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Day 06.

A Song That Reminds You of a Certain Event.

Haddaway - What Is Love? (Provinssirock -05 :D)


♫: Arctic Monkeys - I Bet That You Look Good On The Dancefloor

maanantai 28. kesäkuuta 2010

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Day 04.

A Song That Reminds You Of Someone.
Tänään ei tule soittolistaa, vaan lätkäisen tähän näiden muutamien biisien Youtube videot. Ilman sen kummempia selittelyjä siis:

ZZ Top - Rough Boy



Zen Café - Laiska, tyhmä ja saamaton



Danko Jones - Cadillac



LCD Soundsystem - All My Friends



♫: Herra Ylppö & Ihmiset - Hylättyjen Valtakunta II (Kehtolaulu)

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Day 03.

A Song That Makes You Sad.
Tästä listasta uhkasi heti alussa tulla mammuttimainen, mutta koitin parhaani mukaan karsia pois osan. Melankoliset biisit ovat jostain syystä lähellä sydäntäni, ja täytyykin nyt sanoa etten ole ehkä täysi tyytyväinen tähän valmiiseen soittolistaan, sillä niin monta upeaa biisiä jäi varmasti uupumaan. Kaikkia ei myöskään löytynyt Spotifysta, mutta ne löytyvät silti alapuolella sijaitsevasta biisilistasta Youtube linkkeineen (*-merkatut siis uupuvat Spotifyn listasta). Soittolistaan TÄSTÄ. Yllättävän vaikeaa olikin kyllä listata biisejä jotka tekevät surulliseksi, liekö sitten johtuu siitä että suurin osa musiikista jota kuuntelen tekee jollakin tavalla surulliseksi?

Pearl Jam - Man Of The Hour



Clint Mansell - Together We Will Live Forever
Lou Reed - The Sword Of Damocles (ei valitettavasti löydy muuta kuin liveversio)
The National - Sorrow 
Radiohead - Street Spirit
Coldplay - The Scientist
Bif Naked - Lucky*
New Order - Leave Me Alone
Arctic Monkeys - 505
Nine Inch Nails - Something I Can Never Have
Ghost Of The Robot - Goodnight Sweet Girl*
Deerhunter - Microcastle
Elton John - Tiny Dancer
Evanescence - Hello
Kent - Columbus
Kent - 747
Rufus Wainwright - Hallelujah
Placebo - Blind
Slipknot - Snuff
Vast - Flames
Nine Inch Nails - Hurt

♫: New Order - Leave Me Alone

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Day 02.

A Song That Makes You Happy.
Tämä nyt on hieman typerää laittaa tämä video tähän, sillä se oli esille vain muutama postaus sitten. Mutta tässä kun nyt haetaan biisiä joka tekee iloiseksi/onnelliseksi, niin pakkohan tämä nyt on tähän lätkäistä. 

Two Door Cinema Club - Something Good Can Work.



Regina Spektor - Us
Zen Café - Todella Kaunis 
Hall & Oates - You Make My Dreams 
The Temper Trap - Sweet Disposition 
The National - Fake Empire 
Arctic Monkeys - Fluorescent Adolescent 
Patrick Wolf - The Magic Position 
The Rolling Stones - She's A Rainbow 
The Crash - Still Alive 
The Darkness - I Believe In A Thing Called Love 
Don Johnson Big Band - Take You Home 
Petula Clark - Downtown 
Mama Cass - Make Your Own Kind Of Music 
U2 - Beautiful Day 
Lou Reed - Perfect Day 

Varmasti jotain tälle listalle kuuluvia biisejä unohtui tällä kertaa, mutta koitetaan pärjätä. Voin jo nyt kertoa, että tulevissa soittolistoissa nähdään varmasti päällekäisyyksiä muiden listojen kanssa, mutta haitanneeko tuo. Spotify soittolistaan pääsee TÄSTÄ. 

♫: The National - Fake Empire

torstai 24. kesäkuuta 2010

Day 01.

Your favorite song.
Ja heti lähdetään liikkeelle musiikkihaasteessa vaatimattomasti tiedustelemalla että mikä on suosikkibiisi. Tässä vaiheessa tekee jo mieli heittää pyyhe kehään - ei ole nimittäin mitenkään mahdollista valita jotain biisiä joka olisi ylitse muiden kaikissa tilanteissa. Suosikkibiisejä löytyy vaikka millä mitalla, enkä pysty edes hetkessä niitä kaikkia muistamaan. 

Ensimmäisenä tätä tehtävää miettiessäni mieleeni tuli kuitenkin biisi Maj Karman Kauniilta Kuvilta, The Best of Mozart. Kappale lukeutuu ehdottomasti suosikkibiiseihin, kolahtaa täysillä. Biisiä ei valitettavasti löydy Spotifysta, mutta YouTubesta löytyy video, vaikkakin aika huonolaatuinen. Ja levyversiossa ei sitten ole noita ylimääräisiä huuteluja ym. :D




♫: Two Door Cinema Club - Something Good Can Work

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

New age.

Innostuin hieman vaihtamaan blogin ulkoasua. Halusin nyt tämmöisen hyvin minimalistisen, mitä luultavimmin kuitenkin kyllästyn tähänkin parin päivän päästä, mutta katellaan sitten taas jotain uutta. Blogin otsikon rajuus tuo hieman särmää uuteen ulkoasuun, ainakin mun mielestä :D

Innostuin myös tekemään tuota yhtä blogeissa pyörinyttä musiikkihaastetta, jossa siis listataan joka päivä tietyn "teeman" alle omavalintaisia biisejä. Itse kopsasin nyt vain nopeasti tuon 16 päivän "ohjelman" Silent All These Years -blogista. Kokonaisuudessaan se näyttää siis tältä:

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song that you listen to when you’re angry
Day 13 - A song that you listen to when you’re sad
Day 14 - A song that you want to play at your wedding
Day 15 - A song that you want to play at your funeral
Day 16 - A song that makes you laugh

Aloitan kohta noita tekemään, voin kyllä jo nyt kertoa että menee ikä ja terveys! Mutta tuleepahan sitten ainakin joka päivä päivityksiä tänne blogin puolellekin :)

♫: Princess One Point Five - And Then We Stopped Breathing

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Alive.

Pikkuhiljaa alan toipumaan aivan mielettömästä Provinssirock viikonlopusta. Itsehän olin ensimmäistä kertaa kyseisillä festareilla liikenteessä talkoolaisena ja aivan mahtavaa oli kokea muuten tuttu festari hieman eritavalla! Oma työtehtäväni oli järjestyksevalvoja ja työpisteenä Saarilava. Olihan se aika siistiä vahtia siellä Saarilavan backstage porttia ja bongailla eri artisteja jotka kulkivat nimenomaisista porteista sisään ja ulos :D Mm. Disco Ensemblen, Lapkon, Mokoman, Gallowsin  ja Between Buried and Me:n jätkät siitä laukkasivat ohi useammankin kerran, ja monelle taisin jotain pientä puhuakin :) Meidän talkooporukka (+ muukin työjengi) siinä Saarilavalla oli muutenkin aivan mieletön! Todella hyvää, rentoa ja hauskaa porukkaa kaikki. Toivottavasti joskus vielä törmäillään! Fiilis oli katossa alusta loppuun, vaikka säät eivät oikein hellineet Provinssia: perjantaina sateli vähän väliä, lauantaina vettä tulikin sitten melkein nonstoppina. Sunnuntaina säästyttiin sateelta, mutta auringonpaisteesta huolimatta oli aivan järettömän kylymä!

Muutamia bändejäkin toki näin viikonlopun aikana, enimmäkseen noita Saarilavalla esiintyneitä. Rammstein oli tottakai pakko käydä kurkkaamassa, ja olihan se aivan mielettömän upea! Oli ilotulitusta, pyrotekniikkaa ja kumiveneellä yleisön päällä soutanut kosketinsoittaja :D Pendulumia en valitettavasti ehtinyt nähdä kuin viimeisen biisin verran, mutta jo sekin vähä vakuutti minut täysin bändin live meiningistä, ja aionkin ehdottomasti mennä katsomaan kun seuraavan kerran rantautuvat Suomeen.

Kuvia kertyi tällä kertaa pyöreät nolla kappaletta, mutta eipä tuo haitanne. Aion kyllä ehdottomasti pyrkiä toistekin talkoolaiseksi ja nimenomaan toivomuksena päästä tuonne Saarilavalle <3 Tosin jos esiintyjiksi saadaan jotain sellaisia jotka on aivan pakko nähdä, tuli mitä tuli, niin siinä tapauksessa ostan kyllä suosiolla oman lipun. Talkootöissä se oli kuitenkin sen verran epävarmaa että saiko sumplittua työvuoroja kanssatalkoolaisten kanssa niin että pääsi sitä omaa suosikkiaan katsomaan (varsinkin kun saattoi käydä niin että muutkin talkoolaiset halusivat nähdä juuri saman bändin).

Nyt taidan oikaista tuohon sängylle ja katsoa jotain enemmän tai vähemmän kiinnostavaa tv-ohjelmaa.

♫: The 69 Eyes - Some Kind of Magick

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Let's make this happen, girl you gonna show the world

Viime päivinä tullut kuunneltua hyvin paljon Two Door Cinema Clubia ja erityisesti biisiä Something Good Can Work. Biisi on vain niin mielettömän energinen, aurinkoinen ja hyväntuulinen, ei siitä voi olla tykkäämättä! Ehdoton kesäbiisi. Toinen lemppari on Undercover Martyn.




Melkein nonstoppina on soinut myös Vampire Diaries sarjasta bongattu rokimpi versio Depeche Moden Enjoy The Silence biisistä. Asialla on yhtye nimeltä Anberlin, johon lähempi tutustuminen on vielä kesken, mutta kuitenkin vakaana aikomuksenani. Toistaiseksi olen tosiaan jumittunut vain kuuntelemaan tuota heidän upeaa versiotaan Enjoy The Silencesta. En tiedä mistä ihastukseni tuohon biisiin nyt johtuu, onko versio oikeasti vain niin pirun vetävä vai onko ihastukseni takana ihastus sarjaan jossa biisi soi, ja tietysti kohtaukseen jossa se soi (hei, Damon Salvatore ryyppäämässä ja tanssimassa, musta kauluspaita auki, grauuuuh!) :D




♫: Herra Ylppö & Ihmiset - Varoitus

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Pick up the phone.

Uusi banneri. Yksinkertaisella linjalla mennään edelleen, nyt kollaasiin valitut kuvat vain kuvaavat hieman paremmin blogin sisältöä :) Tuo saa nyt olla tuossa ainakin hetken, kunnes otan kenties parempia kuvia tai keksin muun idean. That will do, for now.

Nyt on jotenkin niin sellainen veltto-olo ettei jaksa edes kirjottaa kamalasti mitään. Niinpä lätkäisen tähän veltostelubiisinkin. The Notwist on yhtye ja biisi nimeltään Pick Up The Phone. Tykkään ♥




♫: The Notwist - Pick Up The Phone

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Dear Diary, my boyfriend's a vampire.

Uusi tuttavuus tällä kertaa jotain muuta kuin musiikkia. No niin siinä nyt sitten kävi, että erehdyin katsomaan pari jaksoa The Vampire Diaries tv-sarjaa netistä ja olen kutakuinkin koukussa. Kummallisinta on se, että kyseinen ohjelma oikeastaan ärsyttää mua aika paljon, koska mielestäni siinä on ihan liikaa semmoista "wannabe-Buffy" tyyliä. Olen todella kova Buffy-fani, joten tietysti hieman närkästyttää kun suht monesta tämän Vampire Diaries sarjan aspektista tulee väistämättä mieleen Buffy. Suurin yhtäläisyys näiden kahden sarjan välillä on tietysti se alkuasetelma, että kaupunkiin tulee uusi poika joka rakastuu heti ensitöikseen tavalliseen tyttöön. Ja eipä kulu aikaakaan kun selviää että poikahan onkin vampyyri, joka ei kuitenkaan elä ihmistenverellä (hmm, hello, Angel much?). Lisäksi tämän vampyyrin näyttelijä (Paul Wesley) muistuttaa erehdyttävästi David Boreanazia, joka siis Angelia Buffyssa näytteli.

No mutta mutta, kaikkien huomattavien yhtäläisyyksien kanssa jäin joten kuten koukkuun tähän sarjaan. Suurimpana syynä kuitenkin tämän hyvisvampyyrin hieman pahempi velipoika, Damon Salvatore. Hei hyvää päivää! Voiko enää kuumempi olla?! Damonia näyttelee toki muutenkin erittäin hyvännäköinen Ian Somerhalder, mutta Damonin hahmo lisää tuohon pakettiin vielä oman tumman, seksikkään ja iiiihanan sarkastisia lausahduksia heittelevän puolensa. Olen sulaa vahaa.

Paul Wesley (vas.) ja Ian Somerhalder, ihanat vampyyriveljekset.

Ihan oikeasti, sarjaa kannattaa katsoa pelkästään tuon Ianin takia :D




Ah voi luoja miten hän on hoooot. Anteeksi, nyt täytyy hakea taas vähän talouspaperia jolla pyyhkiä nää kuolat pois :D Aaa ja hei, on sarjan katsomiseen toinenkin varsin kelpo syy - siinä nimittäin soi aivan mielettömän hyvät musiikit koko ajan!

♫: White Lies - To Lose My Life